Kotona ollaan jälleen. Olemme olleet jo sunnuntaista asti. On ollut outoa palata jo melko syksyisestä Suomesta tänne Ticinoon, jossa aurinko edelleen paistaa ja t-paitakelit jatkuvat. Vaistomaisesti olen vetämässä takkia ja kaulahuivia niskaan joka kerta ulos lähtiessäni tai vähintäänkin jotain pitkähihaista. Pikkuneidilläkin on aina liikaa päällä.
Paluu arkeen on ollut melkoisen kiireinen. On ollut laukkujen purkamista, ruokakaappien täydentämistä, perhekerhoa, appivanhempien vierailua meillä ja meidän heillä, tuttavien tapaamista, hää- ja kastekorttien askartelua, preasiloa, eläinlääkäriä ja antibioottikuuria (koiran anaalirauhaset tulehtuneet jo toista kertaa lyhyen ajan sisään... kauhea löyhkä ja sotku :( ), uuden lankapuhelimen metsästystä (vanha oli simahtanut poissaollessamme), vanhan auton myymistä ja siivoamista, uuden autovakuutuksen hankkimista, uuden auton noutoa, taloprojektin suunnittelua ja päivittämistä, neulomuksia viimeisteltävänä, kirjoja, lehtiä, kirjeitä sekä tietenkin blogeja luettavana ja laskuja hoidettavana. Jossain välissä mieheni on käynyt töissäkin. Pyykkikorit pursuilevat likapyykistä, mutta pyykkitupa on meidän vasta huomenna... Riittääköhän 9,5 tuntia edes?
Suomen matkamme oli ihana, mutta tuntuu kuin siitä olisi kulunut jo pieni iäisyys. Onneksi siitä jäi jotain hieman hitaamminkin(?) haalistuvia konkreettisia muistojakin kuten suklaanruskeat KoKo-espressokupit, kuusi matalaa ja saman verran syviä Teema-lautasia sekä tietenkin lukuisat valokuvat, joista osa on tosin edelleen ainoastaan muistikortilla... Kaiholla muistelen hidastempoisia lomapäiviä ja ihanaa joutilaisuutta!
Terveisiä Suomesta!