lauantai 31. lokakuuta 2009

Happy Halloween!

Kahtena edellisenä vuotena Halloween on päässyt yllättämään minut täysin. Tai siis ovikelloa rinkuttavat lapset. Tällä kertaa olin valmistautunut, mutta ketään ei sitten oven taakse ilmestynytkään. Tyypillistä!




Päätinpä tehdä Halloweenin kunniaksi kurpitsarisottoa. Kurpitsahan kuuluu asiaan, siis amerikkalaiseen Halloween-perinteeseen, joka vaikuttaa kovasti yrittävän levitä myös tänne vanhalle mantereelle. Siis muuallekin kuin Skotteihin, Irlantiin ja Englantiin, josta se on aikoinaan siirtolaisten mukana Amerikkaan levinnyt.




Ruokailijoihin lukeutui myös tyttäreni, joten jätin pois viinin ja jopa liha/kasvisliemen. Yleensä olen käyttänyt risottoon kaupan kasvis/lihaliemiä (laiskuuttani tietenkin, kun en ole jaksanut niitä itse keitellä...), mutta niissä on usein natriumglutamaattia ja myös keinotekoisia aromeja, joita ei ihan pienille lapsille suositella. Koska taaperomme syö nyt periaatteessa samaa ruokaa kuin me vanhemmat, niin lienee paikallaan vähän tarkistaa omia ruoanlaittotapojaan. En tähänkään hätään kuitenkaan ehtinyt liemiä keitellä, joten päätin korvata ne miedosti suolalla ja pippurilla maustetulla vedellä. Mutta tuli silti ihan älyttömän hyvää! Nam!!! Enpä olisi uskonut.




Pikkuneiti on nyt jo nukkumassa ja nautin rauhallisesta iltahetkestä terassilla palavia kynttilälyhtyjä katsellen ja Montepulciano d'Abruzzo -viiniä nautiskellen.





Hyvää Halloweenia kaikille!

perjantai 30. lokakuuta 2009

Wikiavusteista syväluotausta

Sirokon blogissa oli tänään harrastettu Wikipedia-avusteista itsensä syväluotausta. Pakkohan tätä oli kokeilla! Jos joku muukin innostuu, niin homma toimii niin, että jokaisen kysymyksen kohdalla klikataan wikin vasemmassa laidassa olevaa ’satunnainen artikkeli’ –nappia. =)



Mitä pelkäät?
Ipanapa 2:sta. Tämä lasten musiikkikokoelmalevy nostattaa hiuksia!

Mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle?
Yayoi Kusaman. Kusama on japanilainen nykytaiteilija, joka on kärsinyt lapsuudestaan saakka psykoottisista oireista. Hän lähti vuonna 1973 omasta tahdostaan psykiatriseen hoitolaan, jossa jatkoi taiteellista työskentelyään. Kusama on psykiatrisista ongelmistaan huolimatta maailmanlaajuisesti arvostettu taiteilija, jolle myönnettiin vuonna 2006 Praemium Imperiale. Aivan täydellistä seuraa autiolla saarella varmasti siis...

Mitä haluaisit häälahjaksi?
Veli kuun,
Pepe Laaksosen toistaiseksi ainoan soololevyn, joka julkaistiin vuonna 1988 vinyylilevynä eikä sitä ole myöhemmin uudelleenjulkaistu. Tämähän on ihan selvästi keräilyharvinaisuus!!! Eli ihan must vanhalle Dingo-fanille!!!

Mitä palvot?
17 Again-komediaelokuvaa. Pääosissa esiintyvät Matthew Perry ja Zac Efron. Elokuva kertoo 37-vuotiaasta miehestä, joka nuortuu 20 vuotta ja palaa opiskelijaksi lukioon, jossa opiskelevat myös hänen omat lapsensa. Hmm, näen usein painajaisia siitä, että olen palannut lukioon. Ja komediaelokuvatkaan eivät ole oikein minun juttuni…

Mistä näet unta ensi yönä?
Kenshistä. Kenshi on Mortal Kombat tappelupelisarjassa seikkaileva hahmo, joka vaeltaa Earthrealmissa etsien taidoilleen sopivia vastustajia. Hän tapaa useita taistelijoita lyöden heidät maahan ja toivoen saavansa enemmän haastetta. Kuulunkohan Kenshin vastustajiin vai liittolaisiin…??? Selvinnee siis ensi yönä.

Mitä ostaisit, jos sinulla olisi varaa?
Tuija Ernamon. Pitäähän sitä ainakin yksi komedienne omistaa…

Mistä aiheesta kirjoittaisit kirjan?
Pellingistä. Kylä ja saari Porvoon saaristossa noin 30 kilometrin päässä Porvoon keskustasta. Ympärivuotisia asukkaita on noin 260, joista 95 % on ruotsinkielisiä. Varhaisin Pellingin saaristoa koskeva tieto on Ruotsin kuningas Kaarlen Pellingissä kirjoittama kirje vuodelta 1411 Viipurin linnan komentajalle. Asutuksen oletetaan tulleen pääsaarille vuosien 1000 ja 1250 välillä. Tove Janssonilla oli kesäpaikka Pellingissä Klovharun saaressa. Pellingin saareen pääsee lossilla. Kyllähän tällaisesta aiheesta kannattaa kirja kirjoittaa!

Mitä keräilet?
Viillokkeja (ransk. fricassée) eli keitetystä lihasta leikattuja viipaleita, jotka tarjotaan lihan keitinliemestä munankeltuaisella suurustamalla valmistetussa kastikkeessa. Alkaa pikkuhiljaa olla vitriini näitä pullollaan :P

Mihin paras muistosi liittyy?
Ostrobotniaan eli Bottalle tietenkin :D Rakennuksessa on ravintolarypäs, johon ovat kuuluneet vuodesta 1985 lähtien ravintola Manala, St. Urho’s Pub ja erityinen juhlakerros. On tullut siellä jokunen kerta juhlittua opiskeluaikoina…

Turhin tietämäsi asia?
Naantalin helluntaiseurakunta on helluntaiherätyksen piiriin kuuluva naantalilainen seurakunta, joka syntyi vuonna 1986. Tätä ennen Naantalin helluntailaiset olivat kuuluneet turun Helluntaiseurakuntaan. Seurakunnan hengellisestä johdosta vastaa vanhimmisto ja aineellisista asioista vastaa rekisteröity yhdistys Naantalin helluntailähetys r.y. Seurakunta omistaa Helluntaitemppeli-nimisen rukoushuoneen sekä Lähetystorin Naantalissa. Eli ei siitä sen enempää.

Mistä aiheesta puhut kaikkein mieluiten?
Amerikannokkavarpusesta (Hesperiphona vespertina) tietenkin. Laji on laajalla alueella Pohjois-Amerikassa elävä, peippoihin kuuluva varpuslintu. Laji luetaan usein kuuluvaksi nokkavarpusen kanssa samaan sukuun, jolloin sen tieteellinen nimi on Coccothraustes vespertinus. BirdLife Suomi luokittelee linnun kuitenkin kuuluvaksi amerikannokkavarpusten sukuun. Eikö olekin mielenkiintoista?

Minkä asian parissa tulet työskentelemään/työskentelet ammatissasi?
VHF-monisuuntausmajakan eli VOR:in (engl. VHF Omni-directional Range) parissa. Se on ilmailussa käytettävä radionavigointimajakka, jonka avulla lentäjä saa tietoa siitä, missä suunnassa VOR-majakka on ilma-alukseen sekä millä VOR:n radiaalilla ilma-alus lentää. Enpähän ole enää sitten eksyksissä täällä Keski-Euroopassa ;)

Mikä saa sinut aina nauramaan?
Ekotehokkuus eli että tehdään enemmän tavaroita ja palveluja samalla kun tuotetaan vähemmän päästöjä ja saasteita. Ekotehokas tuotanto on näin ympäristöä vähemmän kuluttavaa tuotantoa. Ympäristövaikutusten vähentäminen samalla kun parannetaan tuottavuutta voi luoda kilpailuetua.

Kommenttini menee nyt hieman aiheen vierestä, mutta se sallittakoon. Viherpiipertäminen on aika naurettavaa, jos se menee överiksi. Ja se, että vastustetaan ihan kaikkia uudistuksia vedoten ympäristöasioihin. Täällä vihreät vastustavat uudistuksia, jotka voisivat helpottaa liikenteen sujuvuutta, sillä heidän mukaansa ruuhkien vähentyminen saisi yhä useamman valitsemaan henkilöauton julkisen liikenteen asemesta. Mutta siitä ei puhuta mitään, että bussit ja junat ovat jo nyt melko tyhjiä... tai siitä, että henkilöautot tyhjäkäyvät ruuhkissa tuntikaupalla... Mahtaa olla todella ympäristöystävällistä. Mutta älkää nyt armaat lukijani ymmärtäkö väärin. En ole missään nimessä vihreiden tai ympäristönsuojelun vastustaja, ennemminkin päinvastoin. Mutta kohtuu kaikessa!



Entä itkemään?
Emerich (Imre) Frivaldszky von Frivald. Unkarilainen kasvitieteilijä ja entomologi, joka tutki erityisesti päiväperhosia (Lepidoptera) ja kovakuoriaisia (Coleoptera), mutta myös lintuja kuvaillen muun muassa turkinkyyhkyn vuonna 1838. Ötökät eivät ole koskaan olleet minun juttuni. Kyllähän sitä vähemmästäkin poraa.

Mikä oli ensimmäinen asia, jonka näit herätessäsi?
Akkutesteri eli mittalaite, jolla mitataan akun kuntoa tai varaustilaa. Tämähän on erityisen tärkeä laite jokaisessa kotitaloudessa. Siksi jopa nukun se vieressäni, kaiken varalta.

Mitä sinulla on taskuissasi?
Sweet, Sweet Rock, yhdysvaltalaisen death metal –yhtye We Came With Broken Teethin vuonna 2005 itsejulkaisema debyyttialbumi. Joo, paljastettakoon se nyt tässä: olen myös metallifani.

Mikä voisi korvata sinut ilman, että kukaan huomaisi?
Ei mikä, vaan kuka. Vaatimattomasti Luciano Pavarotti -vainaa. Hän tuskin sen ihmeempiä esittelyjä kaipaa.

Mitkä olivat ensimmäiset sanasi?
Giulio Leoni. Italialainen, tarkemmin roomalainen professori, akateemikko ja historiantutkija. Leoni tunnetaan historiallisista romaaneistaan, jotka ovat saavuttaneet suosiota niin Italiassa kuin muuallakin maailmassa. Vuonna 2006 häneltä suomennettiin ensimmäinen teos, Dante-mysteeri -sarjaan kuuluva Mosaiikkimurha. Kirjasarjan päähenkilönä on runoilija Dante Alighieri. Enpäs arvannutkaan ensimmäiset sanani lausuttuani, että joskus vielä tulisin olemaan kovastikin tekemisissä italialaisten ja italian kielen kanssa...

Minkä kanssa sinut tullaan hautaamaan?
Enskedefältetin. Yksi Tukholman kaupunginosista. Minulle täysin tuntematon. Tapahtuukohan Tukholmassa jonkinlainen luonnonkatastrofi vai pommitetaankohan se matalaksi??? Vai miten muuten voi tulla haudatuksi kaupunginosan kanssa? Hui! Olin hieman suunnitellut lyhyttä joulunalusreissua iki-ihanaan Tukholmaan, mutta pitänee jättää väliin... :P

Mitä sinulla on piilossa yöpöytäsi laatikossa?
Mihail Ivanovitš Tšigorin. Ensimmäinen venäläinen shakin suurmestari. Pitäähän yksi tällainen löytyä jokaisen kotiäidin yöpöydänlaatikosta, eikös vaan.

Mitä rakastat eniten maailmassa?
Lebowaa. Se on entinen Etelä-Afrikan apartheid-järjestelmän aikainen bantustan, joka oli tarkoitettu maan sothoja varten. Sille myönnettiin itsehallinto vuonna 1972. Etelä-Afrikan vuoden 1994 ensimmäisten demokraattisten vaalien alla se liitettiin osaksi uutta Limpopon provinssia. Taisin elää Lebowassa entisessä elämässäni?

Mistä aiheesta tekisit kappaleen Euroviisuihin?

Scott Citystä. Kaupunki Kansasin osavaltion länsiosassa Yhdysvalloissa. Kaupungin väkiluku oli vuoden 2000 väestönlaskennan mukaan 3 855. Kansasin osavaltion lain mukaan kaupunki on niin kutsuttu toisen luokan kaupunki, ja se toimii Scottin piirikunnan hallinnollisena keskuksena. Kaupunki sijaitsee U.S Route 83:n ja K-96 -valtatien risteyskohdassa. Tällainen paikka ansaitsee ehdottomasti oman juuroviisubiisinsä. Tekihän Abbakin biisin Waterloosta ja vielä voitti ne vuoden 1974 viisut. Euroviisuissahan tuota plagiointia tunnutaan yleisesti harrastavan, joten miksipä en sitten lainaisi samantien Abban voittoisaa ideaa.

Mitä näet tällä hetkellä ikkunasta?
Tetrapylonin (kreik. Τετράπυλον, "Neljä porttia"). Tetrapylon on roomalainen monumentti, joita rakennettiin yleensä risteyspaikalle kaupunkien keskustaan. Neljä rakennelmaa, joissa jokaisessa oli neljä pylvästä, seisoivat niin, että tiet menivät niiden välistä. Joo, historiaahuokuvalla seudulla asustellaan…

Mikä sinä todella olet?
Peugeot 206 GT. 3-ovinen automalli, jota valmistettiin 4 000 kappaleen numeroitu rajoitettu erä (ovessa numerolaatta Grand Tourisme). Suomeen tuotiin 20 kpl. GT-malli on urheilullinen 206 WRC-ralliautoa jäljittelevä versio, Peugeot 206 GT:n erottaa 206 GTi:stä mm. muhkeammista puskureista. Niin no, siinäpä se jo tuli, kuvailu 8)

torstai 29. lokakuuta 2009

Kotiloisen oikeudet

Kuulin pitkästä aikaa eräästä tuttavastani. Ja aivan mahtavia uutisia! Hän on nimittäin löytänyt uuden kumppanin ja on kaiken lisäksi raskaana! Olen todella todella onnellinen hänen puolestaan!

Vielä vuosi sitten kaikki oli vielä aivan toisin. Tuttavani aviomies oli löytänyt uuden heilan ja petti vaimoaan sitä sen kummemmin salailematta. Tämä suhde päättyi aikanaan, mutta tilalle tuli aina uusia naisia. Miehen selitys käytökselleen oli, että vaimo oli jo liian vanha (ei edes 40v...) saamaan lapsia (olivat jokusen vuoden yrittäneet) ja hän halusi löytää jonkun nuoremman. Jonkun aikaa tuttavani jaksoi katsella tilannetta ja uskoa, että heidän avioliitollaan voisi olla vielä tulevaisuus, että mies järkiintyisi tai tulisi katumapäälle. Kun mies alkoi sitten savustaa vaimoa heidän yhteisestä kodistaan, koska halusi tuoda sinne muita naisia, sai tuttavani tarpeekseen ja pakkasi tavaransa. Ja lopputuloksen jo tuossa edellä paljastinkin.

Postaukseni tarkoituksena ei ole revitellä ystäväni vaikeuksilla tai juoruta hänen elämästään, enkä siksi tässä koko juonikuviota paljastakaan, vaan kerroin tämän johdantona siihen mitä itseasiassa halusin sanoa. Nimittäin kerrottuani ystäväni tilanteesta miehelleni, hänen kommenttinsa olivat luokkaa:  "Mutta kuka sitä asuntoa maksoi? (Periaatteessa mies, koska ystäväni oli kotirouva) Eikös miehellä ole siten täysi oikeus heittää nainen pihalle omasta asunnostaan?"

Hmmm, olipas kivaa kuulla tällaista... Meilläkin kun se on mies, joka käy kodin ulkopuolella rahaa ansaitsemassa. Antaako se sitten hänelle oikeuden heittää meidät tuottamattomat "loiset" (minut, tyttäremme ja koiran) pihalle, jos hänestä siltä tuntuu? Eiköhän jonkinlainen lainpykälä meitä avioliiton solmineita "kotiloisia" kuitenkin suojele? Kylläpä taas tyrmistytti miehen mielipiteet!!!

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Dominonappula

Vakiomarkettimme jakaa asiakkailleen tänä syksynä dominonappuloita. Yhden nappulan saa kahdenkympin ostoksesta ja kaksi irtoaa, jos kuluttaa ostoksiinsa neljäkymppiä. Pikkuneiti on tosin onnistunut keräämään niitä jokusen pelkän oikealla hetkellä väläytetyn hymyn ja iloisen vilkutuksen voimalla.

Tänäaamuna kävimme hankkimassa pientä täydennystä jääkaappiimme. Ostosten loppusumman perusteella olimme oikeutettuja yhteen dominonappulaan. Nappula on pakattu iloisenväriseen ja hieman rapisevaan muoviin, mikä kiehtoo tytärtäni äärettömän paljon. Niinpä annoin nappulapakkauksen hänelle ja itse ryhdyin pakkaamaan ostoksiamme.

Kesken pakkaamisen huomasin, että nappula luiskahti lattialle. Neiti oli niin keskittynyt havainnoimaan lähietäisyydellä olleita nauravia lapsia ettei tainnut edes huomata nappulan putoamista. Päätin pakata ostoskassin loppuun ja noukkia nappulan vasta sen jälkeen. Sen verran oli kassalla jonoa, että halusin vain suoriutua alta pois mahdollisimman nopeasti.

En kuitenkaan toiminut tarpeeksi ripeästi, sillä sivusilmällä näin vanhemman miehen poimivan nappulan lattialta. - Voi kuinka ystävällistä, ehdin ajatella.

Niinpä tyrmistykseni oli sitäkin suurempi kun papparainen laittoi dominon omaan taskuunsa sen sijaan, että olisi antanut sen takaisin pienelle lapselle, jolta se oli pudonnut! Nappula oli rattaiden edessä, melkein niiden alla, joten ei olisi kyllä pitänyt olla epäilystäkään kenelle se kuului! Hyviin tapoihin olisi kai ainakin kuulunut edes kysyä, josko se olisi meiltä pudonnut. Vaan mitä vielä! Ukkeli käveli pois saalis mukanaan.

Olin niin ällikällä lyöty, etten saanut sanaa suustani sillä hetkellä. En oikein viitsinyt lähteä peräänkään juoksemaan kauppakassin ja rattaiden kera. Eihän minulta oltu sentään laukkua vohkittu tai muutakaan äärimmäisen tärkeää tai kallisarvoista, onneton dominonappula vain. Mutta kyllä sapetti! Että joku kehtaa! Varastaa nyt lapselta!

Onneksi kassatäti oli kultainen ja antoi tytölle uuden nappulapakkauksen rapisteltavaksi <3 Äitiäkin harmitti sen jälkeen hieman vähemmän (mutta sen verran kuitenkin, että oli tännekin tultava asiasta avautumaan ;)

maanantai 26. lokakuuta 2009

Terveisiä lastenhuoneen lattialta

Eilen klo 23:38. Olen käymässä nukkumaan, rohtuneet kantapääni juuri rasvanneena. Jalkavoideputkilon mätkähtäessä yöpöytäni laatikon pohjalle alkaa lastenhuoneesta kuulua vaativaa itkua, kuinkas muuten. Lähetän miehen asialle: pikkuneidiltä on kuitenkin vain tutti hukassa. Juuri rasvatuilla jaloilla asteleminen on lisäksi yksi niistä asioista, joita en vaan voi sietää; rasvatahrat parketilla ja jalkapohjiin tarttuvat koirankarvat, ugh! Menköön siis mies tällä kertaa.

Itku jatkuu ja voimistuu voimistumistaan. Tutti ei kelpaa. Mies ei tiedä mitä tehdä ja hädissään seinän takaa huudellen kyselee ohjeita. Laita pitkäkseen, tarjoa tuttia, silittele, hyssyttele, kokeile soittorasiaa, ota syliin, pidä lähellä, kokeile laittaa uudelleen sänkyyn... Itku jatkuu.

Neuvoton mies kantaa parkuvan lapsen makuuhuoneeseemme. Minut nähdessään lapsi rauhoittuu ja tahtoo syliini. Käyn pitkäkseni ja lapsi painaa päänsä rinnalleni. Pyörittelee sormissaan hiuskiehkuraani. Sulkee silmänsä. Nämä ovat epäilemättä niitä äitiyden parhaita hetkiä!

Jonkun ajan päästä - jalkojeni kuivuttua - kannan lapsen takaisin omaan huoneeseensa. Pelkkä pinnasängyn näkeminen aiheuttaa uuden itkukohtauksen. Laitan kuitenkin itkevän lapsen sänkyynsä, tutin suuhun, silittelen, hyssyttelen, laulan... Ei auta. Itku jatkuu. Ei muuta kuin tyyny lattialle, kaapista ohut petauspatja (uusi vieraspatja on edelleen hankkimatta!) ja siihen pitkäkseen, fleecepeite lämmikkeeksi. Lapsen itku vaikenee. Nousemisyrityksistä seuraa kuitenkin lisää hillitöntä itkua. Päätän jäädä lattialle siihen asti kun lapsi nukahtaa.

Seuraavan kerran avaan silmäni klo 2:27. Palaan omaan sänkyyni kylmästä hytisten.

Klo 5:03. Heräämme lapsen itkuun. Lapsi ei taaskaan rauhoitu. Mies ei halua häntä väliimme nukkumaan, joten palaan lastenhuoneen lattialle.

Klo 6:32. Herään lapsen iloiseen pälpätykseen. Hän tavoittelee hiuksiani. Otan lapsen viereeni lattialle. Hän painautuu lähelleni, koskettelee totisena kasvojani, silmäluomiani, hiuksiani... Sitten hän kietoo pienet, vielä vauvamaisen pyöreät käsivartensa kaulani ympärille ja antaa poskelleni kuolaisen, suukkoa etäisesti muistuttavan moiskautuksen! Onko olemassa parempaa tapaa herätä uuteen päivään!? Voi kuinka rakastankaan tuota ihanaa pientä taaperoani!!!

torstai 22. lokakuuta 2009

Juhlia, juhlia

Pitäisi mennä nukkumaan, mutta täällä sitä taas vaan roikutaan. Ja aamulla itketään, kun pitäisi nousta klo 5:30 aamuvirkun tenavan kaveriksi. Mutta jospa sitä ihan vaan pari lausetta rustaisi.

Tällä viikolla on juhlittu syntymäpäivää ja hääpäivää. Jälkimmäisen kunniaksi pääsimme pitkästä aikaa miehen kanssa kahdestaan ravintolaan. Olipa mukava syödä ja jutella ihan kaikessa rauhassa, ihan niin kuin silloin joskus ennen! Paitsi, että molemmat olimme ihan sippejä jo ennen kymmentä... ja että puolen litran Sapporo nousi kummasti päähän....

Tytärkin on nyt sitten jo yksivuotias! Kai se on viimeistään nyt uskottava, että meillä ei ole enää vauvaa vaan taapero! Syntymäpäivänsä kunniaksi neiti päätti myös vieroittaa itse itsensä aamutissistä eli siitä viimeisestä jäljelle jääneestä päivittäisestä imetyssessiosta. Ei kai sitä nyt enää yksivuotiaana äidinmaitoa...!

Varsinaisiin syntymäpäiväjuhliin kutsuttiin lopulta vain sukulaisia. Lähisuvussa ei muita lapsia vielä ole, joten neiti sai sitten todellakin paistatella huomion keskipisteenä. Hieman oli hämillään kaikesta saamastaan huomiosta eikä suostunut jokaisen vieraan syliteltäväksi. Hymyjä sentään irtosi lähes kaikille, jos vaan ymmärsivät pysytellä sopivan välimatkan päässä. Aikansa ihmetteli lahjapakettivuorta, ennen kuin hoksasi, että lahjapapereiden aukirepiminen onkin itse asiassa aika hauskaa puuhaa. Ihan ykköslahja oli Fisher Pricen värikäs muovitoukka. Pehmeiden pakettien sisällöt sen sijaan lensivät kaaressa nurkkaan, kuten odottaa saattaa :)

Yksi lapsivieraskin kävi lopulta tytärtämme juhlimassa, tosin vasta rääppijäisissä. Hän vaan oli niin nuori (7kk), ettei voinut juurikaan osallistua kakunjämien tuhoamiseen. Oma taaperoni taas olisi ollut enemmän kuin valmis osallistumaan. Oli saanut edellisenä päivänä kakusta hieman maistiaisia ja todennut sen kovin herkulliseksi, niin että lopulta kakku oli piilotettava juhlarauhan  ja -mielen säilymiseksi.

Varsinaisena juhlapäivänä appiukkoni toi "tuliaisiksi" samppanjaa onnittelumaljan juomista varten. Mutta mitä toi italialaissukulainen? Valikoiman pikkuleivoksia (pastarelle)!!! Olin hieman hämmentynyt... Syntymäpäiväkakun lisäksi olin valmistanut äitini reseptillä myös suklaaleivoksia. Sekä kakkua että leivoksia olin varannut tietenkin niin, että varmasti riittää. Ja vieras päätti tuoda sitten vielä vähän lisää. Enkä vieläkään ymmärrä, että miksi. Pelkäsikö kenties, että ei löytäisi kahvipöydästä mitään itselleen kelpaavaa? Tai että tarjottavat loppuisivat kesken? Mene ja tiedä.



Tuliaisleivokset olivat kylläkin todella söpöjä :)



Haaste ja tunnustus

Kiitos Marille haasteesta ja tunnustuksesta! En kylläkään tunne jälkimmäistä ansainneeni, kun bloggaajana olen vielä ihan vihreä ja oma tyylikin on pahasti hakusessa, mutta kiitos joka tapauksessa!!!



Haaste menee seuraavasti: 
Kun tämän palkinnon saa niin täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa:
Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen
Kopioi kuva ja liitä blogiisi
Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
Anna tunnustus seitsemälle
Linkitä nämä blogissasi
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta



1.  Minulla on alkava vauvakuume. Vielä kuukausi tai pari sitten en uskonut haluavani enempää lapsia. Kukaan muu ei tiedä tästä, ei edes mieheni. Vielä.


2. Opiskeluaikoina toiveammattini oli kotiäiti. Haaveen toteuduttua en olekaan enää niin varma, että se on minun juttuni...


3. Valitsin opiskelupaikkani osittain sillä perusteella, ettei tarvinnut ostaa ja päntätä pääsykoekirjoja, vaan lukiossa luetut kirjat riittivät.


4. Rakastan espanjan kieltä ja espanjalaisia elokuvia.


5. Olen asunut Espanjassa ja voisin asua siellä tulevaisuudessa uudestaankin.


6. Pidän todella paljon matkustamisesta, mutta lähteminen on minulle äärimmäisen vaikeaa.


7. Olen kissaihminen, mutta lemmikkinäni on koira. Mieheni ei voi sietää kissoja.


Haasteen ja tunnustuksen laitan eteenpäin seuraaville bloggaajille 
Karkki, Calendula, Anne, Piccolina


Seitsemän sijasta haaste ja tunnustus lähti toimestani siis vain neljälle, mikä minulle anteeksi suotakoon. Monet seuraamani bloggaajat kun näyttävät jo tämän tunnustuksen ja haasteen saaneen ja siihen vastanneen :) 

lauantai 17. lokakuuta 2009

Ihana päivä!

Tänään olen onnellinen! Ja ihan ilman sen erityisempää syytä.

Kokeilimme ensimmäisen kerran vain yksiä päiväunia. Osasyyllinen tähän oli miehen sisko C., joka tuli kylään juuri aamupäiväunien aikaan. Enpä hennonnut kieltääkään, kun toinen niin harvoin pääsee veljentyttöään näkemään. C. nimittäin asuu Genevessä, josta on meille monen tunnin auto- tai junamatka.

Kokeilu meni paremmin kuin olisin ikinä uskonut! C:n ollessa kylässä tyttönen ei edes muistanut olevansa väsynyt, vaan iloisena leikki tätinsä kanssa. Lounaskin upposi paremmin kuin hyvin C:n läsnäollessa. Saisi minun puolestani tulla useamminkin neitiä viihdyttämään!

Odotin, että iltapäiväunet olisivat olleet normaalia pidemmät, kun aamupäiväunet jätettiin nukkumatta. Mutta eihän tuo tyttönen nukkunut kuin hieman reilun tunnin kuten yleensäkin.

Iltapuurolla neiti alkoi olla jo todella väsynyt, mutta söi mukisematta. Nukahtikin yöunille melkolailla ongelmitta, vaikka vähän muuta pelkäsin. Oma olo on jotenkin paljon parempi ja energisempi kun ei ole tarvinnut tänään noiden nukkumisten kanssa taistella!

Iltapäivällä kävimme lähipuistossa ihastelemassa sorsia ja nokikanoja. Neiti voisi katsella niitä vaikka koko päivän! Ovat todella pop tällä hetkellä. Matkalla pysähdyimme ihmettelemään myös näitä karvaisia naapureitamme:





Lämpömittari näytti uloslähtiessämme 20 astetta. Sen verran olivat kumminkin sormet jäässä niin äidillä kuin tyttärelläkin, että olisi kyllä ollut jonkinlaisille käsineille jo tarvetta. Pitäisiköhän hommata uusi lämpömittari vai olenkohan vaan niin tottunut kesän jäljiltä helteisiin, että 20 astetta tuntuu hyytävän kylmältä?!

Syntymäpäivää odotellessa

Kylläpä väsyttää. Pitäisi mennä nukkumaan, onhan kellokin jo vaikka mitä (23.30). Jotenkin sitä ei vaan osaa tai itse asiassa viitsi. Nämä iltahetket kun ovat oikeastaan sitä ainoaa omaa aikaa. Voi olla möllötellä vaan tai olla vaikka olematta. Jos menen ajoissa nukkumaan, niin sehän tarkoittaa sitä, että kohta on jo taas seuraava päivä ja pitäisi olla taas pirteänä vääntämässä aamupalaa, lounasta, välipalaa, illallista, viemässä ulos, vaihtamassa vaippaa, leikkimässä, vahtimassa, kieltämässä...

Rankkaa tämä kotiäiteys. Ei ole lakisääteisiä kahvitaukoja eikä työpäivänpituuttakaan mikään laki säätele. Huomattavasti rankempaa siis kuin päivystää toimistossa klo 8-16. Siitäkin kun on kokemusta. Sieltä edellisestä elämästä.

Viime päivät ovat menneet tyttären ensimmäistä syntymäpäivää valmistellessa. Tarjottavia ja koristeluita on suunniteltu ja kaupoissa juostu etsimässä raaka-aineita, tarjoiluastioita, leivoshaarukoita, espressolusikoita (niitä sellaisia normaalia kahvilusikkaakin pienempiä) ja kaikenlaista muuta puuttuvaa tilpehööriä. Nimenomaan etsimässä. Löytäminen on täällä aina yllättävän vaikeaa...

Ei vaan, kyllä sitä jotain on löytynytkin. Sattuivatpa vielä olemaan lähikaupassa lasiastiastot 50 prosentin alennuksessa. Tuli sitten hamstrattua lasilautasia ja maljoja tarjoiluastioiksi. Meillä on tähän asti ollut käytössä astioita lähinnä miehen poikamiesvuosilta eli peruslautasia, laseja ja mukeja, eikä mistään tarjoiluastioista tietoakaan. Nyt vaan pitäisi keksiä, että mihin kaappiin nämä saa tungettua. Modernissa mutta ah niin epäkäytännöllisessä avokeittiössämme kun on niin onnettoman pienet säilytystilat!

Espressolusikatkin löytyivät lähimarketista. Ostin halvimmat mitä löytyi, kun eipä niille ole arkena juuri käyttöä. Omaan makuun on espresso turhan tujua, joten tulee juotua sitä kyllä todella harvoin.

Kotona kiinalaisvalmisteisia lusikoita tarkemmin tutkiskellessani huomasin, että ne ovat krominikkeliä. Onkohan tuo kuinka yleistä? Nikkeli vaan aika pahasti kalskahtaa korvaan. Tulee heti mieleen rihkamakorujen aiheuttama nikkeliallergia. Mutta myös entisen työkaverin kädet, jotka olivat ruvella pelkästä nikkeliä sisältävien kolikoiden käsittelystä! Pitääkö tässä nyt sitten vaan ristiä kädet ja toivoa, ettei vieraiden joukossa ole ketään nikkelille herkistynyttä? Vai pitäisikö sittenkin käydä ostamassa ne kalliimmat lusikat...?

Neidin syntymäpäiville on näillä näkymin tulossa vain aikuisvieraita. Äidillä on tästä tietenkin tunnontuskia... Mahdollisesti rääppijäisiin tulisi yksi lapsikin, jos vaan tervehtyy flunssasta. Toisaalta tekisi mieli kutsua myös ne pari muutakin lapsiperhettä, jotka täällä tunnemme, toisaalta eivätpä hekään ole meitä omille päivilleen kutsuneet. Tavallaan pidän siitä ajatuksesta, että pikkuneitimme on juhlien ainoa lapsi. Saapahan ainakin osakseen kaikkien jakamattoman huomion. Toisaalta taas tuntuu siltä, että minkälaiset syntymäpäiväjuhlat ne sellaiset ovat, joissa ei ole paikalla muita lapsia... Onpas tämä vaikeaa :)

Mies on taas työmatkalla, pikkuneiti nukkuu rauhallisesti omassa sängyssään ja koira kuorsaa jaloissa. Kai se on tästä itsekin sänkyyn jouduttava. Vaan jospa sitä ehtisi vielä väsätä vaikkapa syntymäpäiväkortin ennen sitä...?

Hyvää yötä ja viikonloppua!

tiistai 13. lokakuuta 2009

Talvi tuloo

Koti-Suomessa on kuulemma tänään sadellut lunta! Täällä talven lähestymisestä kertoo se, että aamuisin elohopea jää sinne 10 asteen tietämiin. Iltapäivällä päästään nauttimaan edelleen parinkymmenen asteen lämpötiloista. 


Voi miten kaipaankaan Suomesta sellaisia kuulaan raikkaita syysaamuja, syksyisen metsän tuoksuja ja värejä!!! Tänäaamuna vaunulenkkeillessämme neidin kanssa kohti jokaviikkoista äiti-lapsi -tapaamista saimme syksyn tuoksujen sijasta hengitellä autojen pakokaasuja ja katupölyä. Vuorilta puhaltanut kirpeähkön navakka laskutuuli yritti kyllä tehdä parhaansa hiukkaskoktailin laimentamiseksi. Vaan minnepä ne saasteet täältä laaksosta. Sedimentoituvat järveen, värjäävät talot harmaiksi, kulkeutuvat kotiin kengänpohjissa, pujahtavat sisään avoimista ikkunoista... No, ainakin auringonlaskut ovat komean punaisia hiukkasverhon läpi!


Pikkuneiti sai tänään taas monta uutta vauva- ja taaperokaveria. Äidillekin löytyi juttuseuraa, tosin jälleen kerran lähinnä muista ulkkiksista. Yllätys, yllätys. Pääsen jälleen reenaamaan umpiruostunutta venäjän taitoani: Я не говарю по-русский...


Kielikurssitkin ovat taas startanneet kesätauon jälkeen. Alkoivat jo viime viikolla, mutta tuli oltua reissussa. Tänään pääsin paikalle toteamaan, ettei jäljellä ollut yhtään tuttua naamaa opettajan lisäksi. Ei ollut kukaan tuttu päättänyt laillani pitää välivuotta kieliopinnoista.


Anopin piti tulla neitiä hoitamaan jo 15.30, mutta tavoilleen uskollisesti saapui paikalle puolituntia myöhässä. Onneksi olin suunnitellut aikataulut sen verran väljiksi, ettei tuollainen puolen tunnin heitto tuntunut missään.


Paluumatkaan sain tuhrautumaan reilun tunnin. Reippailin asemalle jalan vartin verran vain todetakseni, että juna oli lähtenyt oletettavasti muutamaa minuuttia aiemmin. Ja seuraavaa sai odotella 25 minuuttia. Pitänee seuraavalla kerralla astella ripeämmin. Tai yrittää olla jäämättä suustaan kiinni mukavan ruotsalaisrouvan tai kolmen lapsen kosovolaisäidin kanssa.


Kotona kaikki oli ok. Neiti oli syönyt kaiken mitä pitikin, jopa enemmänkin ja nukkumaankin oli käynyt suuremmitta ongelmitta. Ei ollut itkeskellytkään enää lähtöni jälkeen. Toivottavasti sujuu yhtä hyvin jatkossakin tämä järjestely!


torstai 1. lokakuuta 2009

Poissaoleva isä

Voihan veetu! Olo on edelleen vetämätön ja kuumeinen. Juuri sain taistella lapsosen päiväunille. Suostui nukahtamaan vasta puoli tuntia normaalia myöhemmin. Taas heittävät rytmit häränpyllyä.

Miehellä on vapaapäivä, kuten eilenkin, mutta eiköhän se keksinyt taas jonkun hyvän syyn häipyä paikalta. On juuri tänään pestävä auto, joka on edellisen kerran pesty viime keväänä. Olisin toivonut, että mies olisi edes tämän kerran ymmärtänyt, että tarvitsisin hieman lepoa. Sanoi kyllä lähtiessään, että älähän liiaksi aherra, että hän auttaa sitten kun palaa kotiin. No en kyllä aikonutkaan tehdä muuta kuin parittaa pestyt sukat ja viikata alusvaatteet laatikoihinsa. Siis sen lisäksi, että ruokin lapsen, leikin hänen kanssaan, katson hänen peräänsä, laitan päiväunille... Että se siitä lepäämisestä.

Haa, mies soitti juuri. Mutta ei suinkaan mistään autonpesupaikalta, vaan paikallisesta kodinelektroniikkaa myyvästä liikkeestä. Oli pongannut sieltä edullisen videokameran ja kyseli, että olisiko minulle sille tarvetta... Olinhan toki jonkun kerran sitä ääneen miettinyt, miten mukavaa olisi kuvata tytärtämme muutenkin kuin digipokkarilla. Mutta että juuri tänään piti mennä sitä kameraa sitten etsimään? Miehet...

Onhan tuossa kaksilahkeisessa kyllä omat hyvätkin puolensa. Lupasi valmistaa tänä iltana sienirisottoa päivälliseksi. Sitä vartenhan tarvitaan tietenkin valkoviiniä. Eli ihan pakko olisi käydä vielä kaupassakin. *huokaus* Kunhan ei nyt sitten saisi siihen operaatioon menemään koko iltaa.

Olisi kauhean ihanaa, jos mies voisi joskus viettää aikaansa lapsensa kanssa. Siis ihan olla vaan kotona, leikkiä ja katsoa perään. Ja tehdä sen oma-aloitteisesti. Joka kerta, kun tarvitsisin puoli tuntia tai tunnin omaa aikaa tehdäkseni jotain (yleensä kotihommia), ja pyydän miestäni katsomaan lapsen perään, lapsi poikkeuksetta päätyy yksinään leikkikehäänsä itkeä tillittämään. Ja minähän se sitten olen, joka häntä lohduttaa tai ottaa syliin siinä omien toimieni ohessa. Lapsiparka. Sai isäkseen miehen, joka ei osaa olla hänen kanssaan. Kun mies on vapaalla ja itselläni on jotain menoa, niin että lasta tarvitsisi jonkun hoitaa, ehdottaa mieheni anopin, siis oman äitinsä, kutsumista paikalle. Ei halua itse edes yrittää. Raivostuttavaa.

Minkähänlaisia psykologisia vammoja tästä lapsiparalle aiheutuukaan...?