tiistai 29. syyskuuta 2009

Syysflunssaa

Saapuihan se sitten lopulta tännekin. Nimittäin syysflunssa. Vaikka ulkona onkin päivisin vielä reilut 20 astetta lämmintä. Vähän niin kuin Suomessa kesällä.

Viime viikolla aivasteli ja niisti mies. Tällä viikolla on äidin ja tyttären vuoro. Aika tarkkaan samaan aikaa alkoi molemmilla nokka valua eilen illalla. Hassua!

En osannut oikein viime yönä nukkua, kuuntelin vain pinnasängystä kuuluvaa tuhinaa ja ajoittaista vaikerrusta. Ähinä tuntui vaan lisääntyvän yön mittaan. Kello 1.30 tytär heräsi eikä suostunut enää jatkamaan uniaan, ei vaikka tarjosin pudonnutta tuttia lohdukkeeksi. Ei muuta kuin neiti syliin. Hän olikin kuuma kuin kekäle! Otin pikaisesti hänet ulos unipussistaan ja kääräisin pyjaman lahkeita lastenlääkärin kuumeenhoito-ohjeet mielessäni. Vaikka olikin päivänselvää, että lapsella oli kuumetta, halusin kuitenkin tietää kuinka paljon. Mittariin pärähti 39 astetta! Reilut 11 kuukautta olimmekin jo selvinneet ilman, että olihan se jo aikakin tämäkin kokea.

Otin neidin viereeni nukkumaan, mieskin oli sopivasti työreissulla. Lapsi kuitenkin hengitteli jotenkin katkonaisesti, ihan kuin hänellä olisi ollut kipuja eikä tahtonut rauhoittua nukkumaan. Katsoin parhaaksi turvautua suppoihin, laskisivathan ne hieman kuumettakin. Taisi olla ihan järkevä päätös, sillä loppuyön pikkuneiti nukkui todella rauhallisesti. Ja nukkui jopa kaksi tuntia normaalia pidempään aamulla, mistä äiti oli erittäin erittäin kiitollinen :)

Tänään lapsi leikki niin kuin ei olisi kipeä ollutkaan, vaikka lämmöt huitelivatkin pahimmillaan edelleen siellä 39 asteen tuntumassa. Sehän on kai hyvä merkki?

Pikkuneiti etenee edelleen kontaten, joskus vielä jopa ryömien, ja kyllä taas tänään kirosin tuota karvaisinta perheenjäsentämme. Eilen imuroin ja pesin lattiat, mutta tänään näytti jo siltä kuin ne eivät olisi nähneet luuttua viikkoihin... mrrrr! Lapsella olivat taas vaatteet, sormienvälit ja jopa posket karvoissa. Lounaalla niitä löytyi myös neidin lautaselta!!! Yäk!

On se jännittävää, miten koirankarvat eivät minua ennen juurikaan häirinneet, mutta nyt äitinä olen julistanut niitä vastaan avoimen sodan. Jonka olen toki tuomittu häviämään. Valitettavasti. Niinpä olenkin miettinyt sitä toista vaihtoehtoa eli koirasta luopumista. Mies ei tule kyllä ikinä suostumaan, mutta eihän se hän olekaan, joka joutuu täällä päivittäin imuroimaan! Haluaisiko kukaan siis antaa karvakasallemme uuden hyvän kodin? Se on hyväntahtoinen, lapsirakas, sisäsiisti (tämänhän voi ymmärtää monelle tapaa ;) ja äärimmäisen laiska (paitsi silloin jos on ruokaa tarjolla...). Ei sovi näyttelykoiraksi: on ylipainoinen, omituisen pitkäselkäinen ja isotakamuksinen, rotukin on hieman kysymysmerkki. Anyone???

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Uusi harrastus

Päätinpä minäkin sitten ryhtyä bloggaamaan muiden tuotoksia aikani lueskeltuani. Syksyisinhän pitää aina aloittaa uusia harrastuksia, joten ei kun härkää hännästä. Tämähän saattaisi sitäpaitsi olla kotiäidille paremmin kuin hyvin sopiva harrastus: voi harrastaa kotoa käsin eikä maksa muuta kuin aikaa. Ja sitähän kotiäideillä ainakin yleisten uskomusten mukaan on. Nettiyhteyksistä tulee maksettua joka tapauksessa muutenkin.

Hyviin tapoihinhan kuuluu kai esittäytyä. Olen 30+ kotiäiti, jota on siunattu yhdellä pian vuoden täyttävällä lapsella ja toisella aika paljon vanhemmalla, joka tituuleraa itseään aviomiehekseni. Perheeseen kuuluu myös maailman laiskin koira. Elää vain syödäkseen.

Asustelemme Keski-Euroopassa, mutta kuitenkin periferiassa, vaikka tuo Keski tuossa Euroopan edellä johonkin muuhun vaikuttaisi viittaavankin. Alue on eräänlaista suurten eurooppalaisten kulttuurien ja kielten vaihettumisvyöhykettä, mutta samalla aivan omanlaisensa pieni ja erityislaatuinen, vuorten rajaama maailmansa. Reilut kolme vuotta olen saanut olla osa tätä niin ihmeellistä ja erilaista Euroopan kolkkaa.

Kotiseutuamme on siunattu, ainakin keskilämpöjä ajatellen, miellyttävällä ilmastolla. Kesä on pitkä ja lämmin, talvi leuto ja vähäluminen. Mutta keskiarvothan eivät ole missään nimessä koko totuus... Kesällä on usein tukahduttavan kuumaa ja talvella niin kosteaa, että homekasvustot rehottavat seinillä ja ilma tuntuu huomattavasti koleammalta kuin mitä lämpömittari antaa ymmärtää. Kostea kylmyys tunkeutuu luihin ja ytimiin, hrrrr. Mieheni epäileekin, että olen huijannut häntä. Suomineidon sijasta hän naikin blondin zimbabwelaisen. Eihän aito suomalainen VOI palella, kun mittari näyttää +5. Tai sisälämpömittari +19.

Eräs kotiseutumme ärsyttävimmistä ominaisuuksista ovat ainaiset liikenneruuhkat. Joka paikkaan pitää mennä autolla, siis ihan kaikkialle! Kummajainen se, jolla ei ole autoa tai kahta, saati sitten ajokorttia! Miten ikävöinkään Helsingin julkistaliikennettä. Ruuhkia aiheuttaa myös naapurimaasta palkattu lisätyövoima. Kymmentuhatpäinen massa liikkuu pääasiassa henkilöautoilla. Luonnollisesti henkilö per auto. Eivätkä nämä pendelöijät ole tunnettuja liikenne- tai muunkaanlaisten sääntöjen noudattamisesta... Kaaos on valmis. Kotikuntaraukkamme on yksi eniten tästä ainaisesta läpiajoliikenteestä kärsivistä kunnista.

Tässäpä tätä, näin aluksi. Kotiäidin askareet kutsuvat.