perjantai 1. heinäkuuta 2011

Juhannushäät Italiassa

Edellisessä postauksessa kirjoitin epäonnisista nettiostoksistamme ja kuinka edelleen odottelimme vauvansänkyä saapuvaksi. Se tuli viimeinkin perille, kolme viikkoa myöhässä... Kävimme heti paketin sisällön läpi mahdollisten puutteiden vuoksi vain huomataksemme, että yksi laidoista oli rikki. Miten meillä voikin olla aina niin huono onni näiden nettiostosten kanssa... En ymmärrä!


Nettikaupan asiakaspalvelusta luvattiin toimittaa ehjä laita. Sen piti olla jo tiistaina perillä, mutta eipä näkynyt. Mutta eilen torstaina se vihdoin saapui, tai siis ne: olivat sitten lähettäneet varmuuden vuoksi kaksin kappalein... Harmi vaan, että varalaidat olivat sen verran erilaisia alkuperäiseen verrattuna, ettei sängyn kokoaminen meinannut onnistua millään. Onneksi lopulta keksimme oivan patenttiratkaisun ja sänky saatiin kasaan vääränpituisista ruuveista/rei'istä huolimatta.

Sitten hieman positiivisempiin tapahtumiin: mieheni eno ja hänen pitkäaikainen naisystävänsä saivat virallisesti toisensa viime lauantaina Sesto Calendessa Italiassa. Mekin pääsimme paikanpäälle tärkeää tapahtumaa todistamaan, vaikkakin epäsveitsiläiseen tapaan hieman alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Onneksi morsiankin saapui vihkipaikalle vasta samaan aikaan kanssamme niin emme menettäneet mitään olennaista... Itse olisimme kenties olleetkin ajoissa perillä, mutta olimme sopineet ajavamme Italiaan yhdessä appivanhempien ja kälyn kanssa ja nämä saapuivat meille puolituntia sovitusta aikataulusta myöhässä. Lisäksi appiukko halusi välttää muutaman minuutin jonottamisen rajalla ja valitsi pienemmän raja-aseman, joka lisäsi ajomatkaa kyllä melkoisesti. Köröttelimme lisäksi hyvän matkaa kapealla tiellä traktorin perässä ja juutuimme vielä liikenneruuhkaan juuri ennen Sesto Calendea...

Intiimi siviilivihkiminen tapahtui kaupungintalon sisäpihalla, auringonpaahteelta suojaavan suuren puun juurella. Taustalla välkehti turkoosiakin turkoosimpi Ticino-joki... Sää oli oikein kaunis, aurinkoinen mutta ei tukahduttavan kuuma, niin että en läkähtynyt isoine mahoineni. Paikalla olivat vain puolisoiden lähisukulaiset, muutama ystävä ja parin 7-vuotias koiravauva. Hääparia ilmiselvästi jännitti, mutta heidät henkilökohtaisesti tuntenut vihkijä sai muisteloillaan tunnelman vapautumaan. Kaikki olivat oikein iloisia, paitsi ehkä sulhasen 86-vuotias äiti, joka oli hieman surumielinen, kun joutui "luopumaan" pojastaan. Tähän asti poika on käynyt lähes päivittäin äitinsä luona milloin syömässä, milloin viemässä hänelle pyykättävää, käyttämässä äitiä asioilla ja niin edelleen, ja nyt äiti pelkää, ettei hänestä enää ole hyötyä, kun pojalla on samassa taloudessa asuva vaimo... (Pari muuten muutti yhteen vain hieman ennen häitään, vaikka ovatkin seurustelleet jo lähes kaksi vuosikymmentä!) 



Vihkimisen jälkeen ajoimme Rancoon Lago Maggioren rannalle. Häälounas tarjoiltiin aivan ihanan il Sole di Ranco -ravintolan pergolassa, johon kävi ihanan vilvoittava tuulenvire järveltä.






Ruoka oli sanoinkuvaamattoman hyvää!











Illalla ennen kotiinlähtöä kävimme vielä kylässä parin uudessa asunnossa. Se oli aivan valloittavan ihana pienkerrostalon kattohuoneisto ranskalaisine parvekkeineen ja vehreine jokinäkymineen. Kyllä kelpaa parin siellä aloitella aviotaivaltaan.

4 kommenttia:

Ciacy kirjoitti...

Tààllà ollaan tosiaan noin vanhanaikaisia, ettà usein muutetaan yhteen vasta naimisiin mentàessà, joka on mielestàni aivan tyhmàà. Mà oon sità mieltà ettà ihmisen pitàà asua hetken yksinkin, jotta oppisi elàmààn toisenkin kanssa tuntien itsensà. Varsinkin mies joka muuttaa mammalta suoraan naisen luo ei varmasti osaa mitààn kotihommia ja odottaa myòs ettà vaimo tekee ne eikà hànen tarvitse edes oppi. Missà on tasa-arvo? Niiiiin vanhanaikaista, mutta niiiiin yleistà.

Elvira kirjoitti...

Ciacy: niin totta! Tässä miehen enon tapauksessa tosin mies on ollut aiemmin jo naimisissa, mutta eronnut, ja sen jälkeen asunut omassa asunnossaan, tosin käynyt todella usein syömässä äitinsä luona (melkein päivittäin kai) ja kantanut hänelle pyykkinsä. Vaimo sen sijaan on aina asunut äitinsä luona, vaikka on työssäkäyvä hyväpalkkainen viisikymppinen...

MaaMaa kirjoitti...

Oi mitä ihania maisemia ja ruokia ... !!
Olen kuullutkin tuosta, että italialaispoikamiehet pysyy äidin helmoissa hoivassa siihen asti kun menevät naimisiin, ja sitten uusi vaimo 'hoitaa' ... Onnea kuitenkin tietysti tuoreelle avioparille :)

Jännittää miloin saadaan kuulla pienokaisen tulleen maailmaan ... ;) Haliterkut <3

Elvira kirjoitti...

Kiitos MaaMaa! Italiassa todellakin taitaa noita mammanpoikia riittää :) Mulle Pohjois-Italiasta (tai no, Milanon ympäristöstä) tulee aina ensimmäisenä mieleen ruuhkautuneet moottoritiet ja harmaat teollisuusalueet niiden varsilla, ja onkin aina ilo huomata, että löytyyhän sieltä todella kauniitakin paikkoja ja seutuja. Onneksi on noita Italian sukulaisia: ilman heitä olisi jäänyt monta kaunista paikkaa näkemättä.