Tuhoontuomittu lakiesitys?

Joku teistä saattaa ehkä muistaakin, että olen täällä taannoin valitellut kauppojen aukioloaikoja. Siis sitä että arkisin kaupat sulkevat ovensa jo klo 18.30 (paitsi torstaisin klo 21), lauantaisin klo 17 ja sunnuntaisin ovat kiinni.

Hallitus esitti eilen vuodelta 1968 (!!!) peräisin olevan aukioloaikalain korvaamista uudella: kaupat saisivat muun muassa olla auki puoli tuntia (!!!) myöhempään arkisin ja kokonaisen tunnin (!!!) verran lauantaisin. Ne saisivat pitää ovensa auki myös neljänä sunnuntaina vuodessa sekä kahtena juhlapyhänä (Corpus Domini ja Immacolata).

Muutostarvetta perustellaan muuttuneilla kulutustottumuksilla ja -vaatimuksilla sekä markkinatilanteella, johon rajantakaisella kilpailulla on aivat omat vaikutuksensa: Italiassa kaupat saavat ilmeisesti olla auki klo 7-22 välillä ja 20-30 sunnuntainakin vuodessa.

Nähtäväksi jää mitä parlamentti on tästä laista mieltä. Ammattiyhdistysliikkeet ovat jo ilmoittaneet sitä vastustavansa ja aikovat järjestää kansanäänestyksen, mikäli parlamentin kanta on myönteinen. Vuonna 1999 vastaava lakiesitys meni jo nurin kansanäänestyksessä. Miten minusta tuntuukaan, että nyt, 12 vuotta myöhemmin, lopputulos tulee olemaan sama.

Tänä vuonna kaupat olivat saaneet jo erityisluvan pitää ovensa auki 19. maaliskuuta eli isänpäivänä. Tätä aukioloa oli mainostettu jo Italiaa myöten paikallisista mediasta puhumattakaan. Saman viikon maanantaina - eli vain muutama päivä ennen isänpäivää - erityislupa kumottiin kahden yksityishenkilön (!!!) valitusten vuoksi. Voitteko uskoa? Arvatkaapa minkälaiset autojonot matelivat isänpäivänä kohti Italiaa... Harmi, ettei tullut otettua kuvia! Ja arvatkaapa oliko Comon Bennetin parkkipaikalla enemmän Italiassa vai Ticinossa rekisteröityjä autoja. Aika harvassa taisivat olla ne perheet, jotka juhlivat isää kotona tai luonnonhelmassa, tai riemuitsivat siitä, että Ticinon kaupat olivat kiinni lauantain ja näin ollen koko viikonlopun. Näin siis ainakin autojonoista päätellen. 

Ei voi muuta kuin ihmetellä.

Välillä suora demokratia todella haisee. Väestön ikääntymisen seurauksena muutosvastarinta voimistunee entisestään. Lakiesitykset aukioloaikojen muuttamiseksi kaatunevat siis tulevaisuudessakin. Parempi pysytellä niissä 60-luvulla hyviksi todetuissa aukioloajoissa.

Karnevaalihumua ja maalaismarkkinoita

Tänä vuonna olemme nauttineet karnevaalilomasta hieman flunssaisissa merkeissä eli suurimmaksi osaksi neljän seinän sisällä, harmi kyllä. Koulut ovat olleet kiinni viikon verran ja sitä myötä myös pikkuneidin kerhot ja äidin kielikurssi ovat jääneet pois viikko-ohjelmasta. Säät ovat olleet ihanan keväisiä, auringonpaistetta ja päivisin vähintään +12 astetta. Viikko sitten sunnuntaina elohopea häätyytteli jo 18 astetta! Omenapuun silmut vihertävät jo, puistossa pikkuruiset margheritinat täplittävät nurmikkoa, kevätesikoitakin olemme jo bonganneet... Ihanaa!

Aloitimme karnevaalitunnelmoinnin viime viikon torstaina pikkuneidin leikkikerhossa. Neiti kantoi kovin ylpeänä leppäkerttuasuaan eikä olisi luopunut siitä edes nukkumaan mennessään. Seuraavana päivänä suuntasimme Bellinzonaan katsomaan lasten karnevaalikulkuetta. Harmittaa, ettei tullut otettua juurikaan kuvia, videota vain. En ole vielä perehtynyt videoiden jakamiseen täällä blogissa, joten postaus jää taas kerran vaille asiaanliittyvää kuvitusta ja multimediaa. Neidin ja pikkuisen ystävättärensä mielestä kulkueessa oli kaikkein parasta se värikäs paperisilppu, coriandolit. Sitä olisi voinut keräillä maasta tietenkin ihan loputtomiin ja heitellä toisten päälle. Flamingoiksi pukeutunut guggenmusik-ryhmä taas oli sen verran pelottava, että oli parempi painautua tiukasti äidin jalkaa vasten ja jättää coriandolien heittely sikseen...

Tänä viikonloppuna kotikulmillamme vietetään eräänlaisia kevätkauden vastaanottajaisia, Fiera (tai Sagra) di San Provinoa, jota tarjonnan perusteella kai voisi nimittää suomalaisittain maalaismarkkinoiksi. Auringosta ei ole näkynyt vilaustakaan. Eilen ei sentään satanut, tänään sen sijaan kyllä. Ihmeellisen paljon väkeä on silti liikkeellä.

Fiera päättyy vasta huomenna ja koska kyseessä on kunnan juhlapäivä - tai itseasiassa juhla paikallisten arvostaman pyhimyksen kunniaksi - pitävät kerhot ja ilmeisesti koulutkin vielä ovensa kiinni maanantainakin. Neiti on jo kovasti kaipaillut pikkuisia leikkikavereitaan ja joka päivä pyytänyt päästä kerhoon. Vielä kaksi yötä pitäisi malttaa mielensä, mutta selitäpä se kärsimättömälle kaksivuotiaalle...

San Provinon markkinat ovat siis eräänlainen paikallinen keväänmerkki. Ne ovat ensimmäiset talven jälkeiset paikallisjuhlat näillä seuduilla, jos karnevaalia ei lasketa. Tarjolla on paikallisia tuotteita kuten juustoja ja leipomuksia, kuten luumutäytteisiä uppopaistettuja San Provinon ravioleja (nam!), mutta myös muutama hilavitkutin lasten ja nuorten iloksi, asiaankuuluvaa markkinakrääsää, hattaraa, popcornia, traktori- ja kotieläinnäyttely sekä ohjelmaa konserteista ja tansseista kirkollisiin messuihin. Ja pari kaljatelttaakin. Joku ilmeisen pahoinvoiva juhlija olikin jättänyt kuvottavat terveisensä ulko-ovemme viereiselle seinälle. Säästän teidät tällä kertaa tarkemmilta yksityiskohdilta...

Kollaasi on viime vuodelta, tällä kertaa ei tullut otettua kameraa mukaan.

Mukavaa sunnuntaita!

Tienasin tänään

50 frangia! Kulutin kaupassa 53. Katto pääni päällä maksoi 73. Vesi, kaasu, sähkö maksoivat nekin jotain ja pitihän sitä syödäkin. Säästeliäänä ihmisenä otin koiran kakkapussit kunnallisesta kakkapussitelineestä. Vaikka jokuhan nekin maksaa, me muiden mukana. 

Vein myös roskat kunnalliseen jätesäiliöön eikä sekään ihan ilmaista ole, mutta pian se saattaa olla huomattavasti kalliimpaa. Sekajätteen saa toistaiseksi pakata kaupasta ostettaviin roskapusseihin, n. 0,13fr/kpl. Pian ne "lahjoittanee" kunta, tosin vain rajallisen määrän kullekin kotitaloudelle. Loput saa ostaa korkeaan hintaan kaupasta, sillä virallisen ja ainoan sallitun roskapussin hinnasta suurin osa tulee olemaan roskaveroa. Tämän tarkoituksena on tietenkin rohkaista kuntalaisia lajittelemaan jätteensä, mutta myös pysäyttää roskaturismi. Erilaiset säkit tullaan avaamaan ja tutkimaan niiden alkuperän selvittämiseksi... 

Bielin kaupungissa erikoisroskapussit olivat käytössä jo vuonna 2006. Niitä piti osata erikseen pyytää kaupan kassalta. Ei tullut kuuloonkaan, että asiakas olisi voinut itse poimia rullan ostoskärryihinsä suoraan hyllystä: sehän olisi saattanut jäädä vaikka maksamatta. Jätesäiliön avaamiseen taas tarvitsi avaimen. Sairasta. Täytyy tunnustaa, että kerran Bielistä viikonlopunviettoon lähtiessämme heitimme auton takakonttiin myös yhden roskapussin, koska viralliset verojätesäkit olivat loppuneet, ja dumppasimme sen lukitsemattomaan jätesäiliöön jossain Domodossolan tienoilla Italiassa... Kansainvälistä roskaturismia siis.

Kotikuntamme on yksi niitä viimeisiä kuntia, jossa "tassa sul sacco" ei ole vielä tätä päivää. Mutta lisääntyneen roskaturismin vuoksi se lienee sitä pian täälläkin. Kuka maksaa roskapussista esimerkiksi 5 frangia/kpl, jos naapurikuntaan kelpaa se 0,13 franginkin. Niinpä niin. Toivottavasti meillä ei enää pian käytetä vaippoja: kalliiksi tulisi, varsinkin kun kestovaipat ja pyykkitupa kerran viikossa ei kuulosta kauhean toimivalta yhdistelmältä (asuntoon EI SAA asentaa pesukonetta). Ihan asiasta toiseen, tietääkö joku vaikuttaako veden kovuus kestovaippojen imutehoon?

Niin, siis tienasin tänään viisikymppiä. Menoihin verrattuna en siis juuri mitään, mutta olen silti tyytyväinen itseeni. Ja mikäpä sen mukavampi tapa tienata, kuin opettaa innokkaalle oppilaalle englannin alkeita.

Elokuun ensimmäinen

Sveitsin kansallispäivä.

Tänään grillaillaan ja ihastellaan ilotulituksia.

Sveitsiläis-italialaiset juhannushäät

Viime launtaina juhlimme ystäviemme F:n ja M:n häitä. Kyseessä olivat siis juhannushäät sveitsiläis-italialaiseen malliin, olkoonkin, että täällä ei jussia juhlita ja paikallinen Ikeakin juhlisti midsommaria jo viikkoa aikaisemmin.

Kirkollinen vihkiminen tapahtui kukkulan huipulla ihanan pikkuruisessa Sant'Antonion kirkossa täällä Ticinossa. Hääjuhla järjestettiin Italiassa Villa Calmiassa, josta oli mahtavat näkymät Varesenjärvelle. Virallisesti hääpari oli saanut toisensa jo kaksi päivää aiemmin siviilivihkimisen yhteydessä, kuten Sveitsin tapoihin kuuluu.

Päivä oli äärimmäisen kaunis, aurinkoinen ja kosteankuuma. Villa Calmian puutarhan vihreääkin vihreämpi, pehmoinen ruohomatto houkutteli kovasti riisumaan korkokengät jalasta, mutta vastustin kiusausta, olimmehan kuitenkin Italiassa... Pikkuneidin sandaalit olivat hiertäneet pikkuvarpaisiin ilkeät vesikellot, joten neiti sitten teki sen mitä äitinsä ei kehdannut ja juoksenteli loppupäivän paljasjaloin ja saikin lisänimen la bambina con i piedi nudi.

Häiden teemaväri oli oranssi, joka toistuikin kaikessa koristelussa kukista hääkakkuun ja confetteihin. Oheisessa kollaasissa pieniä yksityiskohtia koristeluista. Olisi tehnyt mieli laittaa kuva hääparistakin, mutta kun en tullut kysyneeksi lupaa...

Puutarhaan katetussa alkupalabuffetissa oli tarjolla friteerattuja kasviksia ja äyriäisiä, jos jonkinlaisia suolapaloja, torttuja, leipäsiä, focacciaa... Villan ruokailuterassilla meitä vieraita hemmoteltiin ruusunterälehtirisotolla, boraggine(kurkkuyrtti?)-peruna -tortellineilla, meribassilla (branzino) ja perunagratiinilla, viinillä terästetyllä mandariinisorbetilla, naudanfileellä, jäätelöllä kera metsämarjojen... Nami nami.

Illan kruunasi tietenkin hääkakku, jota odotellessa saattoi napsia suuhunsa vaahtokarkkeja, viinikumeja ja lakritsia makeisbuffetissa tai perinteisempiä confetteja (eräänlaisia kuorrutettuja mantelimakeisia, joita tarjotaan kaikenlaisten juhlien yhteydessä ristiäisistä häihin), joiden makuina oli muun muassa kookos, melooni, vesimelooni, cappuccino, päärynä-ricotta.... Hääkakun ohella tarjoiltiin tyypillisiä pikkuleivoksia ja suolaisen nälkään pikkupizzoja. Ihmettelimme kyllä, että kuka niitä jaksaisi kaiken sen syömisen jälkeen vielä kaivata. Baarimikot taiteilivat juhlaväelle drinkkejä, dj soitteli bailumusiikkia uima-altaan reunalla, morsian vaihtoi valkoisen hääpukunsa lyhythelmaiseen kirkkaanpunaiseen juhlamekkoon...

Juhlat jatkuivat arvatenkin pitkälle yöhön, mutta pikkuneidin nukkumaanmenoajan uhkaavasti lähestyessä, meidän oli lähdettävä kohti kotia hääkakut ja leivokset hotkaistuamme. Näistä pippaloista olisi kyllä varmasti nauttinut aivan toisella tavalla, jos pikkuneiti olisi jäänyt nonnien hoiviin, mutta koska hänet oli varta vasten häihin kutsuttu ja toisaalta nonno ja nonna olivat rantalomalla Ravennan tienoilla, ei tämä olisi ollut edes mahdollista. Nyt osa hauskasta ja herkuistakin meni hieman ohi suun, kun jouduimme miehen kanssa vuorotellen juoksemaan neitokaisen perässä pitkin maita ja mantuja, kun tämä ei tietenkään jaksanut istua paikallaan koko pitkän ja suhteellisen hidastempoisen ruokailun ajan...

Olihan neidin läsnäolossa kyllä omat hyvätkin puolensa. Mies sai esimerkiksi hyvän tekosyyn pysytellä kirkon ulkopuolella hääseremonioiden ajan. Tai siis niin sen piti alunperin mennä, mutta lopulta pikkuneiti halusi mieluummin äidin kirkon pihalle leikkikaveriksi... Pikkulapsen mukanaolossa on myös se mukava puoli, että juttukavereita ja lapsen ihastelijoita riittää aina eikä todellakaan tarvitse ypöillä!