Ovat olleet aika kiireisiä nämä ensimmäiset kolme viikkoa kahden lapsen äitinä enkä ole koneelle juuri ehtinyt kuin uutisia lukemaan. En vaikka minulla oli täällä kymmenen päivän ajan lastenhoitoapuna niin äitini kuin siskonikin ja miehelläkin oli saman verran isyyslomaa.
Tai ehkä kiireinen ei ole oikea sana. Ennemminkin olen käyttänyt aikani johonkin muuhun kuin koneella istuskeluun.
Olen nauttinut ihanan verkkaisista ja suloisista imetyshetkistä, ihastellut, nuuhkinut ja paijaillut syliini nukahtanutta vastasyntynyttä, suputellut helliä sanoja hänen pikkuruisiin korviinsa, ihmetellyt hänen harmaita silmiään, jotka tietyssä valossa näyttävät ihan sinisiltä (toiveajattelua). Kaikki on ollut tällä kertaa niin paljon helpompaa ja stressittömämpää. Imetys sujuu, ei ole tarvinnut ryhtyä sen ohella pumppailu- ja pullojenpesurumbaan kuten esikoisen kanssa, sillä tämä kakkonen oppi lähes heti oikean imetysotteen ja oli muutenkin jo heti aluksi paljon virkeämpi tapaus kuin esikoinen.
Tosin esikoisen puolustukseksi pitää sanoa, että hänen kohdallaan synnytyskin oli huomattavasti rankempi ja hänen suunsa rakenteellisen ongelman vuoksi imuotteen kanssa oli ongelmia, maidonnousu kesti kauemmin ja esikoisen paino laski liian paljon jo laitoksella, mikä teki hänestä vieläkin uneliaamman ja laiskemman imijän. Itse olin tästä kaikesta kovin stressaantunut eivätkä synnytyksen jälkeiset viikkoja kestäneet kivut ja toistuvat rintatulehdukset helpottaneet tilannetta yhtään. En siis oikein esikoisen alkuaikoina osannut hänestä juuri nauttia, vaan pelkäsin, stressasin, tunsin itseni epäonnistuneeksi, olin alakuloinen ja älyttömän väsynyt ja vauvanhoitokin tuntui kauhealta taakalta. Tällä kertaa asiat ovat onneksi menneet toisin ja olenkin siitä todella kiitollinen.
Esikoisellakin on ollut niin paljon seuraa sekä Suomen vieraista että omasta isästään, ettei ole onneksi kauhean paljon äitiä leikkikaverikseen kaipaillut. Jokunen kyynel on toki vuodatettu sen takia, että äiti on niin kovasti kiinni pikkuveljen hoidossa, mutta pahemmat mustasukkaisuusdraamat on ainakin toistaiseksi vältetty. Kovasti tykkää neiti pikkuveljestään ja olisikin häntä kaiken aikaa hoitamassa, hellimässä ja herättelemässä. Saa nähdä muuttuuko tilanne paljonkin nyt, kun vieraat ovat lähteneet ja isäkin palannut töihin.
Olen tarkoituksella välttänyt perheenjäsenieni kuvien julkaisemista blogissani, neidistäkin olen julkaissut täällä vain muutaman kuvan, ja aion jatkaa samalla linjalla edelleenkin, mutta pakkohan minun on nyt ainakin yksi kuva uusimmasta kullanmurustamme julkaista...
Pikkuveli kahden päivän ikäisenä
Synnytyksestä on nyt reilut kolme viikkoa ja toipuminen on ollut tällä kertaa todella nopeaa. Ensimmäisen synnytyksen jälkeen en pystynyt istumaan tai liikkumaan kivuitta moneen viikkoon kipeän häntäluun takia, mutta tällä kertaa olo oli jo laitoksella niin hyvä ja kivuton kuin en olisi synnyttänytkään!
Synnytys oli nopea ja suhteellisen kivuton, vaikken mitään kivunlievitystä saanutkaan. Ensimmäisestä tuntemastani supistuksesta kului seitsemisen tuntia vauvan syntymään. Ensimmäiset 4-5 tuntia supistukset tulivat vielä suhteellisen harvoin (8-12 min. välein) eivätkä olleet mahdottoman kipeitä edes, mutta riittivät silti avaamaan kohdunsuuta hämmästyttävät kuusi senttiä. Sairaalaan saavuimme kaksi tuntia ennen vauvan syntymää. Istukan kanssa tuli sitten hieman ongelmia, mutta ehkäpä kerron siitä enemmän toisella kertaa.
