sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Jouluikkunoita ja -torttuja

Neidistä kenties kiehtovinta joulunaluspuuhaa on ollut ikkunatarrojen liimaaminen kuusen koristelun ja jouluvalojen ripustamisen ohella. Tällaiset jouluikkunat meiltä nyt sitten löytyy. Ensimmäinen on syntynyt äidin ja tyttären yhteistyön tuloksena olohuoneen sivuikkunaan ja toinen on lapsen itsensä koristelema lastenhuoneen ikkuna. Joskus aiempina vuosina olen kosritellut ikkunoita sapluunoiden ja lumisprayn kanssa, mutta lapsen kanssa tarrat ovat kätevämpiä. Sitä paitsi ne lähtevät huomattavasti helpommin pois ikkunoista joulun jälkeen.



Eilen teimme neidin kanssa myös vihdoinkin niitä joulutorttuja. Päätin kokeilla tällä kertaa täytteeksi Sunsweet-tyyppisiä, kuivattuja mutta meheviä luumuja hillon sijasta, jota sitäkin olisi yllätyksekseni lähi-Migroksesta löytynyt. Osaan laitoimme aprikoosihilloa ja loppuihin päätimme kokeilla nutellaa. Kaikista tuli tosi hyviä: luumuversiot maistuivat ihan aidoilta joulutortuilta, aprikoositäytteisetkin olivat nekin hyviä, mutta nutellatäytteiset veivät kielen mennessään! Niitä on pakko tehdä uudestaan vielä ennen joulua, että mieskin pääsee herkuttelemaan, hän kun ei voi sietää minkäänlaisia hilloja. Noin viisi vuotta sitten, kun ensimmäistä kertaa tarjosin hänelle joulutorttuja, hän kuvitteli täytteen olevan suklaata ja luumumarmelaadi oli hänelle karvas pettymys. Sittemmin samoin on käynyt myös eräiden Italian sukulaisten kohdalla. Niinpä ajattelin, että torttuja olisi kai hieman duunattava "italialaiseen makuun" sopivammaksi ja mietin, että mikä olisi sellainen takuuvarma maku, josta kaikki tykkäisivät. Ja siitä se ajatus sitten lähti...

4 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Hei! Hmm, hyvà idea, nutellaa joulutorttuihin! Meillà mieskin tosin tykkàà luumusta mutta taidanpa silti kokeilla seuraavan satsin kanssa. Terkut Venetsiasta! :)

MaaMaa kirjoitti...

Nutellatortut kuulostaa hyvältä! :))
Niihin voi laittaa myös kirskikan, ennen tai jälkeen paiston. Näyttää kivalta ja maistuu kans :)

Ihania ikkunakoristeita!

Elvira kirjoitti...

Hei Jonna! Kannattaa ehdottomasti kokeilla nutellaa, meillä ne katoaa parempii suihin alta aikayksikön! Jäljelle jää vain luumuversiot, joista mies ei siis välitä, mutta neiti sentään ennen niistä tykkäsi, mutta nutellatorttua maistettuaan eivät ole hänellekään enää kelvanneet :) Ihanaa joulua teille sinne Venetsiaan, onpa teillä ihana ja ah niin romanttinen asuinkaupunki! Asutteko kenties jopa vanhassakaupungissa?

MaaMaa, kiitos vinkistä! Pitääpä kokeilla kirsikoitakin. Niitä säilykekirsikoita varmaan tarkoitat?

Elvira kirjoitti...

Jonna, kävinkin kurkkimassa blogissasi, että mannermaalla asutte :)