maanantai 25. tammikuuta 2010

Bongattua, osa II

Haa, eilen bongasin jälleen merimetson. Itse asiassa jopa neljä.

Tällä kertaa oli kamerakin mukana. Kuvanlaatu tosin jättää hieman toivomisen varaa, koska tähän aikaan vuodesta valoa on suhteellisen vähän viiden aikaan iltapäivällä: aurinko on siihen aikaan painunut jo vuorten taakse.


Yksi kykki puussa ympäristöään tarkkailemassa.


Toinen levitteli siipiään talveksi tyhjentyneen leirintäalueen rantakiveyksellä.


Hetkeä aiemmin sillä oli seuranaan kaksi kaveria.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Tammikuun värejä


Tammikuisen lauantai-iltapäivän värejä Periferiasta
Posted by Picasa

perjantai 22. tammikuuta 2010

Uusi naapuri

Kesästä asti olimme ihmetelleet naapurimme pyöristyvää vatsaa. Alusta asti näytti olevan ilmiselvää, että siellä oltiin pieniin päin.

Viikot kuluivat ja kuukaudetkin, naapurin vatsa vain leveni levenemistään, mutta mitään muuta ei näyttänyt tapahtuvan. Tuttavammekin alkoivat jo kysellä, että joko olemme päässeet jälkikasvua ihailemaan. Aloimme jo epäillä, että kenties naapurimme vatsa kasvoi aivan muista syistä, ehkä ruokavaliossa oli jotain pielessä tai ehkä se johtui jonkinlaisesta sairaudesta tai ehkä vatsa oli vain luonnostaan yliluonnollisen suuri... Ehkä se ei todellisuudessa ollut edes kasvanut vaan kaikki oli oman mielikuvituksemme tuotetta.

Vaan eilen vihdoin ja viimein näimme jotain, mikä todisti epäilyksemme vääriksi! Kas tässä hän nyt sitten lopulta on! Ikää puolitoista vuorokautta :)


Aasivauva


Aasit muuten odottavat keskimäärin 12 kuukautta, useat jopa 13 kuukautta tai kauemmin.

torstai 21. tammikuuta 2010

Bongattua

Tällaisen bongasin viime sunnuntaina.

Ensimmäinen ajatukseni oli, että jopa on ruma lintu, mikä lie.

Mutta olisikohan se sittenkin harmaahaikara kaula mutkalla, niska kyyryssä, höyryävän kompostikasan päällä lämmittelemässä?

perjantai 15. tammikuuta 2010

Flunssaa pukkaa

Niinpä niin, täällä ollaan taas nuhaneninä ja päät tukossa. Ensin sairastui mies, sitten minä ja varmaan pian tytöntylleröinenkin.

Itsellä on taas kerran inhottavia tuntemuksia tuolla rintalastan seudulla, samanlaista korvennusta kuin marraskuussa. Kuumetta ei ole onneksi tällä kertaa.

Olen tainnut unohtaa mainita, että kun raahauduin lääkäriin silloin marraskuussa niin ottivat siellä possutestin nenästä ja nielusta. Tulosta sain odotella kokonaiset kolme viikkoa, koska olivat lähettäneet näytteen tartuntatautilabraan Geneveen, jossa oli sattuneesta syystä hieman ruuhkaa.

Tulos oli muuten positiivinen. Että sitä se sitten oli. Eipähän tarvinnut enää jahkailla, että ottaako rokotus vai ei.

Odotus palkittiin

Tänään sitten bongasin sen! Vihdoinkin! Sieltä se syöksyi lentoon jokipahasemme penkalta, iso musta lintu oransseine poskineen. Taisi meitä säikähtää. Kameraa ei tietenkään ollut mukana eikä siitä olisi kyllä paljon hyötyä ollutkaan, sen verran vikkelästi liihotti siipiniekka tiehensä.

Hassua, että merimetso päätti näyttäytyä meille nyt. Vasta tiistaina oli paikallislehdessä juttua siitä, kuinka järvemme merimetsokanta on viime kuussa yllättäen romahdusmaisesti pienentynyt, vain muutaman päivän aikana. Marraskuussa merimetsojen lukumääräksi arveltiin noin 2500 ja nyt niitä näyttäisi olevan jäljellä vain joitain satoja.

Merimetsojen arvellaan jättäneen järvemme taakseen poikkeuksellisen kylmän sään vuoksi. Ei siksi, että niille olisi tullut vilu, vaan siksi, että kylmyys olisi ajanut kalat syvempiin vesiin, mikä olisi puolestaan houkutellut linnut etsimään parempia metsästysmaita - vai pitäisikö sanoa kalavesiä - jostain muualta. Toinen taho arvelee lintujen jo ryöstökalastaneen järvemme tyhjäksi ja siirtyneen tyhjentämään seuraavaa.

Ensimmäinen ajatukseni luettuani paikallislehden otsikon "Minne merimetsot ovat joutuneet?" oli, että joku kimmastunut kalastaja on päättänyt ryhtyä tuumasta toimeen ja ratkaista merimetso-ongelman omalla tavallaan... Mutta 2000 linnun lahtaaminen muutaman päivän aikana huomiota herättämättä taitaisi olla aika mahdoton tehtävä kenelle vaan, erityisesti ottaen huomioon kuinka tiheästi järvemme rannat on asutettu. Taisi luonto sittenkin ratkaista itse tämän "ongelman"?

Kalastajat tosin jo pelkäävät merimetsojen joukkopaluuta lämpötilojen taas noustessa. Toisaalta vielä pahempana kauhuskenaariona pidetään sitä, että merimetsoista palaa vain osa. Se tarkoittaisi, että ne ovat löytäneet uusia pesimisalueita eli mahdollisesti levittäytyneet alueille, joilla niitä ei ole aikaisemmin ollut.

Ja taistelu jatkuu...

tiistai 12. tammikuuta 2010

Syitä blogihiljaisuudelle

Hei vaan, täällä ollaan taas pitkästä aikaa!

Vuosi 2010 on ollut tähän mennessä niin kiireistä aikaa, että hyvä että olen edes ehtinyt lukemaan muiden blogeja! Tai eihän tässä oikeastaan ole mihinkään kiire ollut, on vaan ollut niin paljon muuta mielekästä tekemistä, että koneella istuminen on jäänyt ihan minimiin. Hyvä niin! Mieskin on ollut enemmän kotona iltaisin ja mieluummin olen käpertynyt sohvalle hänen kainaloonsa.

Ihanainen siskoni kävi kylässä, ensimmäistä kertaa täällä uudessa asunnossamme. Toi tuliaisiksi ison kassillisen irtokarkkeja, salmiakkia, Fazerin suklaata (pipari, lontoonrae, omar), suklaakonvehteja, vihreitä kuulia, kahvia, ruisleipää, kirjoja, lehtiä ja jopa pari muumikulhoa... Saimme nauttia hänen seurastaan tällä kertaa kokonaisen viikon! Erityisesti tytöntylleröinen otti tädistään kaiken ilon irti: kerrankin löytyi kaveriksi väsymätön leikittäjä - tai oikeastaan leikitettävä... Äiti sai puuhastella omiaan ihan rauhassa neidin viihtyessä paremmin kuin hyvin tätinsä seurassa. Olipa luksusta lukea sanomalehti keskeytyksettä ja kokata lounasta ilman, että joku roikkuu lahkeessa! Viikko meni kylläkin aivan liian nopeasti, emmekä ehtineet siskon kanssa tehdä puoliakaan siitä kaikeasta, mitä etukäteen suunnittelin... Luganon alennusmyyntien koluaminenkin jäi vain haaveeksi, sniif. Mutta hyvä niin, säästyivätpä nekin rahat.

Tytöntylleröinen päätti vihdoinkin, että on aika alkaa harjoitella kävelemistä ihan tosissaan. Ensimmäiset neljä haparoivaa askelta sain nähdä viikkoa ennen joulua ja näinä päivinä on vihdoin opittu myös kuinka noustaan seisomaan ilman tukea. Eli ei tarvitse enää pyllähdyksen jälkeen kontata lähimmän huonekalun luokse, vaan reippaasti noustaan pystyyn niiltä sijoiltaan ja matka jatkuu kahdella jalalla. On se vaan jännä, miten kävelemään oppiminen tuntuu vanhemmasta niin tärkeältä virstanpylväältä ja on jopa jonkinlainen ylpeydenaihe, vaikka aika harvassa kai ovat sellaiset (terveet) lapset, jotka eivät tätä taitoa ennemmin tai myöhemmin oppisi.

Uusien taitojen opettelun ja puhkeavien poski- ja kulmahampaiden myötä yöt ovat jälleen muuttuneet levottomammiksi. Ja koska päivätkin ovat olleet kovin intensiivisiä, on tämä äiti aikaistanut suosiolla nukkumaanmenoaikaansa. Siinäkin yksi syy viimeaikaiselle blogihiljaisuudelle.

Tänäaamuna raahauduimme ensimmäistä kertaa joululomien jälkeen viikottaiseen äiti - lapsitapaamiseen. Kahvikupposen ääressä tuli puheeksi mikäs muukaan kuin raha. Keskustelukumppani oli ehdottomasti sitä mieltä, että kotiäidinkin tulee saada työstään palkkaa - mieheltään: rahaahan ei kotiäidille juuri muualtakaan heru, kun lapsilisätkin maksaa täällä työssäkäyvän puolison työnantaja palkan ohessa. Hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että kotiäidin (tai miksei -isänkin, jos perheen elättäjä onkin äiti) tulisi saada käyttöönsä kuukausittain tietty ennaltasovittu rahamäärä käteisenä, jonka hän voi käyttää haluamallaan tavalla omiin tarpeisiinsa (mm. koska rahan pyytäminen/aneleminen puolisolta on nöyryyttävää). Hänen mielestään yhteinen tili ei aja samaa asiaa, saati sitten rinnakkaisluottokortti, koska silloin olisi kuitenkin aina jollain tapaa tilivelvollinen sille tienaavalle puolisolle.

Tähän loppuun nyt sitten heitänkin kysymyksen mahdollisille lukijoille (ei tarvitse olla kotiäiti!), että mitä olette tällaisesta mieltä? Jos tätä sattuisi joku kotiäitikin lukemaan, niin olisin kiinnostunut kuulemaan, miten nämä raha-asiat on muissa perheissä käytännössä sumplittu (saa kommentoida ihan anonyymisti!)