Eilen jälleen salamoi ja jyrisi. Sää oli ollut koko päivän mitä painostavin, trooppisen kostea ja kuuma, vaikka auringosta ei näkynyt vilaustakaan. Ukkoskuuron myötä lämpötila laski ihanat kymmenen astetta. Pitkästä aikaa yöllä olisi ollut tarvetta jopa peitolle. Viime yönä heräsin vain kerran ja juurikin siksi, että minulla oli K Y L M Ä. Harrikoitten pörinäkään ei tällä kertaa häirinnyt yöuntani, vaan sain nukkua rauhassa aamukahdeksaan. Havahduin vasta koiran pyrkiessä makuuhuoneeseen ja pian sen jälkeen pikkuneitikin jo kaipaili mammaa.

Tänään pääsimme maistamaan ihka ensimmäistä itse kasvattamaamme tomaattia. Kurkistelin varovasti lehtien alle nähdäkseni josko jokunen olisi jo kypsynyt ja tämä yksilö päätti pudottautua kämmenelleni. Pari muutakin jo lupaavasti punastelee.

Tästä tomaatinkasvatuskokemuksesta rohkaistuneena suunnittelen tietenkin jo täyttä päätä, mitä kaikkea kivaa sitä voisikaan kasvatella ensi kesänä. Haaveilen erityisesti itsekasvatetuista mansikoista, kesäkurpitsoista ja munakoisoista... ja tällaisesta Bama®:n telineestä, tosin sen vihreästä versiosta: