maanantai 26. heinäkuuta 2010

Silittämisen ihanuudesta

Ahhh, voiko olla ihanampaa tuoksua kuin puhdas, auringon ja tuulen kuivattama pyykki? Minusta on: se tuoksu, joka syntyy tällaista pyykkiä silitettäessä.

Olen alkanut saada kummallisia kiksejä silittämisestä, joka ennen muinoin kuului niihin eniten inhoamiini kotihommiin. Jos vain saan silittää rauhassa, omissa ajatuksissani, ehkä vilkaista siinä ohessa televisiotakin. Silitetty pyykki on kaunista. Ja mahtuu paremmin kaapin hyllyille tai laatikoihin. Silitän nykyään jopa farkut ja neulepaidat ynnä mieheni nenäliinat, mikä on jotain mitä en olisi entisessä elämässäni voinut kuvitella tekeväni. En edes tiennyt, että joku käyttää vielä kankaisia nenäliinoja. Alusvaatteita tai sukkia en silitä vieläkään, toisin kuin esimerkiksi anoppini. Jos siihen hommaan joskus ryhdyn, niin pyydän, kutsukaa valkotakkiset paikalle.

Pikkuneidin vauva-aikoina anoppi tarjoutui auttamaan kotihommissa silittämisen osalta. Tuolloin en ollut vielä kokenut silitysvalaistumista, joten luovutin homman hänelle enemmän kuin mielelläni. Anoppi nouti kerran viikossa monta kassillista silitettävää ja palautti sileääkin sileämmät ja kauniisti viikatut vaatteet ja kodintekstiilit usein jo seuraavana päivänä.

Anopin lomaillessa tai ollessa muuten estynyt minun oli pakko ruveta silityshommiin, olinhan jo niin tottunut nukkumaan ihanan sileiden ja ylellisen pehmeiden lakanoiden välissä rypyttämästä pyjamasta puhumattakaan. Hämmästyin kuinka rentouttavaa silittäminen itse asiassa olikaan! Anopin palatessa lomalta aloin luovuttaa pyykkivuoreni hänelle yhä vastahakoisemmin. Myöhemmin en enää antanutkaan hänelle kaikkea, vaan salaa jätin itsellenikin silitettävää. Tänä keväänä anoppi oli kovin kiireinen työssään, viimeisinä kuukausina ennen eläkkeelle jäämistään eikä "ehtinyt" enää noutamaan vaatekasseja, saati silittämään. Myhäilin tyytyväisenä. Saisin silittää ihan itse!

Ainoa ongelma on, että kun yksi perheenjäsenistä on vilkas taapero, saan harvoin silittää ihan omassa rauhassa. Ja illalla neidin jo nukkuessa olen liian väsynyt, tai kotona on liian kuuma, tai... Mutta kun lopulta saan silityslaudan ja -raudan raahattua olohuoneeseen ja pääsen kaikessa rauhassa silittämään, niin voi sitä autuutta...

En ole edelleenkään mikään huippusilittäjä, työnlaatu on mitä on. Mutta edes jollain tavalla silitetty on parempi kuin ei ollenkaan silitetty. Olenkin todennut, että ennen en pitänyt silittämisestä, koska en ikinä ollut tyytyväinen lopputulokseen ja osaamattomuuteni lannisti minua. Nykyään itse prosessi on melkein lopputulosta tärkeämpi. Ei sen tarvitse olla niin viimeisenpäälle täydellistä. Sitä paitsi, kun on oikeat välineet (höyrysilitysrauta erillisellä isolla vesisäiliöllä aka Höyrykone), niin työ sujuu kuin leikki vain!

PS. Tämän postauksen ei pitänyt alunperin käsitellä ollenkaan silittämistä, vaan sen piti olla kuvapostaus perjantain sääilmiöistä. Mutta hieman viilentynyt ilma ja neidin pitkät päiväunet saivat minut tarttumaan tuumasta toimeen ja käymään silittäen pyykkivuoren kimppuun - ja tämä postaus syntyi sitten tuon meditaatiosession jälkihöyryissä.

4 kommenttia:

Vera A. kirjoitti...

Voi ihana kirjoitus :) Varsinkin se, kuinka et antanut anopille enää kaikkea silitettävää :) Täytyy tunnustaa, että silittäminen kuuluu just niihin hommiin, jotka jättäisin mieluummin siivoojalle. Ongelma on, että nykyinen siivooja ei suostu (ei kuulemma osaa) silittämään. Koska itse olen neuroottinen silitettyjen vaatteiden suhteen (varsikin Kapun työpaidat sekä Neidin vaatteiden pitää olla täydellisen rypyttömiä, ainakin sen 30 ekaa sekuntia, kun ne on puettu päälle), joudun etsimään uuden siivoojan, joka myös silittää. Aiemmin minäkin katsoin tv:tä samalla kun silitin, nykyisin kirjoitan blogia :) Nimittäin joka puseron osan pitää saada jäähtyä, ennen kuin silitän seuraavan puolen, ja odotusaikana ehtii hyvin ladata kuvan tai kaksi. Mutta koska silittäminen on tällaisella neurootikolla niin aikaa vievää puuhaa, joudun luovuttamaan sen jollekulle muulle...

ratón kirjoitti...

Hei :) Suhteellisen uusi lukija ilmoittautuu :). Silitys taitaa olla niitä asioita, jotka jakaa ihmiset kahteen leiriin :D. Itse inhoan silittämistä, mutta olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi: huonosti silitetty on parempi kuin silittämätön... ja koska olen myös täydellisyyden tavoittelija: jätän lähes aina silittämisen viikkosiivoajan tehtäväksi, joka sanookin sen olevan lempipuuhaansa... Minä taas mielelläni pesen pyykit, ripustan ne kuivumaan ja lustaan silitystä odottamaan :).

Elvira kirjoitti...

Vera: Jos olet muuten tyytyväinen nykyiseen siivoojasi, niin voisithan harkita silittämisen delegoimista jollekin siihen erikoistuneelle signoralle? Täällä on ainakin lehdet täynnä ilmoituksia. Itsekin pyrin ennen täydelliseen rypyttömyyteen, mikä oli äärettömän stressaavaa ja vei ilon koko silittämisestä :)

Tervetuloa ratón ja hauska tutustua! Itsekin ennen inhosin silittämistä, mutta sittemmin olen kokenut jonkinlaisen silitysvalaistumisen, hih. Ja nyt jaan täällä tätä ilosanomaa ;)

Noista viikkosiivoojista. Itsekin olen kerran kokeillut neidin vauva-aikoina siivoojaa, mutta en oikein tuntenut oloani kotoisaksi hänen häärätessään kotonani. En osannut vaan olla vaan ryhdyin itsekin siivoamaan. Lisäksi tuntui, että kolmessa tunnissa hän sai aikaa vähän aikaiseksi, vaikka vaikuttikin ihan ahkeralta ja suhteellisen nopealtakin. Mieheni aina toisinaan ehdottaa siivoojan palkkaamista oman työtaakkaani helpottamiseksi (tai ei taida olla tyytyväinen kotona ajoittain vallitsevaan kaaokseen... ;). Kuinka monta tuntia teidän viikkosiivoojanne tekevät ja mitä heidän tehtäviinsä kuuluu? Jäättekö paikalle "valvomaan" heidän työtään vai käykö siivooja poissaollessanne?

ratón kirjoitti...

Siivoajasta: meillä siivoaja käy kaksi kertaa viikossa (koska yleensä siivoajat eivät silitä ja minä delegoin sen siivoajalle...). Meillä siivoaja tulee n. klo 7:45-8:00 ja viipyy noin klo 15:00-16:30 riippuen hommien määrästä. Useimmiten olen kotona työhuoneessa tekemässä töitä tai juoksen lapsen perässä, mutta saatan jättää hänet myös omaan rauhaansa siivoamaan ja häipätä asioille. Siivoajalla on myös nykyisin oma avain kotiimme (hän oli aiemmin ystävämme kotiapulainen viiden vuoden ajan ja nyt on ollut viikkosiivoajamme neljän vuoden ajan). Aiemmin koin, että minunkin pitäisi siivota, mutta opin kyllä nopeasti antamaan siivoajan touhuta (kyseinen siivoaja hoki "rouvan ei tarvitse tehdä sitä, sitä varten olen minä täällä" tarpeeksi usein.. mä taisin olla jaloissa... :D ).