lauantai 29. lokakuuta 2011

Asuntoprojekti etenee

Enää muutama kuukausi ja pääsemme muuttamaan uuteen kotiin. Asunnonluovutuksen on määrä tapahtua jo maaliskuussa huhtikuun sijasta, sillä valmista on tullut hieman suunniteltua nopeammin.

Pari viikkoa sitten kävimme katsomassa missä vaiheessa työt olivat.


Vertailun vuoksi yksi kollaasi myös maaliskuulta, jolloin ikkunat ja suurin osa väliseinistä vielä puuttuivat.



Osassa asuntoja lattialaatatkin olivat jo paikoillaan ja kylpyhuoneetkin laatoitettu. Pääsimme kurkkaamaan tulevien naapureiden laattaratkaisuja ja täytyy sanoa, että erilaiset harmaat ja beiget laatat vaikuttivat olevan todella suosittuja. Meidän asuntoommekin tulevat laatat (Alfaluxin Pietre del nord) ovat valmistajan mukaan harmaita, mutta käytännössä ne näyttävät vaihtavan väriä valaistuksesta riippuen: ajoittain ne näyttävät   hiekanruskeilta. 

Itse haaveilin hiukkasen tummemmasta ja harmaasta kivi-imitaatiolaatasta, mutta kaikkia miellyttävänä kompromissiratkaisuna valittiin sitten vaaleanharmaa laatta. Mies olisi halunnut tumman grafiitin, anoppi taas lämpimänruskean laatan. Omissa toiveissani oli laatta, josta koirankarvat, pölypallerot ja kuolaläntit erottuisivat mahdollisimman vähän, niin ettei lattiaa tarvitsisi välttämättä imuroida ja pestä päivittäin, ei siis liian tummaa tai vaaleaa tai tasaväristä. Ei siis tällaisia arkkitehdin valitsemia kauniita, mutta ah niin epäkäytännöllisiä, maitosuklaanvärisiä laattoja kuin täällä nykyisessä kodissamme. Kun esitin toiveeni piastrellistalle tai siis laattafirman myyjälle, anoppini riensi heti häpeissään selittämään, että kyllä niitä lattioita lienee tarkoitus pestäkin, että ei se nyt niin tärkeää, että maastoutuuko niihin jokainen leivänmuru ja koirankarva :) 

Itseäni ärsyttää ihan suunnattomasti, että juuri kun on saanut yhden nurkan siivottua ja hetkeksi kääntää selkänsä, niin lattialla on jo taas karvoja, jotka oikein pistävät silmään tummalta lattiapinnalta. On siis pakko imuroida uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ihan loputtomiin... Sen verran perfektionistin vikaa minussa kai sitten on. Valitsisin siis mielelläni sellaiset lattialaatat, joihin karvat maastoutuisivat ja jotka loisivat ainakin hetkeksi illuusion puhtaasta kodista. Tämän lyhyen ihmiselämämme kun voisi tuhlata paljon mielekkäämmälläkin tavalla kuin lattioita päivittäin puunaten.

Toimmekin viime keväänä kotiimme testattavaksi joitakin 30x60 mallilaattoja ja laitoimme lattialle muutamaksi päiväksi nähdäksemme kuinka ne toimisivat käytännössä. Koirankarva- ja -kuolatestin jälkeen jäljelle jäi kaksi varteenotettavaa vaihtoehtoa: toinen valitsemamme harmaa ja toinen tuhka, josta itse pidin henkilökohtaisesti enemmän, mutta josta mies ja anoppi eivät niinkään välittäneet.

Laattafirma halusi myydä meille tietenkin myös samasta laatasta tehdyt lattialistat, mutta anoppini, joka toisteli aina mantran tavoin sitä, kuinka hänelle on ihan sama mitä me asuntoomme valitsemme, ei niitä halunnut, vaan puhui alusta asti valkoisista puulistoista, ja ne sitten tilattiin huhtikuussa, kun pintamateriaalivalintoja lyötiin lukkoon. Nyt hänen mielensä kuitenkin muuttui, kun hän näki rakennustyömaalla vieraillessamme tulevien naapureiden lattiaratkaisut... Nyt olisikin sitten saatava ne laattalistat. Saa nähdä onko jo liian myöhäistä. 

Keittiöfirmasta soitettiin tällä viikolla, että keittiösuunnitelmaan tulee muutoksia, koska tulevassa keittiössämme ei todellisuudessa olekaan kulmassa liesituulettimen putkia varten jätettyä tilaa. En osaa tämän paremmin selittää, mutta ehkä se selviää tästä kuvasta.


Tuolla pohjapiirrustuksen oikeassa yläkulmassa on punaisella merkitsemäni suorakaiteenmuotoinen tila, jonka takia kulmakaappi erilaisilla pyörivillä tai esiinvedettävillä hyllyratkaisuilla ei ollut mahdollinen, koska nurkassa ei ollut tarpeeksi tilaa standardimittaisille mekanismeille. Nyt on siis jo vihdoin rakennusfirmassa huomattu, että meidän maantasossa olevan asuntomme keittiössä ei tuollaista edes tarvitse olla. Itse alusta asti tuota ihmettelimme ja meille kerrottiin vain, että se on joitakin kellarista tulevia putkia varten. Sadattelimme sitä, kuinka sen pitikin mennä juuri keittiön kautta, eikä esimerkiksi seinän takana olevan kylpyhuoneen puolella, ja vielä tuolla nurkassa, niin että joutuisimme tyytymään johonkin epäkäytännölliseen kulmahyllyratkaisuun niin ylä- kuin alakaappienkin osalta.... 

Olen tietenkin enemmän kuin iloinen, että lopulta saamme kuin saammekin kulmakaapin nykyaikaisine hienoine esiinvedettävine hyllymekanismeineen (alas, sillä anoppi halusi säilyttää ylhäällä aiemmin suunnitellun avohyllyratkaisun), mutta silti hieman tuo rakennusfirman moka ihmetyttää. Jos ja kun haluamme säätää  vielä pistorasioiden paikkoja saatuamme nyt koko tuon nurkkatilan käyttöömme, niin joudumme itse maksamaan niiden siirtämisestä 100 frangia.

Keittiösuunnitelma on muuten pääosin keittiöfirman tekemä. Itse lisäsimme jääkaapin viereen vedettävän apteekkarinkaapin/hyllyn ja anopin toivomuksesta liesi siirtyi hieman lähemmäksi uunia ja tiskiallas jääkaappia, koska hän halusi keittiöön mahdollisimman pitkän yhtenäisen työtilan. Omasta mielestäni olisi ollut kätevämpää, että liesi ja vesipiste olisivat olleet lähempänä toisiaan ja että jääkaapin viereen olisi jäänyt enemmän laskutilaa, samoin kuin uuninkin, mutta en sitten ryhtynyt asiasta anopin kanssa vääntämään. Eipähän tarvitse sitten joskus tulevaisuudessa, kun appivanhemmat ehkä mahdollisesti mutta hieman epätodennäköisesti muuttavat asuntoon eläkepäiviään viettämään, kuunnella huokailuja siitä, kuinka se pitkä yhtenäinen työtila olisi ollut niin kätevä ja käytännöllinen :)

Tällaista kuuluu siis tällä hetkellä asuntoprojektillemme.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Tervetuloa syksy!

Tänä syksynä olemme saaneet nauttia ihanan kesäisistä säistä vielä lokakuussakin. Turistejakin täällä on vielä riittänyt, mutta heidän harmikseen lähes kaikki lidot sulkivat ovensa jo syyskuun puolenvälin tienoilla. Paikallislehdessä ihmeteltiin muutama viikko takaperin, ettei oikeastaan mikään muu kuin Asconan uimaranta pidentänyt kauttaan, vaikka kelejä ja asiakkaita olisi riittänyt. Useimmiten sulkemisen syyksi mainittiin päättyneet työsopimukset ja henkilöstöpula. Jotenkin niin joustamatonta.

Meidän pikkuruinen lähilidommekin on jo sulkenut ovensa. Munalukot roikkuvat porteissa ja estävät rannan virkistyskäytön touko-kesäkuunvaihteeseen asti. Onneksi kunnalliseen rantapuistoomme pääsy on vapaa kesäsesongin ulkopuolellakin. Pari viikkoa sitten siellä saattoi vielä bongata vähäpukeisia auringonpalvojia, shortsiasuisia sandaalisankareita, rantahiekkaa leikkiensä lomassa pöllyttäviä lapsosia ja vanhempia uimarinaisia. Lokakuussa!







Vaikka päivät ovatkin olleet suhteellisen lämpimiä, niin aamuisin ja iltaisin syksyn tulon kyllä huomaa. Tällä  viikolla on myös puhallellut sen verran voimakas ja viileä tuuli, ettei lämpömittarin näyttämiin lukemiin ole ollut juurikaan luottamista. Tuulensuojaisassa ja aurinkoisessa paikassa takille ei juurikaan ole ollut käyttöä, mutta    muuten kyllä. On oikeastaan ihanaa, että saa taas vaihteeksi pukea pitkähihaista päälle ulosmennessään.

Pimenevät illat herättävät halun käpertyä sohvannurkkaan kera hyvän kirjan tai vaikkapa neulomuksen, polttaa kynttilöitä ja juoda höyryävän lämmintä hunajateetä, joka antaa hetken helpotuksen kipeälle kurkulle... Ja syödä raclettea, fondueta ja paahdettuja kastanjoita! Tervetuloa syksy!

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Elo vauvan kera...

...on edelleen suloista ja ihanaa! Pikkumiehellä on ikää jo kolme kuukautta, eikä hän ole enää mikään pikkuruinen vastasyntynyt vaan jäntevänponteva miehenalku, joka kannattelee hienosti päätään, väläyttelee äidilleen ihania hymyjään ja vastailee puheeseen jokeltelemalla. On aivan mahtavan ihanaa herätä aamuisin hänen hyväntuuliseen jutusteluunsa ja nähdä ensimmäisenä hänen pyöreä hymynaamansa.


Tämän viikon aikana pikkumies on alkanut enenevässä määrin ihastella ja mutustella nyrkkejään, pitkään niillä on jo vahingossa tartuttu omiin ja äidin vaatteisiin, omiin korviin ja äidin hiuksiin, nyt yritetään jo tavoitella lelujakin. Pääkin nousee jo hienosti ilmaan vatsallaan köllötellessä. Pari viikkoa takaperin käännyttiin jo kolme kertaa peräkkäin vatsalta selälleen niin, että ensin punnerrettiin peppu ylös ja siitä sitten heittäydyttiin ympäri. Näytti ihan tarkoituksenmukaiselta toiminnalta, mutta eipä ole tuon jälkeen poika enää juuri kääntyillyt. Vaan eipä tuolla ole kiirettä, saisi vielä pysyäkin mamman vauvana. Nämä ensimmäiset kuukaudet ovat menneet aivan liian nopeasti muutenkin.


Jos vauvan kanssa kaikki onkin ollut ihanan mutkatonta, niin samaa ei voi sanoa elosta isosiskon kanssa. Kovasti on ollut uhmaa ilmassa ja kiukuttelu vain paheni, kun neiti alkoi skipata päiväunensa. Kun yöunet  eivät toiveistamme huolimatta juurikaan pidentyneet päiväunien jäätyä pois kuvioista, ja iltaisin oltiin aivan yliväsyneitä, piti nukkumaanmenoa aikaistaa tunnilla. Nyt neiti menee sänkyyn klo 20 ja herää yleensä seitsemän tienoilla ja väsykiukuttelu on selvästi vähentynyt. Silti tulee aika usein ikävä niitä iltapäiväunia, varsinkin sellaisena päivänä, jolloin olen itse kovin väsynyt ja haluaisin vain oikaista itseni pienille nokkaunille -  tai muuten vain lepuuttaa hermojani. Olen yrittänyt myös suostutella neitiä viettämään pientä lepohetkeä omassa huoneessaan kuvakirjojen tai edes duplojen parissa, mutta eihän hän siellä yksinään viihdy kymmentä minuuttia kauempaa. Aina on joko jano tai vessahätä tai jokin muu yhtä hyvä syy, jonka varjolla käydä hätyyttelemässä äitiä pois vaaka-asennosta.

Osittain luulen neidin temppuilun johtuvan mustasukkaisuudesta pikkuveljeä kohtaan, ei taida sitä osata oikein muuten ilmaista kuin koettelemalla vanhempiaan. Osittain se lienee ihan normaalia ikäkauteen liittyvää uhmailua. Neiti myös selkeästi hakee käytöksellään usein meidän vanhempien huomiota. Niinä päivinä, jolloin veli nukkuu hyvin ja minulle jää muutenkin enemmän aikaa puuhata neidin kanssa, käyttäytyy hän todella hyvin ja känkkäränkkäkiukutteluakaan ei juuri esiinny. Sitten taas sellaisina päivinä, jolloin en niin paljon ehdi touhuta yhdessä hänen kanssaan, on elomme jatkuvaa itkua ja hammastenkiristystä... Kukapa tuonikäinen nyt haluaisi leikkiä yksinään pitkiä toveja tai voisi ymmärtää, ettei ole maailmannapa. Toivottavasti leikkikoulun alkaminen ensi kuussa helpottaa tilannettamme ainakin jossakin määrin, kun neiti saa ikäistänsä seuraa ja mielekästä puuhaa. Ja äiti voi sillä aikaa tehdä kotihommat sellaiselle tolalle, että ehtii myöhemmin päivällä taas touhuta neidinkin kanssa...


Sääliksi kyllä käy neitirukkaa useinkin, kun ajattelee miten hänen elämänsä on pikkuveljen syntymän myötä mullistunut. Hänen kotiinsa on muuttanut rääkyvä rääpäle, joka pakostikin varastaa suuren osan vanhempien huomiosta ja ajasta, on jatkuvasti kiinni äidissä, metelöi ja keskeyttää leikit ja lukutuokiot... Jospa vaan tämän muistaisi niinä hetkinäkin, jolloin itsellä on kärsivällisyys koetuksella neidin tempausten vuoksi. Yrittäisi ymmärtää, pysyä tyynenä, kannustaa, rohkaista, muistaisi halata ja helliä eikä vain ojentaa ja moittia...