sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Paluu arkeen

Joulu on ohi ja paluu arkeen edessä. Onneksi on kuitenkin mitä odottaa: vuoden viimeisenä päivänä mies palaa työreissulta ja ensimmäisenä päivänä otamme vastaan hartaasti odotetun vieraan koti-Suomesta. Ja pianhan meillä vierailee myös "la Befana", että eiväthän ne juhlat nyt tähän onneksi loppuneet.

Aloitin paluun arkeen jo tänään marssimalla pesutupaan ja pesemällä pari koneellista pyykkiä. Kiireellisissä tapauksissa pesutupaa saa käyttää sunnuntaisinkin. Kiireestä en tiedä, mutta onhan meillä kyllä jonkinlainen hätätilanne, sillä pesutupa on käytössämme perjantaisin. Ja tällä viikollahan perjantaina oli joulupäivä ja vuoden ensimmäinen päiväkin sattuu sopivasti perjantaille. Ja kolmea viikkoa ei oikein voi elää taaperon kanssa pyykkäämättä.

Iltapäivällä nautimme typykän kanssa ihanan aurinkoisesta ja raikkaasta talvisäästä. Oli oikein oivallinen keli testata joulupukin tuomaa kameraa. Ohessa pari otosta.


Kameran lisäksi tämä mamma sai lahjaksi muun muassa tämänhetkistä suosikkituoksuaan, kellon, ihanan mustavalkoisen muumityynyliinan ja Nintendo Wii-Fit Plussan... Olin kylläkin ajatellut aloittaa kuntokuurin, mutta jossakin oman kodin ulkopuolella! Ihan toisella tavalla tulee tsempattua, kun hikijumppaa porukassa kuin että jos yrittäisi kotona yksinään punnertaa. Saa nähdä tuleeko tuota oikeasti minkä verran käytettyä. Miehen kanssa sitä jouluiltana testailtiin. On sitä ainakin hauska pelailla, mutta se kauanko innostus jatkuu ja se onko tuosta fyysisen kunnon kannalta oikeasti jotain hyötyä, jää vielä nähtäväksi.

Jouluaatto meni odotellessa miestä kotiin työmatkalta, siivoten ja viimeisiä jouluruokia valmistellen. Appivanhemmat ja miehen sisko vierailivat meillä alkuillasta. Halusivat antaa neidille lahjansa jo aattona, koska joulupäivän aamu kuluisi heiltä joululounasta valmistaessa ja toisaalta joululounaalle oli tulossa sukulaisia, joiden kanssa lahjoja ei perinteisesti vaihdeta, joten olisi ollut noloa heidän edessään availla paketteja. Sitä paitsi tähänkin asti appivanhemmillani on ollut tapana tuoda lahjansa aattoillan messun jälkeen ja ne on avattu heti keskiyöllä. Pikkuneidin kannalta tämä ei tietenkään olisi kaikkein otollisin vierailuaika, joten aattoperinteitä ja aikatauluja jouduttiin rukkaamaan uuteen uskoon.

Appivanhemmat ja käly saapuivat neljän tienoilla, ja koska se ei ole täällä mikään varsinainen ruokailuaika, nautiskelimme hieman kuohujuomaa ja pientä purtavaa: lohta, hapankorppuja, ruisleipää, parmankinkkua, homejuustoa, piparkakkuja, kälyn valmistamia kikhernepullia jugurttiruohosipulikastikkeella, focacciaa ja suklaapepperonipäällysteistä granaa sekä vanilja- ja suklaakreemitäytteisiä tähtitorttuja (mieheni ei voi sietää luumua..)... Niin, ja maistelimme myös jo hieman joulukinkkuakin, appivanhemmat ja käly elämänsä ensimmäistä kertaa. Olin onnistunut sen Ikean elintarvikepuodin pakastealtaasta bongaamaan. Onneksi, sillä täältä ei muista kaupoista löydy mitään edes etäisesti joulukinkkua muistuttavaa, enkä koskaan ole niin ajoissa liikkeellä, että saisin moisen jostain erikseen tilattua =)

Neiti sai isovanhemmiltaan lahjaksi nuken, tädiltään sammakkotossut ja tädin roomalaiselta "ystävältä" (joka tosin ei viettänyt joulua kanssamme) sammakkopipon, kaulahuivin ja sormikkaat.

Meidän sekä mummin ja vaarin lahjat (joita olikin aikamoinen määrä, meiltä kovia ja isovanhemmilta pääosin pehmeitä) neiti sai avata vasta jouluaamuna. Joulupukki oli ne käynyt jouluyönä kuusen alle jättämässä. Meillä ei miehen toivomuksesta käy Jeesus-lapsi ja onhan se itsellenikin aika tuntematon traditio toisin kuin joulupukki valkoparta vanha ukki :)

Neiti ryntäsi heti isoimman paketin kimppuun ja ryhtyi repimään lahjapaperia. Edelliseltä päivältä oli hyvin vielä muistissa, mitä niille paketeille oikein tehdään! Tyttönen oli enemmän kuin tyytyväinen sen ensimmäisen paketin avattuaan ja loput lahjat eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa. Kun ne oli pitemmän kaavan mukaan saatu vihdoin avatuksi, aloimmekin olla jo aikalailla myöhässä aikatauluista. Vasta jälkikäteen tuli mieleen, että olisihan sitä voinut antaa lapsen availla pakettejaan omassa tahdissaan, vaikka yhden päivässä, jos niin tahtoo. Olimmepa me vanhemmat kovin malttamattomia...

Saavuimme appivanhempieni joululounaalle tietenkin myöhässä - ja vihoviimeisinä. Jopa Italian sukulaisten jälkeen. Tällaista tämä nykyään on...

Ensin kilistelimme tervetuliaismaljoina Dom Perignonia ja maistelimme ohessa Tête de Moine-juustoa eli "munkinpäätä" sekä kälyn focacciaa ja suklaagranaa. Varsinaisen lounaan alkupaloja oli niin montaa sorttia etten niitä kaikkia tähän jaksa luetella, mutta joitain kuitenkin: lohta ja lohileipäsiä, sieniä, pateeta, ilmakuivattua kinkkua, keittokinkkua ynnä muita leikkeleitä, insalata russaa (italiansalaattia) ja muita salaatteja, oliiveja, suolakurkkuja jne. Ensimmäisenä ruokalajina nautimme kurpitsalasagnea. Sitten oli vuorossa vasikkaa artisokkatäytteellä, ankkaa ja faraonaa (helmikanaa?). Viimeisen ruokalajin, keitetyn naudanlihan, jätin väliin, samoin hedelmät jäivät syömättä, sillä oli ihan pakko jättää tilaa panettonelle, torronelle ja suklaalle!!!

Omasta aattoillan ateriasta en viitsi kirjoittaa, se kun koostui niistä tyypillisistä ja melko yllätyksettömistä suomalaisista jouluruoista. Niiden tähteitä ja joululounaalta jääneitä tuhosimme jälleen kälyn ja appivanhempien kera täällä meillä eilen eli tapaninpäivänä. Erityisesti rosolli, porkkanalaatikko ja kinkku tekivät hyvin kauppansa. Parituntisen syöpöttelyn jälkeen appivanhemmat ja käly jatkoivat matkaansa Italiaan sukuloimaan ja me neidin kanssa lähdimme tapanin vaunuajelulle kinkkuja sulattelemaan.

torstai 24. joulukuuta 2009

24. luukku


Hyvää joulua!!!

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

23. luukku



tiistai 22. joulukuuta 2009

22. luukku

Hupsista, nappi putosi!

maanantai 21. joulukuuta 2009

21. luukku

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

20. luukku

lauantai 19. joulukuuta 2009

19. luukku

perjantai 18. joulukuuta 2009

18. luukku



torstai 17. joulukuuta 2009

17. luukku


keskiviikko 16. joulukuuta 2009

16. luukku

Joulupallo

tiistai 15. joulukuuta 2009

Kerrostalossa asumisen ihanuudesta

Suomalaisten sanotaan usein unelmoivan omakotitalosta järven rannalla (pikku)kaupungin keskustassa.

En tunnista tästä itseäni (vaikka asummekin lähes järven rannalla ja kyläpahasen "keskustassa"): lapsuusvuosien jälkeen en ole haaveillut omakotitalosta. En sen jälkeen kun vanhempani hankkivat aidon - ja lähes alkuperäisessä kunnossa olevan - rintamamiestalon. Ei kiitos, minulle kelpaa kyllä huomattavasti vaivattomampi kerrostaloasuminen (nimimerkillä peukalo keskellä kämmentä). Tai miksei jossain elämänvaiheessa rivarinpätkäkin... Kunhan ei tarvitse asua jatkuvan remontin keskellä!

En ole koskaan välittänyt puutarhanhoidosta, saati sitten lumitöistä. Harvat viherkasvinikin, jopa kaktukset, olen onnistunut tappamaan joko liialla tai liian vähällä kastelulla eräitä poikkeuksia lukuunottamatta, jotka sinnittelevät hengissä joko kitukasvuisina tai jotenkin muulla tavoin muotopuolina. Kuten vaikkapa rahapuu, joka kasvaa kyllä pituutta, liiaksikin, mutta pudottaa lehtensä. Eli ei kiitos, en halua punaista tupaa ja perunamaata!

Tällä hetkellä asumme kerrostalossa, mutta meillä on kuin onkin oma pieni piha. Mies sen halusi, koiraa ja lasta varten... Hoidettavana on onneksi vain nurmikko ja rivi tuijia. Ehkä tuosta vielä selvitään...

Vannoutuneelle kerrostaloasumisen kannattajalle on kylläkin viime aikoina huolestuttavasti alkanut hiipiä mieleen epäilys sen suhteen, että onko tämä asumismuoto sittenkään perheellemme se oikea ja ihanteellisin.

Olimme tottuneet edellisessä asunnossamme pienkerrostalon rauhaisaan ilmapiiriin: seinänaapuria ei ollut ja yläkerran huoneisto toimi eläkeläispariskunnan loma-asuntona.

Täällä kaikki on toisin. Kaikki asunnot ovat vakituisessa asuinkäytössä paitsi meidän yläpuolellamme sijaitseva asunto, jossa pitää majaansa yhden henkilön toimisto. Jälkimmäinen seikka on tietenkin hyvä asia: silloin kun firmasta kuuluu ääniä ne kuuluvat yleensä päiväsaikaan.

Mutta sitten niihin syihin, jotka ovat saaneet harkitsemaan toisenlaiseen asumismuotoon siirtymistä.

Eräät naapurimme paukuttavat metallisten kellarikoppien metalliovia (enkä puhu nyt mistään kanaverkosta) jopa yhdeltä yöllä tavaroitaan järjestäessään (ja ne kopit sijaitsevat tietenkin juuri meidän makuuhuoneidemme alapuolella...). Toiset eivät tiedä mihin pesukoneen lokeroon pesujauhe tulisi laittaa, joten he kaatavat sitä varmuuden vuoksi myös esipesu- ja huuhteluainelokeroon, koneen päälle ja lattialle. Toiset siivoavat pesutuvassa jälkensä, toiset eivät. Ja tietysti aina ennen omaa vuoroa on asialla ollut joku sottapytty. Pitemmän päälle alkaa ketuttamaan toisten sotkujen siivoaminen ja vielä ilmaiseksi. Puhumattakaan siitä, että jos kerran jätät pyykkivuorosi käyttämättä, niin seuraava pyykkääjä kuvittelee sinun jättäneen pesutuvan sellaiseen järkyttävään kuntoon...

Napolilaiset naapurimme ovat vuokranneet vain yhden autopaikan, vaikka heillä on kaksi autoa ja niinpä toinen auto seisoo parkissa aina ulko-oven edessä (vaikka se on nimenomaan kielletty). Pitemmän päälle alkaa ketuttamaan, että itse tunnollisesti maksat kalliista autopaikoista...

Portugalilaisnaapurimme asensivat kellarikomeroonsa pakastimen, joka käyttää yhteistilojen sähköä eli tulee meidän kaikkien muidenkin maksettavaksi. Samaiset naapurit ovat koristelleet joulua silmälläpitäen myös oman osuutensa rappukäytävästä. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun he ovat ripustaneet hissin viereiselle seinälle englanninkielisiä joululauluja rääkyvän joulupukin pään, joka aloittaa hoilaamisen jokaikinen kerta kun hissi liikkuu. Mainitsinko jo, että rappukäytävässä kaikuu erittäin muhevasti? Ja että osa naapureistamme palaa kotiin töistä (?) vasta aamuyöllä?

Jostain yläpuoleltamme heitellään terassillemme tupakantumppeja (koiramme tietenkin syö näitä; pahe, joka sillä on ollut pennusta lähtien ja josta sitä ei ole saatu yrityksistä huolimatta "vierotettua") sekä hedelmien siemeniä ja kiviä (koiramme on nielaissut muun muassa kokonaisen persikankiven... oksensi sen lempimatolleni, minnes muualle...). Kerran yläkerrasta putosi puinen lattiaharja ja osui melkein miestäni päähän. Naapurin rouva sanoi, että hupsista ja pyysi, että josko mieheni voisi ystävällisesti kipaista palauttamassa sen neljänteen kerrokseen...

Suvaitsev(ais)uutta ja ymmärtämystä siis kysytään. Kovasti.

Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen viime viikon torstaina, mutta en sitten ehtinytkään kirjoittaa loppuun kerralla. Saman päivän iltana, itseasiassa perjantain puolella, sillä kello oli jo yli puolenyön, heräsin sellaiseen ryskeeseen ja paukkeeseen, että luulin jonkun tulleen asuntoomme oven lävitse. Hetken huone pyöri ympärilläni, enkä tiennyt miten päin sänky oli, tai ylipäänsä, että missä itse oikeastaan olin. Kauhea tunne!!! (Mieheni kertoi jälkikäteen tunteneensa aivan samoin!)

Olin hetken aikaa kauhusta kankeana enkä onnistunut liikahtamaankaan. Ryske oli tässä vaiheessa jo ohi, mutta kuulin miesäänen karjuvan. Kuulosti ihan siltä kuin hän olisi ollut makuuhuoneessamme! Jokainen sana kuului niin selvästi! Mies syytti kovaan ääneen kumppaniaan kaiken tuhoamisesta, huusi, ulvoi ja jopa itkikin. Välillä ryskyikin jälleen. Moneen kertaan olimme jo olleet valmiita soittamaan poliisit paikalle. Ei pelkästään sen mekkalan takia vaan ihan jo siksikin, että alkoi tulla huoli, että jos siellä alkaa tapahtua jotain vakavampaakin. Tätä jatkui noin tunnin, kunnes ovi kävi ja jompikumpi (tai kummatkin?) poistuivat paikalta. Ihana rauha laskeutui. Mutta ei puhettakaan siitä, että olisimme osanneet käydä heti nukkumaan, ei kaikelta siltä adrenaliinilta...

Onneksi tyttö nukkui kaiken tämän läpi, ihme kyllä! Hassua sinänsä, sillä yleensä tuo herää suunnilleen siihenkin, kun nuppineula putoaa.

Mies teki omat johtopäätöksensä ja tilasi seuraavana päivänä nipuittain taloesitteitä... Saapas nähdä päätyykö tämä vannoutunut kerrostaloasukki alkuperäisten toiveidensa vastaisesti omakotitaloon johonkin periferian periferiaan, jonka ainoa palvelu on postibussi (ja hyvässä lykyssä ehkä bensa-asema). Sinne samaan siis minne niin monet paikalliset alkuperäisasukkaatkin ovat jo vetäytyneet...

15. luukku



maanantai 14. joulukuuta 2009

14. luukku



sunnuntai 13. joulukuuta 2009

13. luukku

Jouluvaloja


lauantai 12. joulukuuta 2009

12. luukku


Joulupallot


perjantai 11. joulukuuta 2009

11. luukku






Joulupallot

torstai 10. joulukuuta 2009

Kymmenes luukku



keskiviikko 9. joulukuuta 2009

tiistai 8. joulukuuta 2009

Kahdeksas luukku



maanantai 7. joulukuuta 2009

Seitsemäs luukku



Valoa pimeyteen

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Kuudes luukku



Hyvää itsenäisyyspäivää!

lauantai 5. joulukuuta 2009

Keskittymiskyvyttömyydestä helmattomuuteen (että tämä otsikointi osaa olla ajoittain vaikeaa...)

Ääh, jotenkin ei tule kirjoittamisesta mitään näinä päivinä. Ideoita riittäisi, mutta ajatukset eivät pysy kasassa. En vaan jaksa keskittyä. Mieluummin näpertelen kaikkea pientä mukavaa ihan muualla kuin tässä tietokoneella. Työnalla ovat muun muassa lapaset pikkuneidille. Siinä ohessa on tullut väkerrettyä myös erinäisiä kortteja ja joulukoristeita. Kaapissa odottaisi pöytäliinakangas ompelemista.

Haluaisin virittää huomenna Suomen lipun ikkunaan, mutta se on edelleen kesäisen muuton jäljiltä hukassa. Siis se lippu. Samoin kynttilänjalat ja itse kynttilätkin. Kolmevuotinen perinteemme on siis vaarassa. Tai itseasiassa tulee ihan varmasti katkeamaan, koska en vaan saa itsestäni nyt niin paljon irti, että lähtisin kellariin tonkimaan viimeisiä pahvilaatikoita... Pääasia, että joulukoristelaatikko löytyi ja upouusi joulukuusi on juhlakunnossa. Kyllä nyt kelpaa Pyhän Nikolauksenkin tulla visiitille!

Appivanhemmat hyppäsivät tänään Rooman junaan. Kun kuulin ensimmäisen kerran matkasuunnitelmasta, ajattelin, että he hartaina katolilaisina halusivat matkustaa Vatikaaniin joulun alla. Ja kun tiistaisen "Immacolata Concezione" -pyhän ansiosta edessä on vielä pitkä viikonloppu, niin mikäpä olisi tämän parempi matkustusajankohta.

Vaan syksyn mittaan on käynyt ilmi jotain sellaista mieheni sisaren suhdekuvioihin liittyvää pientä yksityiskohtaa, että ehkäpä appivanhempieni matkan tarkoitus ei olekaan puhtaasti uskonnollinen tai edes pelkkä turismi. Sisar nimittäin esitteli taannoin vanhemmilleen uuden roomalaisen "ystävänsä", joka tarvitsi yösijaa Milanossa pelatun Italia - Uusi-Seelanti -rugbyottelun jälkeen. Mies toi vielä sopivasti tuliaisiksi appivanhemmilleni uudenuutukaisen Rooman matkaoppaan...

Jo jonkun aikaa onkin tuntunut siltä, että meille on taidettu jättää jotain kertomatta. Johtuisikohan kenties siitä, että miehelläni on erittäin suojelevainen suhde sisareensa, isoveli kun on. Kaikki sulhasehdokkaat, petturi-exää lukuunottamatta (siis ennen kuin hänestä tuli petturi ja sitä myötä ex), on miehen taholta jollain tapaa teilattu. Lombardialaiset sukujuuret omaavana mies suhtautuu tietenkin myös epäileväisesti kaikkeen mikä vain haiskahtaakin Roomalta... Ehkä tuossa onkin jo tarpeeksi syytä pitää meidät uutispimennossa :)

Appivanhempieni matkan ajan meillä on nyt sitten toinenkin haukku talossa. Sinänsä kiva, sillä näin pikkuneidille riittää viihdykettä ja mammakin saa rauhassa vaikkapa kokata ilman että joku roikkuu jatkuvasti helmoissa - tai siis oikeastaan laahkeessa - sen verran harvoin tulee mekkoja tai hameita käytettyä. Harmi vaan, ettei tämä vieraileva yksilö ole läheskään niin innostunut pikkuneidin lähestymisyrityksistä kuin oma karvakasamme, joka näyttää nauttivan jopa niistä hieman kovakouraisemmistakin hyväilyistä.

Noihin hameisiin palatakseni, pidän kyllä mekoista ja hameista kovastikin. On vaan äärimmäisen vaikeaa löytää sellaista omiin muotoihini (leveähkö lantio ja reidet sekä olematon (=tasapaksu) vyötärö yhdistettyinä tikkusääriin, eikä pituuttakaan ole liiaksi suotu) sopivaa mallia. Lisäksi en erityisemmin pidä sukkahousuista tai stay-upeista, siis niistä ohuista, niiden materiaalin vuoksi. Yhden käyttökerran jälkeen ovat rikki kantapäistä. Oikein takertuvat niihin, vaikka ahkerasti rasvailisi. Ällöttävää!

Lapsena useasti ihmettelin ihan ääneenkin miksei äitini käyttänyt koskaan hameita, vaan aina vaan housuja. Pian oma tyttäreni taitaa kysellä samaa... Ei se omena kauas ja niin edespäin :)

Jouluradio


Ulkosuomalaiset hoi, kaipaatteko suomenkielisiä joululauluja? Niitä ja muunkielistäkin joulumusiikkia voi kuunnella osoitteessa www. jouluradio.fi


Viides luukku



Joulupuu on rakennettu...

perjantai 4. joulukuuta 2009

Neljäs luukku

torstai 3. joulukuuta 2009

Kolmas luukku


Luganon joulukuusi 1.12.2009

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Toinen luukku




tiistai 1. joulukuuta 2009

Ensimmäinen luukku


Joulukuun kunniaksi: kuvakalenteri! Osalla kuvista ei kylläkään ole juurikaan joulun kanssa tekemistä, mutta ei kai tuo mitään haittaa :)





sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Sveitsiläisten enemmistö ei halua minareetteja

Sveitsiläiset äänestivät yllättäen minareettikiellon puolesta. Yllättäen siksi, että kyselyiden tulokset viittasivat hieman toisenlaiseen lopputulokseen. Lopulta yli 57 prosenttia äänesti kyllä. Kantonien tasolla 19,5 oli puolesta ja 3,5 vastaan.

Omassa asuinkantonissani kieltoa puolsi jopa 68 prosenttia äänestäjistä.

Täällä monet ovat kokeneet Strasbourgin italialaiskouluille langettaman "krusifiksikiellon" hyökkäyksenä omaa kulttuuri-identiteettiään vastaan, vaikkei krusifiksejä tietääkseni paikallisissa kouluissa enää olekaan. Krusifikseista ja minareeteista onkin keskusteltu kiihkeästi niin kuppiloissa kuin lukijanpalstoillakin aivan näihin päiviin asti. Ihmiset eivät ymmärrä miksi heidän uskonnolliskulttuuriset symbolinsa ovat joutuneet hyökkäyksen kohteeksi ja niitä vaaditaan poistettaviksi ja samalla julkiselta taholta kehoitetaan äänestämään minareettien rakentamiskieltoa vastaan eli sallimaan toisen uskonnon symbolien pystyttäminen.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Terveisiä pääkaupungista

Mies yllätti iloisesti tällä viikolla pyytämällä minut mukaansa pääkaupunkiin suuntautuneelle työmatkalleen. Kun anopillakin oli jälleen aikaa ryhtyä lapsenvahdiksi, niin mikäpä siinä, mukaan vaan! On aina hauska päästä hetkeksi pois arkikuvioista ja aina vaan parempi, jos reissu suuntautuu pois täältä periferiasta.

Lähdimme matkaan varhain eilisaamuna. Kotiseudulla ripsi vettä ja oli sumuista, mutta Alppien toisella puolen paistelikin aurinko kirkastakin kirkkaammin! Yleensä on toisinpäin. Tosin Berniä lähestyessämme auringosta ei  näkynyt enää jälkeäkään ja vettäkin alkoi sadella, niin kuin lähes aina siellä vieraillessamme... Toinen ihmetyksen aihe oli, ettei Gotthard-tunneliin ollut yhtään jonoa! Sangen harvinaista, vaikka arvon herra ministeri Leuenberger muuta mieltä onkin; hänen mukaansahan jonoja on vain pääsiäisenä.

Alppimaan maantiedettä tuntemattomille kerrottakoon, että St. Gotthardin/San Gottardon tunneli on 16,4km pitkä maantietunneli, joka yhdistää toisiinsa Urin ja Ticinon kantonit. Tunnelissa on vain yksi kaista per suunta ja näin ollen se muodostaa valitettavan liikenteellisen pullonkaulan: se nimittäin sattuu olemaan yksi Baselista Chiassoon kulkevan A2-moottoritien tunneleista. Toisen tunnelin rakentaminen olisi ainakin tunnelin eteläpuolisten alueiden intresseissä, mutta kaikki ehdotukset ovat toistaiseksi kaatuneet erinäisissä kansanäänestyksissä.

Bernin keskustan jo useampaan kertaan nähneenä päätin nähtävyyksien kiertämisen sijasta käyttää aikani shoppaillen Lyssachissa, Schönbühlissä ja Wankdorf Centerissä (pitihän tämäkin stadionin yhteydessä oleva kauppakeskus käydä katsastamassa), joista löytyy muun muassa sellaisia kauppoja kuin Zara, Loeb, Interio ja Toys R Us, joista täällä meillä voi vain haaveilla. Ja sellaistenkin ketjujen, joita täältä periferiastakin löytyy, tarjonta on jostain syystä huomattavasti monipuolisempi pääkaupunkiseudulla.

Edellä mainituista syistä johtuen mukaan tarttuikin sitten kenkiä, vaatteita, leluja, musiikkia, sisustusjuttuja ja joulukoristeita siinä määrin, että mies totesi, että harvemmin on tullut työmatkat yhtä tyyriiksi. Onneksi en löytänyt havittelemaani kameraa eikä mies unelmiensa taulutelevisiota ;-)

Ettei tämäkin postaus nyt mene jälleen pelkäksi ostoksista puhumiseksi niin laitanpa tähän muutaman otoksen matkan varrelta: hotellin ikkunasta ja tienpäältä.


















perjantai 27. marraskuuta 2009

Shoppailua ja uusia makuelämyksiä

Neiti oli viime yönä isovanhempiensa luona ja allekirjoittanut sai kerrankin nukkua kunnolliset yhdeksän tunnin yöunet. Tekipä todella hyvää!

Kävimme miehen kanssa yhteisen vapaapäivän kunniaksi joululahjaostoksilla ja pizzeriassa. Valitsin pizzani täytteeksi pancettaa, sipulia, perunaa ja rosmariinia. Olin jo etukäteen päättänyt etten ota niitä iänikuisia prosciutto e funghi tai rucolaa ja jotain -pizzoja, joihin lähes aina sorrun, vaan kokeilen jotain ihan muuta. Rosmariini pizzassa oli itselleni ihan uusi tuttavuus, mutta täytyy sanoa, että oli muuten älyttömän hyvää! Nam!

Tänäaamuna shoppailukierros jatkui. Löysin malliltaan aivan ihanat mustat talvisaapikkaat, mutta hinta ja materiaali jätti toivomisen varaa: haluaisin ehdottomasti nahkakengät, en mitään kärjet nahkaa ja varret muovia -versioita aitojen nahkasaapikkaiden hinnalla. Kauppaan jäivät, ainakin vielä toistaiseksi... Lohdutukseksi löysin ihania alusvaatteita (oli jo aikakin hieman päivittää varastoja ja ostaa jotain muutakin kuin imetysliivejä ;) ja tyttärelle puoleen hintaan parit housut.

Vasta autossa huomasin, että toisista housuista oli veloitettu täysi hinta, kuinkas muuten. Pitäisi kyllä joka kerta tarkastaa kuitti jo kassalla, jos hiemankaan useampia artikkeleita tulee ostaneeksi. Tai vaihtoehtoisesti laskea jo ennen kassalle menoa, että mitä niiden ostosten suurinpiirtein pitäisi tulla maksamaan. Niin kovin usein jäävät kassoilta alennukset antamatta!

Ei muuta kuin täyskäännös ja takaisin kauppaan. Myyjä palautti rahat mukisematta, mutta halusi kirjoittaa ylös nimeni ja osoitteeni. No mikäpä siinä! Pääasia, että sain rahani takaisin.

Oli muuten taas esimerkkitapaus sellaisesta myyjästä, joka ei puhu eikä pukahda. Ainoastaan ostosten hinnan sanoi ääneen. Kun palasin vaatimaan takaisin liikaa maksamiani rahoja, niin sanoi jo pari sanaa enemmän ja sain osakseni jopa jonkinlaisen hymynpuolikkaankin. Pippuri kirjoitti vastikään blogissaan milanolaisesta asiakaspalvelusta ja senkin vuoksi on tullut näinä päivinä ehkä normaaliakin enemmän kiinnitettyä huomiota näiden paikallistenkin myyjien työskentelytapoihin. Toisille olet pelkkää ilmaa, eikö sinua noteerata juuri mitenkään, toiset taas tuhahtelevat, kun uskaltaudut ottaa hyllystä heidän ilmeisesti juuri sinne viikkaamansa vaatekappaleen lähempää tarkastelua varten. Ihan kuin kiusallasi sotkisit heidän hyllyjään... Onneksi näihin jälkimmäisiin törmää kuitenkin suhteellisen harvoin!

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Merimetsoja ja kadonnutta joulumieltä metsästämässä

Alunperin olin ajatellut tämän postauksen käsittelevän merimetsoja. Jostain syystä ajatukset vaan tuppaavat karkaamaan ihan muihin asioihin... Vaan ei kai tuo mittään? Enhän edes ole mikään lintuasiantuntija, saati harrastelija! Tytön kanssa tulee kylläkin käytyä päivittäin siipiniekkoja katselemassa. Hänestä tavalliset pullasorsatkin ovat jotain niin ihmeellistä, että niiden edesottamuksia voisi toljotella varmaankin tuntikausia. Puhumattakaan variksista ja lokeista :)

Merimetsoja on täällä kuulemma ihan liikaa. Maassa, joka voi vain haaveilla merestä. Ne tiettävästi uhkaavat kalakantoja. Eivätkä vain niitä, vaan ilmeisesti - ja ennen kaikkea - myös järvenrantoja asuttavia ja niillä virkistäytyviä ihmisiä. Jotain pitäisi kuulemma tehdä merimetsokannan rajoittamiseksi. Hassua, että sama laji näyttää aiheuttavan ongelmia myös Itämerellä. Mistäköhän se oikein on kotoisin?

En ole toiveistani huolimatta onnistunut lähes päivittäisillä järvenrantaan suuntautuvilla kävelylenkeilläni bongaamaan vielä yhtäkään merimetsoa. En ainakaan niin, että olisin saanut sellaisen kameran tähtäimeen. Sen sijaan olen törmännyt lukemattomiin nokikanoihin. Miksi kukaan ei kutsu näitä hygienia- ja terveyshaitaksi?


Nokikana

Monessa blogissa on jo vähintäänkin mainittu joulu. Itse en oikein meinaa edes käsittää, että kuukauden päästä se on jo täällä taas. Laitoin eilen Ikean kynttelikön ikkunaan muistutukseksi. Yleensä jouluvalojen sytyttäminen on viimeistään saanut joulumielelle, mutta tällä kertaa sekin jätti jotenkin kylmäksi. Onhan tässä onneksi vielä jokunen viikko aikaa päästä oikeaan tunnelmaan...


Ikean Made in China -kynttelikkö

Tämä joulu oli tarkoitus viettää Suomessa äidin ja muiden rakkaiden luona. Miehellä ei ole jouluna kuin kaksi päivää vapaata, joten se suunnitelma jouduttiin hautaamaan. En toki halua erottaa isää ja tytärtä toisistaan jouluna. Vietämme sitä siis tälläkin kertaa kotona ja appivanhemmilla. Miten tylsää! Palmut ja auringonpaiste eivät vaan mielessäni assosioidu jouluun. Viime joulunakin sää oli jotenkin - pääsiäismäinen. Jopa tyypillinen eteläsuomalainen musta (tai vihreä ;) joulu tuntuu enemmän joululta :)


Eteläsuomalainen hautausmaa jouluna 2007

Tänään naapurikylässä järjestettiin joulumarkkinat. Olisin NIIN paljon halunnut mennä etsimään sieltä joitakin lahjaideoita. Ja, miksipä ei, sitä kadoksissa olevaa joulumieltä! Kuuden kilometrin vaunulenkki puolikuntoisena tuntui vaan täysin mahdottomalta ajatukselta. Hyvä, että jaksoin raahautua neidin kanssa vartin happihyppelylle täällä kotikulmilla! Kostean viileän ilman hengittäminen tuntuu sitä paitsi nyt aivan kauhealta ihan hengästymättäkin. Mies ja auto olivat tietenkin jälleen työmatkalla jossain tunnelin toisella puolen...


Heijastus


perjantai 20. marraskuuta 2009

Sairastelua 2

Sveitsikin on tällä viikolla saanut ensimmäiset H1N1-uhrinsa. Keskiviikkona kuoli neljän kuukauden ikäinen vauva ja eilen kaksi keski-ikäistä naista. Kyse ei ollut perusterveistä ihmisistä, vaan heidän taustoistaan löytyy synnynnäisiä epämuodostumia, sydämen vajaatoimintaa, diabetestä...

En sitten tänäänkään pystynyt tätä aihetta välttämään.

Oma olo on sen verran surkea edelleen, jopa huonompi kuin eilen, että varasin ajan lääkärille. Paineentunne rintakehässä jatkuu aina vaan ja tänään on taas lämpöä eilisen kuumeettoman päivän jälkeen. Lienee parasta mennä näytille.

Pikkuneiti on tällä hetkellä isänsä kanssa pediatrin vastaanotolla. Meillä oli aika tavallisia rokotuksia varten varattuna, mutta taitaa jäädä tällä kertaa rokotukset saamatta. Sen verran kipeältä neiti vielä vaikutti tänäaamuna, vaikkei kuumetta pariin päivään ole ollutkaan. Yskä on jotain aivan kauheaa, nenä vuotaa ja silmät. Pääseepähän nyt sitten lääkärin tarkastettavaksi.

Onneksi mies on jo yskää lukuunottamatta terve ja sopivasti vapaillakin, että ehtii meitä potilaita kuskata lääkäriltä toiselle :-)

torstai 19. marraskuuta 2009

Murre testissä

Edelleen toipilaana, mutta ei nyt oikein innosta enempää saparohännästä kirjoittaa.


Pippurin blogissa oli tänään tällainen kiva murretesti: 


Kirjoita lauseet niin kuin sanot ne:

*Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
*Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedon opettaja antoi?
*Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
*Isäni äiti sanoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
*Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla koska myöhästyin junasta.
*Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?
*Ostitko sen hameen minkä näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa?



- Mun siskon punanen mekko menee mulleki.
- Tarviitko apuu siinä mantsan open antamas kirjotustehtävässä?
- No okei, tehään niinku sä ehotit.
- Meijän mummo sano hakevansa meijät siin varttii vaille kuus.
- Meninki Helsinkii bussilla, ku missasin junan.
- Ootko nähny missää mun isoveljen kännyä?
- Hommasitko sen hameen, joka me nähtii viime viikol Henkkamaukassa?

tiistai 17. marraskuuta 2009

Sairastelua

No niin, nyt ovat kuumeessa myös äiti ja tytär. Neidille nousi ennätyskuume sunnuntai-iltana. Itse olen tuntenut oloni kipeäksi jo viime viikolta lähtien, mutta vasta tänä aamuna nousi kuumetta. Tähän asti olin mitannut vain normaalia huomattavasti alempia lämpöjä!

Olo on surkea: armoton päänsärky, tukkoinen nenä, kipuilevat polvet, nilkat ja niska... ja rintalastan takana korventelee. Tähän kun lisätään vielä tajuton väsymys, johon ovat syyllisiä niin sairaus kuin jatkuvat yöheräilyt (neiti nukkuu tietenkin sairaana normaaliakin huonommin...), niin a vot! Voin vain kuvitella, miltä pikkuneidistä tuntuu... Raukkaparka :(

Eipä taida olla tällä kertaa energiaa tämän enempää kirjoitella. Pää on tosiaan ihan tukossa.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Nöf nöf nöf

Mies suuntasi tänään taas työreissulle. Pomon mukaan ei ollut ketään muutakaan, jonka lähettää. Kaikilla oli jo muita suunnitelmia viikonlopuksi. Ei auttanut miehen muu kuin lähteä puolikuntoisena matkaan. Onneksi hänellä ei ollut enää kuumetta, pientä lämpöä vain. Mutta silti huolestuttaa...

Itsellänikin on ollut tiistaista asti kipeä olo, pää tukkoinen ja kipeä, henkeä ahdistanut, heikottanut ja kaikkia jäseniä kolottanut. Mutta ei kuumetta. Mitäköhän tämäkin nyt sitten on? Lievä possu??? Eikös sitä jossain vaiheessa puhuttu, että oireet saattavat olla jopa niin lieviä, että nöfnöf-flunssan voisi sairastaa jopa huomaamattaan?

Paikallislehden mukaan possunuharokotukset alkavat maanantaina vihdoin täälläkin. Ensin rokotetaan hoitohenkilökunta ja raskaana olevat naiset. Pitkäaikaissairaat saavat rokotuksensa porrastetusti: alaikäiset ja aikuiset 64 vuoden ikään asti rokotetaan heti ja joulukuun alusta 65-vuotiaat ja sitä vanhemmat. Riskiryhmiin kuuluvien henkilöiden kanssa kosketuksissa elelevät henkilöt saavat rokotteensa myös ensi kuun alussa.

Tärkeysjärjestyksessä kolmanteen ryhmään kuuluvat eli kaikki riskiryhmiin kuulumattomat yli 6 kuukauden ikäiset henkilöt saavat edelleen odotella viranomaisten tiedonantoa rokotusten ajankohdasta.

Samasta lehdestä luin, että Sveitsissä ei olisi vielä ollut yhtään H1N1-kuolemantapausta. Virus leviää kiihtyvällä tahdilla ja tartuntahuippu saavutettaneen jo vuoden lopussa. Saa nähdä ehditäänkö meitä kolmannen kategorian ihmisiä rokottaa ajoissa.

Itse en oikein tiedä miten tuohon rokotteeseen suhtautua, pitäisikö sellainen ottaa vai olla ottamatta. En ole koskaan ottanut tavallistakaan influessarokotetta, kun en riskiryhmiin kuulu. Ja ilmeisesti tämä H1N1 ei ole sen vaarallisempi kuin tavallinenkaan influenssa, tehokkaampi vaan tarttumaan? Ja mitäköhän sitä tekisi tyttären rokottamisen suhteen? Onneksi näemme ensi viikolla tyttären pediatria muiden rokotusten merkeissä ja saan kuulla hänen suosituksensa...

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Että sellaista...

Täällä tämä väsynyt kotiäiti taas kukkuu, vaikka voisi olla jo nukkumassa.

Tänään piti olla luvassa kielenopiskelua viimeviikkoisen syysloman jälkeen. Odotin innolla viikon ainoata vapaailtaani. Vaan kuinkas sitten kävikään.

Anoppi ilmoitti jo sunnuntaina, että ei olisi tulossa lapsenlikaksi, koska mieheni olisi kotona eikä hänen läsnäololleen täten olisi tarvetta. Tämä oli mielestäni tietenkin ihan ok. Olen ehdottomasti itsekin sitä mieltä, että kyllä mieskin voi tyttärensä perään katsoa muutaman tunnin. Itse asiassa se olisi enemmän kuin suotavaa.

Mies palasi eilen lähes viikon kestäneeltä työmatkalta ja sairastui samantien jonkun sortin flunssaan. On kunnolla kuumettakin, mitä ei hänelle yleensä tule, vaikka minkälainen räkis olisi päällä. Tänäaamuna mies sitten oli sitä mieltä, että ehkä olisi parasta, että pyytäisimme hänen äitiään kuitenkin lapsenvahdiksi. Tämä oli mielestäni tietenkin ihan ok. Ei ole herkkua hoitaa vilkasta taaperoa, kun on itse siinä kunnossa, ettei tahdo sängystä ylös päästä. Ja sitä paitsi anoppi on luvannut olla käytettävissämme aina kun tarvetta ilmenee.

Mies soitti heti aamulla äidilleen ja kertoi tilanteemme. Anoppi sanoi, ettei voisi tulla, koska hänellä oli valitettavasti jo muita suunnitelmia. Tämä oli mielestäni tietenkin ihan ok. Anoppi oli jo ehtinyt sopia muita menoja. Jättäisin siis kielitunnit tällä kertaa väliin.

Lounasta syödessämme tulin sitten kysyneeksi mieheltäni, ihan silkkaa uteliaisuuttani, että mitäköhän menoja se anoppi oli sopinut. Kuvittelin mielessäni aperitivoja tai herkkuillallista ystävättärien kesken. Siihen mies sitten, että ei äiti ole mihinkään menossa, vaan haluaa järjestellä kaappeja, laittaa kesävaatteet pois talvivaatteiden tieltä.

lauantai 7. marraskuuta 2009

Kadulla nähtyä

Tänään matkalla lähipuistoon törmäsimme tällaiseen posteriin. Onpa taas kerran SVP:llä (UDC) provosoiva kampanjajuliste. Saapas nähdä sitten 29. marraskuuta mitä sveitsiläiset on tästä minareettien kieltämisaloitteesta mieltä...

perjantai 6. marraskuuta 2009

Kiitos, mutta ei kiitos!

Tänä syksynä puhelin soi taas normaalia useammin. Useimmiten puhelut tulivat tuntemattomasta/anonyymistä numerosta. Asialla olivat tietenkin puhelinmyyjät, jotka kauppasivat pakollisia sairausvakuutuksia. Pakollisia siinä mielessä, että jokaisella tässä maassa asuvalla tulee sellainen olla. Puheluiden osuminen syksyyn taas johtuu siitä, että käsillä on se ainoa aika vuodesta, jolloin sairausvakuutusfirmaa voi vaihtaa. Saman firman edustajille, jopa samalle myyjälle, sai useampaan kertaan ja useampana päivänä sanoa, että ei kiinnosta, kiitos vaan. "Mutta jos nyt kuitenkin?", "Signora, joko tiedätte paljon sairausvakuutuksenne tulee maksamaan ensi vuonna? Tiesittekö, että osa sairauskassoista nostaa hintojaan jopa 20 prosenttia?", "Voinko lähettää teille tarjouksen kotiin? Se ei sido teitä mihinkään", "Mihin kassaan kuulutte nyt?", "Ettekö tosiaankaan halua halvempaa vakuutusta?", "Jos muutatte mieltänne, niin muistakaa Concordia", ja niin edelleen, loputtomiin. Joidenkin myyjien kohdalla oli pakko lyödä puhelin korvaan, kun viesti ei vaan mennyt muuten perille.

Tänäaamuna olin juuri tullut suihkusta, kun ovikello soi. Ei muuta kuin pikaisesti jotain päälle. Oveen alettiin jo kolkutella, kun en ilmeisesti tarpeeksi nopeasti ehtinyt sitä avaamaan. Tukka vettä valuen avasin nolostellen oven Cablecomin miehille. He olivat kuulemma juuri tehneet kahden naapurin kanssa pakettisopimukset, jotka käsittivät digikanavien lisäksi myös saman firman puhelinlinjan ja nettiyhteydet, ja ajattelivat samantien kysyä, josko mekin haluaisimme liittyä. Sanoin, että meillä yleensä mieheni on hoitanut kaikki nettiin, puhelimiin ja televisioon liittyvät jutut. Tunnustin myös, että itse en edes tiedä mitä kaikkia palveluita meillä tällä hetkellä on ja minkä firman kautta ja mitä niistä maksamme. Mies olisi halunnut tulla sisälle katsomaan, mitä meiltä löytyy... En päästänyt.

Seuraavaksi Signor Cablecom olisi halunnut puhua mieheni kanssa, mutta hänpä ei ollut aamulla (yllätys, yllätys) kotona. Mies kyseli, että tunnenko yläkerran rouvaa, että hänkin otti tarjouspaketin. Sanoin tuntevani vain ulkonäöltä. Miehen mukaan heidän tarjouksensa oli erittäin edullinen ja säästäisimme sen lisäksi puolet normaalin puhelupaketin (muistaakseni!) hinnasta (taisi olla jopa 12fr säästöä...). Hän alkoi täyttää liittymislomaketta puolestani, nimi löytyi oven pielestä ja osoitekin oli jo tiedossa. "Ja allekirjoitus tulee tuohon." Mies ei ollut edes antanut sopimuspaperia luettavakseni. Antoi sen kuitenkin pyydettäessä. Sanoin, etten allekirjoittaisi mitään, vaan parasta olisi, jos hän juttelisi joskus toiste mieheni kanssa, joka osaa paremmin arvioida, josko sopimus olisi meille oikeasti edullinen. Mies hieman närkästyi ja kysyi enkö voisi soittaa miehelleni. Soitin ja annoin puhelimen Signor Cablecomille selitettyäni miehelleni mistä oli kysymys. Erittäin lyhyen puhelun päätteeksi mies katosi hyvin liukkaasti työparinsa kanssa paikalta sanomatta juuri mitään. Taisi mennä varmalta näyttäneet kaupat tietämättömän kotirouvan kanssa sivusuun, heh heh. Mies oli edelleen linjoilla ja ihmettelin, että mitä hän oli Cablecomin tyypille oikein sanonut. Kuulemma vain, että ei voi vaihtaa internetliittymää, koska haluaa jatkossakin katsoa myös Bluewin tv:tä Cablecomin lisäksi.

Tässä taannoin vakiomarkettimme edustalla Swissaid etsi uusia kannattajajäseniä. Liitymislomaketta ei voinut saada kotiin luettavaksi, vaan se olisi pitänyt täyttää ja allekirjoittaa siinä ja heti. Jos liittyminen alkaisi myöhemmin kaduttaa, niin voisi soittaa siihen ja siihen puhelinnumeroon seuraavana päivänä ja sanoa sopimuksen irti suullisesti… Seuraavana päivänä? Allekirjoitat tuosta vaan ohimennen liittymissopimuksen edes tietämättä tarkalleen mihin sitoudut? Ja entäs jos kukaan ei sitten tuossa numerossa vastaakaan (eipä yllättäisi…)? Kiitos, mutta ei kiitos!

Syksy

Ajattelinpa tällä kertaa postata muutamia kotikulmilla ja vähän kauempanakin naappaamiani syyskuvia. Kuten kuvista näkyy, en ole mikään valokuvaaja, enkä edes harrastelija. Kunhan omaksi ilokseni räpsin pokkarilla.










keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Kuohuntaa ankkalammikossa 2

Jokohan sitä olisi tarpeeksi rauhoittunut, että voisin kommentoida edellistä postaustani, hih. Tämä kauppojen aukioloaikakysymys vaan saa jostain syystä vereni kiehumaan.

Jokuhan voisi tähän sanoa, että palaa sitten kotimaahasi, että mitäs siellä muilla maille teet, jos et kerran halua olla maassa maan tavalla. Tällaisia kommenttejahan näytti kirvoittaneen uutinen krusifiksien kieltämisestä italialaisissa luokkahuoneissa. Eli että ei muuta kuin suomalaissyntyinen rouva takaisin Suomeen vaan, jos ei Italian tavat kelpaa! Niih. Uskaltautunen silti kritisoimaan nykyisen asuinmaani oloja ja erityisesti sellaista muinaisjäännettä kuin nämä aukioloajat ovat.

Haluaisinpa tietää kuinka monessa muussa eurooppalaisessa maassa kaupat sulkevat ovensa niin aikaisin kuin täällä alppimaassa. Olen aina ihmetellyt, että milloin tavallinen perhe, jossa molemmat vanhemmat käyvät töissä, ehtii hoitaa ruoka- ja muut ostoksensa. Kai he käyvät sitten ostoksilla torstai-iltaisin, kun kaupat saavat pitää ovensa auki jopa klo 20 tai 21 asti, tai lauantaisin. Tai sitten suoraan töistä, jolloin kaupassa on muutama muukin asiakas. Ja pientä täydennystä tarvitsevahan voi aina pistäytyä huoltoaseman kaupassa, joiden aukioloa ei jostain syystä rajoiteta samalla tavalla kuin ruokakauppojen (Eipä siis ihme, että molemmilla pääelintarvikeliikeketjuilla on myös omat huoltoasemansa...). Eikä pidä tietenkään unohtaa niitä naapurimaan kauppoja.

Suuresti ihmetyttää, että pidempiä aukioloaikoja vastustaneet vetoavat aina siihen, että kaupan työntekijöiden pitää saada olla perheensä kanssa iltaisin ja sunnuntaisin. Entäpä sairaanhoitajat, palomiehet, poliisit, toimittajat? Miksei kukaan välitä siitä, että nämä ammattiryhmät tekevät töistä iltaisin, öisin ja viikonloppuisinkin? Miksi kaupantyöntekijät ovat erityisasemassa? Miksi aina oletetaan, että kaupan työntekijät ovat perheellisiä? Mihin on unohdettu nuoret ja opiskelijat? Heillehän voisi hyvin kelvat jokunen ilta- tai sunnuntaivuoro lisätulojen ansaitsemiseksi ja sillä aikaa perheelliset voisivat tyytyväisenä viettää aikaa lastensa ja puolisoidensa kanssa.

Monet vastustavat aukioloaikojen pidentämistä siksi, että heidän mukaansa se pidentäisi työpäivää. Ei kai se nyt automaattisesti tarkoita, että työpäiväsi pidentyy 2,5 tunnilla, jos klo 18.30 sijasta pääsetkin töistä vasta klo 21...? Kai osa työntekijöistä voi aloittaa ja lopettaa päivän aiemmin ja osa myöhemmin? Vai onko vuorotyö täällä kaupanalalla kenties täysin tuntematon käsite?

Käsittämättöntä on myös eräiden kauppojen, virastojen, postien ja pankkien sulkeminen lounasaikaan. Posti on esimerkiksi kiinni klo 11.30 - 14.30 eli vaivaiset kolme tuntia! Keskellä päivää! Eli toimistotyöntekijä, unohda henk. koht. asioidesi hoitaminen lounastaukosi aikana! Jos olet rehellinen, ota vapaapäivä. Muussa tapauksessa karkaa tunniksi tai pariksi työpaikaltasi.

Ja sitten kauppojen ja kauppakeskusten aiheuttamat liikenneruuhkat... Kai sitä nyt ruuhkaa syntyy, kun kaikki ryntäävät yhtäaikaa kauppaan työpäivän päätteeksi tai torstai-iltana tai lauantaina. Entäpä jos kaupat olisivat auki pidempään ja seitsemänä päivänä viikossa? Eikö tämä hajottaisi hieman asiointia useammalle päivälle ja eri kellonaikoihin? Toinen shoppailisi maanantai-, toinen torstai-iltana. Yksi palaisi kotiin suoraan töistä, toinen kävisi tunnin kauppareissulla, kolmas kahden.

Jätän kommentoimatta sen heiton, jonka mukaan täkäläiset elintarvikkeet olisivat aina jotenkin automaattisesti laadultaan parempia kuin muunmaalaiset... Mutta sanonpa vaan, että kyllä rajan takana ovat valikoimat huomattavasti laajemmat eikä hinnoissakaan ole samanlaista kartellimeininkiä havaittavissa.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Kuohuntaa ankkalammikossa

Alueellinen matkailunedistämiskeskus julkisten ja yksityisten yhteistyökumppaneidensa kanssa järjesti viime kuussa kaksi teemaviikonloppua niin paikallisten iloksi kuin matkailijoita houkutellakseen, erityisesti läheisestä saapasmaasta. Se onnistui hankkimaan myös erityisluvan, jolla kaupat saivat pitää ovensa auki näinä kahtena lokakuun sunnuntaina.

Heti erityisaukioloa seuraavalla viikolla oli paikallislehdessä lukijanpalstalla kirjoittelua kauppojen aukiolosta. Kuten arvata saattaa, palaute oli negatiivista.

Osa paikallisista ei ymmärrä miksi kauppojen pitäisi olla auki sunnuntaisin. He haluavat pyhittää päivän aivan toisenlaisille kuin kaupallisille aktiviteeteille. Sitä paitsi heitä ottaa päähän, että pyhäpäivänäkin on teillä ruuhkaa.

Heidän mielestään kaupantätiraukkojen pitää saada ainakin yksi päivä viikossa olla perheensä kanssa.

Lisäksi heille riittää aivan hyvin, että kaupat ovat auki arki-iltaisin vain klo 18:30 asti ja että ne lauantaina sulkevat ovensa jo klo 17. Olisihan se nyt ennenkuulumatonta, jos kaupat pitäisivät ovensa auki klo 20 tai 21 asti. Voi niitä työntekijäraukkoja, kun kellon ympäri pitäisi töissä olla!

Heidän mielestään se ei ole mikään ongelma, että muutaman kilometrin päässä valtakunnanrajan tuolla puolen kaupat pitävät ovensa auki iltaisin jopa klo 22 asti, jopa sunnuntaisin. Eihän siitä ole paikalliselle liike-elämälle mitään haittaa! Kuka sitä nyt menisi ostamaan halvempia ja laadultaan epäilyttäviä elintarvikkeita naapurimaasta, kun omasta lähikaupasta saa niin paljon laadukkaampia tuotteita!

Ottaa niin paljon päähän nämä mielipidekirjoittelijoiden "faktoihin" perustuvat mielipiteet, että taidan jättää kommentoinnin toiseen kertaan...

lauantai 31. lokakuuta 2009

Happy Halloween!

Kahtena edellisenä vuotena Halloween on päässyt yllättämään minut täysin. Tai siis ovikelloa rinkuttavat lapset. Tällä kertaa olin valmistautunut, mutta ketään ei sitten oven taakse ilmestynytkään. Tyypillistä!




Päätinpä tehdä Halloweenin kunniaksi kurpitsarisottoa. Kurpitsahan kuuluu asiaan, siis amerikkalaiseen Halloween-perinteeseen, joka vaikuttaa kovasti yrittävän levitä myös tänne vanhalle mantereelle. Siis muuallekin kuin Skotteihin, Irlantiin ja Englantiin, josta se on aikoinaan siirtolaisten mukana Amerikkaan levinnyt.




Ruokailijoihin lukeutui myös tyttäreni, joten jätin pois viinin ja jopa liha/kasvisliemen. Yleensä olen käyttänyt risottoon kaupan kasvis/lihaliemiä (laiskuuttani tietenkin, kun en ole jaksanut niitä itse keitellä...), mutta niissä on usein natriumglutamaattia ja myös keinotekoisia aromeja, joita ei ihan pienille lapsille suositella. Koska taaperomme syö nyt periaatteessa samaa ruokaa kuin me vanhemmat, niin lienee paikallaan vähän tarkistaa omia ruoanlaittotapojaan. En tähänkään hätään kuitenkaan ehtinyt liemiä keitellä, joten päätin korvata ne miedosti suolalla ja pippurilla maustetulla vedellä. Mutta tuli silti ihan älyttömän hyvää! Nam!!! Enpä olisi uskonut.




Pikkuneiti on nyt jo nukkumassa ja nautin rauhallisesta iltahetkestä terassilla palavia kynttilälyhtyjä katsellen ja Montepulciano d'Abruzzo -viiniä nautiskellen.





Hyvää Halloweenia kaikille!