Pääsiäisestä vappuun

Pääsiäinen meni ohi jotenkin siinä sivussa, siitäkin huolimatta, että kerrankin miehellä oli vapaata niin pääsiäissunnuntaina kuin -maanantainakin. Jotenkin vain pääsiäinenkään ei tunnu täällä niin juhlavalta kuin Suomessa. Vai johtuisikohan se ihan vaan siitä, että täällä kotona ollessa elämä tuntuu ihan yhtä arkiselta oli sitten maanantai tai sunnuntai, juhannus tai pääsiäinen? Kotiäitiyden ja miehen epäsäännöllisten työaikojen myötä viikonpäivät ovat jotenkin menettäneet merkitystään, eikä viikonloppua tai juhlapyhiä odota samaan tapaan kuin joskus ennen.

Pääsiäissunnuntaina emme tehneet mitään sen erikoisempaa lähipuistossa ulkoilemisen ja kotona lusmuilun lisäksi, maanantaina kävimme sentään appivanhemmilla syömässä lammasta, juustotäytteisiä kurpitsankukkia ja eräänlaista artisokkarullaa. Nam!

Neiti sai etsiä suklaamunia molempina pääsiäispäivinä. Sunnuntaina Nalle Puh -muna löytyi nojatuolin takaa neidin hellehatusta. Maanantaina neiti ei taas olisi millään malttanut pysyä pöydän ääressä ruokailun loppuun asti, kun isovanhemmat menivät mainitsemaan, että pääsiäispupu on ehkä käynyt kätkemässä jotakin heidän puutarhaansa... Ja löytyihän sieltä sitten yhdestä pensaasta iso suklaapupu ja toisesta muhkea Kinder-muna!

Pakollisten suklaamunien ja pupujen lisäksi pääsiäisen juhlintaamme kuuluivat colomba-kakut. Miehen mielestä parhaita ovat tietenkin ne, joissa on mahdollisimman paljon suklaata niin päällä kuin sisälläkin ja jotka muistuttavat mahdollisimman vähän kakun alkuperäisversiota, joten sellainen tietenkin sitten ostettiin. Neidille olimme varanneet sentään oman, hieman vähäkalorisemman colomban. Pakkauksessa lupailtu supertrendikäs yllätys osoittautui muutamaksi pehmotarraksi. Neiti toki tuli niistäkin ylionnelliseksi ja olisi kovin mielellään liimaillut tarrat samantien joko ruokapöytää tai olohuoneen ikkunoita koristamaan.

Edes joitakin suomalaisia pääsiäisperinteitä vaaliakseni olin kasvattanut neidille "rairuohoa", vaikka täällä nurmikko kyllä vihertää lähes vuoden ympäri ihan tuossa kotipihallakin. Mukava oli neidin kanssa sen kasvua seurata ja yllättävän kauniisti tuo tavallisista nurmikon siemenistä kasvattamamme ruoho on jaksanut jo useamman viikon korissaan rehottaa.

Tämä pääsiäisen jälkeinen viikko on ollut tänä vuonna kovin erityinen: neidin preasilo ja perhekerho ovat koulujen tapaan kiinni, miehen tie vei kolmen viikon työmatkalle Slovakiaan, hyvä ystävättäreni tyttärineen lensi kuukaudeksi Ukrainaan vanhempiensa luokse ja samaan syssyyn sattui vielä isärakkaan kuoleman ensimmäinen vuosipäivä. Onneksi ensi viikolla saan kauankaivattuja vieraita Suomesta päiviäni piristämään, kun ensin äitini tulee todella pitkästä aikaa meille ja loppuviikosta vielä siskonikin!

Kovasti muuten jännitin etukäteen tuota vuosipäivää, mutta se menikin ohitse yllättävän helposti, kun oli niin paljon muutakin ajateltavaa ja järjesteltävää. Ehkä sitä oli jopa hieman liikaakin, kun en edes kunnolla ehtinyt rauhoittua isääni muistelemaan. Neidin kanssa sentään katselimme vaarivainaan kuvia ja yritin parhaani mukaan vastailla taaperon esittämiin kysymyksiin, kuten missä vaari on, mitä vaari nyt tekee ja niin edelleen.

Tuntuu uskomattomalta ajatella, että isän poismenosta on jo vuosi! Vastahan olin sairaalassa häntä saattelemassa. 

Surua melkein suuremmaksi ja voimakkaammaksi tunteeksi on viime aikoina noussut kiitollisuus, kiitollisuus siitä, että isä pääsi pois, että hänen ei enää tarvitse kärsiä kipua tai kokea epäinhimillistä kohtelua liian työtaakan painaman ja stressaantuneen hoitohenkilökunnan taholta. Jo paljon ennen sairastumistaan isä sanoi, ettei haluaisi elintoimintojaan ylläpidettävän keinotekoisesti koneiden ja letkujen avulla. Hänen toiveensa toteutui. Samoin hän sanoi haluavansa tulla tuhkatuksi ja viimeiseksi leposijakseen meren. Sekin toive toteutui.

Ehdin murehtia isäni kohtaloa niin monta vuotta, jouduin luopumaan hänestä vähitellen, tavallaan monta kertaa, niin että loppujen lopuksi hänen poismenonsa oli eräänlainen helpotus. Ajatukseen oli ehtinyt vuosien mittaan jo sopeutua, tavallaan pelkäsi enää vain sitä, että milloin se tapahtuisi, lopullinen luopuminen, irtipäästäminen. Suruunkin voi kai jollain tavalla turtua. Vaikka kyllä se edelleen tuolla jossakin sisälläni korventavana möykkynä pesii ja silloin tällöin hakee ulospääsyä, pyrkii kyyneleiksi silmiini. Ihan yllättävinäkin hetkinä. Tietty kappale radiossa, mieleen yllättäen hiipivä lapsuusmuisto, isän käsiala vanhassa syntymäpäiväkortissa, tietty runo tai vaikkapa elokuva... ja padot murtuvat ihan ykskaks yllättäen.

Vappua juhlimme tänä vuonna lähisukulaisten kanssa Varesessa vaikka mieheni ei paikalle pääsekään. Itse asiassa miehen eno on kutsunut meidät ravintolalounaalle juhlistaakseen tekemiään asuntokauppoja. Vaan ehkäpä juhlaan on muutakin aihetta...? Eno nimittäin kihlasi joulun tienoilla pitkäaikaisen naisystävänsä. Etteivät vain olisi salaa menneet naimisiin... No, sunnuntaina se selvinnee :)

Iloista vappua!

Deadline lähestyy

Viime aikoina en taas sattuneesta syystä ole juuri ehtinyt blogimaailmassa pyöriä. Viime viikolla lomailimme Alto Adigessa (Etelä-Tirolissa) ja Itävallan puolella Innsbruckissa. Tällä viikolla minut on pitänyt kiireisenä uuden kotimme pintamateriaalien ja keittiön värimaailman pohtiminen, sillä sitovat päätökset pitäisi olla tehtynä ensi viikkoon mennessä. Kauhean hankalia valintoja, varsinkin kun en pääse yksinäni päättämään, vaan pitäisi löytää kompromissiratkaisuja, jotka miellyttäisivät niin itseäni, miestä kuin anoppiakin. Appiukolle onneksi kelpaa mikä vain.

Niin, en ole tainnut täällä mainostaakaan, että jouduimme toistaiseksi kuoppaamaan talohaaveemme ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että toiveiden taloa tai tonttia ei löytynyt meille sopivaan hintaan havittelemaltamme alueelta. Rahkeemme eivät vain yksinkertaisesti riitä 800.000 frangin lainaan. Olenhan jo muistanut mainita, että täällä Ticinossa tonttien, talojen ja asuntojen hinnat ovat pilvissä, vaikka tämä eräänlainen periferiakantoni onkin ja vaikka palkatkin ovat täällä alhaisia moneen muuhun kantoniin verrattuna. Vuokralla asuminen onkin todella yleistä. Mutta siinä vaiheessa kun vuokralainen maksaa asunnosta lähes kaksi kertaa sen verran kuussa kuin "asuntolainalainen", niin vuokralla asumisen mielekkyyden kyseenalaistanee jo itse kukin.

Oman talon sijasta joudumme vielä toistaiseksi tyytymään uuteen kerrostaloasuntoon, tosin emme sitäkään ostaneet itse, vaan se on asunto, jonka appivanhemmat ovat ostaneet itselleen eläkepäiviään silmällä pitäen. He eivät kuitenkaan itse ole vielä omasta kotitalostaan pois muuttamassa, joten tarjosivat sitten asuntoa meille sopuhintaan vuokralle. Koska vuokra tulee olemaan huomattavasti nykyistä halvempi ja asuinaluekin monessa mielessä parempi, ei meidän tarvinnut kovinkaan pitkään miettiä mitä tehdä. Saammepahan säästöön rahaa sitä unelmien omakotitaloa varten.

Pääsemme vaikuttamaan itse muun muassa asunnon pintamateriaaleihin, mutta ymmärrettävistä syistä myös anopilla on oma sanansa sanottavana, olkoonkin, että hänen kälynsä huomautti, ettei asunnon tarvitse anoppia miellyttää siinä vaiheessa, kun hän sinne vihdoin tulee muuttamaan, vaan badantea. Ongelma on sellainen, että anoppia miellyttää kyllä modernimpikin tyyli, mutta myös arte povera ja heidän sisustuksensa ja huonekalunsa ovatkin yhdistelmä näitä. Itse taas pidämme modernista, lineaarisesta ja pelkistetystä, siis melko minimalistisesta sisustuksesta.

Asunnon värimaailmasta on siis pakostakin tulossa melkoisen neutraali (onneksi), jotta se miellyttäisi meitä kaikkia. Laattalattioiden, kylpyhuoneiden ja keittiön värit valikoidaan mitä luultavimmin näistä kuvien vaihtoehdoista. Makuuhuoneisiin on tulossa valkoöljytty tammiparketti. Kuvat jäivät aika tummiksi, enkä viitsi niitä paljon editoida, etteivät värit kovasti vääristy, mutta ehkä noista jonkinlaisen käsityksen saa.

Näistä keraamisista laatoista on kylpyhuoneeseen ehdolla valkoinen ja tummanharmaa (Gazzini White ja Smoke).

Keittiöön olisivat väreistä vahvasti ehdolla tummanruskea ja hiekkabeige, vaikka henkilökohtaisesti pitäisin enemmän esimerkiksi luonnonvalkoisesta ja harmaan sävyistä. Anoppi toivoisi valkoista keittiötä jollakin iloisella tehostevärillä (tai vaaleankeltaista) ja mies taas ei missään nimessä halua valkoista keittiötä, vaan ennemmin vaikka punaisen tai keltaisen. Itse en halua keltaista ja anoppi taas ei voi sietää punaista, joten vaaka on nyt sitten kallistunut noihin ruskean sävyihin, jotka neutraaliudessaan miellyttävät kaikkia. Tosin mies haluaisi kaksiväriset kaapistot ja anoppi yksiväriset, itselleni se on oikeastaan aivan sama. Sisustuslehdissä paljon viljelty mustavalkoinen keittiö ei onneksi sytytä meistä ketään.

Järjellä ajateltuna lienisi parasta antaa anopin valita keittiö, niin hänelle ei jäisi ainakaan sitten mitään hampaankoloon eikä tulisi jälkikäteen sanomista, mutta sitten taas toisaalta kauhistuttaa antaa hänelle vapaat kädet, jos lopputulos olisikin sitten täysin oman maun vastainen...

Onneksi jotain on sentään jo saatu päätettyä: Kaapistot tulevat olemaan Sanitas-Troeschin perusmallistoa (Soft), työtaso laminaattia (anoppi ei pidä kivitasoista) ja välitilaan tulee lasia, joka osoittautui jopa edullisemmaksi vaihtoehdoksi kuin perinteiset kaakelit. Ja on vielä kaiken lisäksi paikallisen yrityksen Galvoluxin tuote (Acilux). Lasia harkitsimme myös työtasoon kvartsiitin ja laminaatin ohella, mutta mies ei sitten loppupeleissä ollut vakuuttunut tuon ratkaisun toimivuudesta.

Kovasti olen viime aikoina surffaillut netissä ja selaillut sisustuslehtiä löytääkseni keitttiövinkkejä, erityisesti mitä tulee keittiön värimaailmaan, mutta vielä ei ole tullut vastaan sellaista täydellistä unelmieni keittiötä (moderni, neutraali ja harmoninen värimaailma).


Olisiko kenelläkään vinkkejä hyvistä nettisivuistoista? Minkälaisista keittiöistä te pidätte? Millainen olisi unelmiesi keittiö?

Helteinen huhtikuu

Meillä on täällä kesä! Huhtikuun alussa! Tänäänkin elohopea kipusi hellelukemiin! Ihan outoa!

Ensimmäistä kertaa elämässäni taidan jättää ääneni käyttämättä eduskuntavaaleissa. Sveitsissä äänestyspaikat ovat hieman turhan kaukana, kun ei satu olemaan mitään muuta asiaa Alppein pohjoispuolelle. Lähin äänestyspaikka olisikin itse asiassa Italiassa, Milanossa, reilun tunnin ajomatkan päässä. Siellä äänestin viimeksikin. Tällä kertaa en ole kuitenkaan jaksanut paneutua asiaan enkä tiedä yhtään ketä äänestäisin. Taidanpa siis jättää vaalit väliin, silläkin uhalla, että saan kuulla kunniani, jos tieto nukkumisesta kantautuu isoäitini korviin :)

Täällä Ticinossakin äänestetään nyt huhtikuussa (Consiglio di Stato & Gran Consiglio), mutta itse en ole vielä äänioikeutettu. Postilaatikko tulvii vaalimainoksia, joille yhteistä on se, että niissä on ehdokkaan valokuva, nimi ja äänestysnumero, mutta ei juuri mitään infoa siitä, mitä asioita he ajavat tai millaisia arvoja edustavat. No puolueesta voi tietenkin jo hieman jotain päätellä.

Mieheni äänestyslomaketta olen silmäillyt mielenkiinnolla. Se on tyyliä rasti ruutuun: Äänestäjä voi valita puolueen tai ns. sitoutumattomien listan ja hänellä on käytössään myös 5 "paremmuusääntä" (voti preferenziali), jotka voi antaa CdS:ään ehdolla oleville henkilöille, ja 90 GC:hen pyrkiville. Jotenkin hankalalta vaikuttaa ko. systeemi. En ole edes varma, että olenko ymmärtänyt oikein... Hieman noloa myöntää, mutta en ole kauhean tarkasti aiheeseen perehtynyt, kun en tosiaan itse vielä äänestämään pääse.

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 10.4. Samaan sunnuntaihin sattuu toinen vuosittaisista kauppojen sunnuntaiaukioloista. Viimeksi tänään paikallislehden yleisönosastossa valitettiin siitä, että kaupat saavat pitää ovensa auki ÄÄNESTYSPÄIVÄNÄ! Kirjoittaja kun haluaisi keskittyä ko. sunnuntaina katselemaan televisiosta vaaliohjelmia (ja ilmeisesti haluaisin kaikkien muidenkin toimivan samalla tavalla...). Kysyn vaan, että kuka sen tyypin sinne kauppaan silloin sunnuntaina pakottaa? Miksei se voisi jäädä sinne sohvalleen rauhassa istumaan, vaikka ne kaupat auki olisikin, jos se niin kerran haluaa tehdä? 

Ai niin, mutta kun ne kaupan työntekijäparathan eivät voi itse valita, vaan niiden on pakko mennä töihin... Miksiköhän kukaan ei taaskaan puolusta sairaanhoitajien, lääkärien, poliisien, palomiesten, radio- ja tv-työntekijöiden, toimittajien, kahvila- ja ravintolatyöntekijöiden ynnä muiden oikeutta vapaisiin sunnuntaihin? Olisihan kai heilläkin perhettä ja haluja seurata vaalitulosten julkistamista kotisohvalta?

No joo, oikeastaan itselleni on ihan sama, että ovatko kaupat tulevana sunnuntaina auki vai eivät. Tuskin tulee mentyä. Joskus vaan nuo aukioloaikojen lisäämistä vastustavien tyyppien perustelut ovat niin... hmm... kummallisia, että niihin on ihan pakko tarttua :)