lauantai 17. lokakuuta 2009

Syntymäpäivää odotellessa

Kylläpä väsyttää. Pitäisi mennä nukkumaan, onhan kellokin jo vaikka mitä (23.30). Jotenkin sitä ei vaan osaa tai itse asiassa viitsi. Nämä iltahetket kun ovat oikeastaan sitä ainoaa omaa aikaa. Voi olla möllötellä vaan tai olla vaikka olematta. Jos menen ajoissa nukkumaan, niin sehän tarkoittaa sitä, että kohta on jo taas seuraava päivä ja pitäisi olla taas pirteänä vääntämässä aamupalaa, lounasta, välipalaa, illallista, viemässä ulos, vaihtamassa vaippaa, leikkimässä, vahtimassa, kieltämässä...

Rankkaa tämä kotiäiteys. Ei ole lakisääteisiä kahvitaukoja eikä työpäivänpituuttakaan mikään laki säätele. Huomattavasti rankempaa siis kuin päivystää toimistossa klo 8-16. Siitäkin kun on kokemusta. Sieltä edellisestä elämästä.

Viime päivät ovat menneet tyttären ensimmäistä syntymäpäivää valmistellessa. Tarjottavia ja koristeluita on suunniteltu ja kaupoissa juostu etsimässä raaka-aineita, tarjoiluastioita, leivoshaarukoita, espressolusikoita (niitä sellaisia normaalia kahvilusikkaakin pienempiä) ja kaikenlaista muuta puuttuvaa tilpehööriä. Nimenomaan etsimässä. Löytäminen on täällä aina yllättävän vaikeaa...

Ei vaan, kyllä sitä jotain on löytynytkin. Sattuivatpa vielä olemaan lähikaupassa lasiastiastot 50 prosentin alennuksessa. Tuli sitten hamstrattua lasilautasia ja maljoja tarjoiluastioiksi. Meillä on tähän asti ollut käytössä astioita lähinnä miehen poikamiesvuosilta eli peruslautasia, laseja ja mukeja, eikä mistään tarjoiluastioista tietoakaan. Nyt vaan pitäisi keksiä, että mihin kaappiin nämä saa tungettua. Modernissa mutta ah niin epäkäytännöllisessä avokeittiössämme kun on niin onnettoman pienet säilytystilat!

Espressolusikatkin löytyivät lähimarketista. Ostin halvimmat mitä löytyi, kun eipä niille ole arkena juuri käyttöä. Omaan makuun on espresso turhan tujua, joten tulee juotua sitä kyllä todella harvoin.

Kotona kiinalaisvalmisteisia lusikoita tarkemmin tutkiskellessani huomasin, että ne ovat krominikkeliä. Onkohan tuo kuinka yleistä? Nikkeli vaan aika pahasti kalskahtaa korvaan. Tulee heti mieleen rihkamakorujen aiheuttama nikkeliallergia. Mutta myös entisen työkaverin kädet, jotka olivat ruvella pelkästä nikkeliä sisältävien kolikoiden käsittelystä! Pitääkö tässä nyt sitten vaan ristiä kädet ja toivoa, ettei vieraiden joukossa ole ketään nikkelille herkistynyttä? Vai pitäisikö sittenkin käydä ostamassa ne kalliimmat lusikat...?

Neidin syntymäpäiville on näillä näkymin tulossa vain aikuisvieraita. Äidillä on tästä tietenkin tunnontuskia... Mahdollisesti rääppijäisiin tulisi yksi lapsikin, jos vaan tervehtyy flunssasta. Toisaalta tekisi mieli kutsua myös ne pari muutakin lapsiperhettä, jotka täällä tunnemme, toisaalta eivätpä hekään ole meitä omille päivilleen kutsuneet. Tavallaan pidän siitä ajatuksesta, että pikkuneitimme on juhlien ainoa lapsi. Saapahan ainakin osakseen kaikkien jakamattoman huomion. Toisaalta taas tuntuu siltä, että minkälaiset syntymäpäiväjuhlat ne sellaiset ovat, joissa ei ole paikalla muita lapsia... Onpas tämä vaikeaa :)

Mies on taas työmatkalla, pikkuneiti nukkuu rauhallisesti omassa sängyssään ja koira kuorsaa jaloissa. Kai se on tästä itsekin sänkyyn jouduttava. Vaan jospa sitä ehtisi vielä väsätä vaikkapa syntymäpäiväkortin ennen sitä...?

Hyvää yötä ja viikonloppua!

Ei kommentteja: