Elonmerkkejä Insubriasta

Pitkästä aikaa kierroksella Blogistaniassa. Melkein vuoteen ei ole tullut käytyä kuin silloin tällöin lukaisemassa blogia tai paria. Viime joulun aikaan koko perheen voimin sairastamastamme rotaviruksesta alkoi pitkälle kevääseen jatkunut sairasteluputki: ei tainnut olla yhtäkään viikkoa, jolloin koko perhe olisi ollut terveenä. Erityistä huolta aiheutti perheen pienimmäisen jatkuva sairastelu, joka tarkoitti entistäkin pätkittäisempiä yöunia ja niin fyysistä kuin henkistäkin uupumusta... Niinpä blogin kirjoittelu jäi osaltani aivan kokonaan ja lukeakin olen jaksanut vain harvakseltaan.

Kulunut vuotemme pähkinänkuoressa: sairastelun lisäksi lomailimme helmikuussa Italiassa, huhtikuussa muutimme uuteen kotiin, touko-kesäkuussa vietimme reilun kuukauden Suomessa ja kävimme muun muassa Rovaniemellä tervehtimässä joulupukkia, Suomesta palattuamme keskityimme uuden kodin sisustamiseen, siskoni kävi kylässä, mies joutui yllättäen työkeikalle Lontoon olympialaisiin, mummi kävi kylässä, elokuun lopulla suuntasimme taas rantalomalle Italiaan, syyskuussa esikoinen aloitti uudessa leikkikoulussa, lopetin kuopuksen imettämisen, kuopus oppi kävelemään... Nyt jo juosta viiletetään, tanssitaan, puhutaan kaksisanaisia lauseita ("auto ajaa"), syödään itse...Lempipuuhia ovat dvd-koteloiden vetäminen alas hyllystä, siskon kanssa riehuminen, autoleikit, musiikin kuuntelu ja tanssiminen ja ulkoilu. 

Esikoinen on viihtynyt hyvin uudessa koulussa: tarkoitus oli, että neiti olisi aluksi jäänyt kouluun vain ruokailuun asti, mutta heti ensimmäisenä päivänä opettaja soitti kotiin ja sanoi, että neiti oli pyytänyt jäädä kouluun koko päiväksi. Sai toki luvan ja päätettiin unohtaa koko pehmeä lasku. Yhtenäkään aamuna tyttö ei ole vielä lähtenyt kouluun vastahakoisesti vaan menee sinne aina suurella innolla ja mielellään jää sinne koko päiväksi eli puoli neljään asti. Yleensä koulupäivän jälkeen hän haluaa vielä jäädä koulun pihalle syömään välipalaa ja leikkimään. 

Edellisestä scuola maternasta tyttö lähetettiin kotiin ruokailun jälkeen vielä huhtikuussakin, koska opettajan mielestä hän oli liian väsynyt... Sittemmin olen kuullut, että näin toimitaan aika yleisesti ns. pienien (3-vuotiaiden) kohdalla, jos äiti on kotiäiti... Onhan se opettajille helpompaa kun pienimmät ja eniten apua tarvitsevat lapset ovat leikkikoulussa vain osan päivää. Ja onhan se kai pienten lasten omankin edun mukaista, että saavat vielä viettää paljon aikaa kotona äitiensä kanssa kun äiti kerran kotona on.

Tällaisia kuulumisia meillä siis. Tehtyäni nyt come backin tänne blogimaailmaan tuntuu siltä, että ehkäpä pitäisi taas alkaa kirjoittelemaan tänne hieman säännöllisemmin... En tosin uskalla luvata kirjoittavani kovin usein edelleenkään, mutta toivottavasti nyt kuitenkin useammin kuin kerran vuodessa :)

Terveisiä sairastuvalta

Meidän piti mennä tänäaamuna Italiaan ostamaan jouluruoat. Vein neidin tarhaan ja palasin kotiin, jossa pikkumies odotti isänsä kanssa. Poika oli oksentanut vaatteensa ja lakanat läpimäriksi. Aloin kylvettää häntä ja tarhasta soitettiin, että voisiko joku tulla hakemaan neidin kotiin, sillä hän oksentaa. Että se siitä ostosreissusta. Tein miehelle ostoslistan ja lähetin lähikauppaan. Eihän sieltä ihan kaikkia samoja juttuja saa tai yhtä hyviä kuin italialaisesta marketista, mutta näillä mennään nyt. Sitä paitsi voihan olla, että pian ollaan sairaita koko sakki, eivätkä jouluherkut maistu kenellekään.

Onneksi mies on sentään nyt lomalla ja työmatkat ovat takana, ettei tarvitse yksinään tätä sairastupaa pyörittää.

Viimeviikkoiselta työreissulta pyysin miestä tuomaan jonkinlaisen kivan kuusenkoristeen, kun hän poikkeuksellisesti tuliaistoiveitani uteli. Ja toihan hän, kaksikin. Myyjän mukaan nämä säilyvät hyvinä jopa 15 vuotta.

Vähän aikaa takaperin sain tuliaisiksi ihanaa pähkinästollenia Saksasta ja Starbucksin joulukahvia, nam! Että on siinä kyllä omat puolensa, että toinen joutuu työn merkeissä reissaamaan. On se vaan niin söpöä, kun toinen jaksaa yllättää tällaisilla pikkutuliaisilla kerta toisensa jälkeen. 

Kuva täältä

Eilen katsoimme hyllyssä jo jonkin aikaa odottaneen Rare Exports -leffan miehen kanssa. Olipa varsinainen koko perheen jouluelokuva, hih. Mutta tykkäsimme silti. Oli mukavan erilainen elokuva. En varmaan olisi ikinä edes kuullut koko filmistä ellei bulgarilainen kielikurssikaverini olisi sitä minulle toissa syksynä mainostanut. Hän oli nähnyt sen Locarnon filmifestivaaleilla ja se oli tehnyt häneen kovin suuren vaikutuksen hulluudellaan. Voin siis suositella elokuvaa muillekin, mutta älkää näyttäkö sitä lapsille :) Taisipa Briteistä tilaamassamme dvd:ssä olla ikärajana jopa 15 vuotta.

Elävä seimi

Meillä on tänä jouluna elävä presepe. Hahmot löytyvät milloin mistäkin ja yleensä näyttävät harrastavan joko letkajenkkaa tai muita piirileikkejä. Jeesuslapsikin on jo menossa mukana, vaikkei ole vielä joulukaan. Itämaan tietäjätkin (tai kolme kuningasta) näyttävät jo löytäneen perille ja rokkaavat mukana, vaikka loppiaiseen on vielä aikaa.

Jonkinlainen talli tai karjasuojakin pitäisi tälle porukalle varmaankin pystyttää, ettei heidän tarvitsisi värjötellä ihan taivasalla. Mitä sanoisitte tällaisesta piparkakkusuojasta?

 Jos vain jossain välissä olisi sen verran aikaa, ja mieskin kotona, että ehtisi tuohonkin projektiin ryhtyä :)

Jouluikkunoita ja -torttuja

Neidistä kenties kiehtovinta joulunaluspuuhaa on ollut ikkunatarrojen liimaaminen kuusen koristelun ja jouluvalojen ripustamisen ohella. Tällaiset jouluikkunat meiltä nyt sitten löytyy. Ensimmäinen on syntynyt äidin ja tyttären yhteistyön tuloksena olohuoneen sivuikkunaan ja toinen on lapsen itsensä koristelema lastenhuoneen ikkuna. Joskus aiempina vuosina olen kosritellut ikkunoita sapluunoiden ja lumisprayn kanssa, mutta lapsen kanssa tarrat ovat kätevämpiä. Sitä paitsi ne lähtevät huomattavasti helpommin pois ikkunoista joulun jälkeen.

Eilen teimme neidin kanssa myös vihdoinkin niitä joulutorttuja. Päätin kokeilla tällä kertaa täytteeksi Sunsweet-tyyppisiä, kuivattuja mutta meheviä luumuja hillon sijasta, jota sitäkin olisi yllätyksekseni lähi-Migroksesta löytynyt. Osaan laitoimme aprikoosihilloa ja loppuihin päätimme kokeilla nutellaa. Kaikista tuli tosi hyviä: luumuversiot maistuivat ihan aidoilta joulutortuilta, aprikoositäytteisetkin olivat nekin hyviä, mutta nutellatäytteiset veivät kielen mennessään! Niitä on pakko tehdä uudestaan vielä ennen joulua, että mieskin pääsee herkuttelemaan, hän kun ei voi sietää minkäänlaisia hilloja. Noin viisi vuotta sitten, kun ensimmäistä kertaa tarjosin hänelle joulutorttuja, hän kuvitteli täytteen olevan suklaata ja luumumarmelaadi oli hänelle karvas pettymys. Sittemmin samoin on käynyt myös eräiden Italian sukulaisten kohdalla. Niinpä ajattelin, että torttuja olisi kai hieman duunattava "italialaiseen makuun" sopivammaksi ja mietin, että mikä olisi sellainen takuuvarma maku, josta kaikki tykkäisivät. Ja siitä se ajatus sitten lähti...

Tässä inspiraatioksi kuva kuusenkoristeesta, jollaisen käsistään kätevä voisi ommella ihan itse.

Työpöytäni laatikossa odottaa kokoelma värikkäitä huopatilkkuja. Nyt puuttuu vain hetki omaa aikaa, jonka voisi kuluttaa mukavasti näperrellen. Saa nähdä tuleeko sellaista ennen joulua...

Mies on tämän viikon työmatkalla naapurimaassa ja itse yritän selvitä arjesta kahden lapsen kanssa. Pikkumies on vastikään aloittanut kiinteät ruoat ja melkein samaan syssyyn alkoi nuha ja yskä, enkä nyt sitten tiedä, että onko viimeaikaisten iltaheräilyiden (pahimmillaan vartin välein) syy mahanpurut vai räkätauti. Kun on koko päivän ollut jo pienten palveluksessa, niin mielellään sitä viettäisi ihan omankeskistä laatuaikaa koneella tai kirjan parissa, kunhan saisi vain olla, mutta kun ei niin ei. Taitaa äitimuorikin jäädä ilman joululahjaa, kun en vaan ehdi edes nettikaupoissa (tai tavallisissakaan) browsettaa.

Kotona vallitsee kaaos, joulua en ole juuri ehtinyt valmistella. Tai no, leivoimmehan me neidin kanssa piimäkakun, mutta se on jo puoliksi syöty. Onhan siinä ainakin jouluiset mausteet. Tosin inkivääriä taisi hujahtaa taikinaan aika reilulla kädellä. En kehdannut kahvittelemaan poikenneelle ystävättärelle sitä edes tarjota. Onneksi hän toi mukanaan Dan Caken marmorikakun.

Pipareitakin olin ajatellut vielä paistaa, samoin joulutorttuja, tehdä porkkana- ja ehkäpä bataattilaatikkoakin. Lantut vastikään (joskus viime keväänä) löytänyt ja niihin ihastunut kälyni lupasi tehdä lanttulaatikon. Viimeksi ja ensimmäistä kertaa hän tarjosi sitä pääsiäisenä. Olikin ensimmäinen kerta, kun söin lanttulaatikkoa joulusesongin ulkopuolella. Hyvin maistui, vaikkei kyllä ihan samalta kuin perinteinen mummon laatikko. Koostumus oli jotenkin, hmm, totuttua karkeampaa.

Kälyni hehkuttaessa ensimmäisiä kertoja jostakin kummallisesta suomalaisesta vihanneksesta, jota hän kutsui nimellä rutabaga, en heti käsittänyt, että oli kyse lantusta. Hän kertoi, että siitä voi tehdä sitä, tätä ja tuota, ja että hänelle kerrottiin, että tuon vihanneksen nimi on suomeksi "rutabagaa". Tarkemman kuvailun perusteella käsitin, että kyseessä oli pakko olla lanttu. Käly kuuluu Genevessä jonkinlaiseen vihannesrinkiin, jolle toimitetaan säännöllisesti sekalainen kokoelma ajankohtaisia kauden vihanneksia. Usein joukossa on suhteellisen tuntemattomiakin kasviksia, esimerkiksi kasviksia, joita on käytetty ravinnoksi joskus menneinä vuosisatoina, mutta jotka nykyihminen on syystä tai toisesta unohtanut tai hyljännyt ruokavaliostaan.

Tätä kirjoittaessa pikkumies on herännyt jo neljä kertaa ja neitikin jo kaksi. Paras kai itsekin painua jo sänkyyn. Tästä taitaa tulla melkoisen kiireinen yö.