perjantai 22. huhtikuuta 2011

Deadline lähestyy

Viime aikoina en taas sattuneesta syystä ole juuri ehtinyt blogimaailmassa pyöriä. Viime viikolla lomailimme Alto Adigessa (Etelä-Tirolissa) ja Itävallan puolella Innsbruckissa. Tällä viikolla minut on pitänyt kiireisenä uuden kotimme pintamateriaalien ja keittiön värimaailman pohtiminen, sillä sitovat päätökset pitäisi olla tehtynä ensi viikkoon mennessä. Kauhean hankalia valintoja, varsinkin kun en pääse yksinäni päättämään, vaan pitäisi löytää kompromissiratkaisuja, jotka miellyttäisivät niin itseäni, miestä kuin anoppiakin. Appiukolle onneksi kelpaa mikä vain.

Niin, en ole tainnut täällä mainostaakaan, että jouduimme toistaiseksi kuoppaamaan talohaaveemme ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että toiveiden taloa tai tonttia ei löytynyt meille sopivaan hintaan havittelemaltamme alueelta. Rahkeemme eivät vain yksinkertaisesti riitä 800.000 frangin lainaan. Olenhan jo muistanut mainita, että täällä Ticinossa tonttien, talojen ja asuntojen hinnat ovat pilvissä, vaikka tämä eräänlainen periferiakantoni onkin ja vaikka palkatkin ovat täällä alhaisia moneen muuhun kantoniin verrattuna. Vuokralla asuminen onkin todella yleistä. Mutta siinä vaiheessa kun vuokralainen maksaa asunnosta lähes kaksi kertaa sen verran kuussa kuin "asuntolainalainen", niin vuokralla asumisen mielekkyyden kyseenalaistanee jo itse kukin.

Oman talon sijasta joudumme vielä toistaiseksi tyytymään uuteen kerrostaloasuntoon, tosin emme sitäkään ostaneet itse, vaan se on asunto, jonka appivanhemmat ovat ostaneet itselleen eläkepäiviään silmällä pitäen. He eivät kuitenkaan itse ole vielä omasta kotitalostaan pois muuttamassa, joten tarjosivat sitten asuntoa meille sopuhintaan vuokralle. Koska vuokra tulee olemaan huomattavasti nykyistä halvempi ja asuinaluekin monessa mielessä parempi, ei meidän tarvinnut kovinkaan pitkään miettiä mitä tehdä. Saammepahan säästöön rahaa sitä unelmien omakotitaloa varten.

Pääsemme vaikuttamaan itse muun muassa asunnon pintamateriaaleihin, mutta ymmärrettävistä syistä myös anopilla on oma sanansa sanottavana, olkoonkin, että hänen kälynsä huomautti, ettei asunnon tarvitse anoppia miellyttää siinä vaiheessa, kun hän sinne vihdoin tulee muuttamaan, vaan badantea. Ongelma on sellainen, että anoppia miellyttää kyllä modernimpikin tyyli, mutta myös arte povera ja heidän sisustuksensa ja huonekalunsa ovatkin yhdistelmä näitä. Itse taas pidämme modernista, lineaarisesta ja pelkistetystä, siis melko minimalistisesta sisustuksesta.

Asunnon värimaailmasta on siis pakostakin tulossa melkoisen neutraali (onneksi), jotta se miellyttäisi meitä kaikkia. Laattalattioiden, kylpyhuoneiden ja keittiön värit valikoidaan mitä luultavimmin näistä kuvien vaihtoehdoista. Makuuhuoneisiin on tulossa valkoöljytty tammiparketti. Kuvat jäivät aika tummiksi, enkä viitsi niitä paljon editoida, etteivät värit kovasti vääristy, mutta ehkä noista jonkinlaisen käsityksen saa.


Näistä keraamisista laatoista on kylpyhuoneeseen ehdolla valkoinen ja tummanharmaa (Gazzini White ja Smoke).



Keittiöön olisivat väreistä vahvasti ehdolla tummanruskea ja hiekkabeige, vaikka henkilökohtaisesti pitäisin enemmän esimerkiksi luonnonvalkoisesta ja harmaan sävyistä. Anoppi toivoisi valkoista keittiötä jollakin iloisella tehostevärillä (tai vaaleankeltaista) ja mies taas ei missään nimessä halua valkoista keittiötä, vaan ennemmin vaikka punaisen tai keltaisen. Itse en halua keltaista ja anoppi taas ei voi sietää punaista, joten vaaka on nyt sitten kallistunut noihin ruskean sävyihin, jotka neutraaliudessaan miellyttävät kaikkia. Tosin mies haluaisi kaksiväriset kaapistot ja anoppi yksiväriset, itselleni se on oikeastaan aivan sama. Sisustuslehdissä paljon viljelty mustavalkoinen keittiö ei onneksi sytytä meistä ketään.

Järjellä ajateltuna lienisi parasta antaa anopin valita keittiö, niin hänelle ei jäisi ainakaan sitten mitään hampaankoloon eikä tulisi jälkikäteen sanomista, mutta sitten taas toisaalta kauhistuttaa antaa hänelle vapaat kädet, jos lopputulos olisikin sitten täysin oman maun vastainen...

Onneksi jotain on sentään jo saatu päätettyä: Kaapistot tulevat olemaan Sanitas-Troeschin perusmallistoa (Soft), työtaso laminaattia (anoppi ei pidä kivitasoista) ja välitilaan tulee lasia, joka osoittautui jopa edullisemmaksi vaihtoehdoksi kuin perinteiset kaakelit. Ja on vielä kaiken lisäksi paikallisen yrityksen Galvoluxin tuote (Acilux). Lasia harkitsimme myös työtasoon kvartsiitin ja laminaatin ohella, mutta mies ei sitten loppupeleissä ollut vakuuttunut tuon ratkaisun toimivuudesta.

Kovasti olen viime aikoina surffaillut netissä ja selaillut sisustuslehtiä löytääkseni keitttiövinkkejä, erityisesti mitä tulee keittiön värimaailmaan, mutta vielä ei ole tullut vastaan sellaista täydellistä unelmieni keittiötä (moderni, neutraali ja harmoninen värimaailma).


Olisiko kenelläkään vinkkejä hyvistä nettisivuistoista? Minkälaisista keittiöistä te pidätte? Millainen olisi unelmiesi keittiö?

4 kommenttia:

DreamTeam kirjoitti...

Kuulostaa tosi hyvältä! Käy vilkaisemassa www.arrex.it siellä on kivoja keittiöitä ja sieltä mekin omamme hankittiin. vaikken siitä tykkääkään.. hih, olipas ristiriitaista :D Mutta itse keittiöstä kyllä, mun maku vain ehti muuttua ennen kuin keittiötä edes asennettiin, ailahtelevainen tapaus ;) Haluaisin sellaisen perusvalkoisen, Ikeassa on tosi ihania vaihtoehtoja, yllätyksekseni tykästyin niihin.

Odotan innolla kuvia lopputuloksesta :D Hurjasti terkkuja!

Elvira kirjoitti...

Kiitos linkistä DreamTeam! En ollut tuota sivustoa vielä nähnytkään. Ihania keittiöitä! Me pääsemme muuttamaan uuteen asuntoon vasta noin vuoden päästä, mutta valinnat pitäisi tehdä jo nyt ja hieman hirvittää, että muuttuuko maku matkan varrella :) Lupaan postata sitten aikanaan kuvia lopputuloksesta. Toivottavasti jaksat odotella ;) Terkkuja sinnekin!

MaaMaa kirjoitti...

No hyvä että löytyi järkevä 'väliaikaratkaisu' - kyllä se unelmien omakotitalo sitten jossain välissä löytyy ihan varmasti :)
Sisustaminen on varmasti kivaa, mutta hankaloittaa kun on monta ihmistä päättämässä. Mäkin odotan innolla lopputuloksen näkemistä, vaikka en kovin mitään vinkkejä osaakaan antaa ...
Haliterkut ja kivaa Pääsiäistä! <3

Elvira kirjoitti...

MaaMaa: joo, kyllä mäkin uskon, että se unelmien koti löytyy sitten, kun sen aika on :) Itselläni ei edes sinänsä ole mitään kerrostaloasumista vastaan. Monessa suhteessa varmasti vaivattomampaakin. Kovasti kyllä odotan, että päästään tuohon uuteen kotiin, siellä meillä on jopa ihan yksityinen pesutupa ja askarteluhuoneen myötä saadaan lisätilaa kaikelle ylimääräiselle roinalle mistä mies ei suostu luopumaan ;)

Haleja <3