lauantai 7. elokuuta 2010

Kutsumattomia vieraita

Löysin tänään buxuksestani kolme tällaista kaveria:

Diaphania perspectalis. Kuva: W Schon.
Alkuperäisyhteydessään kuva löytyy täältä.

Tämä tuholainen on luultavasti alunperin kotoisin Kiinasta. Ensimmäiset raportoidut havainnot Euroopassa ovat vuodelta 2007 Saksasta, Baden-Württembergista. Sittemmin näitä on löytynyt myös Hollannista, Ranskasta ja myös täältä Sveitsistä. Ja nyt ne ovat löytäneet jo tiensä minun buxus-raukkani kimppuun. Olivat mokomat ehtineet tehdä jo aika paljon tuhoa... :(

Nyt tässä ihmettelen, että pitääköhän tällaisesta löydöstä yhä raportoida eteenpäin jollekin instanssille vai onko tämä laji jo niin kovin yleistynyt, ettei enää tarvitse? Luulisi kyllä, että jos kerran näitä löytyy jo minun minibuxuksestanikin, niin eivät kai nämä voi enää kovin harvinaisia olla?

Viime viikolla kutsumattomia vieraita kävi myös kerrostalossamme. Ei sentään osunut vielä omalle kohdalle, mutta täytyy sanoa, että ei ollut kiva kuulla, että olivat vierailleet naapurissa. Luultavasti mainospostista pullisteleva postilaatikko houkutteli murtomiehet tai -naiset koettamaan onneaan. Ja olihan sitä. Siinä vaiheessa, kun talonmies huomasi lukottoman oven porraskäytävän viikkosiivouksen yhteydessä, olivat tyypit jo tiessään. Naapuria odottaa harvinaisen mukava kotiinpaluu Ameriikasta...

7 kommenttia:

Elvira kirjoitti...

Buxuksella on näköjään suomenkielinenkin nimi: isopuksipuu :D

MaaMaa kirjoitti...

No jo on mato että sun kasveja syö! MUR!

Loma-ajat houkuttaa varkaita, kamalaa että niin lähellä ollut - tulee varmasti turvaton olo. Onko naapuruston ihmiset tuttuja? On hyvä, jos voi jättää kotinsa niin että tietää naapuruston pitävän sitä edes jonkinverran silmällä.

Suloista sunnuntaita!!

Elvira kirjoitti...

MaaMaa: olo on tosiaan turvaton. Mutta toisaalta, eipä meillä onneksi taida olla kovin paljon mitään mikä rosvoja kiinnostaisi. Käteistä ei ole kotona mihinkään sukanvarteen tai patjan alle piilotettuna eikä arvokkaita korujakaan. Mutta olisi se silti aika kamalaa, jos joku tunkeutuisi kotiimme. Naapurit alkavat kyllä olla kaikki vähintäänkin hyvänpäiväntuttuja. Hieman harmittaa, ettei tullut kajottua tuon naapurin postilaatikkoon niin, että olisi ottanut talteen ainakin ne laatikosta ulos tursuilevat mainokset. Olisihan se toisaalta ollut myös aika epäkohteliasta jossei suorastaan laitontakin mennä niihin koskemaan ilman lupaa.

Ihanaa sunnuntaita sinullekin!

ratón kirjoitti...

Tuholaiset puutarhassa on keljuja :( Meilläkin joku käy öisin syömässä punaisen flamingokukkani lehtiä enkä ole vielä keksinyt, mikä joten en voi sitä suojellakaan kunnolla. Pistän pian koko kukan harson sisälle suojaan yöksi. Toivottavasti saat inhat toukat pois!

Ja varkaat on vielä inhottavampia! Täällä tuttu poliisi neuvoi asentamaan valokatkaisijoihin ajastimen, joka loman aikana räpäyttää esim. olohuoneeseen valot klo 20 ja makkariin niitten sammuttua n. puoleksi tunniksi... (koska se sanoi, että varkaat kyllä vahtii ulkona ensin muutaman päivän ja varmistaa, että asunto pysyy pimeänä). Hyvä neuvo, mutta me ei tietenkään olla saatu vielä asennettua niitä ja kotoakin ollaan poissa useampi viikko kerrallaan. Me ollaan jätetty avaimet viikkosiivoajalle, joka käy pari kertaa viikossa siirtelemässä nenan pihaleluja ja jättää esim. lakanapyykkejä narulle tms. Ja naapurit kantaa meidän piharoskikseen puolet roskistaan meidän loman ajan ja me kannetaan niille sit niiden lomien aikana :D

ratón kirjoitti...

jatkan vielä: noissa tapauksissa, jossa koti ryöstetään, kaikkein inhottavinta on se perusturvallisuuden menetys. Se, ettei enää voi uskoa, että oma koti on koskematon. :( Se on inhottavaa.

Tsemppiä!

Elvira kirjoitti...

Ratón: Tuo ajastin on käynyt mielessä joskus, mutta toisaalta olen myös kuullut, että murtovarkaat kyllä tajuavat aika nopeasti mikä on homman nimi, jos valot syttyvät ja sammuvat aina samaan aikaan. Hauskoja nuo teidän muut murtovarkaiden torjuntakeinot :D

Tuo harso tuholaisten torjuntakeinona saattaisi vaikka toimiakin ellei sitten ole kyseessä jotkin pikkuruiset ötökät, jotka piilottelevat lehtien alla päivisinkin. Tai sitten sinun pitää päivystää joku yö kukan vieressä, että näet mikä tuholainen siellä pitää syöminkejä ;) Ei vaan, toivottavasti keinot löytyy ja kukan syönti loppuu. Olet varmaan jo kokeillut googlata, että mikä ötökkä siellä mahtaisi mellastaa?

Itse kuukkeloin tuon flamingokukan, oli ihan pakko nähdä, että millaisesta kasvista on kyse. Sattui olemaan juuri sama kukka, jonka bongasin puolisen tuntia sitten eräästä italiankielisestä puutarhalehdestä! Eli ihan äsken mietin, että mikäköhän "anturion" nimi mahtaisi olla suomeksi :D Kiitos ratón! :)

ratón kirjoitti...

Mulla meni kanssa aika kauan, että tajusin, että mun anturioni on nimeltään flamingokukka :).

Ja nyt mies selvitti tuholaiset, ne on isoja ampiaisia, jotka rouskuttaa sen lehtiä yöllä :(. Harsoa vaan päälle... (mies ei saanut nukuttua ja oli istuskellut puutarhassa yöllä ;)