sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Paluu arkeen

Joulu on ohi ja paluu arkeen edessä. Onneksi on kuitenkin mitä odottaa: vuoden viimeisenä päivänä mies palaa työreissulta ja ensimmäisenä päivänä otamme vastaan hartaasti odotetun vieraan koti-Suomesta. Ja pianhan meillä vierailee myös "la Befana", että eiväthän ne juhlat nyt tähän onneksi loppuneet.

Aloitin paluun arkeen jo tänään marssimalla pesutupaan ja pesemällä pari koneellista pyykkiä. Kiireellisissä tapauksissa pesutupaa saa käyttää sunnuntaisinkin. Kiireestä en tiedä, mutta onhan meillä kyllä jonkinlainen hätätilanne, sillä pesutupa on käytössämme perjantaisin. Ja tällä viikollahan perjantaina oli joulupäivä ja vuoden ensimmäinen päiväkin sattuu sopivasti perjantaille. Ja kolmea viikkoa ei oikein voi elää taaperon kanssa pyykkäämättä.

Iltapäivällä nautimme typykän kanssa ihanan aurinkoisesta ja raikkaasta talvisäästä. Oli oikein oivallinen keli testata joulupukin tuomaa kameraa. Ohessa pari otosta.


Kameran lisäksi tämä mamma sai lahjaksi muun muassa tämänhetkistä suosikkituoksuaan, kellon, ihanan mustavalkoisen muumityynyliinan ja Nintendo Wii-Fit Plussan... Olin kylläkin ajatellut aloittaa kuntokuurin, mutta jossakin oman kodin ulkopuolella! Ihan toisella tavalla tulee tsempattua, kun hikijumppaa porukassa kuin että jos yrittäisi kotona yksinään punnertaa. Saa nähdä tuleeko tuota oikeasti minkä verran käytettyä. Miehen kanssa sitä jouluiltana testailtiin. On sitä ainakin hauska pelailla, mutta se kauanko innostus jatkuu ja se onko tuosta fyysisen kunnon kannalta oikeasti jotain hyötyä, jää vielä nähtäväksi.

Jouluaatto meni odotellessa miestä kotiin työmatkalta, siivoten ja viimeisiä jouluruokia valmistellen. Appivanhemmat ja miehen sisko vierailivat meillä alkuillasta. Halusivat antaa neidille lahjansa jo aattona, koska joulupäivän aamu kuluisi heiltä joululounasta valmistaessa ja toisaalta joululounaalle oli tulossa sukulaisia, joiden kanssa lahjoja ei perinteisesti vaihdeta, joten olisi ollut noloa heidän edessään availla paketteja. Sitä paitsi tähänkin asti appivanhemmillani on ollut tapana tuoda lahjansa aattoillan messun jälkeen ja ne on avattu heti keskiyöllä. Pikkuneidin kannalta tämä ei tietenkään olisi kaikkein otollisin vierailuaika, joten aattoperinteitä ja aikatauluja jouduttiin rukkaamaan uuteen uskoon.

Appivanhemmat ja käly saapuivat neljän tienoilla, ja koska se ei ole täällä mikään varsinainen ruokailuaika, nautiskelimme hieman kuohujuomaa ja pientä purtavaa: lohta, hapankorppuja, ruisleipää, parmankinkkua, homejuustoa, piparkakkuja, kälyn valmistamia kikhernepullia jugurttiruohosipulikastikkeella, focacciaa ja suklaapepperonipäällysteistä granaa sekä vanilja- ja suklaakreemitäytteisiä tähtitorttuja (mieheni ei voi sietää luumua..)... Niin, ja maistelimme myös jo hieman joulukinkkuakin, appivanhemmat ja käly elämänsä ensimmäistä kertaa. Olin onnistunut sen Ikean elintarvikepuodin pakastealtaasta bongaamaan. Onneksi, sillä täältä ei muista kaupoista löydy mitään edes etäisesti joulukinkkua muistuttavaa, enkä koskaan ole niin ajoissa liikkeellä, että saisin moisen jostain erikseen tilattua =)

Neiti sai isovanhemmiltaan lahjaksi nuken, tädiltään sammakkotossut ja tädin roomalaiselta "ystävältä" (joka tosin ei viettänyt joulua kanssamme) sammakkopipon, kaulahuivin ja sormikkaat.

Meidän sekä mummin ja vaarin lahjat (joita olikin aikamoinen määrä, meiltä kovia ja isovanhemmilta pääosin pehmeitä) neiti sai avata vasta jouluaamuna. Joulupukki oli ne käynyt jouluyönä kuusen alle jättämässä. Meillä ei miehen toivomuksesta käy Jeesus-lapsi ja onhan se itsellenikin aika tuntematon traditio toisin kuin joulupukki valkoparta vanha ukki :)

Neiti ryntäsi heti isoimman paketin kimppuun ja ryhtyi repimään lahjapaperia. Edelliseltä päivältä oli hyvin vielä muistissa, mitä niille paketeille oikein tehdään! Tyttönen oli enemmän kuin tyytyväinen sen ensimmäisen paketin avattuaan ja loput lahjat eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa. Kun ne oli pitemmän kaavan mukaan saatu vihdoin avatuksi, aloimmekin olla jo aikalailla myöhässä aikatauluista. Vasta jälkikäteen tuli mieleen, että olisihan sitä voinut antaa lapsen availla pakettejaan omassa tahdissaan, vaikka yhden päivässä, jos niin tahtoo. Olimmepa me vanhemmat kovin malttamattomia...

Saavuimme appivanhempieni joululounaalle tietenkin myöhässä - ja vihoviimeisinä. Jopa Italian sukulaisten jälkeen. Tällaista tämä nykyään on...

Ensin kilistelimme tervetuliaismaljoina Dom Perignonia ja maistelimme ohessa Tête de Moine-juustoa eli "munkinpäätä" sekä kälyn focacciaa ja suklaagranaa. Varsinaisen lounaan alkupaloja oli niin montaa sorttia etten niitä kaikkia tähän jaksa luetella, mutta joitain kuitenkin: lohta ja lohileipäsiä, sieniä, pateeta, ilmakuivattua kinkkua, keittokinkkua ynnä muita leikkeleitä, insalata russaa (italiansalaattia) ja muita salaatteja, oliiveja, suolakurkkuja jne. Ensimmäisenä ruokalajina nautimme kurpitsalasagnea. Sitten oli vuorossa vasikkaa artisokkatäytteellä, ankkaa ja faraonaa (helmikanaa?). Viimeisen ruokalajin, keitetyn naudanlihan, jätin väliin, samoin hedelmät jäivät syömättä, sillä oli ihan pakko jättää tilaa panettonelle, torronelle ja suklaalle!!!

Omasta aattoillan ateriasta en viitsi kirjoittaa, se kun koostui niistä tyypillisistä ja melko yllätyksettömistä suomalaisista jouluruoista. Niiden tähteitä ja joululounaalta jääneitä tuhosimme jälleen kälyn ja appivanhempien kera täällä meillä eilen eli tapaninpäivänä. Erityisesti rosolli, porkkanalaatikko ja kinkku tekivät hyvin kauppansa. Parituntisen syöpöttelyn jälkeen appivanhemmat ja käly jatkoivat matkaansa Italiaan sukuloimaan ja me neidin kanssa lähdimme tapanin vaunuajelulle kinkkuja sulattelemaan.

torstai 24. joulukuuta 2009

24. luukku


Hyvää joulua!!!

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

23. luukku



tiistai 22. joulukuuta 2009

22. luukku

Hupsista, nappi putosi!

maanantai 21. joulukuuta 2009

21. luukku

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

20. luukku

lauantai 19. joulukuuta 2009

19. luukku

perjantai 18. joulukuuta 2009

18. luukku



torstai 17. joulukuuta 2009

17. luukku


keskiviikko 16. joulukuuta 2009

16. luukku

Joulupallo

tiistai 15. joulukuuta 2009

Kerrostalossa asumisen ihanuudesta

Suomalaisten sanotaan usein unelmoivan omakotitalosta järven rannalla (pikku)kaupungin keskustassa.

En tunnista tästä itseäni (vaikka asummekin lähes järven rannalla ja kyläpahasen "keskustassa"): lapsuusvuosien jälkeen en ole haaveillut omakotitalosta. En sen jälkeen kun vanhempani hankkivat aidon - ja lähes alkuperäisessä kunnossa olevan - rintamamiestalon. Ei kiitos, minulle kelpaa kyllä huomattavasti vaivattomampi kerrostaloasuminen (nimimerkillä peukalo keskellä kämmentä). Tai miksei jossain elämänvaiheessa rivarinpätkäkin... Kunhan ei tarvitse asua jatkuvan remontin keskellä!

En ole koskaan välittänyt puutarhanhoidosta, saati sitten lumitöistä. Harvat viherkasvinikin, jopa kaktukset, olen onnistunut tappamaan joko liialla tai liian vähällä kastelulla eräitä poikkeuksia lukuunottamatta, jotka sinnittelevät hengissä joko kitukasvuisina tai jotenkin muulla tavoin muotopuolina. Kuten vaikkapa rahapuu, joka kasvaa kyllä pituutta, liiaksikin, mutta pudottaa lehtensä. Eli ei kiitos, en halua punaista tupaa ja perunamaata!

Tällä hetkellä asumme kerrostalossa, mutta meillä on kuin onkin oma pieni piha. Mies sen halusi, koiraa ja lasta varten... Hoidettavana on onneksi vain nurmikko ja rivi tuijia. Ehkä tuosta vielä selvitään...

Vannoutuneelle kerrostaloasumisen kannattajalle on kylläkin viime aikoina huolestuttavasti alkanut hiipiä mieleen epäilys sen suhteen, että onko tämä asumismuoto sittenkään perheellemme se oikea ja ihanteellisin.

Olimme tottuneet edellisessä asunnossamme pienkerrostalon rauhaisaan ilmapiiriin: seinänaapuria ei ollut ja yläkerran huoneisto toimi eläkeläispariskunnan loma-asuntona.

Täällä kaikki on toisin. Kaikki asunnot ovat vakituisessa asuinkäytössä paitsi meidän yläpuolellamme sijaitseva asunto, jossa pitää majaansa yhden henkilön toimisto. Jälkimmäinen seikka on tietenkin hyvä asia: silloin kun firmasta kuuluu ääniä ne kuuluvat yleensä päiväsaikaan.

Mutta sitten niihin syihin, jotka ovat saaneet harkitsemaan toisenlaiseen asumismuotoon siirtymistä.

Eräät naapurimme paukuttavat metallisten kellarikoppien metalliovia (enkä puhu nyt mistään kanaverkosta) jopa yhdeltä yöllä tavaroitaan järjestäessään (ja ne kopit sijaitsevat tietenkin juuri meidän makuuhuoneidemme alapuolella...). Toiset eivät tiedä mihin pesukoneen lokeroon pesujauhe tulisi laittaa, joten he kaatavat sitä varmuuden vuoksi myös esipesu- ja huuhteluainelokeroon, koneen päälle ja lattialle. Toiset siivoavat pesutuvassa jälkensä, toiset eivät. Ja tietysti aina ennen omaa vuoroa on asialla ollut joku sottapytty. Pitemmän päälle alkaa ketuttamaan toisten sotkujen siivoaminen ja vielä ilmaiseksi. Puhumattakaan siitä, että jos kerran jätät pyykkivuorosi käyttämättä, niin seuraava pyykkääjä kuvittelee sinun jättäneen pesutuvan sellaiseen järkyttävään kuntoon...

Napolilaiset naapurimme ovat vuokranneet vain yhden autopaikan, vaikka heillä on kaksi autoa ja niinpä toinen auto seisoo parkissa aina ulko-oven edessä (vaikka se on nimenomaan kielletty). Pitemmän päälle alkaa ketuttamaan, että itse tunnollisesti maksat kalliista autopaikoista...

Portugalilaisnaapurimme asensivat kellarikomeroonsa pakastimen, joka käyttää yhteistilojen sähköä eli tulee meidän kaikkien muidenkin maksettavaksi. Samaiset naapurit ovat koristelleet joulua silmälläpitäen myös oman osuutensa rappukäytävästä. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun he ovat ripustaneet hissin viereiselle seinälle englanninkielisiä joululauluja rääkyvän joulupukin pään, joka aloittaa hoilaamisen jokaikinen kerta kun hissi liikkuu. Mainitsinko jo, että rappukäytävässä kaikuu erittäin muhevasti? Ja että osa naapureistamme palaa kotiin töistä (?) vasta aamuyöllä?

Jostain yläpuoleltamme heitellään terassillemme tupakantumppeja (koiramme tietenkin syö näitä; pahe, joka sillä on ollut pennusta lähtien ja josta sitä ei ole saatu yrityksistä huolimatta "vierotettua") sekä hedelmien siemeniä ja kiviä (koiramme on nielaissut muun muassa kokonaisen persikankiven... oksensi sen lempimatolleni, minnes muualle...). Kerran yläkerrasta putosi puinen lattiaharja ja osui melkein miestäni päähän. Naapurin rouva sanoi, että hupsista ja pyysi, että josko mieheni voisi ystävällisesti kipaista palauttamassa sen neljänteen kerrokseen...

Suvaitsev(ais)uutta ja ymmärtämystä siis kysytään. Kovasti.

Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen viime viikon torstaina, mutta en sitten ehtinytkään kirjoittaa loppuun kerralla. Saman päivän iltana, itseasiassa perjantain puolella, sillä kello oli jo yli puolenyön, heräsin sellaiseen ryskeeseen ja paukkeeseen, että luulin jonkun tulleen asuntoomme oven lävitse. Hetken huone pyöri ympärilläni, enkä tiennyt miten päin sänky oli, tai ylipäänsä, että missä itse oikeastaan olin. Kauhea tunne!!! (Mieheni kertoi jälkikäteen tunteneensa aivan samoin!)

Olin hetken aikaa kauhusta kankeana enkä onnistunut liikahtamaankaan. Ryske oli tässä vaiheessa jo ohi, mutta kuulin miesäänen karjuvan. Kuulosti ihan siltä kuin hän olisi ollut makuuhuoneessamme! Jokainen sana kuului niin selvästi! Mies syytti kovaan ääneen kumppaniaan kaiken tuhoamisesta, huusi, ulvoi ja jopa itkikin. Välillä ryskyikin jälleen. Moneen kertaan olimme jo olleet valmiita soittamaan poliisit paikalle. Ei pelkästään sen mekkalan takia vaan ihan jo siksikin, että alkoi tulla huoli, että jos siellä alkaa tapahtua jotain vakavampaakin. Tätä jatkui noin tunnin, kunnes ovi kävi ja jompikumpi (tai kummatkin?) poistuivat paikalta. Ihana rauha laskeutui. Mutta ei puhettakaan siitä, että olisimme osanneet käydä heti nukkumaan, ei kaikelta siltä adrenaliinilta...

Onneksi tyttö nukkui kaiken tämän läpi, ihme kyllä! Hassua sinänsä, sillä yleensä tuo herää suunnilleen siihenkin, kun nuppineula putoaa.

Mies teki omat johtopäätöksensä ja tilasi seuraavana päivänä nipuittain taloesitteitä... Saapas nähdä päätyykö tämä vannoutunut kerrostaloasukki alkuperäisten toiveidensa vastaisesti omakotitaloon johonkin periferian periferiaan, jonka ainoa palvelu on postibussi (ja hyvässä lykyssä ehkä bensa-asema). Sinne samaan siis minne niin monet paikalliset alkuperäisasukkaatkin ovat jo vetäytyneet...

15. luukku



maanantai 14. joulukuuta 2009

14. luukku



sunnuntai 13. joulukuuta 2009

13. luukku

Jouluvaloja


lauantai 12. joulukuuta 2009

12. luukku


Joulupallot


perjantai 11. joulukuuta 2009

11. luukku






Joulupallot

torstai 10. joulukuuta 2009

Kymmenes luukku



keskiviikko 9. joulukuuta 2009

tiistai 8. joulukuuta 2009

Kahdeksas luukku



maanantai 7. joulukuuta 2009

Seitsemäs luukku



Valoa pimeyteen

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Kuudes luukku



Hyvää itsenäisyyspäivää!

lauantai 5. joulukuuta 2009

Keskittymiskyvyttömyydestä helmattomuuteen (että tämä otsikointi osaa olla ajoittain vaikeaa...)

Ääh, jotenkin ei tule kirjoittamisesta mitään näinä päivinä. Ideoita riittäisi, mutta ajatukset eivät pysy kasassa. En vaan jaksa keskittyä. Mieluummin näpertelen kaikkea pientä mukavaa ihan muualla kuin tässä tietokoneella. Työnalla ovat muun muassa lapaset pikkuneidille. Siinä ohessa on tullut väkerrettyä myös erinäisiä kortteja ja joulukoristeita. Kaapissa odottaisi pöytäliinakangas ompelemista.

Haluaisin virittää huomenna Suomen lipun ikkunaan, mutta se on edelleen kesäisen muuton jäljiltä hukassa. Siis se lippu. Samoin kynttilänjalat ja itse kynttilätkin. Kolmevuotinen perinteemme on siis vaarassa. Tai itseasiassa tulee ihan varmasti katkeamaan, koska en vaan saa itsestäni nyt niin paljon irti, että lähtisin kellariin tonkimaan viimeisiä pahvilaatikoita... Pääasia, että joulukoristelaatikko löytyi ja upouusi joulukuusi on juhlakunnossa. Kyllä nyt kelpaa Pyhän Nikolauksenkin tulla visiitille!

Appivanhemmat hyppäsivät tänään Rooman junaan. Kun kuulin ensimmäisen kerran matkasuunnitelmasta, ajattelin, että he hartaina katolilaisina halusivat matkustaa Vatikaaniin joulun alla. Ja kun tiistaisen "Immacolata Concezione" -pyhän ansiosta edessä on vielä pitkä viikonloppu, niin mikäpä olisi tämän parempi matkustusajankohta.

Vaan syksyn mittaan on käynyt ilmi jotain sellaista mieheni sisaren suhdekuvioihin liittyvää pientä yksityiskohtaa, että ehkäpä appivanhempieni matkan tarkoitus ei olekaan puhtaasti uskonnollinen tai edes pelkkä turismi. Sisar nimittäin esitteli taannoin vanhemmilleen uuden roomalaisen "ystävänsä", joka tarvitsi yösijaa Milanossa pelatun Italia - Uusi-Seelanti -rugbyottelun jälkeen. Mies toi vielä sopivasti tuliaisiksi appivanhemmilleni uudenuutukaisen Rooman matkaoppaan...

Jo jonkun aikaa onkin tuntunut siltä, että meille on taidettu jättää jotain kertomatta. Johtuisikohan kenties siitä, että miehelläni on erittäin suojelevainen suhde sisareensa, isoveli kun on. Kaikki sulhasehdokkaat, petturi-exää lukuunottamatta (siis ennen kuin hänestä tuli petturi ja sitä myötä ex), on miehen taholta jollain tapaa teilattu. Lombardialaiset sukujuuret omaavana mies suhtautuu tietenkin myös epäileväisesti kaikkeen mikä vain haiskahtaakin Roomalta... Ehkä tuossa onkin jo tarpeeksi syytä pitää meidät uutispimennossa :)

Appivanhempieni matkan ajan meillä on nyt sitten toinenkin haukku talossa. Sinänsä kiva, sillä näin pikkuneidille riittää viihdykettä ja mammakin saa rauhassa vaikkapa kokata ilman että joku roikkuu jatkuvasti helmoissa - tai siis oikeastaan laahkeessa - sen verran harvoin tulee mekkoja tai hameita käytettyä. Harmi vaan, ettei tämä vieraileva yksilö ole läheskään niin innostunut pikkuneidin lähestymisyrityksistä kuin oma karvakasamme, joka näyttää nauttivan jopa niistä hieman kovakouraisemmistakin hyväilyistä.

Noihin hameisiin palatakseni, pidän kyllä mekoista ja hameista kovastikin. On vaan äärimmäisen vaikeaa löytää sellaista omiin muotoihini (leveähkö lantio ja reidet sekä olematon (=tasapaksu) vyötärö yhdistettyinä tikkusääriin, eikä pituuttakaan ole liiaksi suotu) sopivaa mallia. Lisäksi en erityisemmin pidä sukkahousuista tai stay-upeista, siis niistä ohuista, niiden materiaalin vuoksi. Yhden käyttökerran jälkeen ovat rikki kantapäistä. Oikein takertuvat niihin, vaikka ahkerasti rasvailisi. Ällöttävää!

Lapsena useasti ihmettelin ihan ääneenkin miksei äitini käyttänyt koskaan hameita, vaan aina vaan housuja. Pian oma tyttäreni taitaa kysellä samaa... Ei se omena kauas ja niin edespäin :)

Jouluradio


Ulkosuomalaiset hoi, kaipaatteko suomenkielisiä joululauluja? Niitä ja muunkielistäkin joulumusiikkia voi kuunnella osoitteessa www. jouluradio.fi


Viides luukku



Joulupuu on rakennettu...

perjantai 4. joulukuuta 2009

Neljäs luukku

torstai 3. joulukuuta 2009

Kolmas luukku


Luganon joulukuusi 1.12.2009

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Toinen luukku




tiistai 1. joulukuuta 2009

Ensimmäinen luukku


Joulukuun kunniaksi: kuvakalenteri! Osalla kuvista ei kylläkään ole juurikaan joulun kanssa tekemistä, mutta ei kai tuo mitään haittaa :)