Näinä päivinä minulla on kauhea ikävä Suomeen. Vähän väliä huomaan ajatusteni lennähtäneen kauas pohjoiseen.
Sieluni silmin näen meidät kävelemässä kohti mummilaa, ohi urheilukentän ja puiston terijoen salavineen. Ylitämme joen. Pysähdymme katselemaan tummaa virtaa, sen verkkaista matkaa kohti merta, sen pyörteitä. Siinä on jotain niin pelottavaa mutta samalla kiehtovaa.
Varisparvi lehahtaa raakkuen lentoon koivun latvasta. Mummoni lempilintu. Vaarini kutsui niitä Kalleiksi.
Taivaalla raskaana roikkuvat pilvet lupailevat sadetta. Ilma on raikasta. Tuulee. On niin helppo hengittää. Ohitse ajaa eläkeläisnainen pyörällä, ehkä koululainenkin, jokunen autokin, mutta jonoksi asti niitä ei ole. Tuossa oli ennen kioski vihreine vuorilautoineen, tuonne taas näyttäisi nousseen jälleen uusi rakennus. Rintamamiestaloja asuttaa jälleen uusi sukupolvi. Pihat ovat täynnä keinuja ja leikkimökkejä. Värikkäät lautaverhoilut pistävät silmään. Vanhat talot ovat saaneet uudet vaatteet.
Äidillä on aina pannu kuumana. Kahvit on keitetty ennen kuin kukaan edes ehtii huomata kahvihampaan kolotusta. Äidinäiti kattaa pöytään kerralla koko ruokakaappiensa sisällön vaikka kertoisit juuri syöneesi lounasta. Isänäiti keittää vahvat pannukahvit tai 'tsajut', jotka juodaan kera maidon, mitä rasvaisemman, sen parempi, ja monen sokeripalan. Pöytään ilmestyy paksusti voideltuja juusto- tai makkarapäällysteisiä rieskaviipaleita. Ja lähes poikkeuksetta joko pullaa tai piirakoita, itseleivottuja tietenkin. Niin tuttua ja turvallista. Poskipullia, viinereitä, omena- tai pyhäpiirakkaa.
Lauantaisin mummo odottaa meitä syömään ja laittaa aina paaaaljon ruokaa. Ettei vaan lopu kesken. Elvira, otahan lisää perunoita ja toinen kyljys ja kurkkua, tomaattia ja punajuurta! Ja jokaikinen kerta ruokailu päättyy mummon päivittelyyn, kuinka paljon jäi taas tähteeksi ja miten vähäruokaisia me olemme. Ihanaa, että jotkut asiat eivät muutu!
Suomi kummittelee päässäni varmaankin siksi, että alitajuisesti valmistaudun jo pian koittavalle Suomen matkallemme. Siihen asti lievennän ikävää mielikuvamatkailulla ja tietyillä Suomi-mauilla:
Tämä sopii erittäin hyvin keitettyjen perunoiden kaveriksi ja muistuttaa ihanasti suloisesta Suomen suvesta...
Näistä tulee mieleen mummolassa vietyt aurinkoiset lapsuuden kesät... ja vaari, joka oli aina marjapuskien kimpussa tai juolavehnää kitkemässä.
Ei ole mummon pyhäpiirakan voittanutta! Sitä aitoa odotellessa...
8 kommenttia:
Voi ymmärrän hyvin Suomi-kaihosi... Minulla jää Suomenloma tänä kesänä kokonaan väliin :( Mutta ensi kesänä sitten... Viinimarjapiirakka on muuten ihanaa, oman mummoni mustaikkapiirakka oli parasta, mitä koskaan olen syönyt <3
Heipä hei! Minullakin on Veran tapaan jäänyt Suomen-loma tänä kesänä väliin. :-( Viimeksi olin Suomessa viime jouluna, ja seuraava reissu ajoittuu VASTA ensi joululle. Olin alunperin suunnitellut meneväni Suomeen joskus syksyllä, mutta eräs läheinen ihminen päätti mennä joulun alla naimisiin, minkä takia mekin joudumme lykkäämään matkaamme joululle. Ikävä on!
Vera: kun nyt mainitsit tuon mustikkapiirakan, niin täytyy sanoa, että myös minun mummoni on mustikkapiirakkavirtuoosi. Jäi uupumaan listasta :)
Bisquits: onneksi se joulukin on taas täällä ennen kuin ehtii oikein huomatakaan. Mekin vietämme tänä vuonna joulun Suomessa. Ihanaa, vaikka varmaan myös aika outoa ja surullista ilman isää... Sinähän olet pian lähdössä Aasian matkalle? Tulee varmaan olemaan aivan ihana reissu. Tuskin maltan odottaa matkapostauksiasi!
:) Myös täällä jäi Suomen loma väliin tältä vuodelta - syynä oli lentokielto raskauden takia. Ensi vuonna mennään sitten :).
Meillä mummot ei pahemmin leiponeet, mutta ruokaa laittoivat senkin edestä! Nam, mummin lihapullakastike ja porkkanalaatikko - pohojalaiseen tyyliin porkkanalaatikkoa laitettiin ihan milloin vaan, ei pelkästään jouluna.
Mä kaipaan Suomesta niin monia ruokia nyt raskaana, ettei tosikaan :)
Onneksi pääset Suomeen pian, niin ikävä saa lohdutusta :) Milloin menette ja kauan olette, jos saa udella?
Meillä tulee tänävuonna olemaan 3 Suomipyrähdystä, mutta kaikki siis vain pitkiä viikonloppua - eli paljoa ei ehdi. Mutta näkee tärkeitä ihmisiä, joita on kova ikävä ollut. Yksi "pyrähdys" oli jo heinäkuussa, toinen tulee nyt syyskuussa ja sitten mennään vielä jouluksi.
Ihanaa! :)
Ihania muistoja ja makuja listasit! :)
Ratón: porkkanalaatikkoa, nam! Sekin on mummoni laittamana aivan ihanaa ja hän laittaa sitä myös muulloin kuin jouluna vaikkei Pohjanmaalta olekaan. Porkkanalaatikosta tykkää muuten myös miehen suku. Minä himoitsin myös kaikkea mahdollista Suomi-ruokaa raskausaikana(kin).
MaaMaa: saa udella. Lähdemme ajamaan kohti Suomea joko 27. tai 28. päivä. Kotiin palaamme syyskuun puolivälin jälkeen. Suomessa oloaikaa kertyy noin kymmenisen päivää. Matkan varrella on tarkoitus poiketa muutamassa kaupungissa, joissa ei ole tullut ennen käytyä. Siten ei tarvitse miehenkään viettää koko kesälomaansa sukulaisteni parissa, vaan saa nähdä välillä joitain uusia paikkojakin. Tai no, uusia ja uusia, mies haluaa viedä minut ja neidin ehdottomasti mm. Jönköpingiin, joka on kyllä hänelle jo ennalta tuttu...
Jos ja kun menemme Suomeen myös jouluksi (lentoliputkin varattiin jo tammikuussa!), niin se onkin sitten jo viides Suomen matkani tänä vuonna.
Kauniisti kuvattu kaipuu. Ymmärrän hyvin Suomi-kaipuusi. Tulimme vajaa viikko sitten takaisin Saksaan ja yritän aloitella tätä Saksan arkea. Vielä tökkii, mutta hiljalleen rytmi taas löytyy.
Kasselin kyyhky: kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa :) Olinkin jo ehtinyt kaipailla sinua ja ihania valokuviasi.
Lähetä kommentti