Viime aikoina kerrostaloasuminen on taas alkanut pahemman kerran tökkiä, siitäkin huolimatta, että naapurin tuliluontoinen napolilaispariskunta pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja vaihtoi maisemaa.
Talojen ja tonttien katselu on siis jälleen ajankohtaista. Tai onhan mieheni toki pitänyt koko ajan silmällä tarjontaa sanomalehtien ja internetin välityksellä, mutta nyt olemme päässeet jo kenttätutkimusvaiheeseen. Aluksi tämä tarkoitti kiertoajeluita potentiaalisilla asuinalueilla, mutta viime päivinä olemme sään salliessa myös jalkautuneet ja kaivaneet kamerankin esille. Budjettiimme sopivaa unelmataloa tai -tonttia ei ole löytynyt, mutta ainakin se on selkiytynyt, mitä emme halua...
Kuvan talo olisi meidän molempien mieleen: yksinkertainen ja moderni, hyvät pohjaratkaisut ja paljon tilaa. Järvenrantaan olisi suhteellisen lyhyt matka, samoin päiväkotiin ja kouluun, ruokakauppakin löytyy lyhyen kävelymatkan päästä. Toisaalta puutarhan koko (5 x 7 m !!!), moottori- ja rautatien läheisyys ja lähiympäristön epämääräinen yritystoiminta eivät kuitenkaan vakuuta...
Eilen kävimme ihanassa kastanjapuiden ympäröimässä vuorenrinteen kylässä. Peruspalvelut löytyvät, suhteellisen edullista tonttimaatakin olisi tarjolla, liikenteen jylyn sijasta linnunlaulua ja luontoa, ja jos hyvin käy niin upeat järvi- ja vuoristonäkymät... Mutta 1. Postibussi kulkee kerran tunnissa ja lopettaa liikennöimisen seitsemältä illalla. 2. Kylässä ei tarvinne kärsiä liikenneruuhkista, mutta alhaalla laaksossa Sottocenerin kenties pahin liikenteellinen pullonkaula blokkaa yhteydet esimerkiksi Luganon suuntaan ja kaikkialle muuallekin. 3. Anoppi ei suostuisi ajamaan niin kauas, joten tarvitsisimme toisinaan maksullista lastenhoitoapua.
Uusia taloja ja vielä rakentamatonta tonttimaata vuorenrinteen kylässä
Etsintä jatkukoon.
