Kiitos, mutta ei kiitos!

Tänä syksynä puhelin soi taas normaalia useammin. Useimmiten puhelut tulivat tuntemattomasta/anonyymistä numerosta. Asialla olivat tietenkin puhelinmyyjät, jotka kauppasivat pakollisia sairausvakuutuksia. Pakollisia siinä mielessä, että jokaisella tässä maassa asuvalla tulee sellainen olla. Puheluiden osuminen syksyyn taas johtuu siitä, että käsillä on se ainoa aika vuodesta, jolloin sairausvakuutusfirmaa voi vaihtaa. Saman firman edustajille, jopa samalle myyjälle, sai useampaan kertaan ja useampana päivänä sanoa, että ei kiinnosta, kiitos vaan. "Mutta jos nyt kuitenkin?", "Signora, joko tiedätte paljon sairausvakuutuksenne tulee maksamaan ensi vuonna? Tiesittekö, että osa sairauskassoista nostaa hintojaan jopa 20 prosenttia?", "Voinko lähettää teille tarjouksen kotiin? Se ei sido teitä mihinkään", "Mihin kassaan kuulutte nyt?", "Ettekö tosiaankaan halua halvempaa vakuutusta?", "Jos muutatte mieltänne, niin muistakaa Concordia", ja niin edelleen, loputtomiin. Joidenkin myyjien kohdalla oli pakko lyödä puhelin korvaan, kun viesti ei vaan mennyt muuten perille.

Tänäaamuna olin juuri tullut suihkusta, kun ovikello soi. Ei muuta kuin pikaisesti jotain päälle. Oveen alettiin jo kolkutella, kun en ilmeisesti tarpeeksi nopeasti ehtinyt sitä avaamaan. Tukka vettä valuen avasin nolostellen oven Cablecomin miehille. He olivat kuulemma juuri tehneet kahden naapurin kanssa pakettisopimukset, jotka käsittivät digikanavien lisäksi myös saman firman puhelinlinjan ja nettiyhteydet, ja ajattelivat samantien kysyä, josko mekin haluaisimme liittyä. Sanoin, että meillä yleensä mieheni on hoitanut kaikki nettiin, puhelimiin ja televisioon liittyvät jutut. Tunnustin myös, että itse en edes tiedä mitä kaikkia palveluita meillä tällä hetkellä on ja minkä firman kautta ja mitä niistä maksamme. Mies olisi halunnut tulla sisälle katsomaan, mitä meiltä löytyy... En päästänyt.

Seuraavaksi Signor Cablecom olisi halunnut puhua mieheni kanssa, mutta hänpä ei ollut aamulla (yllätys, yllätys) kotona. Mies kyseli, että tunnenko yläkerran rouvaa, että hänkin otti tarjouspaketin. Sanoin tuntevani vain ulkonäöltä. Miehen mukaan heidän tarjouksensa oli erittäin edullinen ja säästäisimme sen lisäksi puolet normaalin puhelupaketin (muistaakseni!) hinnasta (taisi olla jopa 12fr säästöä...). Hän alkoi täyttää liittymislomaketta puolestani, nimi löytyi oven pielestä ja osoitekin oli jo tiedossa. "Ja allekirjoitus tulee tuohon." Mies ei ollut edes antanut sopimuspaperia luettavakseni. Antoi sen kuitenkin pyydettäessä. Sanoin, etten allekirjoittaisi mitään, vaan parasta olisi, jos hän juttelisi joskus toiste mieheni kanssa, joka osaa paremmin arvioida, josko sopimus olisi meille oikeasti edullinen. Mies hieman närkästyi ja kysyi enkö voisi soittaa miehelleni. Soitin ja annoin puhelimen Signor Cablecomille selitettyäni miehelleni mistä oli kysymys. Erittäin lyhyen puhelun päätteeksi mies katosi hyvin liukkaasti työparinsa kanssa paikalta sanomatta juuri mitään. Taisi mennä varmalta näyttäneet kaupat tietämättömän kotirouvan kanssa sivusuun, heh heh. Mies oli edelleen linjoilla ja ihmettelin, että mitä hän oli Cablecomin tyypille oikein sanonut. Kuulemma vain, että ei voi vaihtaa internetliittymää, koska haluaa jatkossakin katsoa myös Bluewin tv:tä Cablecomin lisäksi.

Tässä taannoin vakiomarkettimme edustalla Swissaid etsi uusia kannattajajäseniä. Liitymislomaketta ei voinut saada kotiin luettavaksi, vaan se olisi pitänyt täyttää ja allekirjoittaa siinä ja heti. Jos liittyminen alkaisi myöhemmin kaduttaa, niin voisi soittaa siihen ja siihen puhelinnumeroon seuraavana päivänä ja sanoa sopimuksen irti suullisesti… Seuraavana päivänä? Allekirjoitat tuosta vaan ohimennen liittymissopimuksen edes tietämättä tarkalleen mihin sitoudut? Ja entäs jos kukaan ei sitten tuossa numerossa vastaakaan (eipä yllättäisi…)? Kiitos, mutta ei kiitos!