Tänään taisin nousta sängystä väärällä jalalla... Kaikki ärsyttää, surettaa, itkettää, masentaa... Eikä vähiten oma jaksamattomuus ja fyysiset vaivat. Ja räjähtely. Välillä ihan turhastakin.
Eräänlaista kaatumatautia sairastava koiramme on saanut kohtauksia nyt kahtena päivänä peräkkäin. Eilen clonazepamin lisäksi tarvittiin diazepamia, jotta kohtaus meni ohitse. Meillä oli tietenkin käsillä yksi viikon kiireisimmistä päivistä, emmekä uskaltaneet jättää pientä potilasta yksin kotiinkaan, vaan veimme anoppilaan hoitoon. Illalla huomasimme sen aristelevan vasenta etutassuaan ja tänäänkin se edelleen nilkuttaa. Tassu tuntuu epänormaalin lämpimältä ja ehkä nilkasta hiukan turvonneeltakin. Huomenna on varmaan pakko soittaa eläinlääkärille.
Pikkuneiti vietti tänäaamuna kaksi tuntia nonnansa kanssa perhekerhossa. Itse järjestelin paikkoja ja silitin kasan vaatteita. Ihanan rentouttavaa! Tavallaan.
Vaan perhekerhostahan kotiutui tietenkin sitten metelin ja hulinan väsyttämä uhmailija, joka heti ensimmäiseksi rojahti - vahingossa tosin - koiraparan selkään. Koska haukusta lähti niin veikeä vingahdus niin sitähän piti koettaa tietenkin useampaan kertaan äidin kielloista huolimatta. Mamman soffritto oli tietenkin samalla kärähtää keittiössä kattilanpohjaan, kun mamma erotuomaroi eteisessä (nonna oli tällä välin luikahtanut ovenraosta noutamaan jostain syystä pihalle jättämiään rattaita). Ainoa keino erottaa koira ja kakara toisistaan, ja pelastaa lounas korventumiselta, oli komentaa koira pihalle ja sulkea ovi sen perässä. Epäoikeudenmukaisesta kohtelusta loukkaantunut koiruus rapsutteli tietenkin vaativasti terassin lasiovea takaisin sisälle päästäkseen. Rattaidennoutokeikalta palanneen nonnan silmiin osui tietenkin heti ensimmäiseksi sisäänpyrkivä koira ja hän ehti jo tarttua ovenkahvaan mutta jähmettyi salamana niille aloilleen, kun kuuli karmaisevan NOOOOO -karjaisuni: koira pysyköön ulkona siihen asti, että saan kokkailuni vähemmän kriittiseen pisteeseen! Turvallisin ratkaisu kaikille, vaikka kaikki minua lukuunottamatta sitä näyttivätkin vastustavan.
Olin siis lapsen perhekerhoiluajan järjestellyt kotona paikkoja. Keräillyt vääriin paikkoihin jätettyjä leluja, vaatekappaleita, lehtiä, astioita ynnä muita tavaroita paikoilleen. Noin kymmenen minuuttia taaperon kotiinpaluusta lelut, kengät ja vaatteet olivat jälleen pitkin lattioita, sohvia, pöytiä. Mieskin tuli kotiin kauppareissultaan ja kohta jo keräsin hänenkin tavaroitaan: "Vieläkö tarvitset näitä pakasterasioiden kansia, joiden rasioita etsit viisi minuuttia sitten, vai voinko laittaa ne takaisin laatikkoonsa tästä pöydältä? Vieläkö tarvitset piilolasinestepullon tyhjää pakkauslaatikkoa vai voisiko sen jo laittaa paperin/pahvinkeräyskassiin?" Tätä se on, päivästä toiseen, kotiäidin arki...
Siinä vaiheessa kun lounas oli tarjoiluvalmista, neiti putosi muovikorokkeeltaan, joka on alunperin hankittu käsien- ja hampaidenpesun helpottamiseksi kylpyhuoneeseen, mutta jota neiti on nyt kuukauden päivät kuljettanut mukanaan huoneesta toiseen, jotta ylettyisi paremmin pääsemään käsiksi tavaroihin, jotka ovat hänen ulottumattomiinsa laitettu. Neiti lipesi jakkaraltaan keittiössä ja alakaapin teräväkulmainen vedin raapaisi ranteeseen ikävän verinaarmun. Säikähtäneen neitosen itkusta ei meinannut tulla loppua. Hetkeksi rauhoittui mamman syliin, mutta ruokapöytään istumisen ehdottaminen avasi jälleen kyynelhanat ja neiti pakeni omaan huoneeseensa. Maanittelu, lahjominen tai uhkaileminen eivät auttaneet, neiti pysyi sängyssään ja nukahti sinne sitten tyhjin vatsoin. Itkeskely jatkui taas välipala-aikaan: tällä kertaa syynä oli röyhkeä banaanikärpänen, jonka pörräily neidn jugurttipurkin ympärillä aiheutti kauhunsekaisia kiljahduksia ja sittemmin lohdutonta vetistelyä.
Välipalan jälkeen neiti halusi pihalle. T-paitasillaan. Ilman housuja. Ilman kenkiä. Kun ehdottelin pukemista, vastaus oli tyly ei. Sitten juostiin mammaa ja vaatteita karkuun. Eikä neiti sitä paitsi enää halunnut edes pihalle mennä, vaan katsoa muumeja. Niih.
Meillä on muuten vihdoin päästy siihen vaiheeseen, että neiti suostuu ainakin ajoittain tekemään tarpeensa potalle. Monta päivää on jo ollut pidempiä jaksoja ilman vaippaa päivisin ilman vahinkoja. Tänään tietenkään tämäkään homma ei toiminut niin kuin toivoa saattaa... Pesuun menivät kahdet housut, pari paitaa, parit pikkarit ja kasa harsoja, joilla yritin kuivata ja pestä märäksi pissittyä kangassohvaa. Ja siis pyykkäsin käsin, koska meillähän on pyykkitupavuoro vain kerran viikossa. Ja asuntoon ei saa asentaa omaa konetta. Ja anopista se on normaalia eikä mikään ongelma: joutuihan hänkin silloin lähes 40 vuotta sitten samassa tilanteessa pesemään osan pyykistä käsin. Mutta hei haloo, nyt ollaan kuitenkin jo 2010-luvulla! Miten tämä maa (tai kantoni) voikaan olla tietyissä asioissa niin aataminaikuinen, ettei ihmisille voida suoda edes omia pesukoneita? Että asunnot pitää edelleen tuulettaa pääasiassa manuaalisesti (avaa ikkunat kolme kertaa päivässä 10 minuutiksi)? Argh!
Ainoita vilpittömän ihania hetkiä tänään olivat aamuseitsemältä viereeni kömpinyt uninen pikkuneiti, joka niin hellästi silittelin mammansa tukkaa, ja toisaalta samaisen pikkuneidin iltarutistukset ja -suukot yöpuulle käydessä. Onneksi siis jotakin positiivistakin.
6 kommenttia:
Oih! ja voih! Tuplaisot lohtuhalit täältä väsyneelle mammalle, joka nyt tarvitsisi lepoa enemmän kuin mitään muuta... Ja jaksamista ja tsemppiä! Onneksi niitä ihaniakin hetkiä on, vai mitä? Ainakin vähän aikaa jaksaa... <3
Kommenttini ei liity postaukseesi, mutta jos viitsit vastata olen iloinen...
Asun itse Italiassa ja olen T-O-D-E-L-L-A kypsa tahan maahan... Siksi aina valilla haaveilen ital.kieliseen Sveitsiin muuttamisesta (ei tarvitsi ainakaan heti opetella uutta kielta!) vaikka en aluetta sen tarkemmin tunnekkaan (tunnen paremmin muuta Sveitsia). Kysyisinkin, etta onko Ticino mielestasi SVEITSIA (=asiat toimivat) vai onko meno siella kuin Italiassa konsanaan (indvidualismi ja arroganza kukkivat, korruptio rehottaa, asiat eivat toimi)?!?
Otan osaa:) Onneksi tänne meille sai laittaa pesukoneen kylppäriin = pelastus kahden vauvan kanssa. Eikä asennus tullut maksamaan kuin 700 frangia plus pesukone!!
Kiitos Vera <3 Eilinen olikin jo paljon parempi päivä. Ja onneksi on tosiaan noita ihaniakin hetkiä.
Anonyymi: mielenkiintoinen kysymys. Olen aika useinkin mielessäni pohtinut Ticinon "sveitsiläisyyttä". En ole asunut Italiassa, lomaillut ja sukuloinut vain, joten vertailu on siinä mielessä hieman vaikeaa. Samoin olen asunut Alppien pohjoispuolella vain joitakin kuukausia, joten en tunne kovin hyvin sielläkään vallitsevaa todellisuutta.
Asioiden hoitaminen käy täällä suhteellisen nopeasti, harvoin tarvitsee kuukausia odotella, mutta lähes aina joutuu kyllä jonkinlaisten virheiden takia ottamaan uudelleen yhteyttä erilaisiin virastoihin. Aina palvelua ei saa italiaksi, tai vastapuoli ei ymmärrä tai osaa puhua sitä kovin hyvin (call centerit). Täällä Ticinossa käy todella paljon väkeä Italian puolelta töissä (n. 20% työvoimasta heitä), joten italialaisten kanssa joutuu kanssatekemisiin päivittäin muodossa tai toisessa.
Monet ticinolaiset (useamman kerran on keskustelukumppani heittänyt, että jopa puolet) ovat jomman kumman vanhemman puolelta italialaisia tai lapsina tänne muuttaneita. Kuitenkin ticinolaiset vaikuttavat olevan ylpeitä sveitsiläisyydestään ja italialaisia pidetään eri väkenä ja mentaliteetiltaan erilaisina, vaikka kieli sama onkin.
Osittain halvan italialaisen työvoiman vuoksi palkat ovat Ticinossa alhaisempia kuin muualla Sveitsissä, mutta esim. asuntojen hinnat melkein kuin Zürichissä (mm. spekulaatio ja loma-asuntokysyntä nostavat hintoja).
Julkinen liikenne ei ilmeisesti ole yhtä hyvin järjestetty kuin Alppien pohjoispuolella keskimäärin ja liikenneruuhkat ovat jatkuvasti kasvavan henkilöautokannan ja "frontalierismin" vuoksi suuri ongelma. Liikennejärjestelyt ja -suunnittelu on aika lapsenkengissä ja suht kehittymätöntä, muutosvastarinta suurta, kuntien yhteistyö ei toimi, suunnitteluun kuluu vuosia, mutta päätöksiä ei saada tehtyä, toteuttaminenkin kestää (esim. moottoritien meluaitojakin rakennetaan vuosia, vaikka kyse olisi muutamasta sadasta metristä...).
En usko, että Ticino on kovin korruptiovapaata aluetta, kantoni on pieni, "kaikki tuntevat toisensa" ja suhteilla pelataan. Esim. tietyt arkkitehdit istuvat kunnanhallituksissa ja yllättäen heidän projektinsa saavat aina rakennusluvat ongelmitta, tämä vain yhtenä esimerkkinä.
En tiedä vastasiko tämä tilitys nyt ollenkaan sinun tarpeisiisi, mutta tulipa kirjoitettua. Laita vaan kysymyksiä vastaisuudessakin, jos haluat, niin yritän niihin sitten vastailla :)
Pepe: Oih, onneksi teillä on sentään oma pesukone. Helpottaa kummasti vauva-arjen pyörittämistä :) Mitenkäs teillä on muuten sujunut?
Olen sama tyytymaton suomalainen Italiasta...Suurkiitos kattavasta vastauksestasi. Eli mitä ilmeisimmin Ticino on vähän italialaisempi kuin muu Sveitsi?!
Ja vaikka Sveitsi muuten on monessa asiassa niin hyvin toimiva ja huippumaa on siellä kyllä sitten välillä ihan uskomattomia vanhanaikaisuuksiakin! Niin kuin esim. nuo kaupan aukioloajat!
Itseäni alkaa aina suorastaan ahdistamaan niinä kausina kun kaupat ei sunnuntaisin ole auki. Ei sen takia, että viettäisin sunnuntaini kaupoissa vaan siksi, että on niin vapauttavaa ettei tarvitse lauantaina valttamatta paattaa mita syo ja tekee! (Kaikkea sita opiikiin vaatimaan!)Mutta silti vahan kay kateeksi elama siella maassa!!
Vaikka ei varmasti tilanteissa naurattanutkaan, niin kyllä vähän salaa hihitin paidankaulukseen kun tätä luin. Hauskasti kirjoitettu! Toivottavasti koirakin on jo parantunut, pikkurassu
:)
Lähetä kommentti