Vastustusta

Kotikonnuillani, siis niillä suomalaisilla, kunnilla oli tapana kilpailla keskenään siitä, kuka saisi houkuteltua alueelleen enemmän liikeyrityksiä, työpaikkoja, asiakasvirtoja ja ennen kaikkea RAHAvirtoja.

Nykyisillä kotikonnuilla kunnilla lienee kahisevaa kirstuissaan jo tarpeeksi. Tai sitten ne eivät vaan todellakaan hyödy mitään mahdollisista uusista liikeyrityksistä. Joka tapauksessa haitat lienevät hyötyjä suuremmat. Se ainakin on varmaa, että mahdollisesti lisääntyvä liikenne nähdään niin suurena peikkona, että erityisesti palveluyrityksiä ja niiden laajentamissuunnitelmia kannattaa ehdottomasti vastustaa.

"Tänne ei ainakaan tarvitse mitään kauppakeskusta suunnitella, kysykää naapurikunnasta!"

"Liike- ja teollisuusrakentaminen pilaa maiseman!"

"Palveluiden keskittäminen aiheuttaa turhaa autolla ajoa!"

"Kauppakeskuksen laajentaminen lisää liikennettä ja ruuhkia!"

"Lisää kauppoja - yhä vähemmän aikaa perheelle ja epäkaupallisille vapaa-ajanviettotavoille!"

"Uusi X-ketjun pikaruokaravintola kärjistäisi M:n liittymän ruuhkia entisestään."

"Liike- ja teollisuusyritykset ovat pilanneet laaksomme, tehkäämme siitä jälleen asuttava muuttamalla yleiskaavaa. Kas näin, kylläpä viheralueesta tulikin mukavan laaja. Ai sen sisään jäi alueella kaksi vuosikymmentä toimineita yrityksiä? Ei muuta kuin puskutraktorit käyntiin! Saisikohan tuon moottoritienkin eliminoitua, niin perheiden olisi mukavampi virkistäytyä uudella viheralueella, kun liikenteen jylyn sijasta korvissa soisi linnunlaulu?"

Uusi harrastus

Päätinpä minäkin sitten ryhtyä bloggaamaan muiden tuotoksia aikani lueskeltuani. Syksyisinhän pitää aina aloittaa uusia harrastuksia, joten ei kun härkää hännästä. Tämähän saattaisi sitäpaitsi olla kotiäidille paremmin kuin hyvin sopiva harrastus: voi harrastaa kotoa käsin eikä maksa muuta kuin aikaa. Ja sitähän kotiäideillä ainakin yleisten uskomusten mukaan on. Nettiyhteyksistä tulee maksettua joka tapauksessa muutenkin.

Hyviin tapoihinhan kuuluu kai esittäytyä. Olen 30+ kotiäiti, jota on siunattu yhdellä pian vuoden täyttävällä lapsella ja toisella aika paljon vanhemmalla, joka tituuleraa itseään aviomiehekseni. Perheeseen kuuluu myös maailman laiskin koira. Elää vain syödäkseen.

Asustelemme Keski-Euroopassa, mutta kuitenkin periferiassa, vaikka tuo Keski tuossa Euroopan edellä johonkin muuhun vaikuttaisi viittaavankin. Alue on eräänlaista suurten eurooppalaisten kulttuurien ja kielten vaihettumisvyöhykettä, mutta samalla aivan omanlaisensa pieni ja erityislaatuinen, vuorten rajaama maailmansa. Reilut kolme vuotta olen saanut olla osa tätä niin ihmeellistä ja erilaista Euroopan kolkkaa.

Kotiseutuamme on siunattu, ainakin keskilämpöjä ajatellen, miellyttävällä ilmastolla. Kesä on pitkä ja lämmin, talvi leuto ja vähäluminen. Mutta keskiarvothan eivät ole missään nimessä koko totuus... Kesällä on usein tukahduttavan kuumaa ja talvella niin kosteaa, että homekasvustot rehottavat seinillä ja ilma tuntuu huomattavasti koleammalta kuin mitä lämpömittari antaa ymmärtää. Kostea kylmyys tunkeutuu luihin ja ytimiin, hrrrr. Mieheni epäileekin, että olen huijannut häntä. Suomineidon sijasta hän naikin blondin zimbabwelaisen. Eihän aito suomalainen VOI palella, kun mittari näyttää +5. Tai sisälämpömittari +19.

Eräs kotiseutumme ärsyttävimmistä ominaisuuksista ovat ainaiset liikenneruuhkat. Joka paikkaan pitää mennä autolla, siis ihan kaikkialle! Kummajainen se, jolla ei ole autoa tai kahta, saati sitten ajokorttia! Miten ikävöinkään Helsingin julkistaliikennettä. Ruuhkia aiheuttaa myös naapurimaasta palkattu lisätyövoima. Kymmentuhatpäinen massa liikkuu pääasiassa henkilöautoilla. Luonnollisesti henkilö per auto. Eivätkä nämä pendelöijät ole tunnettuja liikenne- tai muunkaanlaisten sääntöjen noudattamisesta... Kaaos on valmis. Kotikuntaraukkamme on yksi eniten tästä ainaisesta läpiajoliikenteestä kärsivistä kunnista.

Tässäpä tätä, näin aluksi. Kotiäidin askareet kutsuvat.