Ensimmäisiä hankintoja

Kävin viime viikolla läpi kasoittain neidin vanhoja vauvanvaatteita. Muistelin niitä hieman sukupuolineutraalimmiksi kuin ne sitten todellisuudessa olivatkaan. Lisäksi velourpyjamille, fleecetakeille ja -housuille ei taida kesävauvalla olla juuri käyttöä... Näin ollen otin neidin vaatteista talteen vain noin puolet tätä tulokasta varten, loput lahjoittanen, myyn tai vien vaatekeräykseen.

Koska käyttökelpoisia vaatteita olikin vähemmän kuin muistin, oli tietenkin heti hankittava lisää kaapintäytettä!  Kesävauvan pukeminen on kuitenkin minulle aivan uusi juttu, enkä oikein tiedä, että pitäisikö vastasyntyneelle hankkia lyhyt- vai pitkähihaista vaatetta. Täälläkin kun usein heinäkuussa elohopea kipuaa sinne 30 asteeseen ja ylikin. Mikäli tulokas tulee yhtään isosiskoonsa, tulee hän olemaan melkoinen kuumakalle ja vaatetus saa sen puolesta olla mieluummin melko kevyttä. Mutta sitten taas toisaalta pitäisi suojata auringolta... Hmmm. Onneksi bodyt eivät paljoa maksa, on varaa virhehankintoihinkin, joten jokusen uskaltauduin jo ostamaan. Näyttävätpä ne kuvassa kovin ryppyisiltä, kun valo tulee sivusta.

Ihan ensimmäinen hankintamme tosin oli tämä toppapuku seuraavaa talvea ajatellen. Pakkohan tuo oli ostaa kun tuli Serravallen outletissa vastaan palaillessamme helmikuussa kotiin Nizzan lomalta eikä hintakaan ollut paha. Täytyy vaan toivoa, että on oikeankokoinen siinä vaiheessa, kun sille tulee käyttöä.

Kenkä- ja vähän muillakin kaupoilla Chiccolandiassa

Eilen piipahdimme pitkästä aikaa Italian puolella Chiccolandiassa. Vaikka parkkipaikka oli vain puoliksi täynnä, kävi sisällä hirmuinen hulina ja huiske. Moni muukin perhe oli päättänyt juuri maanantai-iltapäivän kunniaksi lähteä etsimään lapsille syysvermeitä. Kuten aina, kaikkein suurin tungos oli alennettujen outlet-tuotteiden ympärillä, siitäkin huolimatta, että suurin osa 50 ja 70 prosentin alennustarroilla varustetuista vaatteista ja kengistä oli kesäsesongin jäänteitä.

Yksi laarillinen oli sentään vielä jäljellä alennushintaisia syys- ja talvikenkiäkin. Harmillista kyllä neidillemme sopivia talvikenkiä ei tahtonut löytyä. Tai itse asiassa löysin kaksikin paria aivan ihania koon 23 kenkiä, mutta totesin ne turhan pieniksi; kuukauden tai parin päästä ne olisivat jääneet auttamatta jo liian pieniksi. Koossa 24 taas ei ollut jäljellä äidin silmää miellyttäviä kenkäpareja... paitsi yhdet, jotka ovat kyllä ainakin talvikäyttöön ehkä hieman turhan avonaiset. Mutta eiköhän näillä yhdestä ticinolaisesta syksystä selviä, ainakin niistä kuivemmista ja aurinkoisemmista päivistä... Käytännöllisemmät ja lämpimämmät syys- ja talvikengät taidamme etsiä Suomesta.

Chiccolandiasta mukaan tarttuivat myös söpöt sisätossut. Kotikäyttöön ovat ehkä hieman liian lämpimät, mutta äiti-lapsi -kerhossa, nonnalassa sekä mummilassa pidettäviksi oikein hyvät.

Lisäksi Chiccolandiasta löytyi sukkia, tutteja (meillä ei ole vielä päästy niistä eroon eikä paikallisen "neuvolan" mukaan kuulemma ihan vielä tarvitsekaan), uusi hoitolaukku vanhan hajonneen ja hieman epäkäytännöllisen tilalle ja suloinen pyjama ystävättären vastasyntyneelle pikkuprinssille.

Bongasin myös aivan hurmaavia syys- ja talvivaatteita, mutta maltoin vielä mieleni. Haluan ehdottomasti katsastaa myös Suomen valikoimat. Siitäkin huolimatta, että todennäköisesti Suomesta palattuamme kaikki täällä näkemäni ihanuudet on jo loppuunmyyty. En tiedä onko tämä vain oma vaikutelmani, mutta kun täällä näkee jonkun ihanuuden kaupassa, se on parempi ostaa samana päivänä: seuraavana on usein jo liian myöhäistä. Kuluttajan näkökulmasta äärettömän ärsyttävää, kun ei voi rauhassa vertailla hintoja ja miettiä ostopäätöksiä yön yli, vaan on melkein pakko sortua heräteostoksiin...

Pikkuneidistä Chiccolandia on mielettömän hauska paikka. Aina löytyy jos jonkinikäistä leikkikaveria, värikkäitä ilmapalloja, Chiccon leluja testattavaksi... Mutta kaikkein paras leikki on se, kun saa viilettää äitiä ja isää karkuun pitkin kaupan käytäviä. Kaikesta perässä juoksemisesta, leikkimisestä, välipalan syömisestä, kenkien sovituksesta, alelaarien penkomisesta ja rekkien sormeilusta, laukun valinnasta (jonka lopulta suoritti puolestani eräs nuorehko italialaisisä, joka naama peruslukemilla poimi jaloistamme toisen kahdesta valintaprosessimme loppusuoralle selvinneestä laukusta, onneksi tosin sen rumemman eikä sitä sievempää, lievästi epäkäytännöllisempää mutta tilavampaa uniikkiyksilöä, joka lopulta lähti minun mukaani... ;), normaalihintaisten vaatteiden ihailusta, kassajonossa seisomisesta selvittyämme huomasimme viettäneemme Chiccolandiassa hyvän matkaa kolmatta tuntia...

Perjantai 23. päivä

Edellisen postaukseni ei siis pitänyt alunperin käsitellä ollenkaan silittämistä, vaan sen oli määrä olla kuvapostaus perjantain sääilmiöistä. Mutta tälläkin kertaa ajatus lähti osittain harhailemaan. Parempi niin?

Kuten näistä mieheni ottamista kuvista näkyy, vettä tuli taivaalta kiitettävästi perjantaiaamupäivän aikana. Itse asiassa kuvissa näkyvä vesi tippui tai paremminkin syöksyi alas katolta ja parvekkeilta.

Kerroinko jo, että tässä talossa ei ole rännejä? Talon nurkilla olisi kyllä maassa sadevesiputket, tällä hetkellä täysin käyttämättömät, koska niiden suut ovat jonkun senttimetrin maanpintaa korkeammalla, tuossa talon seinustaa seurailevalla laatoituksella. Nyt vesi lyö ruohon lakoon ja muodostaa nurmikkoon ruohottomia laikkuja. Sitten se virtaa yhtä talon nurkkaa kohti (ks. kuva 3. Vesi virtaa kohti vasenta ala-nurkkaa), josta se katoaa johonkin maan uumeniin kellarin seinää pitkin vieden irtonaisen maa-aineksen mennessään. Ongelmasta on toki raportoitu eteenpäin, useampaankin otteeseen. Pari miestä on kerran käynyt täyttämässä sadeveden jälkeensä jättämiä aukkoja ja onkaloita kera hiekan ja ison kivenlohkareen. Oman turvallisuutemme vuoksi vältämme kävelyä rakennuksen nurkalla...

Perjantai oli tietenkin viikon ainoa sadepäivä ja juuri se päivä, jolloin allekirjoittaneen piti raahautua lääkäriin Luganoon. Ihana anoppini oli ehdottanut päivää aiemmin, että käyttäisin tilaisuuden hyväksi ja viettäisin samalla myös lapsivapaan iltapäivän. Ilman muuta.

Kotoa lähdettyäni kenkäni kastuivat läpimäriksi alle minuutissa. Kumisaappaat olisivat olleet järkevämpi valinta. Mutta enää ei ollut aikaa palata kotiin, olin muutenkin jo myöhässä.

Astuessani julkisen liikennevälineen kyytiin puhelimeni soi. Istuin alas ja vastasin. "Signora, dottoressa on valitettavasti sairaalassa. Hänen potilaansa synnyttää. Teidän ei kannata tulla tänne ennen yhtä." Ylimääräinen haahuilu kaupungilla läpimärissä kengissä ei oikein houkutellut, mutta kun oltiin jo liikkeellä, lippu maksettu ja niin edelleen...

Kaatosade piiskasi myös Luganon keskustaa. Kadut lainehtivat. Oikeastaan tulvivat. Kävely oli lievästi sanottuna epämiellyttävää. Jokaisella askeleella tunsin veden tursuvan varpaiden välistä ja suorastaa hölskyvän kengässä. Oikeasta kengästä alkoi myös puskea ulos epämääräistä vaahtoa. Yök, mitä lie. Edelläni kävellyt signora katsoi parhaaksi jatkaa matkaansa paljain jaloin. Itse en rohjennut. Olisi ehkä kannattanut.

Märät kengät ilman sukkia alkoivat ennen pitkää hiertää. Vesikellot puhkesivat ja veri valui vanoina. Ei muuta kuin lähimpään kenkäkauppaan ostamaan halvimmat mahdolliset feikkicrocsit tai flipflopit tai mitä vaan. Vesiperä! Ei löytynyt kumisaappaitakaan. Seuraavassa kaupassa aivan yhtä huono tuuri. Manorista niitä lopulta löytyi, mutta siinä vaiheessa kengät olivat jo sen verran ehtineet kuivua, että sinne jäivät. Siis ne varvastossut. Ostin kuitenkin parin sukkia. Varmuuden vuoksi.

Sukat tulivatkin tarpeeseen, sillä odoteltuani turhaan julkista liikennevälinettä, päätin kävellä Paradisoon, että ehtisin ajoissa perille. Sukat kengissä kävelystä tuli huomattavasti miellyttävämpää, vaikka aiemmin syntyneet hiertymät olivatkin aika kivuliaita.

Kun matkaa oli jäljellä noin 100 metriä, ajoi ohitseni turhaan odottelemani paikallisbussi.

Vastaanotossa ilmoittautuessani sain kuulla, että dottoressa ei ollut vielä saapunut. Ja ennen minua jonossa oli viisi muuta henkilöä. Ehdottivat, että palaisin takaisin kahden jälkeen. Päätin lähteä etsimään ruokapaikkaa, enhän ollut ehtinyt edes lounastaa.

Ulko-ovella törmäsin lääkäriini

- Kas siinähän te olettekin, dottoressa! Buongiorno!

- Emmekö näekään tänään?

- Kyllä, kyllä. Palaan myöhemmin.

Dottoressa taisi ottaa tämän jonkinlaisena piikkittelynä, sillä ohitseni harppoessaan hän puhkesi ärtyneenoloisesti selittämään, että synnytysten kanssa on aina hieman tällaista ja sitä on mentävä, kun kutsu käy, tiedänhän sen, synnyttänyt nainen.

Kadulla aurinko alkoi porottaa. Riisuin takin pois. Lampsin sisään kutakuinkin ensimmäiseen ruokapaikkaan, kulmakunnan tuoreimpaan kebab-pizzeriaan. Falafeliä ja sokeritonta kolaa, 11 frangia. Menetteli.

(Kertoisiko muuten joku ystävällismielinen sielu minulle, että kuinka kebab oikeaoppisesti kirjoitetaan, näkee niin monta versiota... tai siis ainakin kahta.)

Kulutin aikaa silmäilemällä parhaat päivänsä nähneiden viinipunaisten hyllyköiden kannattelemaa pullokokoelmaa: samoissa tiloissa aiemmin toimineen entisen viini- ja hedelmäkaupan peruja. Kävin siellä tasan kerran. Suomen vieraista puoti oli kiehtova ja he maksoivat mielellään siitä hyvästä viinipullostaan muutaman ylimääräisen frangin. Tarpeeksi moni muu ei ilmeisesti suostunut.

Lämpötila alkoi hätyytellä jo hellelukemia. Riisuin ohuen neuletakkinikin.

Olin varautunut pitkään odotukseen, mutta pääsinkin melko nopeasti lääkärin puheille. Donna e Mamma -lehden selailu jäi harmittavalla tavalla kesken.

Dottoressa pyyteli anteeksi. Juttelimme niitä näitä. Isästäkin. Annoin hänelle tyttäreni kuvan. Viime talvelta, kotoa ei löytynyt tuoreempaakaan ja printterin johdot ovat edelleen muuton jäljiltä kateissa. "Ihan kuin isänsä! Samanlainen suukin!" Tiedetään, vain blondimpi.

Varsinaisen käyntisyyni suhteen kaikki oli suhteellisen ok. Verenpaine korkeampi kuin normaalisti, mutta edelleen normaalin rajoissa. Käski juoda paaaaaaljon vettä. Lasillisen joka tunti. Vähintään. Munuaisten auttamiseksi. Sain pikakuurin antibioottia. Todellakin pikakuurin, sillä sitä otettiin vain kerran. Ennen nukkumaanmenoa. Ja muista juoda paljon. Nähdään ja hyvää matkaa Suomeen. Kuukauden kuluttua.

Aurinko helotti tulipallona taivaalla, mutta päätin kävellä takaisin keskustaan. Jalat olivat jo rikki, joten mitäpä niistä. Samaan konkurssiin. Sitä paitsi aluksihan se vaan kirpasee ja sitten kipua ei enää juuri tunne.

Ihana lungolago, kuinka olinkaan sinua ikävöinyt! Olo oli kuin turistilla. Niiden muiden joukossa. Sandaaliviidakossa.

Kävin ostamassa miehelle tätä. Pyynnöstä. Kuvassa vielä vanha, lähes tyhjä pullo.

ja itselleni pitkän t-paidan

Sitten olikin jo aika palata kotiin.

Matka pysäkiltä kotiovelle oli yhtä helvettiä. Jalat olivat turvonneet ainakin kaksi numeroa liian suuriksi kenkiin nähden. Popot natisivat liitoksistaan. Sattui. Ihan sairaasti. Olisi tehnyt mieli kontata. Tai kävellä käsillä. Purin hampaani yhteen ja jyräsin eteenpäin. Vastoin tapojani nousin ensimmäiseen kerrokseen hissillä. Sateenvarjoteline tervehti kotiovella. Eiiiih!!!! Tajusin, että varjoni oli jatkanut matkaansa yksin, ilman minua. Se lempparini. Helios-pahus oli sokaissut silmäni ja turruttanut mieleni, kuka nyt kirkkaalla säällä sontikkaa tarvitsee... Niinpä niin. Että pitikin mennä siirtämään se ikkunan puolelle, pois viereeni istahtaneen signoran tieltä.

Onneksi sain edes illan päätteeksi nauttia näistä taivaallisista näytöksistä.

Ukkospilviä horistontissa

Ja tässä hieman zoomattuna

Taivas puolenyön jälkeen. Pilven takana kuumottaa kuu.

Jaloissani on edelleen ihan mielettömät ruvet. Varpaat ja nilkat ovat muussina. En voi käyttää muita kenkiä kuin erilaisia läpsyttimiä. Niillä kävin myös appivanhempien kanssa sunnuntaikävelyllä, mutta se onkin jo aivan toinen tarina.

Mitä tästä kaikesta opimme?

Seuraavalla kerralla omalla autolla ;)

Tuolit

Ei ehkä kannattaisi suunnitella säästökuuria kesken parhaan alennusmyyntikauden...

Alelöytö

Viime viikolla tuppauduin mukaan miehen työmatkalle Biel/Bienneen. Toisen tehdessä töitä hikihatussa minä kiertelin kaikessa rauhassa keskustan alennusmyyntejä, kuinkas muuten... Löysin muun muassa tämän shortsiasun tai -haalarin. Ihastuin siihen kovin ja se lähti myös kaupasta mukaani, vaikka en ollutkaan ollenkaan varma, että kehtaisin käyttää sitä missään julkisella paikalla. Shortsit ovat aika lyhyet tällaiselle 30+ kotiäidille, joka ei ole juurikaan ehtinyt urheilua harrastaa... Haalari on myös ehkä koon verran liian suuri, mutta eipä ala helteellä niin ahdistaa, kun ei ole ihan makkarankuori. Lohduttaudun sillä, että tälle tulee olemaan käyttöä viimeistään 1. elokuuta miehen tädin järjestämissä pool partyissä :)

Löytö

Taannoinen visiitti FoxTowniin Adidaksen liikkeeseen poiki nämä söpöt tossut, pikkuneidille tietenkin.

Vali vali

Täällä ollaan taas vatsataudin kourissa. Tai kenties söin jotain sopimatonta eilen shoppailureissulla Italiassa, koska muut perheenjäsenet vaikuttavat olevan edelleen täysissä ruumiin ja sielun voimissa.

Viideltä aamulla heräsin kauheaan vatsakipuun. Puoli tuntia sain vielä sen jälkeen jossain välissä nukuttua ja seitsemältä oli noustava, kun pikkuneiti vienosti kutsui mammaa. Ja miehellä on tietenkin juuri tänään aamuvuoro... Onneksi tällä kertaa sentään anoppi ehti paikalle suhteellisen lyhyellä varoitusajalla. Lähtivät juuri neidin kanssa kävelylle ja saan potea ainakin hetken ihan rauhassa. Mitään en ole vielä uskaltanut suuhuni laittaa pienen nestemäärän lisäksi, eikä tee kyllä yhtään mielikään. Olo on aika heikko, huimaa...

Kävimme eilen metsästämässä neidille uusia kenkiä, kun pitäisi jo taas vaihtaa isompiin. Grandaten Chiccolandiasta löytyi kaksikin paria, yhdet kansgaskengät, jotka voisi ottaa käyttöön jo nyt ja yhdet sandaalit kesäksi. Etsimme kylläkin sellaisia pihalla remuamiseen soveltuvia kenkiä, mutta jälleen kerran saimme todeta, että Italiasta ei sellaisia taida löytyä(?). Kasapäin oli tarjolla jos jonkinlaisia vaaleita ja kimaltelevia, kaupungilla näyttäytymiseen soveltuvia hienostelukenkiä, hih.

Toys Centerissä kävimme katsastamassa pihaleluvalikoiman. Ostoslistalla olisi hiekkalaatikko ja ehkä liukumäkikin. Tarjolla oli samoja laatikoita ja mäkiä kuin täällä Sveitsissäkin. Hinnat näyttivät yllättävän tuntuilta... Olivat nimittäin numerolleen samoja kuin täällä, tosin sillä erotuksella, että Italiassa ne ovat eurohintoja. Eli eipä kannata pihaleluja ainakaan tämän kokemuksen perusteella Italiasta (tai ainakaan Comon Toys Centeristä) ostaa.

Pääsiäinen meni täällä pääasiassa melko arkisissa merkeissä. Mies oli viikonlopun töissä ja söimme pääsiäislampaamme vasta maanantaina oman perheen kesken. Appivanhemmat viettivät pyhät kälyn luona Genevessä.

Neiti oppi kaksi uutta sanaa: "muna" ja "uovo". Tai siis yksi sanahan tuo on, kahdella eri kielellä. Neiti sai nimittäin osallistua suklaamunan etsimiseen ja sai siitä pieniä maistiaisiakin. Munaa ja uovoa sitten toisteltiin (ja kaipailtiin) koko loppupäivän. Eipä ole tähän asti vielä noin nopeasti uudet sanat tarttuneetkaan mukaan!

Kerrottakoon nyt vielä, että anopin synttärilounas vajaa kaksi viikkoa sitten meni oikein mukavissa merkeissä. Anoppi oli enemmän kuin tyytyväinen kälyn valitsemiin timanttikorvakoruihin ja agriturismo Bone' oli käymisen arvoinen paikka. Tarjolla oli oikein kelpo ruokaa, mutta paikan kenties parasta antia olivat upeat näkymät Varese- ja Maggiore-järville. Sääkin suosi. Oli aivan ihanan aurinkoinen ja lämmin kevätpäivä! Neidin kannalta paikka oli ihan nappivalinta! Kun olo pöydän ääressä alkoi pitkästyttää, pääsi ravintolasta helposti pihalle (heti pöytämme takana oli lasinen liukuovi) kotieläimiä ihmettelemään ja liukumäkeen, saattajan kanssa toki. Onneksi nonno ja zia kävivät neidin kanssa pienillä happihyppelyillä enemmän kuin mielellään.

Terveisiä pääkaupungista

Mies yllätti iloisesti tällä viikolla pyytämällä minut mukaansa pääkaupunkiin suuntautuneelle työmatkalleen. Kun anopillakin oli jälleen aikaa ryhtyä lapsenvahdiksi, niin mikäpä siinä, mukaan vaan! On aina hauska päästä hetkeksi pois arkikuvioista ja aina vaan parempi, jos reissu suuntautuu pois täältä periferiasta.

Lähdimme matkaan varhain eilisaamuna. Kotiseudulla ripsi vettä ja oli sumuista, mutta Alppien toisella puolen paistelikin aurinko kirkastakin kirkkaammin! Yleensä on toisinpäin. Tosin Berniä lähestyessämme auringosta ei  näkynyt enää jälkeäkään ja vettäkin alkoi sadella, niin kuin lähes aina siellä vieraillessamme... Toinen ihmetyksen aihe oli, ettei Gotthard-tunneliin ollut yhtään jonoa! Sangen harvinaista, vaikka arvon herra ministeri Leuenberger muuta mieltä onkin; hänen mukaansahan jonoja on vain pääsiäisenä.

Alppimaan maantiedettä tuntemattomille kerrottakoon, että St. Gotthardin/San Gottardon tunneli on 16,4km pitkä maantietunneli, joka yhdistää toisiinsa Urin ja Ticinon kantonit. Tunnelissa on vain yksi kaista per suunta ja näin ollen se muodostaa valitettavan liikenteellisen pullonkaulan: se nimittäin sattuu olemaan yksi Baselista Chiassoon kulkevan A2-moottoritien tunneleista. Toisen tunnelin rakentaminen olisi ainakin tunnelin eteläpuolisten alueiden intresseissä, mutta kaikki ehdotukset ovat toistaiseksi kaatuneet erinäisissä kansanäänestyksissä.

Bernin keskustan jo useampaan kertaan nähneenä päätin nähtävyyksien kiertämisen sijasta käyttää aikani shoppaillen Lyssachissa, Schönbühlissä ja Wankdorf Centerissä (pitihän tämäkin stadionin yhteydessä oleva kauppakeskus käydä katsastamassa), joista löytyy muun muassa sellaisia kauppoja kuin Zara, Loeb, Interio ja Toys R Us, joista täällä meillä voi vain haaveilla. Ja sellaistenkin ketjujen, joita täältä periferiastakin löytyy, tarjonta on jostain syystä huomattavasti monipuolisempi pääkaupunkiseudulla.

Edellä mainituista syistä johtuen mukaan tarttuikin sitten kenkiä, vaatteita, leluja, musiikkia, sisustusjuttuja ja joulukoristeita siinä määrin, että mies totesi, että harvemmin on tullut työmatkat yhtä tyyriiksi. Onneksi en löytänyt havittelemaani kameraa eikä mies unelmiensa taulutelevisiota ;-)

Ettei tämäkin postaus nyt mene jälleen pelkäksi ostoksista puhumiseksi niin laitanpa tähän muutaman otoksen matkan varrelta: hotellin ikkunasta ja tienpäältä.

Shoppailua ja uusia makuelämyksiä

Neiti oli viime yönä isovanhempiensa luona ja allekirjoittanut sai kerrankin nukkua kunnolliset yhdeksän tunnin yöunet. Tekipä todella hyvää!

Kävimme miehen kanssa yhteisen vapaapäivän kunniaksi joululahjaostoksilla ja pizzeriassa. Valitsin pizzani täytteeksi pancettaa, sipulia, perunaa ja rosmariinia. Olin jo etukäteen päättänyt etten ota niitä iänikuisia prosciutto e funghi tai rucolaa ja jotain -pizzoja, joihin lähes aina sorrun, vaan kokeilen jotain ihan muuta. Rosmariini pizzassa oli itselleni ihan uusi tuttavuus, mutta täytyy sanoa, että oli muuten älyttömän hyvää! Nam!

Tänäaamuna shoppailukierros jatkui. Löysin malliltaan aivan ihanat mustat talvisaapikkaat, mutta hinta ja materiaali jätti toivomisen varaa: haluaisin ehdottomasti nahkakengät, en mitään kärjet nahkaa ja varret muovia -versioita aitojen nahkasaapikkaiden hinnalla. Kauppaan jäivät, ainakin vielä toistaiseksi... Lohdutukseksi löysin ihania alusvaatteita (oli jo aikakin hieman päivittää varastoja ja ostaa jotain muutakin kuin imetysliivejä ;) ja tyttärelle puoleen hintaan parit housut.

Vasta autossa huomasin, että toisista housuista oli veloitettu täysi hinta, kuinkas muuten. Pitäisi kyllä joka kerta tarkastaa kuitti jo kassalla, jos hiemankaan useampia artikkeleita tulee ostaneeksi. Tai vaihtoehtoisesti laskea jo ennen kassalle menoa, että mitä niiden ostosten suurinpiirtein pitäisi tulla maksamaan. Niin kovin usein jäävät kassoilta alennukset antamatta!

Ei muuta kuin täyskäännös ja takaisin kauppaan. Myyjä palautti rahat mukisematta, mutta halusi kirjoittaa ylös nimeni ja osoitteeni. No mikäpä siinä! Pääasia, että sain rahani takaisin.

Oli muuten taas esimerkkitapaus sellaisesta myyjästä, joka ei puhu eikä pukahda. Ainoastaan ostosten hinnan sanoi ääneen. Kun palasin vaatimaan takaisin liikaa maksamiani rahoja, niin sanoi jo pari sanaa enemmän ja sain osakseni jopa jonkinlaisen hymynpuolikkaankin. Pippuri kirjoitti vastikään blogissaan milanolaisesta asiakaspalvelusta ja senkin vuoksi on tullut näinä päivinä ehkä normaaliakin enemmän kiinnitettyä huomiota näiden paikallistenkin myyjien työskentelytapoihin. Toisille olet pelkkää ilmaa, eikö sinua noteerata juuri mitenkään, toiset taas tuhahtelevat, kun uskaltaudut ottaa hyllystä heidän ilmeisesti juuri sinne viikkaamansa vaatekappaleen lähempää tarkastelua varten. Ihan kuin kiusallasi sotkisit heidän hyllyjään... Onneksi näihin jälkimmäisiin törmää kuitenkin suhteellisen harvoin!