Ahhh, voiko olla ihanampaa tuoksua kuin puhdas, auringon ja tuulen kuivattama pyykki? Minusta on: se tuoksu, joka syntyy tällaista pyykkiä silitettäessä.
Olen alkanut saada kummallisia kiksejä silittämisestä, joka ennen muinoin kuului niihin eniten inhoamiini kotihommiin. Jos vain saan silittää rauhassa, omissa ajatuksissani, ehkä vilkaista siinä ohessa televisiotakin. Silitetty pyykki on kaunista. Ja mahtuu paremmin kaapin hyllyille tai laatikoihin. Silitän nykyään jopa farkut ja neulepaidat ynnä mieheni nenäliinat, mikä on jotain mitä en olisi entisessä elämässäni voinut kuvitella tekeväni. En edes tiennyt, että joku käyttää vielä kankaisia nenäliinoja. Alusvaatteita tai sukkia en silitä vieläkään, toisin kuin esimerkiksi anoppini. Jos siihen hommaan joskus ryhdyn, niin pyydän, kutsukaa valkotakkiset paikalle.
Pikkuneidin vauva-aikoina anoppi tarjoutui auttamaan kotihommissa silittämisen osalta. Tuolloin en ollut vielä kokenut silitysvalaistumista, joten luovutin homman hänelle enemmän kuin mielelläni. Anoppi nouti kerran viikossa monta kassillista silitettävää ja palautti sileääkin sileämmät ja kauniisti viikatut vaatteet ja kodintekstiilit usein jo seuraavana päivänä.
Anopin lomaillessa tai ollessa muuten estynyt minun oli pakko ruveta silityshommiin, olinhan jo niin tottunut nukkumaan ihanan sileiden ja ylellisen pehmeiden lakanoiden välissä rypyttämästä pyjamasta puhumattakaan. Hämmästyin kuinka rentouttavaa silittäminen itse asiassa olikaan! Anopin palatessa lomalta aloin luovuttaa pyykkivuoreni hänelle yhä vastahakoisemmin. Myöhemmin en enää antanutkaan hänelle kaikkea, vaan salaa jätin itsellenikin silitettävää. Tänä keväänä anoppi oli kovin kiireinen työssään, viimeisinä kuukausina ennen eläkkeelle jäämistään eikä "ehtinyt" enää noutamaan vaatekasseja, saati silittämään. Myhäilin tyytyväisenä. Saisin silittää ihan itse!
Ainoa ongelma on, että kun yksi perheenjäsenistä on vilkas taapero, saan harvoin silittää ihan omassa rauhassa. Ja illalla neidin jo nukkuessa olen liian väsynyt, tai kotona on liian kuuma, tai... Mutta kun lopulta saan silityslaudan ja -raudan raahattua olohuoneeseen ja pääsen kaikessa rauhassa silittämään, niin voi sitä autuutta...
En ole edelleenkään mikään huippusilittäjä, työnlaatu on mitä on. Mutta edes jollain tavalla silitetty on parempi kuin ei ollenkaan silitetty. Olenkin todennut, että ennen en pitänyt silittämisestä, koska en ikinä ollut tyytyväinen lopputulokseen ja osaamattomuuteni lannisti minua. Nykyään itse prosessi on melkein lopputulosta tärkeämpi. Ei sen tarvitse olla niin viimeisenpäälle täydellistä. Sitä paitsi, kun on oikeat välineet (höyrysilitysrauta erillisellä isolla vesisäiliöllä aka Höyrykone), niin työ sujuu kuin leikki vain!
PS. Tämän postauksen ei pitänyt alunperin käsitellä ollenkaan silittämistä, vaan sen piti olla kuvapostaus perjantain sääilmiöistä. Mutta hieman viilentynyt ilma ja neidin pitkät päiväunet saivat minut tarttumaan tuumasta toimeen ja käymään silittäen pyykkivuoren kimppuun - ja tämä postaus syntyi sitten tuon meditaatiosession jälkihöyryissä.
Sekä Pfister että Ikea ovat valinneet tällä kertaa esitteidensä kanteen nojatuoleissa löhöileviä lukevia(?) ihmisiä...
Mitähän kivaa sitä harrastaisi tänä syksynä?
