Bongattua, osa II

Haa, eilen bongasin jälleen merimetson. Itse asiassa jopa neljä.

Tällä kertaa oli kamerakin mukana. Kuvanlaatu tosin jättää hieman toivomisen varaa, koska tähän aikaan vuodesta valoa on suhteellisen vähän viiden aikaan iltapäivällä: aurinko on siihen aikaan painunut jo vuorten taakse.

Yksi kykki puussa ympäristöään tarkkailemassa.

Toinen levitteli siipiään talveksi tyhjentyneen leirintäalueen rantakiveyksellä.

Hetkeä aiemmin sillä oli seuranaan kaksi kaveria.

Odotus palkittiin

Tänään sitten bongasin sen! Vihdoinkin! Sieltä se syöksyi lentoon jokipahasemme penkalta, iso musta lintu oransseine poskineen. Taisi meitä säikähtää. Kameraa ei tietenkään ollut mukana eikä siitä olisi kyllä paljon hyötyä ollutkaan, sen verran vikkelästi liihotti siipiniekka tiehensä.

Hassua, että merimetso päätti näyttäytyä meille nyt. Vasta tiistaina oli paikallislehdessä juttua siitä, kuinka järvemme merimetsokanta on viime kuussa yllättäen romahdusmaisesti pienentynyt, vain muutaman päivän aikana. Marraskuussa merimetsojen lukumääräksi arveltiin noin 2500 ja nyt niitä näyttäisi olevan jäljellä vain joitain satoja.

Merimetsojen arvellaan jättäneen järvemme taakseen poikkeuksellisen kylmän sään vuoksi. Ei siksi, että niille olisi tullut vilu, vaan siksi, että kylmyys olisi ajanut kalat syvempiin vesiin, mikä olisi puolestaan houkutellut linnut etsimään parempia metsästysmaita - vai pitäisikö sanoa kalavesiä - jostain muualta. Toinen taho arvelee lintujen jo ryöstökalastaneen järvemme tyhjäksi ja siirtyneen tyhjentämään seuraavaa.

Ensimmäinen ajatukseni luettuani paikallislehden otsikon "Minne merimetsot ovat joutuneet?" oli, että joku kimmastunut kalastaja on päättänyt ryhtyä tuumasta toimeen ja ratkaista merimetso-ongelman omalla tavallaan... Mutta 2000 linnun lahtaaminen muutaman päivän aikana huomiota herättämättä taitaisi olla aika mahdoton tehtävä kenelle vaan, erityisesti ottaen huomioon kuinka tiheästi järvemme rannat on asutettu. Taisi luonto sittenkin ratkaista itse tämän "ongelman"?

Kalastajat tosin jo pelkäävät merimetsojen joukkopaluuta lämpötilojen taas noustessa. Toisaalta vielä pahempana kauhuskenaariona pidetään sitä, että merimetsoista palaa vain osa. Se tarkoittaisi, että ne ovat löytäneet uusia pesimisalueita eli mahdollisesti levittäytyneet alueille, joilla niitä ei ole aikaisemmin ollut.

Ja taistelu jatkuu...

Merimetsoja ja kadonnutta joulumieltä metsästämässä

Alunperin olin ajatellut tämän postauksen käsittelevän merimetsoja. Jostain syystä ajatukset vaan tuppaavat karkaamaan ihan muihin asioihin... Vaan ei kai tuo mittään? Enhän edes ole mikään lintuasiantuntija, saati harrastelija! Tytön kanssa tulee kylläkin käytyä päivittäin siipiniekkoja katselemassa. Hänestä tavalliset pullasorsatkin ovat jotain niin ihmeellistä, että niiden edesottamuksia voisi toljotella varmaankin tuntikausia. Puhumattakaan variksista ja lokeista :)

Merimetsoja on täällä kuulemma ihan liikaa. Maassa, joka voi vain haaveilla merestä. Ne tiettävästi uhkaavat kalakantoja. Eivätkä vain niitä, vaan ilmeisesti - ja ennen kaikkea - myös järvenrantoja asuttavia ja niillä virkistäytyviä ihmisiä. Jotain pitäisi kuulemma tehdä merimetsokannan rajoittamiseksi. Hassua, että sama laji näyttää aiheuttavan ongelmia myös Itämerellä. Mistäköhän se oikein on kotoisin?

En ole toiveistani huolimatta onnistunut lähes päivittäisillä järvenrantaan suuntautuvilla kävelylenkeilläni bongaamaan vielä yhtäkään merimetsoa. En ainakaan niin, että olisin saanut sellaisen kameran tähtäimeen. Sen sijaan olen törmännyt lukemattomiin nokikanoihin. Miksi kukaan ei kutsu näitä hygienia- ja terveyshaitaksi?

Nokikana

Monessa blogissa on jo vähintäänkin mainittu joulu. Itse en oikein meinaa edes käsittää, että kuukauden päästä se on jo täällä taas. Laitoin eilen Ikean kynttelikön ikkunaan muistutukseksi. Yleensä jouluvalojen sytyttäminen on viimeistään saanut joulumielelle, mutta tällä kertaa sekin jätti jotenkin kylmäksi. Onhan tässä onneksi vielä jokunen viikko aikaa päästä oikeaan tunnelmaan...

Ikean Made in China -kynttelikkö

Tämä joulu oli tarkoitus viettää Suomessa äidin ja muiden rakkaiden luona. Miehellä ei ole jouluna kuin kaksi päivää vapaata, joten se suunnitelma jouduttiin hautaamaan. En toki halua erottaa isää ja tytärtä toisistaan jouluna. Vietämme sitä siis tälläkin kertaa kotona ja appivanhemmilla. Miten tylsää! Palmut ja auringonpaiste eivät vaan mielessäni assosioidu jouluun. Viime joulunakin sää oli jotenkin - pääsiäismäinen. Jopa tyypillinen eteläsuomalainen musta (tai vihreä ;) joulu tuntuu enemmän joululta :)

Eteläsuomalainen hautausmaa jouluna 2007

Tänään naapurikylässä järjestettiin joulumarkkinat. Olisin NIIN paljon halunnut mennä etsimään sieltä joitakin lahjaideoita. Ja, miksipä ei, sitä kadoksissa olevaa joulumieltä! Kuuden kilometrin vaunulenkki puolikuntoisena tuntui vaan täysin mahdottomalta ajatukselta. Hyvä, että jaksoin raahautua neidin kanssa vartin happihyppelylle täällä kotikulmilla! Kostean viileän ilman hengittäminen tuntuu sitä paitsi nyt aivan kauhealta ihan hengästymättäkin. Mies ja auto olivat tietenkin jälleen työmatkalla jossain tunnelin toisella puolen...

Heijastus