Tautinen toukokuu

Tänä vuonna toukokuuhun on mahtunut kaikenlaista: miehen työreissu, äitini ja siskoni vierailu, ärhäkkä virustauti, neidin ensimmäinen korvatulehdus, käynti päivystävän lastenlääkärin luona sairaalassa (Civico) ja pari päivää myöhemmin omalla lastenlääkärillä, koiran kaksi normaalia rankempaa epilepsiakohtausta ja jopa lätkän maailmanmestaruus.

Neidin pitkään ja hartaasti odottama vieras eli mummi oli ehtinyt olla meillä kylässä vain pari päivää, ennen kuin neiti alkoi yskiä ja pian kuumekin kohosi reippaasti yli 40 asteen. Siinä vaiheessa ei kelvannut enää kuin mamman syli. Taudin pahin vaihe osui tietenkin viikonloppuun. Neiti oli uninen, veltto ja haluton, eikä oikein enää juonutkaan, joten ei muuta kuin soitto päivystykseen, josta meidät pyydettiinkin heti näytille. Pitkän ja hikisen odottelun jälkeen lastenlääkäri kurkkasi kurkkuun (kuulemma punoitti) ja vaati sitten lähes nestehukasta kärsivää lasta pissaamaan pottaan. Puolen tunnin odottelun ja pakkojuottamisen jälkeen pottaan tuli kaksi pisaraa pissiä, joka ei kuitenkaan riittänyt laboratorion tarpeisiin, joten ei muuta kuin istuntoa jatkamaan - sillä seurauksella, että pottaan valui sulanut suppo ja istunto oli aloitettava alusta. Puolentoista tunnin odottelun jälkeen pissaa oli kertynyt tarpeeksi, sitten odoteltiin vielä  ikuisuus tuloksia labrasta. Olisin kyllä voinut vaikka vannoa, että näyte olisi puhdas ja niinhän se olikin. Lääkäri lähetti meidät kotiin ja kehotti jatkamaan hoitoa parasetamolilla ja ibuprofeenilla. Eli aika turha reissu, kuumelääkkeitä olin toki osannut antaa ihan ilman lääkärin määräystäkin.

Kaksi päivää myöhemmin kuume oli edelleen korkea, joten menimme oman lastenlääkärimme pakeille. Tulos: tulehdusarvot korkeat, ärhäkkä korvatulehdus molemmissa korvissa ja kymmenen päivän antibioottikuuri. Onneksi olemme näinkin pitkälle selvinneet ilman moista vitsausta.

Tässä vaiheessa omakin kurkku oli jo kipeä ja yskä vaivasi, kuumetta ei sentään missään vaiheessa tullut, vaikka olo nuutuneelta tuntuikin. Yhdeksän päivän yskimisen jälkeen suuntasin sitten gynekologini suosituksesta itsekin lääkäriin, mutta verikokeiden perusteella kyseessä oli virustauti, joten eipä lääkärillä sitten ollut muuta lääkitystä tarjota kuin oireita helpottavia troppeja. Onneksi sentään joitakin sellaisiakin löytyi, joita saattoi raskaanakin käyttää.

Harmillisesti tauti siis sattui juuri äitini ja siskoni vierailun aikaan. Vaikka toisaalta se oli tietysti hyväkin, ettemme olleet neidin kanssa ihan kahdestaan potemassa ja pääsin itsekin hieman lepäilemään. Mummin kanssa ehdimme sentään parina päivänä puistoilemaan ja pikavisiitille Luganoonkin ennen neidin sairastumista, mutta muutamaa päivää myöhemmin joukkoomme liittynyt siskoni joutui viettämään lähes koko lomansa kanssamme sairastuvalla paria omatoimiretkeä lukuunottamatta.

Toivuimme ulkoilukuntoon oikeastaan vasta vieraidemme kotiinpaluun jälkeen. Lähes puolet toukokuusta siis meni ohitse sairastellessa, samoin CILS-kokeeseen valmistavat italian lisätunnit. Voihan kokeeseen tietenkin valmistautua kotioloissakin, jos joskus vaan saisin jokusen hetken olla ylhäisessä yksinäisyydessäni... Pitänee istuttaa neiti television ääreen piirrettyjä katsomaan ellei kukaan kerkeä lapsenlikaksi. Onneksi koepäivä on vasta ensi viikolla. Kielioppia olisi ihan pakko kerrata ja ehkä kirjoittamistakin hieman treenata.

Laskettu aikakin lähestyy uhkaavasti. Siihen on aikaa enää puolitoista kuukautta. Hurjaa! Viimeksi neitiä viimeisilläni odottaessani anoppi teloi nilkkansa kaatuessaan sateesta liukkaalla Comon katukiveyksellä ja joutui leikkaukseen. Tällä kertaa hänellä on todettu sappikiviä, tosin ilman sen suurempia oireita tai kipuja.  Niitä todettiin ensin miehelläni terveystarkastuksen yhteydessä, kun lääkäri alkoi tutkia tarkemmin poikkeavien maksa-arvojen syytä. Koska anopin isälläkin on sappikiviä ollut, niin anoppikin halusi käydä tarkastuttamassa oman sappensa ja olihan siellä niitä ja vielä melko kookkaita. Lääkärin mukaan ne olisi hyvä poistaa/hajottaa jo etukäteen ennen kuin mitään oireita tulekaan. Onneksi kirurgin mielipide oli, ettei kyseessä ole niin kiireinen tapaus, etteikö operaatiota voisi tehdä vaikkapa vasta syksyllä. Olisipa ollutkin aikamoista tuuria, jos anopista ei olisi ollut apua tulevankaan vauvan hoidossa.

Edellisessä postauksessani olimme lähdössä Vareseen sukulounaalle. Kohteeksi paljastui sittemmin yksi Varesen Sacro Monten ravintoloista. Aivan ihana paikka. Söin ehkä elämäni parhaan gnocchiannoksen kera tattien. Arvailuni mieheni enon salavihkimisestä osoittautuivat vääriksi, mutta sen verran tiedämme nyt enemmän, että häitä juhlitaan 25.6. Toivottavasti pääsemme paikalle.

Pääsiäisestä vappuun

Pääsiäinen meni ohi jotenkin siinä sivussa, siitäkin huolimatta, että kerrankin miehellä oli vapaata niin pääsiäissunnuntaina kuin -maanantainakin. Jotenkin vain pääsiäinenkään ei tunnu täällä niin juhlavalta kuin Suomessa. Vai johtuisikohan se ihan vaan siitä, että täällä kotona ollessa elämä tuntuu ihan yhtä arkiselta oli sitten maanantai tai sunnuntai, juhannus tai pääsiäinen? Kotiäitiyden ja miehen epäsäännöllisten työaikojen myötä viikonpäivät ovat jotenkin menettäneet merkitystään, eikä viikonloppua tai juhlapyhiä odota samaan tapaan kuin joskus ennen.

Pääsiäissunnuntaina emme tehneet mitään sen erikoisempaa lähipuistossa ulkoilemisen ja kotona lusmuilun lisäksi, maanantaina kävimme sentään appivanhemmilla syömässä lammasta, juustotäytteisiä kurpitsankukkia ja eräänlaista artisokkarullaa. Nam!

Neiti sai etsiä suklaamunia molempina pääsiäispäivinä. Sunnuntaina Nalle Puh -muna löytyi nojatuolin takaa neidin hellehatusta. Maanantaina neiti ei taas olisi millään malttanut pysyä pöydän ääressä ruokailun loppuun asti, kun isovanhemmat menivät mainitsemaan, että pääsiäispupu on ehkä käynyt kätkemässä jotakin heidän puutarhaansa... Ja löytyihän sieltä sitten yhdestä pensaasta iso suklaapupu ja toisesta muhkea Kinder-muna!

Pakollisten suklaamunien ja pupujen lisäksi pääsiäisen juhlintaamme kuuluivat colomba-kakut. Miehen mielestä parhaita ovat tietenkin ne, joissa on mahdollisimman paljon suklaata niin päällä kuin sisälläkin ja jotka muistuttavat mahdollisimman vähän kakun alkuperäisversiota, joten sellainen tietenkin sitten ostettiin. Neidille olimme varanneet sentään oman, hieman vähäkalorisemman colomban. Pakkauksessa lupailtu supertrendikäs yllätys osoittautui muutamaksi pehmotarraksi. Neiti toki tuli niistäkin ylionnelliseksi ja olisi kovin mielellään liimaillut tarrat samantien joko ruokapöytää tai olohuoneen ikkunoita koristamaan.

Edes joitakin suomalaisia pääsiäisperinteitä vaaliakseni olin kasvattanut neidille "rairuohoa", vaikka täällä nurmikko kyllä vihertää lähes vuoden ympäri ihan tuossa kotipihallakin. Mukava oli neidin kanssa sen kasvua seurata ja yllättävän kauniisti tuo tavallisista nurmikon siemenistä kasvattamamme ruoho on jaksanut jo useamman viikon korissaan rehottaa.

Tämä pääsiäisen jälkeinen viikko on ollut tänä vuonna kovin erityinen: neidin preasilo ja perhekerho ovat koulujen tapaan kiinni, miehen tie vei kolmen viikon työmatkalle Slovakiaan, hyvä ystävättäreni tyttärineen lensi kuukaudeksi Ukrainaan vanhempiensa luokse ja samaan syssyyn sattui vielä isärakkaan kuoleman ensimmäinen vuosipäivä. Onneksi ensi viikolla saan kauankaivattuja vieraita Suomesta päiviäni piristämään, kun ensin äitini tulee todella pitkästä aikaa meille ja loppuviikosta vielä siskonikin!

Kovasti muuten jännitin etukäteen tuota vuosipäivää, mutta se menikin ohitse yllättävän helposti, kun oli niin paljon muutakin ajateltavaa ja järjesteltävää. Ehkä sitä oli jopa hieman liikaakin, kun en edes kunnolla ehtinyt rauhoittua isääni muistelemaan. Neidin kanssa sentään katselimme vaarivainaan kuvia ja yritin parhaani mukaan vastailla taaperon esittämiin kysymyksiin, kuten missä vaari on, mitä vaari nyt tekee ja niin edelleen.

Tuntuu uskomattomalta ajatella, että isän poismenosta on jo vuosi! Vastahan olin sairaalassa häntä saattelemassa. 

Surua melkein suuremmaksi ja voimakkaammaksi tunteeksi on viime aikoina noussut kiitollisuus, kiitollisuus siitä, että isä pääsi pois, että hänen ei enää tarvitse kärsiä kipua tai kokea epäinhimillistä kohtelua liian työtaakan painaman ja stressaantuneen hoitohenkilökunnan taholta. Jo paljon ennen sairastumistaan isä sanoi, ettei haluaisi elintoimintojaan ylläpidettävän keinotekoisesti koneiden ja letkujen avulla. Hänen toiveensa toteutui. Samoin hän sanoi haluavansa tulla tuhkatuksi ja viimeiseksi leposijakseen meren. Sekin toive toteutui.

Ehdin murehtia isäni kohtaloa niin monta vuotta, jouduin luopumaan hänestä vähitellen, tavallaan monta kertaa, niin että loppujen lopuksi hänen poismenonsa oli eräänlainen helpotus. Ajatukseen oli ehtinyt vuosien mittaan jo sopeutua, tavallaan pelkäsi enää vain sitä, että milloin se tapahtuisi, lopullinen luopuminen, irtipäästäminen. Suruunkin voi kai jollain tavalla turtua. Vaikka kyllä se edelleen tuolla jossakin sisälläni korventavana möykkynä pesii ja silloin tällöin hakee ulospääsyä, pyrkii kyyneleiksi silmiini. Ihan yllättävinäkin hetkinä. Tietty kappale radiossa, mieleen yllättäen hiipivä lapsuusmuisto, isän käsiala vanhassa syntymäpäiväkortissa, tietty runo tai vaikkapa elokuva... ja padot murtuvat ihan ykskaks yllättäen.

Vappua juhlimme tänä vuonna lähisukulaisten kanssa Varesessa vaikka mieheni ei paikalle pääsekään. Itse asiassa miehen eno on kutsunut meidät ravintolalounaalle juhlistaakseen tekemiään asuntokauppoja. Vaan ehkäpä juhlaan on muutakin aihetta...? Eno nimittäin kihlasi joulun tienoilla pitkäaikaisen naisystävänsä. Etteivät vain olisi salaa menneet naimisiin... No, sunnuntaina se selvinnee :)

Iloista vappua!

Deadline lähestyy

Viime aikoina en taas sattuneesta syystä ole juuri ehtinyt blogimaailmassa pyöriä. Viime viikolla lomailimme Alto Adigessa (Etelä-Tirolissa) ja Itävallan puolella Innsbruckissa. Tällä viikolla minut on pitänyt kiireisenä uuden kotimme pintamateriaalien ja keittiön värimaailman pohtiminen, sillä sitovat päätökset pitäisi olla tehtynä ensi viikkoon mennessä. Kauhean hankalia valintoja, varsinkin kun en pääse yksinäni päättämään, vaan pitäisi löytää kompromissiratkaisuja, jotka miellyttäisivät niin itseäni, miestä kuin anoppiakin. Appiukolle onneksi kelpaa mikä vain.

Niin, en ole tainnut täällä mainostaakaan, että jouduimme toistaiseksi kuoppaamaan talohaaveemme ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että toiveiden taloa tai tonttia ei löytynyt meille sopivaan hintaan havittelemaltamme alueelta. Rahkeemme eivät vain yksinkertaisesti riitä 800.000 frangin lainaan. Olenhan jo muistanut mainita, että täällä Ticinossa tonttien, talojen ja asuntojen hinnat ovat pilvissä, vaikka tämä eräänlainen periferiakantoni onkin ja vaikka palkatkin ovat täällä alhaisia moneen muuhun kantoniin verrattuna. Vuokralla asuminen onkin todella yleistä. Mutta siinä vaiheessa kun vuokralainen maksaa asunnosta lähes kaksi kertaa sen verran kuussa kuin "asuntolainalainen", niin vuokralla asumisen mielekkyyden kyseenalaistanee jo itse kukin.

Oman talon sijasta joudumme vielä toistaiseksi tyytymään uuteen kerrostaloasuntoon, tosin emme sitäkään ostaneet itse, vaan se on asunto, jonka appivanhemmat ovat ostaneet itselleen eläkepäiviään silmällä pitäen. He eivät kuitenkaan itse ole vielä omasta kotitalostaan pois muuttamassa, joten tarjosivat sitten asuntoa meille sopuhintaan vuokralle. Koska vuokra tulee olemaan huomattavasti nykyistä halvempi ja asuinaluekin monessa mielessä parempi, ei meidän tarvinnut kovinkaan pitkään miettiä mitä tehdä. Saammepahan säästöön rahaa sitä unelmien omakotitaloa varten.

Pääsemme vaikuttamaan itse muun muassa asunnon pintamateriaaleihin, mutta ymmärrettävistä syistä myös anopilla on oma sanansa sanottavana, olkoonkin, että hänen kälynsä huomautti, ettei asunnon tarvitse anoppia miellyttää siinä vaiheessa, kun hän sinne vihdoin tulee muuttamaan, vaan badantea. Ongelma on sellainen, että anoppia miellyttää kyllä modernimpikin tyyli, mutta myös arte povera ja heidän sisustuksensa ja huonekalunsa ovatkin yhdistelmä näitä. Itse taas pidämme modernista, lineaarisesta ja pelkistetystä, siis melko minimalistisesta sisustuksesta.

Asunnon värimaailmasta on siis pakostakin tulossa melkoisen neutraali (onneksi), jotta se miellyttäisi meitä kaikkia. Laattalattioiden, kylpyhuoneiden ja keittiön värit valikoidaan mitä luultavimmin näistä kuvien vaihtoehdoista. Makuuhuoneisiin on tulossa valkoöljytty tammiparketti. Kuvat jäivät aika tummiksi, enkä viitsi niitä paljon editoida, etteivät värit kovasti vääristy, mutta ehkä noista jonkinlaisen käsityksen saa.

Näistä keraamisista laatoista on kylpyhuoneeseen ehdolla valkoinen ja tummanharmaa (Gazzini White ja Smoke).

Keittiöön olisivat väreistä vahvasti ehdolla tummanruskea ja hiekkabeige, vaikka henkilökohtaisesti pitäisin enemmän esimerkiksi luonnonvalkoisesta ja harmaan sävyistä. Anoppi toivoisi valkoista keittiötä jollakin iloisella tehostevärillä (tai vaaleankeltaista) ja mies taas ei missään nimessä halua valkoista keittiötä, vaan ennemmin vaikka punaisen tai keltaisen. Itse en halua keltaista ja anoppi taas ei voi sietää punaista, joten vaaka on nyt sitten kallistunut noihin ruskean sävyihin, jotka neutraaliudessaan miellyttävät kaikkia. Tosin mies haluaisi kaksiväriset kaapistot ja anoppi yksiväriset, itselleni se on oikeastaan aivan sama. Sisustuslehdissä paljon viljelty mustavalkoinen keittiö ei onneksi sytytä meistä ketään.

Järjellä ajateltuna lienisi parasta antaa anopin valita keittiö, niin hänelle ei jäisi ainakaan sitten mitään hampaankoloon eikä tulisi jälkikäteen sanomista, mutta sitten taas toisaalta kauhistuttaa antaa hänelle vapaat kädet, jos lopputulos olisikin sitten täysin oman maun vastainen...

Onneksi jotain on sentään jo saatu päätettyä: Kaapistot tulevat olemaan Sanitas-Troeschin perusmallistoa (Soft), työtaso laminaattia (anoppi ei pidä kivitasoista) ja välitilaan tulee lasia, joka osoittautui jopa edullisemmaksi vaihtoehdoksi kuin perinteiset kaakelit. Ja on vielä kaiken lisäksi paikallisen yrityksen Galvoluxin tuote (Acilux). Lasia harkitsimme myös työtasoon kvartsiitin ja laminaatin ohella, mutta mies ei sitten loppupeleissä ollut vakuuttunut tuon ratkaisun toimivuudesta.

Kovasti olen viime aikoina surffaillut netissä ja selaillut sisustuslehtiä löytääkseni keitttiövinkkejä, erityisesti mitä tulee keittiön värimaailmaan, mutta vielä ei ole tullut vastaan sellaista täydellistä unelmieni keittiötä (moderni, neutraali ja harmoninen värimaailma).


Olisiko kenelläkään vinkkejä hyvistä nettisivuistoista? Minkälaisista keittiöistä te pidätte? Millainen olisi unelmiesi keittiö?

Helteinen huhtikuu

Meillä on täällä kesä! Huhtikuun alussa! Tänäänkin elohopea kipusi hellelukemiin! Ihan outoa!

Ensimmäistä kertaa elämässäni taidan jättää ääneni käyttämättä eduskuntavaaleissa. Sveitsissä äänestyspaikat ovat hieman turhan kaukana, kun ei satu olemaan mitään muuta asiaa Alppein pohjoispuolelle. Lähin äänestyspaikka olisikin itse asiassa Italiassa, Milanossa, reilun tunnin ajomatkan päässä. Siellä äänestin viimeksikin. Tällä kertaa en ole kuitenkaan jaksanut paneutua asiaan enkä tiedä yhtään ketä äänestäisin. Taidanpa siis jättää vaalit väliin, silläkin uhalla, että saan kuulla kunniani, jos tieto nukkumisesta kantautuu isoäitini korviin :)

Täällä Ticinossakin äänestetään nyt huhtikuussa (Consiglio di Stato & Gran Consiglio), mutta itse en ole vielä äänioikeutettu. Postilaatikko tulvii vaalimainoksia, joille yhteistä on se, että niissä on ehdokkaan valokuva, nimi ja äänestysnumero, mutta ei juuri mitään infoa siitä, mitä asioita he ajavat tai millaisia arvoja edustavat. No puolueesta voi tietenkin jo hieman jotain päätellä.

Mieheni äänestyslomaketta olen silmäillyt mielenkiinnolla. Se on tyyliä rasti ruutuun: Äänestäjä voi valita puolueen tai ns. sitoutumattomien listan ja hänellä on käytössään myös 5 "paremmuusääntä" (voti preferenziali), jotka voi antaa CdS:ään ehdolla oleville henkilöille, ja 90 GC:hen pyrkiville. Jotenkin hankalalta vaikuttaa ko. systeemi. En ole edes varma, että olenko ymmärtänyt oikein... Hieman noloa myöntää, mutta en ole kauhean tarkasti aiheeseen perehtynyt, kun en tosiaan itse vielä äänestämään pääse.

Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 10.4. Samaan sunnuntaihin sattuu toinen vuosittaisista kauppojen sunnuntaiaukioloista. Viimeksi tänään paikallislehden yleisönosastossa valitettiin siitä, että kaupat saavat pitää ovensa auki ÄÄNESTYSPÄIVÄNÄ! Kirjoittaja kun haluaisi keskittyä ko. sunnuntaina katselemaan televisiosta vaaliohjelmia (ja ilmeisesti haluaisin kaikkien muidenkin toimivan samalla tavalla...). Kysyn vaan, että kuka sen tyypin sinne kauppaan silloin sunnuntaina pakottaa? Miksei se voisi jäädä sinne sohvalleen rauhassa istumaan, vaikka ne kaupat auki olisikin, jos se niin kerran haluaa tehdä? 

Ai niin, mutta kun ne kaupan työntekijäparathan eivät voi itse valita, vaan niiden on pakko mennä töihin... Miksiköhän kukaan ei taaskaan puolusta sairaanhoitajien, lääkärien, poliisien, palomiesten, radio- ja tv-työntekijöiden, toimittajien, kahvila- ja ravintolatyöntekijöiden ynnä muiden oikeutta vapaisiin sunnuntaihin? Olisihan kai heilläkin perhettä ja haluja seurata vaalitulosten julkistamista kotisohvalta?

No joo, oikeastaan itselleni on ihan sama, että ovatko kaupat tulevana sunnuntaina auki vai eivät. Tuskin tulee mentyä. Joskus vaan nuo aukioloaikojen lisäämistä vastustavien tyyppien perustelut ovat niin... hmm... kummallisia, että niihin on ihan pakko tarttua :)

Ensimmäisiä hankintoja

Kävin viime viikolla läpi kasoittain neidin vanhoja vauvanvaatteita. Muistelin niitä hieman sukupuolineutraalimmiksi kuin ne sitten todellisuudessa olivatkaan. Lisäksi velourpyjamille, fleecetakeille ja -housuille ei taida kesävauvalla olla juuri käyttöä... Näin ollen otin neidin vaatteista talteen vain noin puolet tätä tulokasta varten, loput lahjoittanen, myyn tai vien vaatekeräykseen.

Koska käyttökelpoisia vaatteita olikin vähemmän kuin muistin, oli tietenkin heti hankittava lisää kaapintäytettä!  Kesävauvan pukeminen on kuitenkin minulle aivan uusi juttu, enkä oikein tiedä, että pitäisikö vastasyntyneelle hankkia lyhyt- vai pitkähihaista vaatetta. Täälläkin kun usein heinäkuussa elohopea kipuaa sinne 30 asteeseen ja ylikin. Mikäli tulokas tulee yhtään isosiskoonsa, tulee hän olemaan melkoinen kuumakalle ja vaatetus saa sen puolesta olla mieluummin melko kevyttä. Mutta sitten taas toisaalta pitäisi suojata auringolta... Hmmm. Onneksi bodyt eivät paljoa maksa, on varaa virhehankintoihinkin, joten jokusen uskaltauduin jo ostamaan. Näyttävätpä ne kuvassa kovin ryppyisiltä, kun valo tulee sivusta.

Ihan ensimmäinen hankintamme tosin oli tämä toppapuku seuraavaa talvea ajatellen. Pakkohan tuo oli ostaa kun tuli Serravallen outletissa vastaan palaillessamme helmikuussa kotiin Nizzan lomalta eikä hintakaan ollut paha. Täytyy vaan toivoa, että on oikeankokoinen siinä vaiheessa, kun sille tulee käyttöä.