tiistai 17. elokuuta 2010

Kenkä- ja vähän muillakin kaupoilla Chiccolandiassa

Eilen piipahdimme pitkästä aikaa Italian puolella Chiccolandiassa. Vaikka parkkipaikka oli vain puoliksi täynnä, kävi sisällä hirmuinen hulina ja huiske. Moni muukin perhe oli päättänyt juuri maanantai-iltapäivän kunniaksi lähteä etsimään lapsille syysvermeitä. Kuten aina, kaikkein suurin tungos oli alennettujen outlet-tuotteiden ympärillä, siitäkin huolimatta, että suurin osa 50 ja 70 prosentin alennustarroilla varustetuista vaatteista ja kengistä oli kesäsesongin jäänteitä.

Yksi laarillinen oli sentään vielä jäljellä alennushintaisia syys- ja talvikenkiäkin. Harmillista kyllä neidillemme sopivia talvikenkiä ei tahtonut löytyä. Tai itse asiassa löysin kaksikin paria aivan ihania koon 23 kenkiä, mutta totesin ne turhan pieniksi; kuukauden tai parin päästä ne olisivat jääneet auttamatta jo liian pieniksi. Koossa 24 taas ei ollut jäljellä äidin silmää miellyttäviä kenkäpareja... paitsi yhdet, jotka ovat kyllä ainakin talvikäyttöön ehkä hieman turhan avonaiset. Mutta eiköhän näillä yhdestä ticinolaisesta syksystä selviä, ainakin niistä kuivemmista ja aurinkoisemmista päivistä... Käytännöllisemmät ja lämpimämmät syys- ja talvikengät taidamme etsiä Suomesta.


Chiccolandiasta mukaan tarttuivat myös söpöt sisätossut. Kotikäyttöön ovat ehkä hieman liian lämpimät, mutta äiti-lapsi -kerhossa, nonnalassa sekä mummilassa pidettäviksi oikein hyvät.


Lisäksi Chiccolandiasta löytyi sukkia, tutteja (meillä ei ole vielä päästy niistä eroon eikä paikallisen "neuvolan" mukaan kuulemma ihan vielä tarvitsekaan), uusi hoitolaukku vanhan hajonneen ja hieman epäkäytännöllisen tilalle ja suloinen pyjama ystävättären vastasyntyneelle pikkuprinssille.

Bongasin myös aivan hurmaavia syys- ja talvivaatteita, mutta maltoin vielä mieleni. Haluan ehdottomasti katsastaa myös Suomen valikoimat. Siitäkin huolimatta, että todennäköisesti Suomesta palattuamme kaikki täällä näkemäni ihanuudet on jo loppuunmyyty. En tiedä onko tämä vain oma vaikutelmani, mutta kun täällä näkee jonkun ihanuuden kaupassa, se on parempi ostaa samana päivänä: seuraavana on usein jo liian myöhäistä. Kuluttajan näkökulmasta äärettömän ärsyttävää, kun ei voi rauhassa vertailla hintoja ja miettiä ostopäätöksiä yön yli, vaan on melkein pakko sortua heräteostoksiin...

Pikkuneidistä Chiccolandia on mielettömän hauska paikka. Aina löytyy jos jonkinikäistä leikkikaveria, värikkäitä ilmapalloja, Chiccon leluja testattavaksi... Mutta kaikkein paras leikki on se, kun saa viilettää äitiä ja isää karkuun pitkin kaupan käytäviä. Kaikesta perässä juoksemisesta, leikkimisestä, välipalan syömisestä, kenkien sovituksesta, alelaarien penkomisesta ja rekkien sormeilusta, laukun valinnasta (jonka lopulta suoritti puolestani eräs nuorehko italialaisisä, joka naama peruslukemilla poimi jaloistamme toisen kahdesta valintaprosessimme loppusuoralle selvinneestä laukusta, onneksi tosin sen rumemman eikä sitä sievempää, lievästi epäkäytännöllisempää mutta tilavampaa uniikkiyksilöä, joka lopulta lähti minun mukaani... ;), normaalihintaisten vaatteiden ihailusta, kassajonossa seisomisesta selvittyämme huomasimme viettäneemme Chiccolandiassa hyvän matkaa kolmatta tuntia...

3 kommenttia:

ratón kirjoitti...

Kuulostaa todelliselta houkutusten vastustusreissulta. Tossut näyttävät ihanilta, sopisivat hyvin meidän talvesta kylmille kaakelilattioille. Ja kengät ovat oikein suloiset :).

Täällä tuntuu käyvän ihan samalla tavalla, jos et osta heti, et löydä myöhemmin... Ja minulle tietenkin käy aina niin, etten sitten löydä myöhemmin... Olen siis vähän hitaasti lämpiävä ostosten tekijä.

Nenalla ei enää hoitolaukkua ole, vaan olen siirtänyt nenan tavarat tilavaan käsilaukkuuni. Nyt vauvalle täytyy varmaan miettiä omaa hoitolaukkua vauva- ja raskausmessuilta... Ne onkin sopivasti viikkoa ennen laskettua aikaa ;)

ebrufin kirjoitti...

Chicco oli paikka missa mina kavin usein lasten ollessa vauvoja ja taaperoita- ihania vaatteita ja kenkia:)

Elvira kirjoitti...

ratón: Oih, olisipa minullakin käsilaukku, johon mahtuisivat myös neidin tavarat! Hoitolaukku on meillä käytössä yleensä silloin, kun teemme päiväreissuja esimerkiksi Italiaan. Ja tulevilla Suomen reissuillakin sillä on varmasti käyttöä, kun siinä kulkevat kätevästi mukana vaipat, vaihtovaatteet, lelut, kirjat, kannettava dvd-soitin ja -levyt, rusinat ynnä muut pikkupurtavat ja juomapullo. Omat laukkuni ovat sen verran pieniä, ettei niihin juuri neidin tavaroita mahdu vaipan ja vesipullon lisäksi. Sitä paitsi ne ovat niin täysiä muutenkin, että en koskaan löydä niistä etsimääni, joten parempi, että neidillä on oma laukkunsa. Tämä uusi laukku on siitä kiva, että siinä on todella monta eri taskua, lokeroa ja osastoa. Ei tarvitse enää tyhjentää koko laukkua, että tavarat löytyvät :) Ja ken tietää jospa tuolle olisi vielä käyttöä tulevaisuudessa ihan varsinaisena hoitolaukkuna hoitoalustoineen kaikkineen.

ebrufin: eivätkö olekin? Harmi vaan, että ovat aika arvokkaita. 70 euroa taaperon kengistä on mielestäni aika suolainen hinta... Mutta onneksi tuolla Chiccolandiassa on se outlet-osastokin...