Ääh, jotenkin ei tule kirjoittamisesta mitään näinä päivinä. Ideoita riittäisi, mutta ajatukset eivät pysy kasassa. En vaan jaksa keskittyä. Mieluummin näpertelen kaikkea pientä mukavaa ihan muualla kuin tässä tietokoneella. Työnalla ovat muun muassa lapaset pikkuneidille. Siinä ohessa on tullut väkerrettyä myös erinäisiä kortteja ja joulukoristeita. Kaapissa odottaisi pöytäliinakangas ompelemista.
Haluaisin virittää huomenna Suomen lipun ikkunaan, mutta se on edelleen kesäisen muuton jäljiltä hukassa. Siis se lippu. Samoin kynttilänjalat ja itse kynttilätkin. Kolmevuotinen perinteemme on siis vaarassa. Tai itseasiassa tulee ihan varmasti katkeamaan, koska en vaan saa itsestäni nyt niin paljon irti, että lähtisin kellariin tonkimaan viimeisiä pahvilaatikoita... Pääasia, että joulukoristelaatikko löytyi ja upouusi joulukuusi on juhlakunnossa. Kyllä nyt kelpaa Pyhän Nikolauksenkin tulla visiitille!
Appivanhemmat hyppäsivät tänään Rooman junaan. Kun kuulin ensimmäisen kerran matkasuunnitelmasta, ajattelin, että he hartaina katolilaisina halusivat matkustaa Vatikaaniin joulun alla. Ja kun tiistaisen "Immacolata Concezione" -pyhän ansiosta edessä on vielä pitkä viikonloppu, niin mikäpä olisi tämän parempi matkustusajankohta.
Vaan syksyn mittaan on käynyt ilmi jotain sellaista mieheni sisaren suhdekuvioihin liittyvää pientä yksityiskohtaa, että ehkäpä appivanhempieni matkan tarkoitus ei olekaan puhtaasti uskonnollinen tai edes pelkkä turismi. Sisar nimittäin esitteli taannoin vanhemmilleen uuden roomalaisen "ystävänsä", joka tarvitsi yösijaa Milanossa pelatun Italia - Uusi-Seelanti -rugbyottelun jälkeen. Mies toi vielä sopivasti tuliaisiksi appivanhemmilleni uudenuutukaisen Rooman matkaoppaan...
Jo jonkun aikaa onkin tuntunut siltä, että meille on taidettu jättää jotain kertomatta. Johtuisikohan kenties siitä, että miehelläni on erittäin suojelevainen suhde sisareensa, isoveli kun on. Kaikki sulhasehdokkaat, petturi-exää lukuunottamatta (siis ennen kuin hänestä tuli petturi ja sitä myötä ex), on miehen taholta jollain tapaa teilattu. Lombardialaiset sukujuuret omaavana mies suhtautuu tietenkin myös epäileväisesti kaikkeen mikä vain haiskahtaakin Roomalta... Ehkä tuossa onkin jo tarpeeksi syytä pitää meidät uutispimennossa :)
Appivanhempieni matkan ajan meillä on nyt sitten toinenkin haukku talossa. Sinänsä kiva, sillä näin pikkuneidille riittää viihdykettä ja mammakin saa rauhassa vaikkapa kokata ilman että joku roikkuu jatkuvasti helmoissa - tai siis oikeastaan laahkeessa - sen verran harvoin tulee mekkoja tai hameita käytettyä. Harmi vaan, ettei tämä vieraileva yksilö ole läheskään niin innostunut pikkuneidin lähestymisyrityksistä kuin oma karvakasamme, joka näyttää nauttivan jopa niistä hieman kovakouraisemmistakin hyväilyistä.
Noihin hameisiin palatakseni, pidän kyllä mekoista ja hameista kovastikin. On vaan äärimmäisen vaikeaa löytää sellaista omiin muotoihini (leveähkö lantio ja reidet sekä olematon (=tasapaksu) vyötärö yhdistettyinä tikkusääriin, eikä pituuttakaan ole liiaksi suotu) sopivaa mallia. Lisäksi en erityisemmin pidä sukkahousuista tai stay-upeista, siis niistä ohuista, niiden materiaalin vuoksi. Yhden käyttökerran jälkeen ovat rikki kantapäistä. Oikein takertuvat niihin, vaikka ahkerasti rasvailisi. Ällöttävää!
Lapsena useasti ihmettelin ihan ääneenkin miksei äitini käyttänyt koskaan hameita, vaan aina vaan housuja. Pian oma tyttäreni taitaa kysellä samaa... Ei se omena kauas ja niin edespäin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti