Juhannushäät Italiassa

Edellisessä postauksessa kirjoitin epäonnisista nettiostoksistamme ja kuinka edelleen odottelimme vauvansänkyä saapuvaksi. Se tuli viimeinkin perille, kolme viikkoa myöhässä... Kävimme heti paketin sisällön läpi mahdollisten puutteiden vuoksi vain huomataksemme, että yksi laidoista oli rikki. Miten meillä voikin olla aina niin huono onni näiden nettiostosten kanssa... En ymmärrä!

Nettikaupan asiakaspalvelusta luvattiin toimittaa ehjä laita. Sen piti olla jo tiistaina perillä, mutta eipä näkynyt. Mutta eilen torstaina se vihdoin saapui, tai siis ne: olivat sitten lähettäneet varmuuden vuoksi kaksin kappalein... Harmi vaan, että varalaidat olivat sen verran erilaisia alkuperäiseen verrattuna, ettei sängyn kokoaminen meinannut onnistua millään. Onneksi lopulta keksimme oivan patenttiratkaisun ja sänky saatiin kasaan vääränpituisista ruuveista/rei'istä huolimatta.

Sitten hieman positiivisempiin tapahtumiin: mieheni eno ja hänen pitkäaikainen naisystävänsä saivat virallisesti toisensa viime lauantaina Sesto Calendessa Italiassa. Mekin pääsimme paikanpäälle tärkeää tapahtumaa todistamaan, vaikkakin epäsveitsiläiseen tapaan hieman alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Onneksi morsiankin saapui vihkipaikalle vasta samaan aikaan kanssamme niin emme menettäneet mitään olennaista... Itse olisimme kenties olleetkin ajoissa perillä, mutta olimme sopineet ajavamme Italiaan yhdessä appivanhempien ja kälyn kanssa ja nämä saapuivat meille puolituntia sovitusta aikataulusta myöhässä. Lisäksi appiukko halusi välttää muutaman minuutin jonottamisen rajalla ja valitsi pienemmän raja-aseman, joka lisäsi ajomatkaa kyllä melkoisesti. Köröttelimme lisäksi hyvän matkaa kapealla tiellä traktorin perässä ja juutuimme vielä liikenneruuhkaan juuri ennen Sesto Calendea...

Intiimi siviilivihkiminen tapahtui kaupungintalon sisäpihalla, auringonpaahteelta suojaavan suuren puun juurella. Taustalla välkehti turkoosiakin turkoosimpi Ticino-joki... Sää oli oikein kaunis, aurinkoinen mutta ei tukahduttavan kuuma, niin että en läkähtynyt isoine mahoineni. Paikalla olivat vain puolisoiden lähisukulaiset, muutama ystävä ja parin 7-vuotias koiravauva. Hääparia ilmiselvästi jännitti, mutta heidät henkilökohtaisesti tuntenut vihkijä sai muisteloillaan tunnelman vapautumaan. Kaikki olivat oikein iloisia, paitsi ehkä sulhasen 86-vuotias äiti, joka oli hieman surumielinen, kun joutui "luopumaan" pojastaan. Tähän asti poika on käynyt lähes päivittäin äitinsä luona milloin syömässä, milloin viemässä hänelle pyykättävää, käyttämässä äitiä asioilla ja niin edelleen, ja nyt äiti pelkää, ettei hänestä enää ole hyötyä, kun pojalla on samassa taloudessa asuva vaimo... (Pari muuten muutti yhteen vain hieman ennen häitään, vaikka ovatkin seurustelleet jo lähes kaksi vuosikymmentä!) 

Vihkimisen jälkeen ajoimme Rancoon Lago Maggioren rannalle. Häälounas tarjoiltiin aivan ihanan il Sole di Ranco -ravintolan pergolassa, johon kävi ihanan vilvoittava tuulenvire järveltä.

Ruoka oli sanoinkuvaamattoman hyvää!

Illalla ennen kotiinlähtöä kävimme vielä kylässä parin uudessa asunnossa. Se oli aivan valloittavan ihana pienkerrostalon kattohuoneisto ranskalaisine parvekkeineen ja vehreine jokinäkymineen. Kyllä kelpaa parin siellä aloitella aviotaivaltaan.

Blogistelua laiskan iltapäivän ratoksi

Tytöntylleröinen on päiväunilla. Itse istun tietokoneen ääressä, vaikka olisi paljon muutakin puuhaa. Voisi pestä kylpyhuoneet tai vaikkapa puunata tiskialtaan, tai vähintäänkin pyyhkiä huonekalut esiin pölykerroksen alta. Pitäisi myös järjestellä kaappeja, käydä läpi tytön vanhoja vaatteita, tehdä tilaa uusille vauvanvaatteille...

Kyllä, meille odotetaan perheenlisäystä :) Uskallan kai tämän paljastaa jo täällä Blogistaniassakin, kun rakenneultrastakin on kunnialla selvitty.

Alkuraskauden vetämättömyys ja pahoinvointi ovat jo onneksi ohi. Jaksaa taas tehdä muutakin kuin keskittyä selviytymään pakollisista arkirutiineista.

Mutta tänään siivoaminen ja pesänrakennus ei vain jaksa millään innostaa. Taisin käyttää jo kaiken tälle päivälle varatun kodinhengetärenergian La Dolce Vitan Veran "Spezzatino alla Pirttihirmun" valmistamiseen. Tuli muuten todella hyvää, suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

Viime viikonloppuna kävin juhlimassa ystävättäreni K:n 33-vuotispäivää illallisen merkeissä ihan ilman miestä ja tytärtä. En edes muista milloin olisin viimeksi käynyt ravintolassa ilman miestäni! Olikohan se joskus kesällä 2008? Ihan liian kauan aikaa sitten joka tapauksessa!

Meillä oli todella mukavaa, vaikken illallisseurueesta etukäteen muita tuntenutkaan kuin itse päivänsankarin. Keskustelua käytiin italiaksi, englanniksi, venäjäksi ja hieman saksaksikin. Parco Ciani -ravintolan ruoka oli ihan syötävää, vaikka valikoima aika suppea olikin: itse söin melko arkisesti ahvenfileitä kera risottinon, muiden nautiskellessa pippurisista tartarpihveistään. Parasta tai ainakin herkullisimman näköistä taisi olla jälkiruokabuffetti, vaikka itse jouduinkin tyytymään hedelmäsalaattiin tiramisujen ynnä muiden raakaa kananmunaa sisältäneiden herkkujen sijasta.

Alunperin olin hieman huolissani illallisen myöhäisestä ajankohdasta (pääsimme tilaamaan ruoatkin vasta lähempänä iltakymmentä...), sillä viime aikoina olen sattuneesta syystä ollut kovin iltauninen, mutta mukavan seuran ja jutustelun ansiosta en edes huomannut olevani väsynyt. Illallisen jälkeen ilta olisi jatkunut casinolla tanssahdellen, mutta siinä vaiheessa päätin hipsiä kiltisti kotiin. Taisi olla ihan hyvä valinta, sillä olin koko sunnuntain jokseenkin voipunut ilman diskoiluakin.

Tähän helmi-maaliskuun vaihteeseen onkin kasautunut useampia juhlia, sillä myös miehen sisko C., isoisäni ja pikkuneidin leikkikaveri M. viettävät näinä päivinä syntymäpäiviään. Isoisäni täytti juuri pyöreät 80 vuotta. Harmi, etten päässyt kakkukahveille, mutta paljon onnea vielä näin bloginkin välityksellä!

Tällä viikolla on ohjelmassa myös pikkuneidin preasilon karnevaalijuhlat, joihin mammakin on kutsuttu. Mamman murunen pukeutuu leppäkertuksi :)

Jaahas, unenpöpperöinen tytöntylleröinen ilmestyi juuri viereeni ja haluaa myös ehdottomasti päästä kirjoittamaan. Tähän onkin hyvä lopettaa tämä postaus.

Mukavaa maaliskuuta!

Sukusunnuntai

Tällä kertaa vietin Sveitsin kansallispäivää Italiassa. Miehen täti P. oli kutsunut meidät sunnuntailounaalle luokseen Milanon kupeeseen. Täti ja muukin suku toivoi kovasti näkevänsä taaperoisemme, joten olihan sitä mentävä, vaikka mies ei työkiireiltään mukaan ehtinytkään. Minusta tällaiset sukukokoukset ovat sitä paitsi jopa mukavia, toisin kuin miehestäni.

Menomatkalla koukkasimme appivanhempieni kanssa hakemassa miehen isotädin vanhainkodista. Signora D. näytti entistäkin sirommalta, mutta muuten oikein virkeältä, vaikka ikää on jo reilusti päälle 80 vuotta, itse asiassa jo melkein 90. Järki leikkaa kuin partaveitsi.

Kuin kunnon sveitsiläiset ainakin, saavuimme täti P:n luokse ensimmäisinä ja juuri oikealla kellonlyömällä. Come orologi svizzeri.

Pian piha oli jo täynnä autoja. Paikalle kaarsivat kälyni C., hänen miesystävänsä G. ja tämän 3-vuotias tytär F, jotka olivat poimineet mukaansa nonna M:n. Seuraavaksi saapui miehen serkku N. tyttöystävineen. Lounaan jälkeen paikalle noudettiin myös isotäti L. Isäntinä toimivat siis täti P. ja setä N. sekä edellisen isä M. Appiukkoni kaksi muuta veljeä jälkikasvuineen ja Madridissa asuva sisar perheineen eivät tällä kertaa päässeet paikalle.

Aluksi juotiin tietenkin tervetuliaismaljat ja napsittiin suolapaloja kuulumisia vaihdettaessa. Hieman ehdimme pihanurmella pallotellakin appivanhempien, kälyn sulhasehdokkaan ja tämän tyttären kanssa ennen kuin emäntä ilmoitti ruoan olevan valmista.

Alkupaloiksi täti oli pyöräyttänyt ricottakesäkurpitsapiirasta, kinkkukääröjä insalata russa (italiansalaatti)- ja katkaraputäytteellä sekä fetapiirakoita. Primona meille tarjoiltiin juuri sopivasti chilillä ryyditettyä pastasalaattia ja secondona (nyt taitaisi tarvita vaikkapa La Dolce Vitan Veran apua seuraavien ruokien suomentamisessa...) vitello tonnatoa (vasikanpaistia tonnikalakastikkeessa?), fesa di manzo salmistratoa (jonkinlaisessa suolaliuoksessa marinoitua naudanlihaa) kapriskastikkeessa, papusalaattia ja linssejä. Jälkkäriksi oli aivan ihanaa jäätelöä kera hedelmäsalaatin, joka koostui makeaakin makeammista persikoista ja sopivan kirpeistä tädin omalta pihaltaan poimimista karhunvatukoista. Kälyni C. oli lisäksi tehnyt miesystävänsä kanssa suussasulavaa hedelmätiramisua. Olin haljeta jo ennen secondoa...

Ruokailun jälkeen olisin ollut valmis vetäytymään neidin kanssa päiväunille, mutta anoppini halusi ehdottomasti vapauttaa minut nukuttamishommasta sillä seurauksella, että kukaan ei lopulta saanut nukutuksi. Onneksi tyttönen oli sentään ottanut autossa pikapäikkärit.

Hetken ruokia sulateltuamme iloinen joukkomme siirtyi uima-altaan ääreen. Uiminen niin täydellä vatsalla kauhistutti, mutta pakkohan se oli kun lähes kaikki muutkin yksi toisensa perään sinne altaaseen sukelsivat. Jännä, että italialaiset - tai siis ainakaan nämä sukulaisemme - eivät näytä soveltavan uima-altaisiin sitä kuuluisaa kolmen tunnin sääntöä...

Vesi oli 27 asteista. Saattaa kuulostaa paljolta, mutta siinä helteessä se vaikutti jopa kylmältä!

Neiti aristeli pitkään altaaseen menoa. Olisi paljon mieluummin vain nakellut sinne kaikki lähiympäristön pikkukivet, jos vain olisi saanut luvan. Vasta kun kaikki muut olivat jo poistuneet altaasta suostui neiti kelluskelemaan mamman käsivarsien kannattelemana. Mutta kerran veden makuun päästyään ei olisi millään halunnut sieltä pois, kuinkas muuten.

Välipalaksi tarjoiltiin virvokkeita ja Elviran mustikkapiirakkaa. Ja saan kuulemma tehdä sitä toisenkin kerran. Siitäkin huolimatta, että zio N. olisi syönyt sitä mieluiten aamupalalla. Kummallisia nuo italiaanot ;)

Ihanat sunnuntai-iltapäivätkään eivät kestä ikuisesti ja pian olikin jo kotiinlähdön ja hyvästien aika. Neiti simahti melkein heti autoon päästyään. Mamman peloista huolimatta iltapäikkärit eivät onneksi vaikuttaneet juurikaan yöuniin tai venyttäneet niille nukahtamista, vaan mamma ja papà saivat seurata illan ilotulitusshowta kaikessa rauhassa (ja toisella silmällä FlashForwardia).

Konfederaation presidentin Doris Leuthardin vierailua kunnioitettiin kera pienimuotoisen lentonäytöksen:

Ja sitten niitä ilotulituksia:

Hellepäivän ruokaa

Afa sen kuin pahenee päivä päivältä. Tänään aurinko ei porota niin kovasti kuin aiemmin tällä viikolla, sillä taivas on paksun vesihöyrykerroksen peitossa. Kostea kuumuus tunkeutuu väkisin myös neljän seinän sisälle. Onnettomasta ilmastointilaitteestamme ei ole paljon iloa, kunhan tuolla huvikseen hurisee ja syö kallista sähköä. Kaihtimet on pakko pitää kiinni, sillä pehmeä puolihämärä luo illuusion viileämmästä sisäilmasta. Tai ainakin näin pääsee edes hetkeksi pakoon auringonpaahteelta.

Otsonilukemat ovat olleet ainakin viikon verran jo pilvissä. Silmien, nenän ja kurkun limakalvot ärsyyntyvät, hengittäminen käy raskaaksi. Sanomalehdessä muistutetaan päivittäin jättämään auto kotiin ja liikkumaan mieluummin julkisilla, pyörällä tai kävellen. Toisaalta varsinkin herkimpien henkilöiden tulisi välttää turhaa rasitusta ulkona jo pelkän kuumuuden vuoksi otsonista puhumattakaan.

Tällaisella säällä on hyvä välttää myös kuumia ja raskaita ruokia ja syödä mieluummin raikkaita salaatteja ja paljon hedelmiä. Meillä hellepäivän ykkösruokaa on ehdottomasti kinkku ja jääkaappikylmä melooni, tai 'meno', kuten pikkuneiti sanoo.

Tänään teimme salaatin keitetystä perunasta, höyrytetyistä vihreistä pavuista, tonnikalasta ja kananmunista. Mausteeksi suolaa, oliiviöljyä ja hiukan viinietikkaa. Espanjassa oppimaani versioon - 'Ensalada de atún, huevo e patata' - laitan papujen sijasta tomaattia ja hiukan sipulia. Halutessaan salaattiin voi toki laittaa sekä papuja, tomaattia että sipulia, kuten oheisessa kuvassa, jonka löysin täältä. Hyvää, ruokaisaa ja todella helppo valmistaa!

Toinen kuuman ilman suosikkiruokamme on tonnikala-pinaatti -piiras. Ainoa huono puoli on, että se valmistetaan uunissa. Kun kotona on jo muutenkin kuuma, uunin käyttäminen ruoanlaitossa ei oikein houkuttele...

Tämä piiras on myös todella helppo ja nopea valmistaa, varsinkin jos ostaa valmiin lehtitaikinan ja pakastepinaattia. Lähikauppamme pakastealtaasta löytyy lämmitystä vaille valmista pinaattia - 'spinaci alla panna' - jossa on kerma ja mausteetkin jo valmiina. Piiraan täyte syntyy helposti sekoittamalla tonnikalan ja pinaatin joukkoon raakaa kananmunaa. Jos pakastepinaatti on maustamatonta, voi sen sekaan lisätä lämmitysvaiheessa maitoa tai kermaa tai vaihtoehtoisesti sekoittaa tonnikala-pinaattitäytteen joukkoon vaikkapa creme fraichea tai ricottaa. Piiraan päälle ripotellaan vielä hieman juustoraastetta ja ei kun uuniin. On hyvää sekä lämpimänä että kylmänä!

Sveitsiläis-italialaiset juhannushäät

Viime launtaina juhlimme ystäviemme F:n ja M:n häitä. Kyseessä olivat siis juhannushäät sveitsiläis-italialaiseen malliin, olkoonkin, että täällä ei jussia juhlita ja paikallinen Ikeakin juhlisti midsommaria jo viikkoa aikaisemmin.

Kirkollinen vihkiminen tapahtui kukkulan huipulla ihanan pikkuruisessa Sant'Antonion kirkossa täällä Ticinossa. Hääjuhla järjestettiin Italiassa Villa Calmiassa, josta oli mahtavat näkymät Varesenjärvelle. Virallisesti hääpari oli saanut toisensa jo kaksi päivää aiemmin siviilivihkimisen yhteydessä, kuten Sveitsin tapoihin kuuluu.

Päivä oli äärimmäisen kaunis, aurinkoinen ja kosteankuuma. Villa Calmian puutarhan vihreääkin vihreämpi, pehmoinen ruohomatto houkutteli kovasti riisumaan korkokengät jalasta, mutta vastustin kiusausta, olimmehan kuitenkin Italiassa... Pikkuneidin sandaalit olivat hiertäneet pikkuvarpaisiin ilkeät vesikellot, joten neiti sitten teki sen mitä äitinsä ei kehdannut ja juoksenteli loppupäivän paljasjaloin ja saikin lisänimen la bambina con i piedi nudi.

Häiden teemaväri oli oranssi, joka toistuikin kaikessa koristelussa kukista hääkakkuun ja confetteihin. Oheisessa kollaasissa pieniä yksityiskohtia koristeluista. Olisi tehnyt mieli laittaa kuva hääparistakin, mutta kun en tullut kysyneeksi lupaa...

Puutarhaan katetussa alkupalabuffetissa oli tarjolla friteerattuja kasviksia ja äyriäisiä, jos jonkinlaisia suolapaloja, torttuja, leipäsiä, focacciaa... Villan ruokailuterassilla meitä vieraita hemmoteltiin ruusunterälehtirisotolla, boraggine(kurkkuyrtti?)-peruna -tortellineilla, meribassilla (branzino) ja perunagratiinilla, viinillä terästetyllä mandariinisorbetilla, naudanfileellä, jäätelöllä kera metsämarjojen... Nami nami.

Illan kruunasi tietenkin hääkakku, jota odotellessa saattoi napsia suuhunsa vaahtokarkkeja, viinikumeja ja lakritsia makeisbuffetissa tai perinteisempiä confetteja (eräänlaisia kuorrutettuja mantelimakeisia, joita tarjotaan kaikenlaisten juhlien yhteydessä ristiäisistä häihin), joiden makuina oli muun muassa kookos, melooni, vesimelooni, cappuccino, päärynä-ricotta.... Hääkakun ohella tarjoiltiin tyypillisiä pikkuleivoksia ja suolaisen nälkään pikkupizzoja. Ihmettelimme kyllä, että kuka niitä jaksaisi kaiken sen syömisen jälkeen vielä kaivata. Baarimikot taiteilivat juhlaväelle drinkkejä, dj soitteli bailumusiikkia uima-altaan reunalla, morsian vaihtoi valkoisen hääpukunsa lyhythelmaiseen kirkkaanpunaiseen juhlamekkoon...

Juhlat jatkuivat arvatenkin pitkälle yöhön, mutta pikkuneidin nukkumaanmenoajan uhkaavasti lähestyessä, meidän oli lähdettävä kohti kotia hääkakut ja leivokset hotkaistuamme. Näistä pippaloista olisi kyllä varmasti nauttinut aivan toisella tavalla, jos pikkuneiti olisi jäänyt nonnien hoiviin, mutta koska hänet oli varta vasten häihin kutsuttu ja toisaalta nonno ja nonna olivat rantalomalla Ravennan tienoilla, ei tämä olisi ollut edes mahdollista. Nyt osa hauskasta ja herkuistakin meni hieman ohi suun, kun jouduimme miehen kanssa vuorotellen juoksemaan neitokaisen perässä pitkin maita ja mantuja, kun tämä ei tietenkään jaksanut istua paikallaan koko pitkän ja suhteellisen hidastempoisen ruokailun ajan...

Olihan neidin läsnäolossa kyllä omat hyvätkin puolensa. Mies sai esimerkiksi hyvän tekosyyn pysytellä kirkon ulkopuolella hääseremonioiden ajan. Tai siis niin sen piti alunperin mennä, mutta lopulta pikkuneiti halusi mieluummin äidin kirkon pihalle leikkikaveriksi... Pikkulapsen mukanaolossa on myös se mukava puoli, että juttukavereita ja lapsen ihastelijoita riittää aina eikä todellakaan tarvitse ypöillä!

Penne ai finocchi

Ei ole tullut reseptejä postailtua, mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Tänään laitoin lounaaksi fenkolipastaa. Resepti on erittäin yksinkertainen, mutta lopputulos sitten sitäkin maukkaampi.

Penne ai finocchi

(2 hengelle)

200g Penne-pastaa

250g fenkolia

1rkl oliiviöljyä

20g voita

suolaa, pippuria

granaa

Puhdista fenkoli(t), suikaloi ja keitä suolalla maustetussa vedessä noin 10 minuuttia. Kaada lävikköön, mutta ota keitinvesi talteen pastan keittämistä varten (lisää kylmää vettä, jos ei riitä). Pastan kypsymistä odotellessa kuullota fenkoleita (saavat hieman ruskistuakin) öljy-voiseoksessa (1rkl öljyä, 10g voita), mausta. Jos näyttää kovin kuivalta, lisää pannulle muutama rkl vettä pastakattilasta. Valuta pasta ja kumoa pannulle, mausta voilla ja raastetulla granalla.

Ruokajuomaksi sopii kuiva valkoviini.

Paluu arkeen

Joulu on ohi ja paluu arkeen edessä. Onneksi on kuitenkin mitä odottaa: vuoden viimeisenä päivänä mies palaa työreissulta ja ensimmäisenä päivänä otamme vastaan hartaasti odotetun vieraan koti-Suomesta. Ja pianhan meillä vierailee myös "la Befana", että eiväthän ne juhlat nyt tähän onneksi loppuneet.

Aloitin paluun arkeen jo tänään marssimalla pesutupaan ja pesemällä pari koneellista pyykkiä. Kiireellisissä tapauksissa pesutupaa saa käyttää sunnuntaisinkin. Kiireestä en tiedä, mutta onhan meillä kyllä jonkinlainen hätätilanne, sillä pesutupa on käytössämme perjantaisin. Ja tällä viikollahan perjantaina oli joulupäivä ja vuoden ensimmäinen päiväkin sattuu sopivasti perjantaille. Ja kolmea viikkoa ei oikein voi elää taaperon kanssa pyykkäämättä.

Iltapäivällä nautimme typykän kanssa ihanan aurinkoisesta ja raikkaasta talvisäästä. Oli oikein oivallinen keli testata joulupukin tuomaa kameraa. Ohessa pari otosta.

Kameran lisäksi tämä mamma sai lahjaksi muun muassa tämänhetkistä suosikkituoksuaan, kellon, ihanan mustavalkoisen muumityynyliinan ja Nintendo Wii-Fit Plussan... Olin kylläkin ajatellut aloittaa kuntokuurin, mutta jossakin oman kodin ulkopuolella! Ihan toisella tavalla tulee tsempattua, kun hikijumppaa porukassa kuin että jos yrittäisi kotona yksinään punnertaa. Saa nähdä tuleeko tuota oikeasti minkä verran käytettyä. Miehen kanssa sitä jouluiltana testailtiin. On sitä ainakin hauska pelailla, mutta se kauanko innostus jatkuu ja se onko tuosta fyysisen kunnon kannalta oikeasti jotain hyötyä, jää vielä nähtäväksi.

Jouluaatto meni odotellessa miestä kotiin työmatkalta, siivoten ja viimeisiä jouluruokia valmistellen. Appivanhemmat ja miehen sisko vierailivat meillä alkuillasta. Halusivat antaa neidille lahjansa jo aattona, koska joulupäivän aamu kuluisi heiltä joululounasta valmistaessa ja toisaalta joululounaalle oli tulossa sukulaisia, joiden kanssa lahjoja ei perinteisesti vaihdeta, joten olisi ollut noloa heidän edessään availla paketteja. Sitä paitsi tähänkin asti appivanhemmillani on ollut tapana tuoda lahjansa aattoillan messun jälkeen ja ne on avattu heti keskiyöllä. Pikkuneidin kannalta tämä ei tietenkään olisi kaikkein otollisin vierailuaika, joten aattoperinteitä ja aikatauluja jouduttiin rukkaamaan uuteen uskoon.

Appivanhemmat ja käly saapuivat neljän tienoilla, ja koska se ei ole täällä mikään varsinainen ruokailuaika, nautiskelimme hieman kuohujuomaa ja pientä purtavaa: lohta, hapankorppuja, ruisleipää, parmankinkkua, homejuustoa, piparkakkuja, kälyn valmistamia kikhernepullia jugurttiruohosipulikastikkeella, focacciaa ja suklaapepperonipäällysteistä granaa sekä vanilja- ja suklaakreemitäytteisiä tähtitorttuja (mieheni ei voi sietää luumua..)... Niin, ja maistelimme myös jo hieman joulukinkkuakin, appivanhemmat ja käly elämänsä ensimmäistä kertaa. Olin onnistunut sen Ikean elintarvikepuodin pakastealtaasta bongaamaan. Onneksi, sillä täältä ei muista kaupoista löydy mitään edes etäisesti joulukinkkua muistuttavaa, enkä koskaan ole niin ajoissa liikkeellä, että saisin moisen jostain erikseen tilattua =)

Neiti sai isovanhemmiltaan lahjaksi nuken, tädiltään sammakkotossut ja tädin roomalaiselta "ystävältä" (joka tosin ei viettänyt joulua kanssamme) sammakkopipon, kaulahuivin ja sormikkaat.

Meidän sekä mummin ja vaarin lahjat (joita olikin aikamoinen määrä, meiltä kovia ja isovanhemmilta pääosin pehmeitä) neiti sai avata vasta jouluaamuna. Joulupukki oli ne käynyt jouluyönä kuusen alle jättämässä. Meillä ei miehen toivomuksesta käy Jeesus-lapsi ja onhan se itsellenikin aika tuntematon traditio toisin kuin joulupukki valkoparta vanha ukki :)

Neiti ryntäsi heti isoimman paketin kimppuun ja ryhtyi repimään lahjapaperia. Edelliseltä päivältä oli hyvin vielä muistissa, mitä niille paketeille oikein tehdään! Tyttönen oli enemmän kuin tyytyväinen sen ensimmäisen paketin avattuaan ja loput lahjat eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa. Kun ne oli pitemmän kaavan mukaan saatu vihdoin avatuksi, aloimmekin olla jo aikalailla myöhässä aikatauluista. Vasta jälkikäteen tuli mieleen, että olisihan sitä voinut antaa lapsen availla pakettejaan omassa tahdissaan, vaikka yhden päivässä, jos niin tahtoo. Olimmepa me vanhemmat kovin malttamattomia...

Saavuimme appivanhempieni joululounaalle tietenkin myöhässä - ja vihoviimeisinä. Jopa Italian sukulaisten jälkeen. Tällaista tämä nykyään on...

Ensin kilistelimme tervetuliaismaljoina Dom Perignonia ja maistelimme ohessa Tête de Moine-juustoa eli "munkinpäätä" sekä kälyn focacciaa ja suklaagranaa. Varsinaisen lounaan alkupaloja oli niin montaa sorttia etten niitä kaikkia tähän jaksa luetella, mutta joitain kuitenkin: lohta ja lohileipäsiä, sieniä, pateeta, ilmakuivattua kinkkua, keittokinkkua ynnä muita leikkeleitä, insalata russaa (italiansalaattia) ja muita salaatteja, oliiveja, suolakurkkuja jne. Ensimmäisenä ruokalajina nautimme kurpitsalasagnea. Sitten oli vuorossa vasikkaa artisokkatäytteellä, ankkaa ja faraonaa (helmikanaa?). Viimeisen ruokalajin, keitetyn naudanlihan, jätin väliin, samoin hedelmät jäivät syömättä, sillä oli ihan pakko jättää tilaa panettonelle, torronelle ja suklaalle!!!

Omasta aattoillan ateriasta en viitsi kirjoittaa, se kun koostui niistä tyypillisistä ja melko yllätyksettömistä suomalaisista jouluruoista. Niiden tähteitä ja joululounaalta jääneitä tuhosimme jälleen kälyn ja appivanhempien kera täällä meillä eilen eli tapaninpäivänä. Erityisesti rosolli, porkkanalaatikko ja kinkku tekivät hyvin kauppansa. Parituntisen syöpöttelyn jälkeen appivanhemmat ja käly jatkoivat matkaansa Italiaan sukuloimaan ja me neidin kanssa lähdimme tapanin vaunuajelulle kinkkuja sulattelemaan.