Asuntoprojekti etenee

Enää muutama kuukausi ja pääsemme muuttamaan uuteen kotiin. Asunnonluovutuksen on määrä tapahtua jo maaliskuussa huhtikuun sijasta, sillä valmista on tullut hieman suunniteltua nopeammin.

Pari viikkoa sitten kävimme katsomassa missä vaiheessa työt olivat.

Vertailun vuoksi yksi kollaasi myös maaliskuulta, jolloin ikkunat ja suurin osa väliseinistä vielä puuttuivat.

Osassa asuntoja lattialaatatkin olivat jo paikoillaan ja kylpyhuoneetkin laatoitettu. Pääsimme kurkkaamaan tulevien naapureiden laattaratkaisuja ja täytyy sanoa, että erilaiset harmaat ja beiget laatat vaikuttivat olevan todella suosittuja. Meidän asuntoommekin tulevat laatat (Alfaluxin Pietre del nord) ovat valmistajan mukaan harmaita, mutta käytännössä ne näyttävät vaihtavan väriä valaistuksesta riippuen: ajoittain ne näyttävät   hiekanruskeilta. 

Itse haaveilin hiukkasen tummemmasta ja harmaasta kivi-imitaatiolaatasta, mutta kaikkia miellyttävänä kompromissiratkaisuna valittiin sitten vaaleanharmaa laatta. Mies olisi halunnut tumman grafiitin, anoppi taas lämpimänruskean laatan. Omissa toiveissani oli laatta, josta koirankarvat, pölypallerot ja kuolaläntit erottuisivat mahdollisimman vähän, niin ettei lattiaa tarvitsisi välttämättä imuroida ja pestä päivittäin, ei siis liian tummaa tai vaaleaa tai tasaväristä. Ei siis tällaisia arkkitehdin valitsemia kauniita, mutta ah niin epäkäytännöllisiä, maitosuklaanvärisiä laattoja kuin täällä nykyisessä kodissamme. Kun esitin toiveeni piastrellistalle tai siis laattafirman myyjälle, anoppini riensi heti häpeissään selittämään, että kyllä niitä lattioita lienee tarkoitus pestäkin, että ei se nyt niin tärkeää, että maastoutuuko niihin jokainen leivänmuru ja koirankarva :) 

Itseäni ärsyttää ihan suunnattomasti, että juuri kun on saanut yhden nurkan siivottua ja hetkeksi kääntää selkänsä, niin lattialla on jo taas karvoja, jotka oikein pistävät silmään tummalta lattiapinnalta. On siis pakko imuroida uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ihan loputtomiin... Sen verran perfektionistin vikaa minussa kai sitten on. Valitsisin siis mielelläni sellaiset lattialaatat, joihin karvat maastoutuisivat ja jotka loisivat ainakin hetkeksi illuusion puhtaasta kodista. Tämän lyhyen ihmiselämämme kun voisi tuhlata paljon mielekkäämmälläkin tavalla kuin lattioita päivittäin puunaten.

Toimmekin viime keväänä kotiimme testattavaksi joitakin 30x60 mallilaattoja ja laitoimme lattialle muutamaksi päiväksi nähdäksemme kuinka ne toimisivat käytännössä. Koirankarva- ja -kuolatestin jälkeen jäljelle jäi kaksi varteenotettavaa vaihtoehtoa: toinen valitsemamme harmaa ja toinen tuhka, josta itse pidin henkilökohtaisesti enemmän, mutta josta mies ja anoppi eivät niinkään välittäneet.

Laattafirma halusi myydä meille tietenkin myös samasta laatasta tehdyt lattialistat, mutta anoppini, joka toisteli aina mantran tavoin sitä, kuinka hänelle on ihan sama mitä me asuntoomme valitsemme, ei niitä halunnut, vaan puhui alusta asti valkoisista puulistoista, ja ne sitten tilattiin huhtikuussa, kun pintamateriaalivalintoja lyötiin lukkoon. Nyt hänen mielensä kuitenkin muuttui, kun hän näki rakennustyömaalla vieraillessamme tulevien naapureiden lattiaratkaisut... Nyt olisikin sitten saatava ne laattalistat. Saa nähdä onko jo liian myöhäistä. 

Keittiöfirmasta soitettiin tällä viikolla, että keittiösuunnitelmaan tulee muutoksia, koska tulevassa keittiössämme ei todellisuudessa olekaan kulmassa liesituulettimen putkia varten jätettyä tilaa. En osaa tämän paremmin selittää, mutta ehkä se selviää tästä kuvasta.

Tuolla pohjapiirrustuksen oikeassa yläkulmassa on punaisella merkitsemäni suorakaiteenmuotoinen tila, jonka takia kulmakaappi erilaisilla pyörivillä tai esiinvedettävillä hyllyratkaisuilla ei ollut mahdollinen, koska nurkassa ei ollut tarpeeksi tilaa standardimittaisille mekanismeille. Nyt on siis jo vihdoin rakennusfirmassa huomattu, että meidän maantasossa olevan asuntomme keittiössä ei tuollaista edes tarvitse olla. Itse alusta asti tuota ihmettelimme ja meille kerrottiin vain, että se on joitakin kellarista tulevia putkia varten. Sadattelimme sitä, kuinka sen pitikin mennä juuri keittiön kautta, eikä esimerkiksi seinän takana olevan kylpyhuoneen puolella, ja vielä tuolla nurkassa, niin että joutuisimme tyytymään johonkin epäkäytännölliseen kulmahyllyratkaisuun niin ylä- kuin alakaappienkin osalta.... 

Olen tietenkin enemmän kuin iloinen, että lopulta saamme kuin saammekin kulmakaapin nykyaikaisine hienoine esiinvedettävine hyllymekanismeineen (alas, sillä anoppi halusi säilyttää ylhäällä aiemmin suunnitellun avohyllyratkaisun), mutta silti hieman tuo rakennusfirman moka ihmetyttää. Jos ja kun haluamme säätää  vielä pistorasioiden paikkoja saatuamme nyt koko tuon nurkkatilan käyttöömme, niin joudumme itse maksamaan niiden siirtämisestä 100 frangia.

Keittiösuunnitelma on muuten pääosin keittiöfirman tekemä. Itse lisäsimme jääkaapin viereen vedettävän apteekkarinkaapin/hyllyn ja anopin toivomuksesta liesi siirtyi hieman lähemmäksi uunia ja tiskiallas jääkaappia, koska hän halusi keittiöön mahdollisimman pitkän yhtenäisen työtilan. Omasta mielestäni olisi ollut kätevämpää, että liesi ja vesipiste olisivat olleet lähempänä toisiaan ja että jääkaapin viereen olisi jäänyt enemmän laskutilaa, samoin kuin uuninkin, mutta en sitten ryhtynyt asiasta anopin kanssa vääntämään. Eipähän tarvitse sitten joskus tulevaisuudessa, kun appivanhemmat ehkä mahdollisesti mutta hieman epätodennäköisesti muuttavat asuntoon eläkepäiviään viettämään, kuunnella huokailuja siitä, kuinka se pitkä yhtenäinen työtila olisi ollut niin kätevä ja käytännöllinen :)

Tällaista kuuluu siis tällä hetkellä asuntoprojektillemme.

Kaksi viikkoa

Enää kaksi viikkoa jäljellä laskettuun aikaan... Jännittää... Jännittää miten synnytys sujuu tällä kertaa, milloin tulee lähtö, alkaako synnytys taas vesien menolla vai pitääkö kellottaa supistuksia, kuinka nopeasti nonna ehtii lapsenvahdiksi, miten neiti ja isi pärjäilevät kotona sairaalassaoloaikanani, sujuuko imetys, minkälainen persoona tämä tulokas onkaan...

Paljon olisi vielä tehtävääkin; vasta osa vauvanvaatteista on pesty, osa on edelleen ostamattakin, kun olen odotellut alennusmyyntejä, hoitonurkkaus on järjestämättä, hoitotaso odottelee vielä pahvilaatikossa kellarissa, samoin sitteri, netistä tilaamamme pinnasänky on edelleen matkalla, ollut jo reilut kaksi viikkoa, vaikka sveitsiläinen nettikauppa lupaili toimitusta seuraavana työpäivänä... Onneksi olen sentään saanut pestyä neidiltä periytyvien vaunujen ja turvakaukalon tekstiilit, voihan vauva nukkua ensialkuun vaikkapa vaunukopassa. Ja onhan tuolla kellarissa vielä neitiä odotellessani ostamani suomalaisen äitiyspakkauksen laatikko patjoineen, jos niikseen tulee.

Meillä onkin melkoisen huonoja kokemuksia nettiostoksista: jos tilaat jotakin Sveitsin ulkopuolelta säästämistarkoituksessa, melko varmasti lätkäisevät tullaus- ja käsittelymaksuja 30 frangin verran (esim. kestovaipat, rintareppu). Kun tilaat Sveitsistä, niin sinulle toimitetaan vääriä tuotteita (talvirenkaat kesärenkaiden sijasta, väärä modeemin malli), jotain puuttuu paketista, pakettia ei ikinä kuulu (vaikka asiakaspalvelun mukaan se on lähetetty), vauvanhoitotuotteet haisevat tupakansavulle, nettisivuilla luvatut toimitusajat eivät pidä paikkaansa, tuote, jota nettisivun mukaan on varastossa tilaushetkellä, onkin yllättäen loppunut. Ei aina oikein jaksaisi. Vaihtoehtona olisi tietenkin keskittää hankinnat paikallisiin kauppoihin, mutta niiden valikoimat ovat suppeammat ja hinnat usein korkeammat. Siksi olemmekin viime aikoina tilanneet usein tavaroita joko italialaisista nettikaupoista tai muista EU-maista ja pyytäneet toimittamaan ne Italian sukulaisten osoitteisiin. Toistaiseksi on toiminut hyvin, toimitukset ovat nopeita eikä tähän mennessä mitään ole kadonnut matkalla.

Tulipas tästä taas aikamoinen valitusvirsi, suokaa anteeksi :)

Muistaakohan joku vielä kun taannoin kyselin, josko kukaan tunnistaisi ystävältäni saamaani kasvia. Tänä kesänä ko. kasvi päätti yllättää minut iloisesti kera keltaisten kukkien. En edelleenkään tiedä, mikä kasvin nimi mahtaa olla...

Tuhoontuomittu lakiesitys?

Joku teistä saattaa ehkä muistaakin, että olen täällä taannoin valitellut kauppojen aukioloaikoja. Siis sitä että arkisin kaupat sulkevat ovensa jo klo 18.30 (paitsi torstaisin klo 21), lauantaisin klo 17 ja sunnuntaisin ovat kiinni.

Hallitus esitti eilen vuodelta 1968 (!!!) peräisin olevan aukioloaikalain korvaamista uudella: kaupat saisivat muun muassa olla auki puoli tuntia (!!!) myöhempään arkisin ja kokonaisen tunnin (!!!) verran lauantaisin. Ne saisivat pitää ovensa auki myös neljänä sunnuntaina vuodessa sekä kahtena juhlapyhänä (Corpus Domini ja Immacolata).

Muutostarvetta perustellaan muuttuneilla kulutustottumuksilla ja -vaatimuksilla sekä markkinatilanteella, johon rajantakaisella kilpailulla on aivat omat vaikutuksensa: Italiassa kaupat saavat ilmeisesti olla auki klo 7-22 välillä ja 20-30 sunnuntainakin vuodessa.

Nähtäväksi jää mitä parlamentti on tästä laista mieltä. Ammattiyhdistysliikkeet ovat jo ilmoittaneet sitä vastustavansa ja aikovat järjestää kansanäänestyksen, mikäli parlamentin kanta on myönteinen. Vuonna 1999 vastaava lakiesitys meni jo nurin kansanäänestyksessä. Miten minusta tuntuukaan, että nyt, 12 vuotta myöhemmin, lopputulos tulee olemaan sama.

Tänä vuonna kaupat olivat saaneet jo erityisluvan pitää ovensa auki 19. maaliskuuta eli isänpäivänä. Tätä aukioloa oli mainostettu jo Italiaa myöten paikallisista mediasta puhumattakaan. Saman viikon maanantaina - eli vain muutama päivä ennen isänpäivää - erityislupa kumottiin kahden yksityishenkilön (!!!) valitusten vuoksi. Voitteko uskoa? Arvatkaapa minkälaiset autojonot matelivat isänpäivänä kohti Italiaa... Harmi, ettei tullut otettua kuvia! Ja arvatkaapa oliko Comon Bennetin parkkipaikalla enemmän Italiassa vai Ticinossa rekisteröityjä autoja. Aika harvassa taisivat olla ne perheet, jotka juhlivat isää kotona tai luonnonhelmassa, tai riemuitsivat siitä, että Ticinon kaupat olivat kiinni lauantain ja näin ollen koko viikonlopun. Näin siis ainakin autojonoista päätellen. 

Ei voi muuta kuin ihmetellä.

Välillä suora demokratia todella haisee. Väestön ikääntymisen seurauksena muutosvastarinta voimistunee entisestään. Lakiesitykset aukioloaikojen muuttamiseksi kaatunevat siis tulevaisuudessakin. Parempi pysytellä niissä 60-luvulla hyviksi todetuissa aukioloajoissa.

Punaisen kirjekuoren arvoitus

Muutama päivä sitten mies löysi postilaatikostamme epäilyttävän hehkuvanpunaisen kirjekuoren. Sen päällä komeili nimeni, postinumeromme ja -toimipaikkamme. "Tämä on sinulle", mies sanoi ojentaessaan kuoren ja jäi tuijottamaan minua kysyvä ilme kasvoillaan. Hämmennyin.

Kuorta avatessani jo oikeastaan arvasinkin, mistä siinä saattaisi olla kyse. Hidastelin tahallani ja pidin miestä jännityksessä. "Noh?", kysyi mies malttamattomana: "Keneltä se on...???"

"Voipi olla, että neiti tarvitsisi ensi viikolla hoitajaa... Mitäs sanoisit, jos lähtisimme pitkästä aikaa leffaan? Mä tarjoon leffan, mutta sä maksat popcornit!" sanoin. "Ok... Mikä päivä, mikä elokuva?" mies kysyi.

"No tämä!"

Jee, kerrankin onnetar suosi minuakin, joka en koskaan ikinä milloinkaan voita mitään! Pitäisiköhän lotota? ;) Arvontaan osallistuessa olikin kyllä aika varma tunne, että siitä saattaisi liput irrota. Hetken kyllä harkitsin, kuinka järkevää on antaa omat yhteystiedot ÖKK:lle markkinointitarkoituksiin, mutta tulin siihen lopputulokseen, että syksyllä sairausvakuutusfirmat soittelevat joka tapauksessa, annoin sitten tietoni tai en. Eikä pari puhelua lisää tunnu missään... Ja olisihan se kiva päästä näkemään Shrek 3D:nä leffateatterissa...

Kävi vielä niin hyvä tuuri, että mies on 25. päivä aamuvuorossa eli todellakin taidetaan jopa päästä paikalle. Tosin sillä ehdolla, että lupauduin tökkimään miestä, jos alkaa kesken leffan nuokkua :)

* * *

Mies sai tällä viikolla vähän toisenlaista "yllätys"postia: Canton Uri lähetti pikavoiton. Onneksi vain 40 frangin. Mies oli ajanut viidenkympin alueella 57 km/h.

Kutsumattomia vieraita

Löysin tänään buxuksestani kolme tällaista kaveria:

Diaphania perspectalis. Kuva: W Schon.

Alkuperäisyhteydessään kuva löytyy täältä.

Tämä tuholainen on luultavasti alunperin kotoisin Kiinasta. Ensimmäiset raportoidut havainnot Euroopassa ovat vuodelta 2007 Saksasta, Baden-Württembergista. Sittemmin näitä on löytynyt myös Hollannista, Ranskasta ja myös täältä Sveitsistä. Ja nyt ne ovat löytäneet jo tiensä minun buxus-raukkani kimppuun. Olivat mokomat ehtineet tehdä jo aika paljon tuhoa... :(

Nyt tässä ihmettelen, että pitääköhän tällaisesta löydöstä yhä raportoida eteenpäin jollekin instanssille vai onko tämä laji jo niin kovin yleistynyt, ettei enää tarvitse? Luulisi kyllä, että jos kerran näitä löytyy jo minun minibuxuksestanikin, niin eivät kai nämä voi enää kovin harvinaisia olla?

Viime viikolla kutsumattomia vieraita kävi myös kerrostalossamme. Ei sentään osunut vielä omalle kohdalle, mutta täytyy sanoa, että ei ollut kiva kuulla, että olivat vierailleet naapurissa. Luultavasti mainospostista pullisteleva postilaatikko houkutteli murtomiehet tai -naiset koettamaan onneaan. Ja olihan sitä. Siinä vaiheessa, kun talonmies huomasi lukottoman oven porraskäytävän viikkosiivouksen yhteydessä, olivat tyypit jo tiessään. Naapuria odottaa harvinaisen mukava kotiinpaluu Ameriikasta...

Kurkistus jääkaappiin

La Dolce Vita -blogin Vera haastoi toisetkin bloggaajat siivoamaan jääkaappinsa ja paljastamaan sen sisällön kaikelle kansalle. Hauska haaste, johon oli tietenkin tartuttava heti! Palasimme juuri kotiin muutaman päivän reissulta ja hommaa on riittänyt sen verran muutenkin, että en kyllä mihinkään jääkaapinsiivousoperaatioihin revennyt, mutta onneksi tämä ei taida juuri valokuvissa näkyä, ainakaan toivottavasti. Matkan vuoksi kaappi on hieman normaalia tyhjempikin.

Jääkaapin ovesta puuttuu miehen jääteepullo, ihan ehdoton must. Vesipulloja ei jääkaapistamme löydy, sillä juomme aina kraanavettä, joka on täällä meillä päin aivan erityisen hyvää, ainakin minun mielestäni. Limppareita kaapistamme löytyy todella harvoin, mutta nyt siellä näyttää nököttävän yksi sitruunalimonaadipullo. Ylimmäisellä hyllyllä loikoilee energiajuomatölkki, jo edellisen asunnon peruja. Pitäisi varmaan tarkistaa, onko se enää edes juomakelpoista...

Ketsuppia syömme lähinnä ranskalaisten perunoiden kanssa eli melkoisen harvoin. Kotisinappi on tietenkin Suomen tuliainen, mutta tälle lempisinapilleni on ollut täällä hyvin vähän käyttöä. Joskus harvoin tulee tehtyä lämpöisiä voileipiä tai salaattikastiketta, joihin sitä tulee ujutettua. Itse asiassa tämäkin pullo taitaa olla jo parhaat päivänsä nähnyt ja joutaisi jo tulla roskikseen nakatuksi.

Jääkaapistamme löytyy lähes aina kananmunia. Ne ovat neidin herkkua niin paistettuina kuin keitettyinäkin. Vihannespuoli näyttää olevan tällä kertaa melko hyvällä tolalla ja melooniakin löytyy. Jälkimmäisen kaveriksi meillä on yleensä aina ilmakuivattua kinkkua, mutta tällä kertaa niin se kuin muutkin lihatuotteet loistavat poissaolollaan. Ei kun hei, onhan tuolla pikkuinen rasia kinkkukuutioita!

Syömme melko paljon juustoja. Emmentalit, robiolat, ricotat, mozzarellat ja granat kuuluvat kaapin vakikalustoon. Neidille on aina varattuna jugurttia tai guttia, niin kuin hän itse sitä kutsuu. Itsekin syön sitä jonkin verran, mutta miestä jo pelkkä ajatuskin jugurtista ällöttää...

Nuo pari olutpulloa ovat muuten pyörineet jääkaapin pohjalla jo toista vuotta. Parasta ennen -päiväys taisi olla viime vuoden puolella. Olen tarjoutunut kaatamaan ne viemäriin jo useamman kerran, mutta mies hannaa; eihän nyt hyvää (?) olutta raaski poiskaan heittää, varsinkaan suomalaista. Eli siellä ne pysyvät kaapin täytteenä... Niiden vieressä oleva tölkki on alkoholitonta olutta. Siitä ja sitruunalimpparista syntyvät kesäiltaisin ihan oivat ja virkistävät panachét.

Kesäisin kaapistamme löytyy melko varmasti myös hillosipuleita ja suolakurkkuja. Ne antavat mukavasti potkua riisisalaatille, joka on yksi hellepäivien lemppariruoistamme. Ravioleja ja gnoccheja löytyy jääkaapistamme lähes aina, mutta kesäisin harvemmin. Ne ovat siellä tietenkin sellaisen päivän varalle, kun ei ole juuri aikaa kokkailla, mutta jotain pitää saada nopeasti pöytään tarjolle, kun perheenjäsenten vatsat kumisevat tyhjyyttään.

Ruoasta ja nälästä puheenollen, taidankin tästä kipaista pikaisesti lähikauppaan hakemaan lisää kaapintäytettä. Pitää ostaa ainakin prosciutto crudoa ja rucolaa, ehkä mascarponeakin, sillä mies tarjoutui pyöräyttämään meille pizzat vapaailtansa kunniaksi.

Elokuun ensimmäinen

Sveitsin kansallispäivä.

Tänään grillaillaan ja ihastellaan ilotulituksia.

Perjantai 23. päivä

Edellisen postaukseni ei siis pitänyt alunperin käsitellä ollenkaan silittämistä, vaan sen oli määrä olla kuvapostaus perjantain sääilmiöistä. Mutta tälläkin kertaa ajatus lähti osittain harhailemaan. Parempi niin?

Kuten näistä mieheni ottamista kuvista näkyy, vettä tuli taivaalta kiitettävästi perjantaiaamupäivän aikana. Itse asiassa kuvissa näkyvä vesi tippui tai paremminkin syöksyi alas katolta ja parvekkeilta.

Kerroinko jo, että tässä talossa ei ole rännejä? Talon nurkilla olisi kyllä maassa sadevesiputket, tällä hetkellä täysin käyttämättömät, koska niiden suut ovat jonkun senttimetrin maanpintaa korkeammalla, tuossa talon seinustaa seurailevalla laatoituksella. Nyt vesi lyö ruohon lakoon ja muodostaa nurmikkoon ruohottomia laikkuja. Sitten se virtaa yhtä talon nurkkaa kohti (ks. kuva 3. Vesi virtaa kohti vasenta ala-nurkkaa), josta se katoaa johonkin maan uumeniin kellarin seinää pitkin vieden irtonaisen maa-aineksen mennessään. Ongelmasta on toki raportoitu eteenpäin, useampaankin otteeseen. Pari miestä on kerran käynyt täyttämässä sadeveden jälkeensä jättämiä aukkoja ja onkaloita kera hiekan ja ison kivenlohkareen. Oman turvallisuutemme vuoksi vältämme kävelyä rakennuksen nurkalla...

Perjantai oli tietenkin viikon ainoa sadepäivä ja juuri se päivä, jolloin allekirjoittaneen piti raahautua lääkäriin Luganoon. Ihana anoppini oli ehdottanut päivää aiemmin, että käyttäisin tilaisuuden hyväksi ja viettäisin samalla myös lapsivapaan iltapäivän. Ilman muuta.

Kotoa lähdettyäni kenkäni kastuivat läpimäriksi alle minuutissa. Kumisaappaat olisivat olleet järkevämpi valinta. Mutta enää ei ollut aikaa palata kotiin, olin muutenkin jo myöhässä.

Astuessani julkisen liikennevälineen kyytiin puhelimeni soi. Istuin alas ja vastasin. "Signora, dottoressa on valitettavasti sairaalassa. Hänen potilaansa synnyttää. Teidän ei kannata tulla tänne ennen yhtä." Ylimääräinen haahuilu kaupungilla läpimärissä kengissä ei oikein houkutellut, mutta kun oltiin jo liikkeellä, lippu maksettu ja niin edelleen...

Kaatosade piiskasi myös Luganon keskustaa. Kadut lainehtivat. Oikeastaan tulvivat. Kävely oli lievästi sanottuna epämiellyttävää. Jokaisella askeleella tunsin veden tursuvan varpaiden välistä ja suorastaa hölskyvän kengässä. Oikeasta kengästä alkoi myös puskea ulos epämääräistä vaahtoa. Yök, mitä lie. Edelläni kävellyt signora katsoi parhaaksi jatkaa matkaansa paljain jaloin. Itse en rohjennut. Olisi ehkä kannattanut.

Märät kengät ilman sukkia alkoivat ennen pitkää hiertää. Vesikellot puhkesivat ja veri valui vanoina. Ei muuta kuin lähimpään kenkäkauppaan ostamaan halvimmat mahdolliset feikkicrocsit tai flipflopit tai mitä vaan. Vesiperä! Ei löytynyt kumisaappaitakaan. Seuraavassa kaupassa aivan yhtä huono tuuri. Manorista niitä lopulta löytyi, mutta siinä vaiheessa kengät olivat jo sen verran ehtineet kuivua, että sinne jäivät. Siis ne varvastossut. Ostin kuitenkin parin sukkia. Varmuuden vuoksi.

Sukat tulivatkin tarpeeseen, sillä odoteltuani turhaan julkista liikennevälinettä, päätin kävellä Paradisoon, että ehtisin ajoissa perille. Sukat kengissä kävelystä tuli huomattavasti miellyttävämpää, vaikka aiemmin syntyneet hiertymät olivatkin aika kivuliaita.

Kun matkaa oli jäljellä noin 100 metriä, ajoi ohitseni turhaan odottelemani paikallisbussi.

Vastaanotossa ilmoittautuessani sain kuulla, että dottoressa ei ollut vielä saapunut. Ja ennen minua jonossa oli viisi muuta henkilöä. Ehdottivat, että palaisin takaisin kahden jälkeen. Päätin lähteä etsimään ruokapaikkaa, enhän ollut ehtinyt edes lounastaa.

Ulko-ovella törmäsin lääkäriini

- Kas siinähän te olettekin, dottoressa! Buongiorno!

- Emmekö näekään tänään?

- Kyllä, kyllä. Palaan myöhemmin.

Dottoressa taisi ottaa tämän jonkinlaisena piikkittelynä, sillä ohitseni harppoessaan hän puhkesi ärtyneenoloisesti selittämään, että synnytysten kanssa on aina hieman tällaista ja sitä on mentävä, kun kutsu käy, tiedänhän sen, synnyttänyt nainen.

Kadulla aurinko alkoi porottaa. Riisuin takin pois. Lampsin sisään kutakuinkin ensimmäiseen ruokapaikkaan, kulmakunnan tuoreimpaan kebab-pizzeriaan. Falafeliä ja sokeritonta kolaa, 11 frangia. Menetteli.

(Kertoisiko muuten joku ystävällismielinen sielu minulle, että kuinka kebab oikeaoppisesti kirjoitetaan, näkee niin monta versiota... tai siis ainakin kahta.)

Kulutin aikaa silmäilemällä parhaat päivänsä nähneiden viinipunaisten hyllyköiden kannattelemaa pullokokoelmaa: samoissa tiloissa aiemmin toimineen entisen viini- ja hedelmäkaupan peruja. Kävin siellä tasan kerran. Suomen vieraista puoti oli kiehtova ja he maksoivat mielellään siitä hyvästä viinipullostaan muutaman ylimääräisen frangin. Tarpeeksi moni muu ei ilmeisesti suostunut.

Lämpötila alkoi hätyytellä jo hellelukemia. Riisuin ohuen neuletakkinikin.

Olin varautunut pitkään odotukseen, mutta pääsinkin melko nopeasti lääkärin puheille. Donna e Mamma -lehden selailu jäi harmittavalla tavalla kesken.

Dottoressa pyyteli anteeksi. Juttelimme niitä näitä. Isästäkin. Annoin hänelle tyttäreni kuvan. Viime talvelta, kotoa ei löytynyt tuoreempaakaan ja printterin johdot ovat edelleen muuton jäljiltä kateissa. "Ihan kuin isänsä! Samanlainen suukin!" Tiedetään, vain blondimpi.

Varsinaisen käyntisyyni suhteen kaikki oli suhteellisen ok. Verenpaine korkeampi kuin normaalisti, mutta edelleen normaalin rajoissa. Käski juoda paaaaaaljon vettä. Lasillisen joka tunti. Vähintään. Munuaisten auttamiseksi. Sain pikakuurin antibioottia. Todellakin pikakuurin, sillä sitä otettiin vain kerran. Ennen nukkumaanmenoa. Ja muista juoda paljon. Nähdään ja hyvää matkaa Suomeen. Kuukauden kuluttua.

Aurinko helotti tulipallona taivaalla, mutta päätin kävellä takaisin keskustaan. Jalat olivat jo rikki, joten mitäpä niistä. Samaan konkurssiin. Sitä paitsi aluksihan se vaan kirpasee ja sitten kipua ei enää juuri tunne.

Ihana lungolago, kuinka olinkaan sinua ikävöinyt! Olo oli kuin turistilla. Niiden muiden joukossa. Sandaaliviidakossa.

Kävin ostamassa miehelle tätä. Pyynnöstä. Kuvassa vielä vanha, lähes tyhjä pullo.

ja itselleni pitkän t-paidan

Sitten olikin jo aika palata kotiin.

Matka pysäkiltä kotiovelle oli yhtä helvettiä. Jalat olivat turvonneet ainakin kaksi numeroa liian suuriksi kenkiin nähden. Popot natisivat liitoksistaan. Sattui. Ihan sairaasti. Olisi tehnyt mieli kontata. Tai kävellä käsillä. Purin hampaani yhteen ja jyräsin eteenpäin. Vastoin tapojani nousin ensimmäiseen kerrokseen hissillä. Sateenvarjoteline tervehti kotiovella. Eiiiih!!!! Tajusin, että varjoni oli jatkanut matkaansa yksin, ilman minua. Se lempparini. Helios-pahus oli sokaissut silmäni ja turruttanut mieleni, kuka nyt kirkkaalla säällä sontikkaa tarvitsee... Niinpä niin. Että pitikin mennä siirtämään se ikkunan puolelle, pois viereeni istahtaneen signoran tieltä.

Onneksi sain edes illan päätteeksi nauttia näistä taivaallisista näytöksistä.

Ukkospilviä horistontissa

Ja tässä hieman zoomattuna

Taivas puolenyön jälkeen. Pilven takana kuumottaa kuu.

Jaloissani on edelleen ihan mielettömät ruvet. Varpaat ja nilkat ovat muussina. En voi käyttää muita kenkiä kuin erilaisia läpsyttimiä. Niillä kävin myös appivanhempien kanssa sunnuntaikävelyllä, mutta se onkin jo aivan toinen tarina.

Mitä tästä kaikesta opimme?

Seuraavalla kerralla omalla autolla ;)

Epäonninen säästökuuri

Itse kullakin lienee kokemusta siitä, mitä tapahtuu sen kerran kun päättää elää hieman säästeliäämmin...

Meillä on ollut tänä keväänä paljon ylimääräisiä menoja, muun muassa pari ylimääräistä Suomen matkaa, ja koska verot ja autojen vakuutusmaksut painavat päälle, päätimme viime kuussa, että yrittäisimme välttää kaikkia ylimääräisiä kuluja.

Ensin hajosi lähes kymmenen vuotta moitteettomasti palvellut mikroaaltouuni. Sitten imuri irtisanoi itsensä. Mutta kaikkein yllättävin käänne oli turvaistuimen hajoaminen.

Noin viikko sitten laittaessani neitiä turvaistuimeen huomasin, että selkänojan sivupehmuste heilui kummallisesti ja verhoilukin oli osittain pois paikoiltaan. Auto oli ollut viikkoa aiemmin korjaamolla raelommojen silottelussa ja mies huomasi jo sitä hakiessaan, että turvaistuin oli irrotettu ja asennettu uudelleen miten sattuu. Mieleeni hiipi villi epäilys, että josko istuin olisikin siinä yhteydessä hajonnut ja sitä olisi sitten yritetty fiksailla... Mies raotti verhoilua ja alta paljastui haljennut pehmuste. Halkeamispinnoilla oli jotain mustaa tököttiä. Emme olleet uskoa silmiämme! Neiti oli tietämättämme matkustanut viikon verran rikkinäisessä istuimessa! Onneksi mitään ei ollut sattunut.

Pietarin ja Paavalin vapaiden jälkeen mies marssi korjaamoon kysymään, että mitä ihmettä istuimelle oli tapahtunut. Ensimmäinen vastaus oli "ei mitään", toinen "teillä ei ole todisteita siitä, että me olisimme sen rikkoneet".

Mies ei tähän tietenkään tyytynyt, vaan vaati saada tietää kenen käsiin automme korjaus oli annettu. Korjaamon edustajan mukaan autoa oli korjannut eräs päälle viisikymppinen perheellinen mies, joka olisi varmasti kertonut esimiehelleen, jos olisi rikkonut istuimen, koska korjaamolla on niin hyvä työilmapiiri, että työntekijät uskaltavat myöntää virheensä eikä niitä tarvitse piilotella. Ja perheellisenä miehenä hän ei varmasti olisi sortunut tinkimään lastenistuimen turvallisuudesta.

Mieheni näytti rikkinäistä istuinta ja sen sisällä olevaa mustaa mönjää (mastice - mitä lie suomeksi?) korjaamon miehelle ja sanoi, että sai istuimen takaisin sen näköisenä ja tarvitsee tilalle uuden. Korjaamon tyyppi kierteli ja kaarteli ja lopulta puolittain paljasti, että viisikymppinen mies oli itse asiassa tehnyt viime aikoina muitakin mokia. Kovasti yritti vedota mieheni myötätuntoon antaen ymmärtää, että olisi yksin hänestä kiinni saisiko perheenisä pitää työpaikkansa. Sen ikäisenä kun ei välttämättä löydä enää uutta työtä kovin helposti...

Mieheni ihmetteli, että eikö korjaamolla ole muka mitään vakuutuksia tällaisen varalle. Miksi viisikymppinen mies joutuisi maksamaan virheestään työpaikkansa muodossa? Mies kertoi korjaamon tyypille jo soittaneensa asianajajallemme ja saaneensa tältä varmistuksen, että asia voitaisiin tarvittaessa viedä käräjille (tämä on totta, ei pelkkää uhkailua), mutta oli valmis unohtamaan asian, jos saisi tilalle uuden istuimen. Tästä alkoi neuvottelu siitä millä summalla korjaamon pitäisi osallistua uuden istuimen hankintaan. Tarjosivat ensin 50-50 -ratkaisua, kun eihän istuin ollut edes uusi (ostettu viime lokakuussa). Mieheni sanoi, että vanha istuin maksoi uutena 750 frangia ja oli tilattu varta vasten maahantuojalta, mutta voisi joustaa sen verran, että ostaisi tilalle hieman halvemman mallin. Korjaamon edustajan piti neuvotella asiasta omistajan kanssa...

Myöhemmin samana iltapäivänä mieheni sai puhelun korjaamolta. Viisikymppinen mies oli tunnustanut tunarointinsa ja omistaja oli luvannut meille uuden istuimen. Ei kun lastentarvikeliikkeeseen!

Mieleinen istuin löytyi, kuitti ja rikkinäinen istuin (korjaamon omistaja oli vaatinut sen nähtäväksi) vietiin korjaamoon, josta meille luvattiin toimittaa rahat heti seuraavana päivänä. Mieheni oli hieman epäileväinen ja otti varmuuden vuoksi valokuvia vanhasta istuimesta ennen sen luovuttamista. Jos se sattuisi vaikka tekemään totaalisen katoamistempun.

Kun rahoja ei seuraavana päivänä alkanut kuulua, mies meni paikanpäälle kuullakseen, että kuitti ei kelpaa, koska siinä ei ole meidän nimeämme. Soitto lastentarvikeliikkeeseen, josta luvattiin moinen kuitti järjestää. Nyt mies on sitä hakemassa, mutta olemme aika varmoja, että vastoinkäymiset eivät ole vielä ohitse. Luultavasti korjaamon edustaja on lomalla, omistajaa ei tavoita...

* * *

Mies soitti juuri ja kertoi saaneensa kuitin. Korjaamolla käynti on vielä edessä, joten ei siitä sen enempää. Mutta matkalla lastentarvikeliikkeeseen, mies oli huomannut, että hänen unelmiensa grilliä myytiin rautakaupassa puoleenhintaan, samoin havittelemaani pyykinkuivaustelinettä. Joten hän ajatteli soittaa ja pyytää hyväksyntäni näille heräteostoksille. Eli se siitä säästämisestä sitten...