Näytetään tekstit, joissa on tunniste nähtyä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nähtyä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. lokakuuta 2011

Asuntoprojekti etenee

Enää muutama kuukausi ja pääsemme muuttamaan uuteen kotiin. Asunnonluovutuksen on määrä tapahtua jo maaliskuussa huhtikuun sijasta, sillä valmista on tullut hieman suunniteltua nopeammin.

Pari viikkoa sitten kävimme katsomassa missä vaiheessa työt olivat.


Vertailun vuoksi yksi kollaasi myös maaliskuulta, jolloin ikkunat ja suurin osa väliseinistä vielä puuttuivat.



Osassa asuntoja lattialaatatkin olivat jo paikoillaan ja kylpyhuoneetkin laatoitettu. Pääsimme kurkkaamaan tulevien naapureiden laattaratkaisuja ja täytyy sanoa, että erilaiset harmaat ja beiget laatat vaikuttivat olevan todella suosittuja. Meidän asuntoommekin tulevat laatat (Alfaluxin Pietre del nord) ovat valmistajan mukaan harmaita, mutta käytännössä ne näyttävät vaihtavan väriä valaistuksesta riippuen: ajoittain ne näyttävät   hiekanruskeilta. 

Itse haaveilin hiukkasen tummemmasta ja harmaasta kivi-imitaatiolaatasta, mutta kaikkia miellyttävänä kompromissiratkaisuna valittiin sitten vaaleanharmaa laatta. Mies olisi halunnut tumman grafiitin, anoppi taas lämpimänruskean laatan. Omissa toiveissani oli laatta, josta koirankarvat, pölypallerot ja kuolaläntit erottuisivat mahdollisimman vähän, niin ettei lattiaa tarvitsisi välttämättä imuroida ja pestä päivittäin, ei siis liian tummaa tai vaaleaa tai tasaväristä. Ei siis tällaisia arkkitehdin valitsemia kauniita, mutta ah niin epäkäytännöllisiä, maitosuklaanvärisiä laattoja kuin täällä nykyisessä kodissamme. Kun esitin toiveeni piastrellistalle tai siis laattafirman myyjälle, anoppini riensi heti häpeissään selittämään, että kyllä niitä lattioita lienee tarkoitus pestäkin, että ei se nyt niin tärkeää, että maastoutuuko niihin jokainen leivänmuru ja koirankarva :) 

Itseäni ärsyttää ihan suunnattomasti, että juuri kun on saanut yhden nurkan siivottua ja hetkeksi kääntää selkänsä, niin lattialla on jo taas karvoja, jotka oikein pistävät silmään tummalta lattiapinnalta. On siis pakko imuroida uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ihan loputtomiin... Sen verran perfektionistin vikaa minussa kai sitten on. Valitsisin siis mielelläni sellaiset lattialaatat, joihin karvat maastoutuisivat ja jotka loisivat ainakin hetkeksi illuusion puhtaasta kodista. Tämän lyhyen ihmiselämämme kun voisi tuhlata paljon mielekkäämmälläkin tavalla kuin lattioita päivittäin puunaten.

Toimmekin viime keväänä kotiimme testattavaksi joitakin 30x60 mallilaattoja ja laitoimme lattialle muutamaksi päiväksi nähdäksemme kuinka ne toimisivat käytännössä. Koirankarva- ja -kuolatestin jälkeen jäljelle jäi kaksi varteenotettavaa vaihtoehtoa: toinen valitsemamme harmaa ja toinen tuhka, josta itse pidin henkilökohtaisesti enemmän, mutta josta mies ja anoppi eivät niinkään välittäneet.

Laattafirma halusi myydä meille tietenkin myös samasta laatasta tehdyt lattialistat, mutta anoppini, joka toisteli aina mantran tavoin sitä, kuinka hänelle on ihan sama mitä me asuntoomme valitsemme, ei niitä halunnut, vaan puhui alusta asti valkoisista puulistoista, ja ne sitten tilattiin huhtikuussa, kun pintamateriaalivalintoja lyötiin lukkoon. Nyt hänen mielensä kuitenkin muuttui, kun hän näki rakennustyömaalla vieraillessamme tulevien naapureiden lattiaratkaisut... Nyt olisikin sitten saatava ne laattalistat. Saa nähdä onko jo liian myöhäistä. 

Keittiöfirmasta soitettiin tällä viikolla, että keittiösuunnitelmaan tulee muutoksia, koska tulevassa keittiössämme ei todellisuudessa olekaan kulmassa liesituulettimen putkia varten jätettyä tilaa. En osaa tämän paremmin selittää, mutta ehkä se selviää tästä kuvasta.


Tuolla pohjapiirrustuksen oikeassa yläkulmassa on punaisella merkitsemäni suorakaiteenmuotoinen tila, jonka takia kulmakaappi erilaisilla pyörivillä tai esiinvedettävillä hyllyratkaisuilla ei ollut mahdollinen, koska nurkassa ei ollut tarpeeksi tilaa standardimittaisille mekanismeille. Nyt on siis jo vihdoin rakennusfirmassa huomattu, että meidän maantasossa olevan asuntomme keittiössä ei tuollaista edes tarvitse olla. Itse alusta asti tuota ihmettelimme ja meille kerrottiin vain, että se on joitakin kellarista tulevia putkia varten. Sadattelimme sitä, kuinka sen pitikin mennä juuri keittiön kautta, eikä esimerkiksi seinän takana olevan kylpyhuoneen puolella, ja vielä tuolla nurkassa, niin että joutuisimme tyytymään johonkin epäkäytännölliseen kulmahyllyratkaisuun niin ylä- kuin alakaappienkin osalta.... 

Olen tietenkin enemmän kuin iloinen, että lopulta saamme kuin saammekin kulmakaapin nykyaikaisine hienoine esiinvedettävine hyllymekanismeineen (alas, sillä anoppi halusi säilyttää ylhäällä aiemmin suunnitellun avohyllyratkaisun), mutta silti hieman tuo rakennusfirman moka ihmetyttää. Jos ja kun haluamme säätää  vielä pistorasioiden paikkoja saatuamme nyt koko tuon nurkkatilan käyttöömme, niin joudumme itse maksamaan niiden siirtämisestä 100 frangia.

Keittiösuunnitelma on muuten pääosin keittiöfirman tekemä. Itse lisäsimme jääkaapin viereen vedettävän apteekkarinkaapin/hyllyn ja anopin toivomuksesta liesi siirtyi hieman lähemmäksi uunia ja tiskiallas jääkaappia, koska hän halusi keittiöön mahdollisimman pitkän yhtenäisen työtilan. Omasta mielestäni olisi ollut kätevämpää, että liesi ja vesipiste olisivat olleet lähempänä toisiaan ja että jääkaapin viereen olisi jäänyt enemmän laskutilaa, samoin kuin uuninkin, mutta en sitten ryhtynyt asiasta anopin kanssa vääntämään. Eipähän tarvitse sitten joskus tulevaisuudessa, kun appivanhemmat ehkä mahdollisesti mutta hieman epätodennäköisesti muuttavat asuntoon eläkepäiviään viettämään, kuunnella huokailuja siitä, kuinka se pitkä yhtenäinen työtila olisi ollut niin kätevä ja käytännöllinen :)

Tällaista kuuluu siis tällä hetkellä asuntoprojektillemme.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Karnevaalihumua ja maalaismarkkinoita

Tänä vuonna olemme nauttineet karnevaalilomasta hieman flunssaisissa merkeissä eli suurimmaksi osaksi neljän seinän sisällä, harmi kyllä. Koulut ovat olleet kiinni viikon verran ja sitä myötä myös pikkuneidin kerhot ja äidin kielikurssi ovat jääneet pois viikko-ohjelmasta. Säät ovat olleet ihanan keväisiä, auringonpaistetta ja päivisin vähintään +12 astetta. Viikko sitten sunnuntaina elohopea häätyytteli jo 18 astetta! Omenapuun silmut vihertävät jo, puistossa pikkuruiset margheritinat täplittävät nurmikkoa, kevätesikoitakin olemme jo bonganneet... Ihanaa!

Aloitimme karnevaalitunnelmoinnin viime viikon torstaina pikkuneidin leikkikerhossa. Neiti kantoi kovin ylpeänä leppäkerttuasuaan eikä olisi luopunut siitä edes nukkumaan mennessään. Seuraavana päivänä suuntasimme Bellinzonaan katsomaan lasten karnevaalikulkuetta. Harmittaa, ettei tullut otettua juurikaan kuvia, videota vain. En ole vielä perehtynyt videoiden jakamiseen täällä blogissa, joten postaus jää taas kerran vaille asiaanliittyvää kuvitusta ja multimediaa. Neidin ja pikkuisen ystävättärensä mielestä kulkueessa oli kaikkein parasta se värikäs paperisilppu, coriandolit. Sitä olisi voinut keräillä maasta tietenkin ihan loputtomiin ja heitellä toisten päälle. Flamingoiksi pukeutunut guggenmusik-ryhmä taas oli sen verran pelottava, että oli parempi painautua tiukasti äidin jalkaa vasten ja jättää coriandolien heittely sikseen...

Tänä viikonloppuna kotikulmillamme vietetään eräänlaisia kevätkauden vastaanottajaisia, Fiera (tai Sagra) di San Provinoa, jota tarjonnan perusteella kai voisi nimittää suomalaisittain maalaismarkkinoiksi. Auringosta ei ole näkynyt vilaustakaan. Eilen ei sentään satanut, tänään sen sijaan kyllä. Ihmeellisen paljon väkeä on silti liikkeellä.

Fiera päättyy vasta huomenna ja koska kyseessä on kunnan juhlapäivä - tai itseasiassa juhla paikallisten arvostaman pyhimyksen kunniaksi - pitävät kerhot ja ilmeisesti koulutkin vielä ovensa kiinni maanantainakin. Neiti on jo kovasti kaipaillut pikkuisia leikkikavereitaan ja joka päivä pyytänyt päästä kerhoon. Vielä kaksi yötä pitäisi malttaa mielensä, mutta selitäpä se kärsimättömälle kaksivuotiaalle...

San Provinon markkinat ovat siis eräänlainen paikallinen keväänmerkki. Ne ovat ensimmäiset talven jälkeiset paikallisjuhlat näillä seuduilla, jos karnevaalia ei lasketa. Tarjolla on paikallisia tuotteita kuten juustoja ja leipomuksia, kuten luumutäytteisiä uppopaistettuja San Provinon ravioleja (nam!), mutta myös muutama hilavitkutin lasten ja nuorten iloksi, asiaankuuluvaa markkinakrääsää, hattaraa, popcornia, traktori- ja kotieläinnäyttely sekä ohjelmaa konserteista ja tansseista kirkollisiin messuihin. Ja pari kaljatelttaakin. Joku ilmeisen pahoinvoiva juhlija olikin jättänyt kuvottavat terveisensä ulko-ovemme viereiselle seinälle. Säästän teidät tällä kertaa tarkemmilta yksityiskohdilta...

Kollaasi on viime vuodelta, tällä kertaa ei tullut otettua kameraa mukaan.

Mukavaa sunnuntaita!

tiistai 7. joulukuuta 2010

Blogiväsymystä

Täällä on ollut havaittavissa viime aikoina, oikeastaan koko syksyn, pienoista blogiväsymystä. Ei vaan kiinnosta. Eikä jaksa. Mikään tässä omassa arjessa ei tunnu juuri nyt kirjoittamisen arvoiselta. Ei oikein edes viime kuussa tekemämme Krakovan matka ole innostanut mitään rustailemaan.

Siis reissuhan oli aivan mielettömän onnistunut: mahtavan hieno hotelli aivan rautatieaseman ja Galeria Krakowskan vieressä, ihana kaupunki, vaikka reilussa kymmenessä vuodessa kovasti muuttunutkin, mielenkiintoisia ravintoloita ja nähtävyyksiä, paljon reippailua kirpakassa syysilmassa ja monituntinen sukellus Krakovan historiaan entisen Schindlerin tehtaan konttorirakennukseen majoittuneessa museossa. Joulumarkkinakojut olivat jo kutakuinkin pystyssä, mutta vielä tyhjillään marraskuun lopussa. Harmi sinänsä.

Kuviakin tuli otettua, mutta ne on ladattu toistaiseksi ainoastaan miehen koneelle. En vain ole saanut aikaiseksi ladata niitä omalle koneelleni. Mikä laiskimus!

Eih, nyt kävi kyllä tämä saamattomuuteni niin ärsyttämään, että on ihan pakko ladata ne kuvat nyt, heti ja samantien tällekin koneelle!

No niin, vihdoinkin se on tehty! Taidan laittaa muutaman kuvan todistusaineistoksi, vaikka niiden laatu nyt on mitä on, johtuen niin kamerasta, valaistusolosuhteista kuin kuvaajistakin... :-)











perjantai 26. marraskuuta 2010

Sunnuntaina äänestetään jälleen

ja SVP/UCD jatkaa provokatiivista linjaansa. 

Silti nämä kampanjajulisteet jaksavat aina vaan minut yllättää...

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Kuvamuistoja matkapuhelimestani

Sain vihdoinkin aikaiseksi ladata kuvat koneelle matkapuhelimestani. Ihan ensimmäistä kertaa. Puhelin on jo reilun vuoden vanha ja olihan siihen jo jokunen kuva ehtinyt kertyä.

Inspiroiduin lataamaan kuvat siksi, että kuvasin eilen omituisen ja aika irstaankin näköisen sienen. Se oli hieman kuin maanpovesta työntyvä kieli.... Jos vaikka joku sieniekspertti moisen tunnistaisi.



Tässäpä teille pieni kuvakatsaus menneeseen :)

Mamman pikkuinen villipeto ei osannut vielä kävellä elokuussa 2009...


Syyskuussa 2009 olin paikanpäällä todistamassa Suomen jalkapallomaajoukkueen legendaarista 1-1 tasapeliä Liechtensteinia vastaan...


Kuvasin vapaa-ajanjalkineen ostopäätöksen kypsyttelemiseksi (ja kysyäkseni miehen mielipidettä:)



Neiti pääsi valokuvaamon näyteikkunaan.


Ei tullut mentyä tähän ravintolaan Valencian reissulla tammikuussa 2010.


Elintarvikealan lakko näkyi Valintatalon eineshyllyssä huhtikuussa 2010.


Yksi toistaiseksi toteutumattomien talohaaveidemme kohteista...


Matkalla Fribourgiin. Heinäkuinen moottoritie oli yllättävän tyhjä.


Näille kengille hekottelimme neidin kanssa monen monta kertaa elokuisilla kauppareissuilla.


Elokuun lopussa suurin osa turisteista on jo jättänyt Ticinon.



Elokuinen auringonlasku Jönköpingissä.



Rakas pieni matkalainen <3


Kuluvan syksyn kuvia.






sunnuntai 3. lokakuuta 2010

torstai 26. elokuuta 2010

Viimeisen kuukauden aika tapahtunutta


Viimeisen kuukauden aikana on jäänyt kirjoittamatta monta postausta mielessä pyörineistä asioista. En ole saanut aloitettua edes luonnoksia. Ei vaan ole ollut aikaa. Siksi listaan tähän lyhyesti(?) vain pääkohdat asioista, joista olin aikonut kirjoittaa.

Kuukausi sitten olin mieheni mukana tämän työmatkalla Fribourgissa. Saavuimme sinne myöhään eräänä tiistai-iltana ja seuraavana aamuna mieheni oli määrä tavata eräs henkilö työasioiden merkeissä. Olimme juuri astuneet sisään hotellihuoneeseemme, kun mies sai tekstiviestin ko. henkilöltä: työtapaaminen tulisi peruuntumaan, sillä miehen vaimo synnyttäisi hetkellä millä hyvänsä. Mieheni oli tietenkin hyvillään iloisesta perhetapahtumasta, mutta ei oikein osannut iloita ylimääräisestä palkallisesta vapaapäivästä, firman sponssaamasta hotellimajoituksesta ja ruoasta, vaan tunsi olonsa jollain tapaa syylliseksi, koska ei pystynyt "tuottamaan" mitään. Menetti melkein yöunensakin. Itse olin vain hyvilläni, että sainkin tehdä turistikierroksen Fribourgin keskustassa hänen kanssaan. Seuraavana aamuna mies soitti heti pomolle ja sai tältä synninpäästön ja kehotuksen nauttia huoletta vapaapäivästä. Aina asiat eivät voi mennä ihan niin kuin on suunniteltu...


Ihastuin Fribourgiin ikihyviksi. Tuntui siltä, että olisimme jossain ulkomailla Sveitsin sijasta (minun arkinen Sveitsinihän on Ticino, muualta on vähemmän kokemusta.) Ihmiset ovat erinäköisiä, pukeutuvat eri tavalla, rakennustyylikin on erilainen kielestä puhumattakaan... Ranskan kieli on niin kaunista! Parasta kaupungissa oli tietenkin vanhakaupunki katuineen ja puoteineen, katedraali upeine lasimaalauksineen, vihannes- ja kukkamarkkinat... ja La Galerie Ciné-Shopping, joka oli oikein mukava sateenpitopaikka.


Seuraavalla viikolla mies ja minä lähdimme kahdestaan parin yön lomalle Kreuzlingeniin, tai siis siellä sijaitsi hotellimme. Neiti jäi isovanhempiensa hoiviin. Menomatkalla tutustuimme St. Galleniin. Sää ei ollut paras mahdollinen, mutta näkihän sitä kaupunkia sateenvarjon suojistakin. Ja tykkäsinkin kovasti näkemästäni.



Kreuzlingenissä kävelimme lähinnä rantapuistossa, mutta muuten vietimme aikaamme Saksan puolella Konstanzissa: jälleen ihana pikkuinen kaupunki, niin täynnä elämää, kivoja ravintoloita, kauppoja.


Matka Kreuzlingenista Konstanziin on lyhyt, niin lyhyt, että siirtyminen kaupungista ja maasta toiseen käy helposti jalan. Vaikka entisten raja-aitojen sijasta rajaa merkkaavat nykyään taideteokset ja pikkuiset kyltit, on silti mahdollista huomata kulkeneensa maasta toiseen. Siinä missä Kreuzlingenia luonnehtii rauhallisuus (ihmisiä ei ole ruuhkaksi asti missään), oli Konstanz täynnä elämää, turisteja, jonoja, ääntä, ravintoloita, kaikkea. Illalla hämärän tultua kontrasti oli jos mahdollista vieläkin suurempi. Sveitsin puolella ei ollut liikkeellä ketään, oli erittäin hiljaista ja pimeää, tunnelma vähintäänkin uinuva, kun taas Saksan puolella ihmiset (=turistit?) olivat ulkona, ravintoloissa, kävelyllä, juhlimassakin, oli valoja, musiikkia, elämää, hetkittäin jopa ahdistavan paljon!



Kotimatkalla poikkesimme Appenzellissä: uskomaton paikka, kuin suoraan satukirjasta! Jollain tapaa hyvin epätodellinen. Koristeellisia taloja ja pikkupuoteja, paaaljon turisteja. Ympäröivä maaseutu heleän vihreine kumpuilevine laitumineen oli myös kuin toiselta planeetalta. Niin kaunista!!!


Tässä kuvassa olennaisinta on tuo taustalla näkyvä maisema...

Ehdimme kotimatkalla poiketa pikaisesti myös uudessa Alpenrhein Village Outletissa Landquartissa (GR). Kävimme vain Niken ja Batan liikkeissä, mutta molemmista lähti jotain mukaankin.



Pikkuneiti oli reissumme aikana nauttinut isovanhempiensa lisäksi Amerikan "isomummon" seurasta. 86-vuotias N. matkusti yksinään koko matkan Minneapolisista Milanoon, koska halusi nähdä uusimman "sukulaisensa". N. on eräänlainen appiukkoni varaäiti. Appeni oli 60-luvulla yksi ensimmäisistä italialaisista Yhdysvaltoihin lähetetyistä vaihto-oppilaista ja N. hänet majoittaneen perheen äiti, josta tuli apelleni, oman äitinsä jo lapsena menettäneelle nuorukaiselle, eräänlainen äidin korvike. Näihin päiviin asti ovat jaksaneet pitää yhteyttä ja vierailla toistensa luona!

Minä tapasin N:n nyt ensimmäistä kertaa. Uskomattoman karismaattinen nainen! Vaikka hän on sairastellut vuosien mittaan kovastikin, näyttää silti paljon ikäistään nuoremmalta, järki on terävä kuin partaveitsi. N. ei ollut mielestäni tyypillinen amerikkalainen (onko sellaista ylipäänsä olemassakaan?) vaan jollain tapaa hieman varautunut ja sellainen tarkkailijatyyppi, mutta ei kuitenkaan mikään tuppisuu. Keskustelumme olivat erittäin antoisia ja meillä synkkasi uskomattoman hyvin. Heti ensimmäisen kerran tavatessamme hän tuli tuttavallisesti halaamaan ja tunsin oloni hänen seurassaan heti hyvin kotoisaksi ja jollain tapaa turvalliseksi. N:ssä oli jotain niin perin tuttua! Ihan kuin olisin aina tuntenut hänet!

Surin jo ennalta N:n paluuta Yhdysvaltoihin, sillä pelkäsin, ja pelkään, että emme ehkä saa ikinä toista mahdollisuutta nähdä häntä. Suunnitelmissa olisi kyllä matkustaa ensi kesänä tai syksynä tai tai tai Minneapolisiin, jos vain mahdollista...

Tässäpä nämä tärkeimmät tapahtumat taisivat jo tullakin. Onhan tässä kyllä kaikenlaista muutakin tapahtunut, mutta ehkä säästän ne jutut toiseen kertaan. Ehkä teen jossain välissä myös erillisen postauksen matkakuvista (kollaaseja tms.), sen verran paljon niitä tuli otettua. Muutenhan tästä uhkaa tulla kilometripostaus ;)