maanantai 26. lokakuuta 2009

Terveisiä lastenhuoneen lattialta

Eilen klo 23:38. Olen käymässä nukkumaan, rohtuneet kantapääni juuri rasvanneena. Jalkavoideputkilon mätkähtäessä yöpöytäni laatikon pohjalle alkaa lastenhuoneesta kuulua vaativaa itkua, kuinkas muuten. Lähetän miehen asialle: pikkuneidiltä on kuitenkin vain tutti hukassa. Juuri rasvatuilla jaloilla asteleminen on lisäksi yksi niistä asioista, joita en vaan voi sietää; rasvatahrat parketilla ja jalkapohjiin tarttuvat koirankarvat, ugh! Menköön siis mies tällä kertaa.

Itku jatkuu ja voimistuu voimistumistaan. Tutti ei kelpaa. Mies ei tiedä mitä tehdä ja hädissään seinän takaa huudellen kyselee ohjeita. Laita pitkäkseen, tarjoa tuttia, silittele, hyssyttele, kokeile soittorasiaa, ota syliin, pidä lähellä, kokeile laittaa uudelleen sänkyyn... Itku jatkuu.

Neuvoton mies kantaa parkuvan lapsen makuuhuoneeseemme. Minut nähdessään lapsi rauhoittuu ja tahtoo syliini. Käyn pitkäkseni ja lapsi painaa päänsä rinnalleni. Pyörittelee sormissaan hiuskiehkuraani. Sulkee silmänsä. Nämä ovat epäilemättä niitä äitiyden parhaita hetkiä!

Jonkun ajan päästä - jalkojeni kuivuttua - kannan lapsen takaisin omaan huoneeseensa. Pelkkä pinnasängyn näkeminen aiheuttaa uuden itkukohtauksen. Laitan kuitenkin itkevän lapsen sänkyynsä, tutin suuhun, silittelen, hyssyttelen, laulan... Ei auta. Itku jatkuu. Ei muuta kuin tyyny lattialle, kaapista ohut petauspatja (uusi vieraspatja on edelleen hankkimatta!) ja siihen pitkäkseen, fleecepeite lämmikkeeksi. Lapsen itku vaikenee. Nousemisyrityksistä seuraa kuitenkin lisää hillitöntä itkua. Päätän jäädä lattialle siihen asti kun lapsi nukahtaa.

Seuraavan kerran avaan silmäni klo 2:27. Palaan omaan sänkyyni kylmästä hytisten.

Klo 5:03. Heräämme lapsen itkuun. Lapsi ei taaskaan rauhoitu. Mies ei halua häntä väliimme nukkumaan, joten palaan lastenhuoneen lattialle.

Klo 6:32. Herään lapsen iloiseen pälpätykseen. Hän tavoittelee hiuksiani. Otan lapsen viereeni lattialle. Hän painautuu lähelleni, koskettelee totisena kasvojani, silmäluomiani, hiuksiani... Sitten hän kietoo pienet, vielä vauvamaisen pyöreät käsivartensa kaulani ympärille ja antaa poskelleni kuolaisen, suukkoa etäisesti muistuttavan moiskautuksen! Onko olemassa parempaa tapaa herätä uuteen päivään!? Voi kuinka rakastankaan tuota ihanaa pientä taaperoani!!!

Ei kommentteja: