sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Ensimmäisiä hankintoja

Kävin viime viikolla läpi kasoittain neidin vanhoja vauvanvaatteita. Muistelin niitä hieman sukupuolineutraalimmiksi kuin ne sitten todellisuudessa olivatkaan. Lisäksi velourpyjamille, fleecetakeille ja -housuille ei taida kesävauvalla olla juuri käyttöä... Näin ollen otin neidin vaatteista talteen vain noin puolet tätä tulokasta varten, loput lahjoittanen, myyn tai vien vaatekeräykseen.

Koska käyttökelpoisia vaatteita olikin vähemmän kuin muistin, oli tietenkin heti hankittava lisää kaapintäytettä!  Kesävauvan pukeminen on kuitenkin minulle aivan uusi juttu, enkä oikein tiedä, että pitäisikö vastasyntyneelle hankkia lyhyt- vai pitkähihaista vaatetta. Täälläkin kun usein heinäkuussa elohopea kipuaa sinne 30 asteeseen ja ylikin. Mikäli tulokas tulee yhtään isosiskoonsa, tulee hän olemaan melkoinen kuumakalle ja vaatetus saa sen puolesta olla mieluummin melko kevyttä. Mutta sitten taas toisaalta pitäisi suojata auringolta... Hmmm. Onneksi bodyt eivät paljoa maksa, on varaa virhehankintoihinkin, joten jokusen uskaltauduin jo ostamaan. Näyttävätpä ne kuvassa kovin ryppyisiltä, kun valo tulee sivusta.


Ihan ensimmäinen hankintamme tosin oli tämä toppapuku seuraavaa talvea ajatellen. Pakkohan tuo oli ostaa kun tuli Serravallen outletissa vastaan palaillessamme helmikuussa kotiin Nizzan lomalta eikä hintakaan ollut paha. Täytyy vaan toivoa, että on oikeankokoinen siinä vaiheessa, kun sille tulee käyttöä.


torstai 24. maaliskuuta 2011

Tuhoontuomittu lakiesitys?

Joku teistä saattaa ehkä muistaakin, että olen täällä taannoin valitellut kauppojen aukioloaikoja. Siis sitä että arkisin kaupat sulkevat ovensa jo klo 18.30 (paitsi torstaisin klo 21), lauantaisin klo 17 ja sunnuntaisin ovat kiinni.

Hallitus esitti eilen vuodelta 1968 (!!!) peräisin olevan aukioloaikalain korvaamista uudella: kaupat saisivat muun muassa olla auki puoli tuntia (!!!) myöhempään arkisin ja kokonaisen tunnin (!!!) verran lauantaisin. Ne saisivat pitää ovensa auki myös neljänä sunnuntaina vuodessa sekä kahtena juhlapyhänä (Corpus Domini ja Immacolata).

Muutostarvetta perustellaan muuttuneilla kulutustottumuksilla ja -vaatimuksilla sekä markkinatilanteella, johon rajantakaisella kilpailulla on aivat omat vaikutuksensa: Italiassa kaupat saavat ilmeisesti olla auki klo 7-22 välillä ja 20-30 sunnuntainakin vuodessa.

Nähtäväksi jää mitä parlamentti on tästä laista mieltä. Ammattiyhdistysliikkeet ovat jo ilmoittaneet sitä vastustavansa ja aikovat järjestää kansanäänestyksen, mikäli parlamentin kanta on myönteinen. Vuonna 1999 vastaava lakiesitys meni jo nurin kansanäänestyksessä. Miten minusta tuntuukaan, että nyt, 12 vuotta myöhemmin, lopputulos tulee olemaan sama.

Tänä vuonna kaupat olivat saaneet jo erityisluvan pitää ovensa auki 19. maaliskuuta eli isänpäivänä. Tätä aukioloa oli mainostettu jo Italiaa myöten paikallisista mediasta puhumattakaan. Saman viikon maanantaina - eli vain muutama päivä ennen isänpäivää - erityislupa kumottiin kahden yksityishenkilön (!!!) valitusten vuoksi. Voitteko uskoa? Arvatkaapa minkälaiset autojonot matelivat isänpäivänä kohti Italiaa... Harmi, ettei tullut otettua kuvia! Ja arvatkaapa oliko Comon Bennetin parkkipaikalla enemmän Italiassa vai Ticinossa rekisteröityjä autoja. Aika harvassa taisivat olla ne perheet, jotka juhlivat isää kotona tai luonnonhelmassa, tai riemuitsivat siitä, että Ticinon kaupat olivat kiinni lauantain ja näin ollen koko viikonlopun. Näin siis ainakin autojonoista päätellen. 

Ei voi muuta kuin ihmetellä.

Välillä suora demokratia todella haisee. Väestön ikääntymisen seurauksena muutosvastarinta voimistunee entisestään. Lakiesitykset aukioloaikojen muuttamiseksi kaatunevat siis tulevaisuudessakin. Parempi pysytellä niissä 60-luvulla hyviksi todetuissa aukioloajoissa.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Huono päivä

Tänään taisin nousta sängystä väärällä jalalla... Kaikki ärsyttää, surettaa, itkettää, masentaa... Eikä vähiten oma jaksamattomuus ja fyysiset vaivat. Ja räjähtely. Välillä ihan turhastakin.

Eräänlaista kaatumatautia sairastava koiramme on saanut kohtauksia nyt kahtena päivänä peräkkäin. Eilen clonazepamin lisäksi tarvittiin diazepamia, jotta kohtaus meni ohitse. Meillä oli tietenkin käsillä yksi viikon kiireisimmistä päivistä, emmekä uskaltaneet jättää pientä potilasta yksin kotiinkaan, vaan veimme anoppilaan hoitoon. Illalla huomasimme sen aristelevan vasenta etutassuaan ja tänäänkin se edelleen nilkuttaa. Tassu tuntuu epänormaalin lämpimältä ja ehkä nilkasta hiukan turvonneeltakin. Huomenna on varmaan pakko soittaa eläinlääkärille.

Pikkuneiti vietti tänäaamuna kaksi tuntia nonnansa kanssa perhekerhossa. Itse järjestelin paikkoja ja silitin kasan vaatteita. Ihanan rentouttavaa! Tavallaan. 

Vaan perhekerhostahan kotiutui tietenkin sitten metelin ja hulinan väsyttämä uhmailija, joka heti ensimmäiseksi rojahti - vahingossa tosin - koiraparan selkään. Koska haukusta lähti niin veikeä vingahdus niin sitähän piti koettaa tietenkin useampaan kertaan äidin kielloista huolimatta. Mamman soffritto oli tietenkin samalla kärähtää keittiössä kattilanpohjaan, kun mamma erotuomaroi eteisessä (nonna oli tällä välin luikahtanut ovenraosta noutamaan jostain syystä pihalle jättämiään rattaita). Ainoa keino erottaa koira ja kakara toisistaan, ja pelastaa lounas korventumiselta, oli komentaa koira pihalle ja sulkea ovi sen perässä. Epäoikeudenmukaisesta kohtelusta loukkaantunut koiruus rapsutteli tietenkin vaativasti terassin lasiovea takaisin sisälle päästäkseen. Rattaidennoutokeikalta palanneen nonnan silmiin osui tietenkin heti ensimmäiseksi sisäänpyrkivä koira ja hän ehti jo tarttua ovenkahvaan mutta jähmettyi salamana niille aloilleen, kun kuuli karmaisevan NOOOOO -karjaisuni: koira pysyköön ulkona siihen asti, että saan kokkailuni vähemmän kriittiseen pisteeseen! Turvallisin ratkaisu kaikille, vaikka kaikki minua lukuunottamatta sitä näyttivätkin vastustavan.

Olin siis lapsen perhekerhoiluajan järjestellyt kotona paikkoja. Keräillyt vääriin paikkoihin jätettyjä leluja, vaatekappaleita, lehtiä, astioita ynnä muita tavaroita paikoilleen. Noin kymmenen minuuttia taaperon kotiinpaluusta lelut, kengät ja vaatteet olivat jälleen pitkin lattioita, sohvia, pöytiä. Mieskin tuli kotiin kauppareissultaan ja kohta jo keräsin hänenkin tavaroitaan: "Vieläkö tarvitset näitä pakasterasioiden kansia, joiden rasioita etsit viisi minuuttia sitten, vai voinko laittaa ne takaisin laatikkoonsa tästä pöydältä? Vieläkö tarvitset piilolasinestepullon tyhjää pakkauslaatikkoa vai voisiko sen jo laittaa paperin/pahvinkeräyskassiin?" Tätä se on, päivästä toiseen, kotiäidin arki...

Siinä vaiheessa kun lounas oli tarjoiluvalmista, neiti putosi muovikorokkeeltaan, joka on alunperin hankittu käsien- ja hampaidenpesun helpottamiseksi kylpyhuoneeseen, mutta jota neiti on nyt kuukauden päivät kuljettanut mukanaan huoneesta toiseen, jotta ylettyisi paremmin pääsemään käsiksi tavaroihin, jotka ovat hänen ulottumattomiinsa laitettu. Neiti lipesi jakkaraltaan keittiössä ja alakaapin teräväkulmainen vedin raapaisi ranteeseen ikävän verinaarmun. Säikähtäneen neitosen itkusta ei meinannut tulla loppua. Hetkeksi rauhoittui mamman syliin, mutta ruokapöytään istumisen ehdottaminen avasi jälleen kyynelhanat ja neiti pakeni omaan huoneeseensa. Maanittelu, lahjominen tai uhkaileminen eivät auttaneet, neiti pysyi sängyssään ja nukahti sinne sitten tyhjin vatsoin. Itkeskely jatkui taas välipala-aikaan: tällä  kertaa syynä oli röyhkeä banaanikärpänen, jonka pörräily neidn jugurttipurkin ympärillä aiheutti kauhunsekaisia kiljahduksia ja sittemmin lohdutonta vetistelyä.

Välipalan jälkeen neiti halusi pihalle. T-paitasillaan. Ilman housuja. Ilman kenkiä. Kun ehdottelin pukemista, vastaus oli tyly ei. Sitten juostiin mammaa ja vaatteita karkuun. Eikä neiti sitä paitsi enää halunnut edes pihalle mennä, vaan katsoa muumeja. Niih.

Meillä on muuten vihdoin päästy siihen vaiheeseen, että neiti suostuu ainakin ajoittain tekemään tarpeensa potalle. Monta päivää on jo ollut pidempiä jaksoja ilman vaippaa päivisin ilman vahinkoja. Tänään tietenkään tämäkään homma ei toiminut niin kuin toivoa saattaa... Pesuun menivät kahdet housut, pari paitaa, parit pikkarit ja kasa harsoja, joilla yritin kuivata ja pestä märäksi pissittyä kangassohvaa. Ja siis pyykkäsin käsin, koska meillähän on pyykkitupavuoro vain kerran viikossa. Ja asuntoon ei saa asentaa omaa konetta. Ja anopista se on normaalia eikä mikään ongelma: joutuihan hänkin silloin lähes 40 vuotta sitten samassa tilanteessa pesemään osan pyykistä käsin. Mutta hei haloo, nyt ollaan kuitenkin jo 2010-luvulla! Miten tämä maa (tai kantoni) voikaan olla tietyissä asioissa niin aataminaikuinen, ettei ihmisille voida suoda edes omia pesukoneita? Että asunnot pitää edelleen tuulettaa pääasiassa manuaalisesti (avaa ikkunat kolme kertaa päivässä 10 minuutiksi)? Argh!

Ainoita vilpittömän ihania hetkiä tänään olivat aamuseitsemältä viereeni kömpinyt uninen pikkuneiti, joka niin hellästi silittelin mammansa tukkaa, ja toisaalta samaisen pikkuneidin iltarutistukset ja -suukot yöpuulle käydessä. Onneksi siis jotakin positiivistakin.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Karnevaalihumua ja maalaismarkkinoita

Tänä vuonna olemme nauttineet karnevaalilomasta hieman flunssaisissa merkeissä eli suurimmaksi osaksi neljän seinän sisällä, harmi kyllä. Koulut ovat olleet kiinni viikon verran ja sitä myötä myös pikkuneidin kerhot ja äidin kielikurssi ovat jääneet pois viikko-ohjelmasta. Säät ovat olleet ihanan keväisiä, auringonpaistetta ja päivisin vähintään +12 astetta. Viikko sitten sunnuntaina elohopea häätyytteli jo 18 astetta! Omenapuun silmut vihertävät jo, puistossa pikkuruiset margheritinat täplittävät nurmikkoa, kevätesikoitakin olemme jo bonganneet... Ihanaa!

Aloitimme karnevaalitunnelmoinnin viime viikon torstaina pikkuneidin leikkikerhossa. Neiti kantoi kovin ylpeänä leppäkerttuasuaan eikä olisi luopunut siitä edes nukkumaan mennessään. Seuraavana päivänä suuntasimme Bellinzonaan katsomaan lasten karnevaalikulkuetta. Harmittaa, ettei tullut otettua juurikaan kuvia, videota vain. En ole vielä perehtynyt videoiden jakamiseen täällä blogissa, joten postaus jää taas kerran vaille asiaanliittyvää kuvitusta ja multimediaa. Neidin ja pikkuisen ystävättärensä mielestä kulkueessa oli kaikkein parasta se värikäs paperisilppu, coriandolit. Sitä olisi voinut keräillä maasta tietenkin ihan loputtomiin ja heitellä toisten päälle. Flamingoiksi pukeutunut guggenmusik-ryhmä taas oli sen verran pelottava, että oli parempi painautua tiukasti äidin jalkaa vasten ja jättää coriandolien heittely sikseen...

Tänä viikonloppuna kotikulmillamme vietetään eräänlaisia kevätkauden vastaanottajaisia, Fiera (tai Sagra) di San Provinoa, jota tarjonnan perusteella kai voisi nimittää suomalaisittain maalaismarkkinoiksi. Auringosta ei ole näkynyt vilaustakaan. Eilen ei sentään satanut, tänään sen sijaan kyllä. Ihmeellisen paljon väkeä on silti liikkeellä.

Fiera päättyy vasta huomenna ja koska kyseessä on kunnan juhlapäivä - tai itseasiassa juhla paikallisten arvostaman pyhimyksen kunniaksi - pitävät kerhot ja ilmeisesti koulutkin vielä ovensa kiinni maanantainakin. Neiti on jo kovasti kaipaillut pikkuisia leikkikavereitaan ja joka päivä pyytänyt päästä kerhoon. Vielä kaksi yötä pitäisi malttaa mielensä, mutta selitäpä se kärsimättömälle kaksivuotiaalle...

San Provinon markkinat ovat siis eräänlainen paikallinen keväänmerkki. Ne ovat ensimmäiset talven jälkeiset paikallisjuhlat näillä seuduilla, jos karnevaalia ei lasketa. Tarjolla on paikallisia tuotteita kuten juustoja ja leipomuksia, kuten luumutäytteisiä uppopaistettuja San Provinon ravioleja (nam!), mutta myös muutama hilavitkutin lasten ja nuorten iloksi, asiaankuuluvaa markkinakrääsää, hattaraa, popcornia, traktori- ja kotieläinnäyttely sekä ohjelmaa konserteista ja tansseista kirkollisiin messuihin. Ja pari kaljatelttaakin. Joku ilmeisen pahoinvoiva juhlija olikin jättänyt kuvottavat terveisensä ulko-ovemme viereiselle seinälle. Säästän teidät tällä kertaa tarkemmilta yksityiskohdilta...

Kollaasi on viime vuodelta, tällä kertaa ei tullut otettua kameraa mukaan.

Mukavaa sunnuntaita!

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Blogistelua laiskan iltapäivän ratoksi

Tytöntylleröinen on päiväunilla. Itse istun tietokoneen ääressä, vaikka olisi paljon muutakin puuhaa. Voisi pestä kylpyhuoneet tai vaikkapa puunata tiskialtaan, tai vähintäänkin pyyhkiä huonekalut esiin pölykerroksen alta. Pitäisi myös järjestellä kaappeja, käydä läpi tytön vanhoja vaatteita, tehdä tilaa uusille vauvanvaatteille...

Kyllä, meille odotetaan perheenlisäystä :) Uskallan kai tämän paljastaa jo täällä Blogistaniassakin, kun rakenneultrastakin on kunnialla selvitty.

Alkuraskauden vetämättömyys ja pahoinvointi ovat jo onneksi ohi. Jaksaa taas tehdä muutakin kuin keskittyä selviytymään pakollisista arkirutiineista.

Mutta tänään siivoaminen ja pesänrakennus ei vain jaksa millään innostaa. Taisin käyttää jo kaiken tälle päivälle varatun kodinhengetärenergian La Dolce Vitan Veran "Spezzatino alla Pirttihirmun" valmistamiseen. Tuli muuten todella hyvää, suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

Viime viikonloppuna kävin juhlimassa ystävättäreni K:n 33-vuotispäivää illallisen merkeissä ihan ilman miestä ja tytärtä. En edes muista milloin olisin viimeksi käynyt ravintolassa ilman miestäni! Olikohan se joskus kesällä 2008? Ihan liian kauan aikaa sitten joka tapauksessa!

Meillä oli todella mukavaa, vaikken illallisseurueesta etukäteen muita tuntenutkaan kuin itse päivänsankarin. Keskustelua käytiin italiaksi, englanniksi, venäjäksi ja hieman saksaksikin. Parco Ciani -ravintolan ruoka oli ihan syötävää, vaikka valikoima aika suppea olikin: itse söin melko arkisesti ahvenfileitä kera risottinon, muiden nautiskellessa pippurisista tartarpihveistään. Parasta tai ainakin herkullisimman näköistä taisi olla jälkiruokabuffetti, vaikka itse jouduinkin tyytymään hedelmäsalaattiin tiramisujen ynnä muiden raakaa kananmunaa sisältäneiden herkkujen sijasta.

Alunperin olin hieman huolissani illallisen myöhäisestä ajankohdasta (pääsimme tilaamaan ruoatkin vasta lähempänä iltakymmentä...), sillä viime aikoina olen sattuneesta syystä ollut kovin iltauninen, mutta mukavan seuran ja jutustelun ansiosta en edes huomannut olevani väsynyt. Illallisen jälkeen ilta olisi jatkunut casinolla tanssahdellen, mutta siinä vaiheessa päätin hipsiä kiltisti kotiin. Taisi olla ihan hyvä valinta, sillä olin koko sunnuntain jokseenkin voipunut ilman diskoiluakin.

Tähän helmi-maaliskuun vaihteeseen onkin kasautunut useampia juhlia, sillä myös miehen sisko C., isoisäni ja pikkuneidin leikkikaveri M. viettävät näinä päivinä syntymäpäiviään. Isoisäni täytti juuri pyöreät 80 vuotta. Harmi, etten päässyt kakkukahveille, mutta paljon onnea vielä näin bloginkin välityksellä!

Tällä viikolla on ohjelmassa myös pikkuneidin preasilon karnevaalijuhlat, joihin mammakin on kutsuttu. Mamman murunen pukeutuu leppäkertuksi :)

Jaahas, unenpöpperöinen tytöntylleröinen ilmestyi juuri viereeni ja haluaa myös ehdottomasti päästä kirjoittamaan. Tähän onkin hyvä lopettaa tämä postaus.

Mukavaa maaliskuuta!