Että sellaista...

Täällä tämä väsynyt kotiäiti taas kukkuu, vaikka voisi olla jo nukkumassa.

Tänään piti olla luvassa kielenopiskelua viimeviikkoisen syysloman jälkeen. Odotin innolla viikon ainoata vapaailtaani. Vaan kuinkas sitten kävikään.

Anoppi ilmoitti jo sunnuntaina, että ei olisi tulossa lapsenlikaksi, koska mieheni olisi kotona eikä hänen läsnäololleen täten olisi tarvetta. Tämä oli mielestäni tietenkin ihan ok. Olen ehdottomasti itsekin sitä mieltä, että kyllä mieskin voi tyttärensä perään katsoa muutaman tunnin. Itse asiassa se olisi enemmän kuin suotavaa.

Mies palasi eilen lähes viikon kestäneeltä työmatkalta ja sairastui samantien jonkun sortin flunssaan. On kunnolla kuumettakin, mitä ei hänelle yleensä tule, vaikka minkälainen räkis olisi päällä. Tänäaamuna mies sitten oli sitä mieltä, että ehkä olisi parasta, että pyytäisimme hänen äitiään kuitenkin lapsenvahdiksi. Tämä oli mielestäni tietenkin ihan ok. Ei ole herkkua hoitaa vilkasta taaperoa, kun on itse siinä kunnossa, ettei tahdo sängystä ylös päästä. Ja sitä paitsi anoppi on luvannut olla käytettävissämme aina kun tarvetta ilmenee.

Mies soitti heti aamulla äidilleen ja kertoi tilanteemme. Anoppi sanoi, ettei voisi tulla, koska hänellä oli valitettavasti jo muita suunnitelmia. Tämä oli mielestäni tietenkin ihan ok. Anoppi oli jo ehtinyt sopia muita menoja. Jättäisin siis kielitunnit tällä kertaa väliin.

Lounasta syödessämme tulin sitten kysyneeksi mieheltäni, ihan silkkaa uteliaisuuttani, että mitäköhän menoja se anoppi oli sopinut. Kuvittelin mielessäni aperitivoja tai herkkuillallista ystävättärien kesken. Siihen mies sitten, että ei äiti ole mihinkään menossa, vaan haluaa järjestellä kaappeja, laittaa kesävaatteet pois talvivaatteiden tieltä.