lauantai 31. lokakuuta 2009

Happy Halloween!

Kahtena edellisenä vuotena Halloween on päässyt yllättämään minut täysin. Tai siis ovikelloa rinkuttavat lapset. Tällä kertaa olin valmistautunut, mutta ketään ei sitten oven taakse ilmestynytkään. Tyypillistä!




Päätinpä tehdä Halloweenin kunniaksi kurpitsarisottoa. Kurpitsahan kuuluu asiaan, siis amerikkalaiseen Halloween-perinteeseen, joka vaikuttaa kovasti yrittävän levitä myös tänne vanhalle mantereelle. Siis muuallekin kuin Skotteihin, Irlantiin ja Englantiin, josta se on aikoinaan siirtolaisten mukana Amerikkaan levinnyt.




Ruokailijoihin lukeutui myös tyttäreni, joten jätin pois viinin ja jopa liha/kasvisliemen. Yleensä olen käyttänyt risottoon kaupan kasvis/lihaliemiä (laiskuuttani tietenkin, kun en ole jaksanut niitä itse keitellä...), mutta niissä on usein natriumglutamaattia ja myös keinotekoisia aromeja, joita ei ihan pienille lapsille suositella. Koska taaperomme syö nyt periaatteessa samaa ruokaa kuin me vanhemmat, niin lienee paikallaan vähän tarkistaa omia ruoanlaittotapojaan. En tähänkään hätään kuitenkaan ehtinyt liemiä keitellä, joten päätin korvata ne miedosti suolalla ja pippurilla maustetulla vedellä. Mutta tuli silti ihan älyttömän hyvää! Nam!!! Enpä olisi uskonut.




Pikkuneiti on nyt jo nukkumassa ja nautin rauhallisesta iltahetkestä terassilla palavia kynttilälyhtyjä katsellen ja Montepulciano d'Abruzzo -viiniä nautiskellen.





Hyvää Halloweenia kaikille!

2 kommenttia:

Calendula kirjoitti...

Minäkin keittelin viikonloppuna kurpitsarisottoa ja hyvää tuli! Kivoja kuvia postauksessasi.

Elvira kirjoitti...

Kiitoksia kommentistasi! Kurpitsarisotto on kyllä todella hyvää! Itse opin kurpitsaa syömään vasta kun ensimmäisen kerran maistoin anopin kurpitsarisottoa muutamia vuosia sitten, nam! Sitä ennen kokemukseni kurpitsasta rajoittuvat kurpitsapikkelssiin ja -kakkuun, joiden perusteella olin luokitellut kurpitsan niihin kasviksiin, joista en pidä. Ensin nyrpistelin nenääni kurpitsarisotollekin, mutta onneksi tulin ennakkoluuloistani huolimatta maistaneeksi! :)