Sunnuntaina äänestetään jälleen

ja SVP/UCD jatkaa provokatiivista linjaansa. 

Silti nämä kampanjajulisteet jaksavat aina vaan minut yllättää...

Tienasin tänään

50 frangia! Kulutin kaupassa 53. Katto pääni päällä maksoi 73. Vesi, kaasu, sähkö maksoivat nekin jotain ja pitihän sitä syödäkin. Säästeliäänä ihmisenä otin koiran kakkapussit kunnallisesta kakkapussitelineestä. Vaikka jokuhan nekin maksaa, me muiden mukana. 

Vein myös roskat kunnalliseen jätesäiliöön eikä sekään ihan ilmaista ole, mutta pian se saattaa olla huomattavasti kalliimpaa. Sekajätteen saa toistaiseksi pakata kaupasta ostettaviin roskapusseihin, n. 0,13fr/kpl. Pian ne "lahjoittanee" kunta, tosin vain rajallisen määrän kullekin kotitaloudelle. Loput saa ostaa korkeaan hintaan kaupasta, sillä virallisen ja ainoan sallitun roskapussin hinnasta suurin osa tulee olemaan roskaveroa. Tämän tarkoituksena on tietenkin rohkaista kuntalaisia lajittelemaan jätteensä, mutta myös pysäyttää roskaturismi. Erilaiset säkit tullaan avaamaan ja tutkimaan niiden alkuperän selvittämiseksi... 

Bielin kaupungissa erikoisroskapussit olivat käytössä jo vuonna 2006. Niitä piti osata erikseen pyytää kaupan kassalta. Ei tullut kuuloonkaan, että asiakas olisi voinut itse poimia rullan ostoskärryihinsä suoraan hyllystä: sehän olisi saattanut jäädä vaikka maksamatta. Jätesäiliön avaamiseen taas tarvitsi avaimen. Sairasta. Täytyy tunnustaa, että kerran Bielistä viikonlopunviettoon lähtiessämme heitimme auton takakonttiin myös yhden roskapussin, koska viralliset verojätesäkit olivat loppuneet, ja dumppasimme sen lukitsemattomaan jätesäiliöön jossain Domodossolan tienoilla Italiassa... Kansainvälistä roskaturismia siis.

Kotikuntamme on yksi niitä viimeisiä kuntia, jossa "tassa sul sacco" ei ole vielä tätä päivää. Mutta lisääntyneen roskaturismin vuoksi se lienee sitä pian täälläkin. Kuka maksaa roskapussista esimerkiksi 5 frangia/kpl, jos naapurikuntaan kelpaa se 0,13 franginkin. Niinpä niin. Toivottavasti meillä ei enää pian käytetä vaippoja: kalliiksi tulisi, varsinkin kun kestovaipat ja pyykkitupa kerran viikossa ei kuulosta kauhean toimivalta yhdistelmältä (asuntoon EI SAA asentaa pesukonetta). Ihan asiasta toiseen, tietääkö joku vaikuttaako veden kovuus kestovaippojen imutehoon?

Niin, siis tienasin tänään viisikymppiä. Menoihin verrattuna en siis juuri mitään, mutta olen silti tyytyväinen itseeni. Ja mikäpä sen mukavampi tapa tienata, kuin opettaa innokkaalle oppilaalle englannin alkeita.

Viimeisen kuukauden aika tapahtunutta

Viimeisen kuukauden aikana on jäänyt kirjoittamatta monta postausta mielessä pyörineistä asioista. En ole saanut aloitettua edes luonnoksia. Ei vaan ole ollut aikaa. Siksi listaan tähän lyhyesti(?) vain pääkohdat asioista, joista olin aikonut kirjoittaa.

Kuukausi sitten olin mieheni mukana tämän työmatkalla Fribourgissa. Saavuimme sinne myöhään eräänä tiistai-iltana ja seuraavana aamuna mieheni oli määrä tavata eräs henkilö työasioiden merkeissä. Olimme juuri astuneet sisään hotellihuoneeseemme, kun mies sai tekstiviestin ko. henkilöltä: työtapaaminen tulisi peruuntumaan, sillä miehen vaimo synnyttäisi hetkellä millä hyvänsä. Mieheni oli tietenkin hyvillään iloisesta perhetapahtumasta, mutta ei oikein osannut iloita ylimääräisestä palkallisesta vapaapäivästä, firman sponssaamasta hotellimajoituksesta ja ruoasta, vaan tunsi olonsa jollain tapaa syylliseksi, koska ei pystynyt "tuottamaan" mitään. Menetti melkein yöunensakin. Itse olin vain hyvilläni, että sainkin tehdä turistikierroksen Fribourgin keskustassa hänen kanssaan. Seuraavana aamuna mies soitti heti pomolle ja sai tältä synninpäästön ja kehotuksen nauttia huoletta vapaapäivästä. Aina asiat eivät voi mennä ihan niin kuin on suunniteltu...

Ihastuin Fribourgiin ikihyviksi. Tuntui siltä, että olisimme jossain ulkomailla Sveitsin sijasta (minun arkinen Sveitsinihän on Ticino, muualta on vähemmän kokemusta.) Ihmiset ovat erinäköisiä, pukeutuvat eri tavalla, rakennustyylikin on erilainen kielestä puhumattakaan... Ranskan kieli on niin kaunista! Parasta kaupungissa oli tietenkin vanhakaupunki katuineen ja puoteineen, katedraali upeine lasimaalauksineen, vihannes- ja kukkamarkkinat... ja La Galerie Ciné-Shopping, joka oli oikein mukava sateenpitopaikka.

Seuraavalla viikolla mies ja minä lähdimme kahdestaan parin yön lomalle Kreuzlingeniin, tai siis siellä sijaitsi hotellimme. Neiti jäi isovanhempiensa hoiviin. Menomatkalla tutustuimme St. Galleniin. Sää ei ollut paras mahdollinen, mutta näkihän sitä kaupunkia sateenvarjon suojistakin. Ja tykkäsinkin kovasti näkemästäni.

Kreuzlingenissä kävelimme lähinnä rantapuistossa, mutta muuten vietimme aikaamme Saksan puolella Konstanzissa: jälleen ihana pikkuinen kaupunki, niin täynnä elämää, kivoja ravintoloita, kauppoja.

Matka Kreuzlingenista Konstanziin on lyhyt, niin lyhyt, että siirtyminen kaupungista ja maasta toiseen käy helposti jalan. Vaikka entisten raja-aitojen sijasta rajaa merkkaavat nykyään taideteokset ja pikkuiset kyltit, on silti mahdollista huomata kulkeneensa maasta toiseen. Siinä missä Kreuzlingenia luonnehtii rauhallisuus (ihmisiä ei ole ruuhkaksi asti missään), oli Konstanz täynnä elämää, turisteja, jonoja, ääntä, ravintoloita, kaikkea. Illalla hämärän tultua kontrasti oli jos mahdollista vieläkin suurempi. Sveitsin puolella ei ollut liikkeellä ketään, oli erittäin hiljaista ja pimeää, tunnelma vähintäänkin uinuva, kun taas Saksan puolella ihmiset (=turistit?) olivat ulkona, ravintoloissa, kävelyllä, juhlimassakin, oli valoja, musiikkia, elämää, hetkittäin jopa ahdistavan paljon!

Kotimatkalla poikkesimme Appenzellissä: uskomaton paikka, kuin suoraan satukirjasta! Jollain tapaa hyvin epätodellinen. Koristeellisia taloja ja pikkupuoteja, paaaljon turisteja. Ympäröivä maaseutu heleän vihreine kumpuilevine laitumineen oli myös kuin toiselta planeetalta. Niin kaunista!!!

Tässä kuvassa olennaisinta on tuo taustalla näkyvä maisema...

Ehdimme kotimatkalla poiketa pikaisesti myös uudessa Alpenrhein Village Outletissa Landquartissa (GR). Kävimme vain Niken ja Batan liikkeissä, mutta molemmista lähti jotain mukaankin.

Pikkuneiti oli reissumme aikana nauttinut isovanhempiensa lisäksi Amerikan "isomummon" seurasta. 86-vuotias N. matkusti yksinään koko matkan Minneapolisista Milanoon, koska halusi nähdä uusimman "sukulaisensa". N. on eräänlainen appiukkoni varaäiti. Appeni oli 60-luvulla yksi ensimmäisistä italialaisista Yhdysvaltoihin lähetetyistä vaihto-oppilaista ja N. hänet majoittaneen perheen äiti, josta tuli apelleni, oman äitinsä jo lapsena menettäneelle nuorukaiselle, eräänlainen äidin korvike. Näihin päiviin asti ovat jaksaneet pitää yhteyttä ja vierailla toistensa luona!

Minä tapasin N:n nyt ensimmäistä kertaa. Uskomattoman karismaattinen nainen! Vaikka hän on sairastellut vuosien mittaan kovastikin, näyttää silti paljon ikäistään nuoremmalta, järki on terävä kuin partaveitsi. N. ei ollut mielestäni tyypillinen amerikkalainen (onko sellaista ylipäänsä olemassakaan?) vaan jollain tapaa hieman varautunut ja sellainen tarkkailijatyyppi, mutta ei kuitenkaan mikään tuppisuu. Keskustelumme olivat erittäin antoisia ja meillä synkkasi uskomattoman hyvin. Heti ensimmäisen kerran tavatessamme hän tuli tuttavallisesti halaamaan ja tunsin oloni hänen seurassaan heti hyvin kotoisaksi ja jollain tapaa turvalliseksi. N:ssä oli jotain niin perin tuttua! Ihan kuin olisin aina tuntenut hänet!

Surin jo ennalta N:n paluuta Yhdysvaltoihin, sillä pelkäsin, ja pelkään, että emme ehkä saa ikinä toista mahdollisuutta nähdä häntä. Suunnitelmissa olisi kyllä matkustaa ensi kesänä tai syksynä tai tai tai Minneapolisiin, jos vain mahdollista...

Tässäpä nämä tärkeimmät tapahtumat taisivat jo tullakin. Onhan tässä kyllä kaikenlaista muutakin tapahtunut, mutta ehkä säästän ne jutut toiseen kertaan. Ehkä teen jossain välissä myös erillisen postauksen matkakuvista (kollaaseja tms.), sen verran paljon niitä tuli otettua. Muutenhan tästä uhkaa tulla kilometripostaus ;)

Syksyn merkkejä

Mistä huomaa, että syksy tekee tuloaan? Ainakin täällä meillä päin siitä, että huonekaluliikkeiden katalogeja alkaa tipahdella postilaatikkoon.

Sekä Pfister että Ikea ovat valinneet tällä kertaa esitteidensä kanteen nojatuoleissa löhöileviä lukevia(?) ihmisiä...

Tässä muutamia Pfisterin suosikkipaikkoja:

Mustaa ja valkoista:

Muutama Ikean huone, joissa voi tuntea olonsa kotoisaksi:

Mustaa ja sinistä:

Mutta kaikkein varmin syksyn lähestymisen merkki taitaa olla kuitenkin tämän läpyskän saapuminen:

Mitähän kivaa sitä harrastaisi tänä syksynä?

Elokuun ensimmäinen

Sveitsin kansallispäivä.

Tänään grillaillaan ja ihastellaan ilotulituksia.

Taloa/tonttia etsimässä, osa 2

Viime viikolla ehdimme taas ajella katselemassa tontteja. Entiset viininviljelijät myyvät maitansa. Hintojen perusteella taitavat lyödä rahoiksi.

Eräs kunta vaikutti kovin houkuttelevalta niin sijaintinsa, viihtyisyytensä kuin palveluidensakin puolesta. Sinne varmasti palaamme paremmalla ajalla kartoittamaan tonttitarjontaa laajemminkin.

Sanomalehdessä (CdT) kerrottiin tänään eräästä tutkimuksesta, jonka mukaan sveitsiläiset periferisoituvat, koska kaupunkien keskustoissa vuokrat ovat nousseet pilviin. Syyksi mainittiin korkeakoulutetut, kovapalkkaiset ja lapsettomat ulkomaalaiset.

Mutta mikähän mahtaisi selittää asuntojen ja talojen tähtitieteelliset myyntihinnat? Kiinteistömarkkinoilla kun ulkomaalaiset ovat edelleen saman lehtijutun mukaan "poco presenti".

Kylä S

Kylä S

Kylä T

Kylä M

Kylä M

Kylä M

Sveitsiläis-italialaiset juhannushäät

Viime launtaina juhlimme ystäviemme F:n ja M:n häitä. Kyseessä olivat siis juhannushäät sveitsiläis-italialaiseen malliin, olkoonkin, että täällä ei jussia juhlita ja paikallinen Ikeakin juhlisti midsommaria jo viikkoa aikaisemmin.

Kirkollinen vihkiminen tapahtui kukkulan huipulla ihanan pikkuruisessa Sant'Antonion kirkossa täällä Ticinossa. Hääjuhla järjestettiin Italiassa Villa Calmiassa, josta oli mahtavat näkymät Varesenjärvelle. Virallisesti hääpari oli saanut toisensa jo kaksi päivää aiemmin siviilivihkimisen yhteydessä, kuten Sveitsin tapoihin kuuluu.

Päivä oli äärimmäisen kaunis, aurinkoinen ja kosteankuuma. Villa Calmian puutarhan vihreääkin vihreämpi, pehmoinen ruohomatto houkutteli kovasti riisumaan korkokengät jalasta, mutta vastustin kiusausta, olimmehan kuitenkin Italiassa... Pikkuneidin sandaalit olivat hiertäneet pikkuvarpaisiin ilkeät vesikellot, joten neiti sitten teki sen mitä äitinsä ei kehdannut ja juoksenteli loppupäivän paljasjaloin ja saikin lisänimen la bambina con i piedi nudi.

Häiden teemaväri oli oranssi, joka toistuikin kaikessa koristelussa kukista hääkakkuun ja confetteihin. Oheisessa kollaasissa pieniä yksityiskohtia koristeluista. Olisi tehnyt mieli laittaa kuva hääparistakin, mutta kun en tullut kysyneeksi lupaa...

Puutarhaan katetussa alkupalabuffetissa oli tarjolla friteerattuja kasviksia ja äyriäisiä, jos jonkinlaisia suolapaloja, torttuja, leipäsiä, focacciaa... Villan ruokailuterassilla meitä vieraita hemmoteltiin ruusunterälehtirisotolla, boraggine(kurkkuyrtti?)-peruna -tortellineilla, meribassilla (branzino) ja perunagratiinilla, viinillä terästetyllä mandariinisorbetilla, naudanfileellä, jäätelöllä kera metsämarjojen... Nami nami.

Illan kruunasi tietenkin hääkakku, jota odotellessa saattoi napsia suuhunsa vaahtokarkkeja, viinikumeja ja lakritsia makeisbuffetissa tai perinteisempiä confetteja (eräänlaisia kuorrutettuja mantelimakeisia, joita tarjotaan kaikenlaisten juhlien yhteydessä ristiäisistä häihin), joiden makuina oli muun muassa kookos, melooni, vesimelooni, cappuccino, päärynä-ricotta.... Hääkakun ohella tarjoiltiin tyypillisiä pikkuleivoksia ja suolaisen nälkään pikkupizzoja. Ihmettelimme kyllä, että kuka niitä jaksaisi kaiken sen syömisen jälkeen vielä kaivata. Baarimikot taiteilivat juhlaväelle drinkkejä, dj soitteli bailumusiikkia uima-altaan reunalla, morsian vaihtoi valkoisen hääpukunsa lyhythelmaiseen kirkkaanpunaiseen juhlamekkoon...

Juhlat jatkuivat arvatenkin pitkälle yöhön, mutta pikkuneidin nukkumaanmenoajan uhkaavasti lähestyessä, meidän oli lähdettävä kohti kotia hääkakut ja leivokset hotkaistuamme. Näistä pippaloista olisi kyllä varmasti nauttinut aivan toisella tavalla, jos pikkuneiti olisi jäänyt nonnien hoiviin, mutta koska hänet oli varta vasten häihin kutsuttu ja toisaalta nonno ja nonna olivat rantalomalla Ravennan tienoilla, ei tämä olisi ollut edes mahdollista. Nyt osa hauskasta ja herkuistakin meni hieman ohi suun, kun jouduimme miehen kanssa vuorotellen juoksemaan neitokaisen perässä pitkin maita ja mantuja, kun tämä ei tietenkään jaksanut istua paikallaan koko pitkän ja suhteellisen hidastempoisen ruokailun ajan...

Olihan neidin läsnäolossa kyllä omat hyvätkin puolensa. Mies sai esimerkiksi hyvän tekosyyn pysytellä kirkon ulkopuolella hääseremonioiden ajan. Tai siis niin sen piti alunperin mennä, mutta lopulta pikkuneiti halusi mieluummin äidin kirkon pihalle leikkikaveriksi... Pikkulapsen mukanaolossa on myös se mukava puoli, että juttukavereita ja lapsen ihastelijoita riittää aina eikä todellakaan tarvitse ypöillä!