sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Isä

Meri tyyni on myrskyn jälkeen
taivas rajaton

Lipuu purtesi hiljaa sinne
missä ikuinen rauha on

Surut, tuskat taakses jo jää
kipua et tunne
et ikävää

Saat jälleen juosta ja laulaa siellä,
nauraa täydellä sydämellä

Hyvä siellä sun olla on

Meillä kaipuu pohjaton

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Ticino vs. Tessin

Taannoin kirjoittaessani sveitsiläisten asuntojen kosteusongelmista sain kommentteja, joissa asuinkantoniani kutsuttiin Tessiniksi. Nimihän on ihan oikea, ei siinä mitään. Tajusin itse käyttäväni saksankielisen version sijasta aina italiankielistä nimeä, siis myös suomea puhuessani. Tessin on kuin joku aivan toinen paikka. Itse asun Ticinossa.

Turisteja (myös sveitsiläisiä sellaisia) lukuunottamatta paikanpäällä kuulee aniharvoin käytettävän nimeä Tessin. Tessinistä tulevatkin mieleeni lähinnä leirintäalueet, saksankielisin tekstein varustetut turistibussit, shortseihin, sukkiin ja sandaaleihin pukeutuneet miehet, aurinkohatuin ja -lasein varustautuneet mummoryhmät tai eläkeläispariskunta, joka ottaa aurinkoa rantapuistossa pulahtaen välillä järven lempeään syleilyyn... Nimi Ticino liittyy omalla kohdallani aivan toisenlaisiin mielikuviin ja arkeen.

Kenellä on oikeus päättää paikkojen nimistä? Jos paikalla on eri nimi eri kielillä, kuka päättää mikä niistä on se "oikea", mikä esiintyy esimerkiksi virallisissa kartoissa vai käytetäänkö niissä kaikkia? Kuinka moni kutsuu Geneveä nimellä Genf saksankielisten lisäksi? Kuinka moni kutsuu Ahvenanmaata Ahvenanmaaksi suomenkielisten lisäksi? Tai Suomea Suomeksi? Kuka on päättänyt, että suomeksi italiankielistä kantonia pitäisi kutsua sen saksankielisellä nimellä?

Jos tietyn paikkakunnan asukkaista vaikkapa 90 prosenttia puhuu tiettyä kieltä, kuinka valmiita he ovat hyväksymään sen, että paikkakunnan virallinen nimi on joidenkin toista kieltä puhuvien henkilöiden antama/päättämä? Eikö tämä olisi eräänlaista symbolista kolonialismia? Entä jos joku haluaa päättää puolestasi senkin mitä nimeä sinun tulisi tietystä paikasta käyttää siitä puhuessasi?

Paikannimet ovat kaukana neutraalista, vaikka sitä ei aina tule ajatelleeksi. Ne herättävät voimakkaitakin tunteita ja mielikuvia. Pietarin nimi vaihdettiin Leningradiksi ja vallanvaihdoksen myötä jälleen Pietariksi. Stalingradkin on muisto vain. Onpa Suomessakin synnyinpaikkakunnallani Aleksanterinkatu nimetty uudelleen neutraalimmin Keskuskaduksi. Kartanlaatija on häveliäissyistä nimennyt eräänkin mäen Rumavaaraksi sen sijaan, että olisi virallistanut rahvaan käyttämän härskimmän nimen. Valtiot antavat alueliitoksina saamilleen alueille uudet nimet tai muokkaavat vanhat omaan suuhunsa paremmin sopiviksi. Se on vallanilmaus samaan tapaan kuin miehittäjän lipun vetäminen salkoon: tämä maapläntti kuuluu meille!

Kukin saa puolestani käyttää sitä nimeä, joka parhaiten omaan suuhun sopii. Mutta kannattaa pitää mielessä, että vaikka oma valinta ei olisi tietoisesti poliittinen, saattaa joku muu sen sellaiseksi tulkita. Nimellä on väliä.

torstai 22. huhtikuuta 2010

Hiekkakakkuja ja omenankukkia

Kutakuinkin kuolleeksi luulemamme ruukkuomena innostuikin kevään kunniaksi kukkimaan! Jonkinlainen tauti tai tuholainen sitä taitaa silti vaivata, sillä osassa oksista lehdet käpristyvät tai ovat jotenkin muuten muotopuolia...




Pikkuneiti sai viikonlopun ostosreissun tuloksena kauan kaivatun hiekkalaatikon. Nyt ei sitten muuta tehtäisikään kun myllättäisiin hiekassa. Sitä lieneekin jo pian enemmän laatikon ulko- kuin sisäpuolella. Mitäpä tuosta. Pääasia, että lapsi viihtyy.

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!

Oli ostettava oma laatikko, kun ei täällä ole sellaisia puistoissa eikä kerrostalojen pihoillakaan. Ulkoleikkipaikat on sitäpaitsi lähes poikkeuksetta päällystetty tartaanimaisilla laatoilla, etteivät kullannuput vain satuttaisi (tai likaisi?) itseään. Hiekkaa ja kiviä löytyy lähinnä rannoilta. Täällä ei siis pääsääntöisesti tavata toisia äitejä (ja lapsia) hiekkalaatikon ääressä.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Penne ai finocchi

Ei ole tullut reseptejä postailtua, mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Tänään laitoin lounaaksi fenkolipastaa. Resepti on erittäin yksinkertainen, mutta lopputulos sitten sitäkin maukkaampi.


Penne ai finocchi
(2 hengelle)

200g Penne-pastaa
250g fenkolia
1rkl oliiviöljyä
20g voita
suolaa, pippuria
granaa

Puhdista fenkoli(t), suikaloi ja keitä suolalla maustetussa vedessä noin 10 minuuttia. Kaada lävikköön, mutta ota keitinvesi talteen pastan keittämistä varten (lisää kylmää vettä, jos ei riitä). Pastan kypsymistä odotellessa kuullota fenkoleita (saavat hieman ruskistuakin) öljy-voiseoksessa (1rkl öljyä, 10g voita), mausta. Jos näyttää kovin kuivalta, lisää pannulle muutama rkl vettä pastakattilasta. Valuta pasta ja kumoa pannulle, mausta voilla ja raastetulla granalla.

Ruokajuomaksi sopii kuiva valkoviini.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Vali vali

Täällä ollaan taas vatsataudin kourissa. Tai kenties söin jotain sopimatonta eilen shoppailureissulla Italiassa, koska muut perheenjäsenet vaikuttavat olevan edelleen täysissä ruumiin ja sielun voimissa.

Viideltä aamulla heräsin kauheaan vatsakipuun. Puoli tuntia sain vielä sen jälkeen jossain välissä nukuttua ja seitsemältä oli noustava, kun pikkuneiti vienosti kutsui mammaa. Ja miehellä on tietenkin juuri tänään aamuvuoro... Onneksi tällä kertaa sentään anoppi ehti paikalle suhteellisen lyhyellä varoitusajalla. Lähtivät juuri neidin kanssa kävelylle ja saan potea ainakin hetken ihan rauhassa. Mitään en ole vielä uskaltanut suuhuni laittaa pienen nestemäärän lisäksi, eikä tee kyllä yhtään mielikään. Olo on aika heikko, huimaa...

Kävimme eilen metsästämässä neidille uusia kenkiä, kun pitäisi jo taas vaihtaa isompiin. Grandaten Chiccolandiasta löytyi kaksikin paria, yhdet kansgaskengät, jotka voisi ottaa käyttöön jo nyt ja yhdet sandaalit kesäksi. Etsimme kylläkin sellaisia pihalla remuamiseen soveltuvia kenkiä, mutta jälleen kerran saimme todeta, että Italiasta ei sellaisia taida löytyä(?). Kasapäin oli tarjolla jos jonkinlaisia vaaleita ja kimaltelevia, kaupungilla näyttäytymiseen soveltuvia hienostelukenkiä, hih.

Toys Centerissä kävimme katsastamassa pihaleluvalikoiman. Ostoslistalla olisi hiekkalaatikko ja ehkä liukumäkikin. Tarjolla oli samoja laatikoita ja mäkiä kuin täällä Sveitsissäkin. Hinnat näyttivät yllättävän tuntuilta... Olivat nimittäin numerolleen samoja kuin täällä, tosin sillä erotuksella, että Italiassa ne ovat eurohintoja. Eli eipä kannata pihaleluja ainakaan tämän kokemuksen perusteella Italiasta (tai ainakaan Comon Toys Centeristä) ostaa.

Pääsiäinen meni täällä pääasiassa melko arkisissa merkeissä. Mies oli viikonlopun töissä ja söimme pääsiäislampaamme vasta maanantaina oman perheen kesken. Appivanhemmat viettivät pyhät kälyn luona Genevessä.

Neiti oppi kaksi uutta sanaa: "muna" ja "uovo". Tai siis yksi sanahan tuo on, kahdella eri kielellä. Neiti sai nimittäin osallistua suklaamunan etsimiseen ja sai siitä pieniä maistiaisiakin. Munaa ja uovoa sitten toisteltiin (ja kaipailtiin) koko loppupäivän. Eipä ole tähän asti vielä noin nopeasti uudet sanat tarttuneetkaan mukaan!

Kerrottakoon nyt vielä, että anopin synttärilounas vajaa kaksi viikkoa sitten meni oikein mukavissa merkeissä. Anoppi oli enemmän kuin tyytyväinen kälyn valitsemiin timanttikorvakoruihin ja agriturismo Bone' oli käymisen arvoinen paikka. Tarjolla oli oikein kelpo ruokaa, mutta paikan kenties parasta antia olivat upeat näkymät Varese- ja Maggiore-järville. Sääkin suosi. Oli aivan ihanan aurinkoinen ja lämmin kevätpäivä! Neidin kannalta paikka oli ihan nappivalinta! Kun olo pöydän ääressä alkoi pitkästyttää, pääsi ravintolasta helposti pihalle (heti pöytämme takana oli lasinen liukuovi) kotieläimiä ihmettelemään ja liukumäkeen, saattajan kanssa toki. Onneksi nonno ja zia kävivät neidin kanssa pienillä happihyppelyillä enemmän kuin mielellään.