torstai 1. lokakuuta 2009

Poissaoleva isä

Voihan veetu! Olo on edelleen vetämätön ja kuumeinen. Juuri sain taistella lapsosen päiväunille. Suostui nukahtamaan vasta puoli tuntia normaalia myöhemmin. Taas heittävät rytmit häränpyllyä.

Miehellä on vapaapäivä, kuten eilenkin, mutta eiköhän se keksinyt taas jonkun hyvän syyn häipyä paikalta. On juuri tänään pestävä auto, joka on edellisen kerran pesty viime keväänä. Olisin toivonut, että mies olisi edes tämän kerran ymmärtänyt, että tarvitsisin hieman lepoa. Sanoi kyllä lähtiessään, että älähän liiaksi aherra, että hän auttaa sitten kun palaa kotiin. No en kyllä aikonutkaan tehdä muuta kuin parittaa pestyt sukat ja viikata alusvaatteet laatikoihinsa. Siis sen lisäksi, että ruokin lapsen, leikin hänen kanssaan, katson hänen peräänsä, laitan päiväunille... Että se siitä lepäämisestä.

Haa, mies soitti juuri. Mutta ei suinkaan mistään autonpesupaikalta, vaan paikallisesta kodinelektroniikkaa myyvästä liikkeestä. Oli pongannut sieltä edullisen videokameran ja kyseli, että olisiko minulle sille tarvetta... Olinhan toki jonkun kerran sitä ääneen miettinyt, miten mukavaa olisi kuvata tytärtämme muutenkin kuin digipokkarilla. Mutta että juuri tänään piti mennä sitä kameraa sitten etsimään? Miehet...

Onhan tuossa kaksilahkeisessa kyllä omat hyvätkin puolensa. Lupasi valmistaa tänä iltana sienirisottoa päivälliseksi. Sitä vartenhan tarvitaan tietenkin valkoviiniä. Eli ihan pakko olisi käydä vielä kaupassakin. *huokaus* Kunhan ei nyt sitten saisi siihen operaatioon menemään koko iltaa.

Olisi kauhean ihanaa, jos mies voisi joskus viettää aikaansa lapsensa kanssa. Siis ihan olla vaan kotona, leikkiä ja katsoa perään. Ja tehdä sen oma-aloitteisesti. Joka kerta, kun tarvitsisin puoli tuntia tai tunnin omaa aikaa tehdäkseni jotain (yleensä kotihommia), ja pyydän miestäni katsomaan lapsen perään, lapsi poikkeuksetta päätyy yksinään leikkikehäänsä itkeä tillittämään. Ja minähän se sitten olen, joka häntä lohduttaa tai ottaa syliin siinä omien toimieni ohessa. Lapsiparka. Sai isäkseen miehen, joka ei osaa olla hänen kanssaan. Kun mies on vapaalla ja itselläni on jotain menoa, niin että lasta tarvitsisi jonkun hoitaa, ehdottaa mieheni anopin, siis oman äitinsä, kutsumista paikalle. Ei halua itse edes yrittää. Raivostuttavaa.

Minkähänlaisia psykologisia vammoja tästä lapsiparalle aiheutuukaan...?

2 kommenttia:

Signorina M kirjoitti...

Toivottavasti voit jo paremmin!

Elvira kirjoitti...

Kiitos Pippuri! Olo on flunssan puolesta jo huomattavasti parempi, mitä nyt kurkku vielä vihoittelee. Mielikin on parempi kun tuli oltua viikon verran reissussa ja pois näistä kotiympyröistä :)