Palmanova
Taustakuva täältä
lauantai 12. kesäkuuta 2010
perjantai 11. kesäkuuta 2010
keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
Lomakuvia osa 1
Gorizia - Nova Gorica
Aquileia
maanantai 7. kesäkuuta 2010
Reissausta
Viime aikoina eivät voimat ole riittäneet bloggaukseen, mutta jospa sitä pikkuhiljaa palaisi linjoille. Elämä jatkuu. Isättömänäkin.
Viimeisen puolentoista kuukauden aikana olen ehtinyt käydä kaksi kertaa Suomessa ja viime viikon vietimme Italian Gradossa. Kotona on käyty lähinnä kääntymässä.
Tuntui hullulta lähteä surun keskeltä lomalle. Mutta sainpahan muuta ajateltavaa. Olisi sitä paitsi ollut sääli peruuttaa jo ajat sitten varaamamme loma-asunto...
Vaikka Grado onkin pääasiassa rantalomakohde, ehdimme tehdä kaikenlaista muutakin mukavaa kuin rakentaa hiekkalinnoja tai polskutella Adrianmeren aalloissa. Kohtuullisen ajomatkan päässä on sellaisia mielenkiintoisia kohteita kuin Aquileia, Palmanova, Gorizia-Nova Gorica, Trieste, Udine ja Cividale del Friuli. Jälkimmäiseen emme tällä kertaa ehtineet, samoin väliin jäi veneretki Gradon ja mantereen väliin jäävällä laguunialueella ja Trieste olikin jo entuudestaan tuttu. Jäipähän jotain nähtävää jäljelle, jos ja kun satumme joskus uudestaan samoille kulmille, vaikkapa läpiajomatkalla Kroatiaan.
Aquileian vetonauloja ovat arkeologiset kaivaukset ja basilica mosaiikkilattioineen, Palmanova on oman aikakautensa ideaalikaupunki, jonka asemakaava tuo mieleen kotoisen Haminan kaupungin. Gorizia on itävaltalaisvaikutteinen kaupunki ja Nova Gorica sen slovenialainen (tai jugoslavialainen) vastine (tai korvike) vuodelta 1948, kun alkuperäinen Gorica jäi rajanvedossa Italian puolelle. Udinessa on aistittavissa selkeitä venetsialaisvaikutteita. Kuvia luvassa kunhan ehdin siirtää ne koneelle.
Neiti jaksoi yllättävän hyvin kiertää nähtävyyksiä, kunhan pääsi välillä rattaista jaloittelemaan. Ravintoloissa ynnä muissa ruokapaikoissa ei lapsia oltu juuri ajateltu: syöttötuoleja ei ollut juuri missään, saati lastenannoksia, leikkinurkista puhumattakaan (tämä oli kyllä jo etukäteen tiedossa), mutta poikkeuksetta tarjoilijat ja muu henkilökunta ottivat aina ylitsevuotavan sydämellisesti vastaan myös puolitoistavuotiaan asiakkaansa.
torstai 6. toukokuuta 2010
Isää ikävä
Isän poismenosta on reilu viikko.
En ole täysin sisäistänyt tapahtunutta. En vaikka isä ehti sairastaa useamman vuoden. En vaikka alusta alkaen tiesimme, että parantavia lääkkeitä ei ole. En vaikka hiljaa olen surrut isäni kohtaloa kaikki nämä vuodet ja tuntenut hitaan luopumisen korventavaa tuskaa.
Kuvittelin olevani valmis, valmistautunut kohtaamaan väistämättömän, päästämään irti. Olin väärässä. Tämä tuli vastaan aivan liian varhain, liian yllättäen.
Ehdin onneksi paikalle pitelemään kädestä, silittämään tukkaa, suukottamaan rakkaita kasvoja. Isän tyttö.
Lohtua suo vain se, että nyt isä on jälleen vapaa. Vapaa kivuista, pyörätuolista, sairaalasängystä, oman ruumiinsa vankilasta. Ruumiin, josta hän piti aina niin erinomaisen hyvää huolta. Urheiluhullu.
Isä nukkui pois puolenyön jälkeen, 60-vuotispäivänään. Päivänä, jota hän ei ikinä uskonut näkevänsä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)