Juhannushäät Italiassa

Edellisessä postauksessa kirjoitin epäonnisista nettiostoksistamme ja kuinka edelleen odottelimme vauvansänkyä saapuvaksi. Se tuli viimeinkin perille, kolme viikkoa myöhässä... Kävimme heti paketin sisällön läpi mahdollisten puutteiden vuoksi vain huomataksemme, että yksi laidoista oli rikki. Miten meillä voikin olla aina niin huono onni näiden nettiostosten kanssa... En ymmärrä!

Nettikaupan asiakaspalvelusta luvattiin toimittaa ehjä laita. Sen piti olla jo tiistaina perillä, mutta eipä näkynyt. Mutta eilen torstaina se vihdoin saapui, tai siis ne: olivat sitten lähettäneet varmuuden vuoksi kaksin kappalein... Harmi vaan, että varalaidat olivat sen verran erilaisia alkuperäiseen verrattuna, ettei sängyn kokoaminen meinannut onnistua millään. Onneksi lopulta keksimme oivan patenttiratkaisun ja sänky saatiin kasaan vääränpituisista ruuveista/rei'istä huolimatta.

Sitten hieman positiivisempiin tapahtumiin: mieheni eno ja hänen pitkäaikainen naisystävänsä saivat virallisesti toisensa viime lauantaina Sesto Calendessa Italiassa. Mekin pääsimme paikanpäälle tärkeää tapahtumaa todistamaan, vaikkakin epäsveitsiläiseen tapaan hieman alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Onneksi morsiankin saapui vihkipaikalle vasta samaan aikaan kanssamme niin emme menettäneet mitään olennaista... Itse olisimme kenties olleetkin ajoissa perillä, mutta olimme sopineet ajavamme Italiaan yhdessä appivanhempien ja kälyn kanssa ja nämä saapuivat meille puolituntia sovitusta aikataulusta myöhässä. Lisäksi appiukko halusi välttää muutaman minuutin jonottamisen rajalla ja valitsi pienemmän raja-aseman, joka lisäsi ajomatkaa kyllä melkoisesti. Köröttelimme lisäksi hyvän matkaa kapealla tiellä traktorin perässä ja juutuimme vielä liikenneruuhkaan juuri ennen Sesto Calendea...

Intiimi siviilivihkiminen tapahtui kaupungintalon sisäpihalla, auringonpaahteelta suojaavan suuren puun juurella. Taustalla välkehti turkoosiakin turkoosimpi Ticino-joki... Sää oli oikein kaunis, aurinkoinen mutta ei tukahduttavan kuuma, niin että en läkähtynyt isoine mahoineni. Paikalla olivat vain puolisoiden lähisukulaiset, muutama ystävä ja parin 7-vuotias koiravauva. Hääparia ilmiselvästi jännitti, mutta heidät henkilökohtaisesti tuntenut vihkijä sai muisteloillaan tunnelman vapautumaan. Kaikki olivat oikein iloisia, paitsi ehkä sulhasen 86-vuotias äiti, joka oli hieman surumielinen, kun joutui "luopumaan" pojastaan. Tähän asti poika on käynyt lähes päivittäin äitinsä luona milloin syömässä, milloin viemässä hänelle pyykättävää, käyttämässä äitiä asioilla ja niin edelleen, ja nyt äiti pelkää, ettei hänestä enää ole hyötyä, kun pojalla on samassa taloudessa asuva vaimo... (Pari muuten muutti yhteen vain hieman ennen häitään, vaikka ovatkin seurustelleet jo lähes kaksi vuosikymmentä!) 

Vihkimisen jälkeen ajoimme Rancoon Lago Maggioren rannalle. Häälounas tarjoiltiin aivan ihanan il Sole di Ranco -ravintolan pergolassa, johon kävi ihanan vilvoittava tuulenvire järveltä.

Ruoka oli sanoinkuvaamattoman hyvää!

Illalla ennen kotiinlähtöä kävimme vielä kylässä parin uudessa asunnossa. Se oli aivan valloittavan ihana pienkerrostalon kattohuoneisto ranskalaisine parvekkeineen ja vehreine jokinäkymineen. Kyllä kelpaa parin siellä aloitella aviotaivaltaan.

Sukusunnuntai

Tällä kertaa vietin Sveitsin kansallispäivää Italiassa. Miehen täti P. oli kutsunut meidät sunnuntailounaalle luokseen Milanon kupeeseen. Täti ja muukin suku toivoi kovasti näkevänsä taaperoisemme, joten olihan sitä mentävä, vaikka mies ei työkiireiltään mukaan ehtinytkään. Minusta tällaiset sukukokoukset ovat sitä paitsi jopa mukavia, toisin kuin miehestäni.

Menomatkalla koukkasimme appivanhempieni kanssa hakemassa miehen isotädin vanhainkodista. Signora D. näytti entistäkin sirommalta, mutta muuten oikein virkeältä, vaikka ikää on jo reilusti päälle 80 vuotta, itse asiassa jo melkein 90. Järki leikkaa kuin partaveitsi.

Kuin kunnon sveitsiläiset ainakin, saavuimme täti P:n luokse ensimmäisinä ja juuri oikealla kellonlyömällä. Come orologi svizzeri.

Pian piha oli jo täynnä autoja. Paikalle kaarsivat kälyni C., hänen miesystävänsä G. ja tämän 3-vuotias tytär F, jotka olivat poimineet mukaansa nonna M:n. Seuraavaksi saapui miehen serkku N. tyttöystävineen. Lounaan jälkeen paikalle noudettiin myös isotäti L. Isäntinä toimivat siis täti P. ja setä N. sekä edellisen isä M. Appiukkoni kaksi muuta veljeä jälkikasvuineen ja Madridissa asuva sisar perheineen eivät tällä kertaa päässeet paikalle.

Aluksi juotiin tietenkin tervetuliaismaljat ja napsittiin suolapaloja kuulumisia vaihdettaessa. Hieman ehdimme pihanurmella pallotellakin appivanhempien, kälyn sulhasehdokkaan ja tämän tyttären kanssa ennen kuin emäntä ilmoitti ruoan olevan valmista.

Alkupaloiksi täti oli pyöräyttänyt ricottakesäkurpitsapiirasta, kinkkukääröjä insalata russa (italiansalaatti)- ja katkaraputäytteellä sekä fetapiirakoita. Primona meille tarjoiltiin juuri sopivasti chilillä ryyditettyä pastasalaattia ja secondona (nyt taitaisi tarvita vaikkapa La Dolce Vitan Veran apua seuraavien ruokien suomentamisessa...) vitello tonnatoa (vasikanpaistia tonnikalakastikkeessa?), fesa di manzo salmistratoa (jonkinlaisessa suolaliuoksessa marinoitua naudanlihaa) kapriskastikkeessa, papusalaattia ja linssejä. Jälkkäriksi oli aivan ihanaa jäätelöä kera hedelmäsalaatin, joka koostui makeaakin makeammista persikoista ja sopivan kirpeistä tädin omalta pihaltaan poimimista karhunvatukoista. Kälyni C. oli lisäksi tehnyt miesystävänsä kanssa suussasulavaa hedelmätiramisua. Olin haljeta jo ennen secondoa...

Ruokailun jälkeen olisin ollut valmis vetäytymään neidin kanssa päiväunille, mutta anoppini halusi ehdottomasti vapauttaa minut nukuttamishommasta sillä seurauksella, että kukaan ei lopulta saanut nukutuksi. Onneksi tyttönen oli sentään ottanut autossa pikapäikkärit.

Hetken ruokia sulateltuamme iloinen joukkomme siirtyi uima-altaan ääreen. Uiminen niin täydellä vatsalla kauhistutti, mutta pakkohan se oli kun lähes kaikki muutkin yksi toisensa perään sinne altaaseen sukelsivat. Jännä, että italialaiset - tai siis ainakaan nämä sukulaisemme - eivät näytä soveltavan uima-altaisiin sitä kuuluisaa kolmen tunnin sääntöä...

Vesi oli 27 asteista. Saattaa kuulostaa paljolta, mutta siinä helteessä se vaikutti jopa kylmältä!

Neiti aristeli pitkään altaaseen menoa. Olisi paljon mieluummin vain nakellut sinne kaikki lähiympäristön pikkukivet, jos vain olisi saanut luvan. Vasta kun kaikki muut olivat jo poistuneet altaasta suostui neiti kelluskelemaan mamman käsivarsien kannattelemana. Mutta kerran veden makuun päästyään ei olisi millään halunnut sieltä pois, kuinkas muuten.

Välipalaksi tarjoiltiin virvokkeita ja Elviran mustikkapiirakkaa. Ja saan kuulemma tehdä sitä toisenkin kerran. Siitäkin huolimatta, että zio N. olisi syönyt sitä mieluiten aamupalalla. Kummallisia nuo italiaanot ;)

Ihanat sunnuntai-iltapäivätkään eivät kestä ikuisesti ja pian olikin jo kotiinlähdön ja hyvästien aika. Neiti simahti melkein heti autoon päästyään. Mamman peloista huolimatta iltapäikkärit eivät onneksi vaikuttaneet juurikaan yöuniin tai venyttäneet niille nukahtamista, vaan mamma ja papà saivat seurata illan ilotulitusshowta kaikessa rauhassa (ja toisella silmällä FlashForwardia).

Konfederaation presidentin Doris Leuthardin vierailua kunnioitettiin kera pienimuotoisen lentonäytöksen:

Ja sitten niitä ilotulituksia: