Mikä kasvi?

Sattuisiko kukaan viherpeukalo tunnistamaan kuvan kasvia? Sain sen pari vuotta sitten ukrainalaiselta ystävättäreltä, joka taas oli saanut sen äidiltään. Mutta hänkään ei tiennyt tälle nimeä.

Hellepäivän ruokaa

Afa sen kuin pahenee päivä päivältä. Tänään aurinko ei porota niin kovasti kuin aiemmin tällä viikolla, sillä taivas on paksun vesihöyrykerroksen peitossa. Kostea kuumuus tunkeutuu väkisin myös neljän seinän sisälle. Onnettomasta ilmastointilaitteestamme ei ole paljon iloa, kunhan tuolla huvikseen hurisee ja syö kallista sähköä. Kaihtimet on pakko pitää kiinni, sillä pehmeä puolihämärä luo illuusion viileämmästä sisäilmasta. Tai ainakin näin pääsee edes hetkeksi pakoon auringonpaahteelta.

Otsonilukemat ovat olleet ainakin viikon verran jo pilvissä. Silmien, nenän ja kurkun limakalvot ärsyyntyvät, hengittäminen käy raskaaksi. Sanomalehdessä muistutetaan päivittäin jättämään auto kotiin ja liikkumaan mieluummin julkisilla, pyörällä tai kävellen. Toisaalta varsinkin herkimpien henkilöiden tulisi välttää turhaa rasitusta ulkona jo pelkän kuumuuden vuoksi otsonista puhumattakaan.

Tällaisella säällä on hyvä välttää myös kuumia ja raskaita ruokia ja syödä mieluummin raikkaita salaatteja ja paljon hedelmiä. Meillä hellepäivän ykkösruokaa on ehdottomasti kinkku ja jääkaappikylmä melooni, tai 'meno', kuten pikkuneiti sanoo.

Tänään teimme salaatin keitetystä perunasta, höyrytetyistä vihreistä pavuista, tonnikalasta ja kananmunista. Mausteeksi suolaa, oliiviöljyä ja hiukan viinietikkaa. Espanjassa oppimaani versioon - 'Ensalada de atún, huevo e patata' - laitan papujen sijasta tomaattia ja hiukan sipulia. Halutessaan salaattiin voi toki laittaa sekä papuja, tomaattia että sipulia, kuten oheisessa kuvassa, jonka löysin täältä. Hyvää, ruokaisaa ja todella helppo valmistaa!

Toinen kuuman ilman suosikkiruokamme on tonnikala-pinaatti -piiras. Ainoa huono puoli on, että se valmistetaan uunissa. Kun kotona on jo muutenkin kuuma, uunin käyttäminen ruoanlaitossa ei oikein houkuttele...

Tämä piiras on myös todella helppo ja nopea valmistaa, varsinkin jos ostaa valmiin lehtitaikinan ja pakastepinaattia. Lähikauppamme pakastealtaasta löytyy lämmitystä vaille valmista pinaattia - 'spinaci alla panna' - jossa on kerma ja mausteetkin jo valmiina. Piiraan täyte syntyy helposti sekoittamalla tonnikalan ja pinaatin joukkoon raakaa kananmunaa. Jos pakastepinaatti on maustamatonta, voi sen sekaan lisätä lämmitysvaiheessa maitoa tai kermaa tai vaihtoehtoisesti sekoittaa tonnikala-pinaattitäytteen joukkoon vaikkapa creme fraichea tai ricottaa. Piiraan päälle ripotellaan vielä hieman juustoraastetta ja ei kun uuniin. On hyvää sekä lämpimänä että kylmänä!

Kupista asiaa

Eilen pikkuneiti nukkui kerrankin useamman tunnin päiväunet eikä mamma oikein tiennyt kuinka olisi saanut aikansa kulumaan, odotteli vaan, että jokohan kohta heräillään - kunnes tuli katsoneeksi kädessään olevaa kahvimukia.

Joitain kuukausia sitten Stazzy esitteli mukikokoelmiaan, Bisquits puolestaan raotteli astiakaappinsa ovea enemmänkin ja haastoi muut bloggarit tekemään saman. Jo silloin ajattelin, että voisin itsekin huvin vuoksi esitellä sekalaisen mukikokoelmamme sitten joskus kun on aikaa.

En kerää mitään tiettyä astiasarjaa, vaikka ennen jokaista Suomen reissua haaveilenkin Arabian lautasista ja kupeista. Ensinnäkin, en ole osannut päättää mitä sarjaa kerätä. Sen tulisi tietenkin olla sellainen johon ei heti kyllästyisi, jollain tapaa yksinkertainen ja ajaton, mutta joku juju siinä saisi kuitenkin olla.

Toinen mutta on suomalaisten astioiden hinta. Nuoruusvuosilta ja opiskeluajoilta on jäänyt päälle jonkinlainen köyhäilyvaihde. Miksi maksaa jostain esineestä mansikoita, jos kelpoja edullisempiakin versioita on tarjolla...? Mieheni aina kuittailee pihiydestäni, mutta loppupeleissä tulee itsekin melko usein tuijottaneeksi hintaa.

Toistaiseksi syömme Ikean Färgrik-lautasilta. Halusin valkoiset, mutta mies yllätti minut ostamalla vihreät. Pidän kyllä lehmuksenvihreästä värinä paljonkin, mutta ruokani söisin mieluiten valkoiselta lautaselta. Färgrik-lautaset ovat ihanan muotoisia, mutta mielestäni hieman turhan suuria ja raskaitakin arkikäyttöön.

Ja sitten niihin kuppeihin. Kuten tulette näkemään, niin ne ovat aikamoista sekametelisoppaa...

Hellyyttävät rakkausmuumit. Ihka ensimmäiset yhteiset astiamme vuodelta 2006.

Aamukahvini juon useimmiten näistä mukeista... Kahvimukini pitää siis olla mahdollisimman suuri! Juon edelleen aamuisin pääasiassa suomalaista kahvia. Hätätapauksessa kelpaavat myös Ikean kahvilaadut tai Italiassa myytävä caffè americano.

Tämä muki on ykkösinhokkini. Ainoa hyvä asia on sen suuri koko (ks. edellä). Raskausaikaisen kokopäiväpahoinvointini myötä pelkkä mukin näkeminenkin teki minut vieläkin huonovointisemmaksi. Raskauspahoinvointi tuli ja meni, mutta mukin näkeminen saa minut edelleen yökkäilemään!

Italialaiset kahvilaadut on parempi nauttia astetta pienemmistä kupposista, vaikkapa tästä ihan kelvosta mainoskupista.

Ehdin järkyttää monta vierasta tarjoilemalla heille kahvia heidän mielestään jättimäisistä kupeista, ennen kuin otin opikseni ja ostin espressokupit. Ne tuli sitten hankittua julmetussa kiireessä italialaisesta automarketista juuri ennen vieraiden tuloa. Tuli valittua ne vähiten rumat... Sittemmin on tullut vastaan kauniimpiakin.

Näistäkin on juotu kahvia(kin)...

Nämä söpöläiset löytyivät viime vuonna Krkin saarelta Kroatiasta. Loman ajan niissä valmistettiin pikkuneidin pika-aamupuurot ja hörppäsipä mamma niistä silloin tällöin Nestlen murukahvitkin pahimpaan kofeiininpuutokseen. Kotona näistä on nautittu lähinnä teetä.

Neve ja Glitz... Muisto Torinon olympialaisista.

Osa siippani lätkäaiheisesta mukikokoelmasta.

Lahjaksi saatua...


...ja matkamuistoksi ostettua. Oikealla muki San Franciscosta. Homer-mukin mieheni on saanut lahjaksi naispuoliselta opiskelukaverilta yliopistoaikoinaan.

Huh hellettä!

Kylmän ja sateisen alkukesän jälkeen olemme saaneet nauttia jo toista viikkoa kuumana porottavasta auringosta. Pikkuneidin kaksi uima/kahluuallasta ovat olleet ahkerassa käytössä ja viimeisen viikon aikana olemme käyneet myös lähes päivittäin läheisessä järvenrantapuistossa virkistäytymässä. Mikäpä sen ihanampaa hellepäivänä kuin istuskella itkupajujen varjossa järveltä puhaltelevan tuulenvireen hyväiltävänä ja pulahtaa välillä ihanan vilvoittavan turkoosin järven syliin...

Kesän kunniaksi puistoomme on ilmaantunut myös pikkuinen kioski, josta pikkupurtavaa, jäätelöä, virvoitusjuomia, olutta ja jopa drinkkejä! Leikkipuisto-osakin on laajentunut. Uudet liukumäet ja kiipelytelineet ovat olleet pystyssä jo ainakin parin viikon ajan, mutta niihin on yleisöltä edelleen pääsy kielletty. Ilmeisesti ovat vielä viimeistelyä vailla.

Launtai-iltana saimme pienen kovasti kaivatun breikin jatkuvaan hikoiluun mahtavan ukkosmyräkän ja raekuuron merkeissä. Taivas oli uskomattoman kaunis niin ennen kuin jälkeen myrskyn.

Ennen

Jälkeen

Epäonninen säästökuuri

Itse kullakin lienee kokemusta siitä, mitä tapahtuu sen kerran kun päättää elää hieman säästeliäämmin...

Meillä on ollut tänä keväänä paljon ylimääräisiä menoja, muun muassa pari ylimääräistä Suomen matkaa, ja koska verot ja autojen vakuutusmaksut painavat päälle, päätimme viime kuussa, että yrittäisimme välttää kaikkia ylimääräisiä kuluja.

Ensin hajosi lähes kymmenen vuotta moitteettomasti palvellut mikroaaltouuni. Sitten imuri irtisanoi itsensä. Mutta kaikkein yllättävin käänne oli turvaistuimen hajoaminen.

Noin viikko sitten laittaessani neitiä turvaistuimeen huomasin, että selkänojan sivupehmuste heilui kummallisesti ja verhoilukin oli osittain pois paikoiltaan. Auto oli ollut viikkoa aiemmin korjaamolla raelommojen silottelussa ja mies huomasi jo sitä hakiessaan, että turvaistuin oli irrotettu ja asennettu uudelleen miten sattuu. Mieleeni hiipi villi epäilys, että josko istuin olisikin siinä yhteydessä hajonnut ja sitä olisi sitten yritetty fiksailla... Mies raotti verhoilua ja alta paljastui haljennut pehmuste. Halkeamispinnoilla oli jotain mustaa tököttiä. Emme olleet uskoa silmiämme! Neiti oli tietämättämme matkustanut viikon verran rikkinäisessä istuimessa! Onneksi mitään ei ollut sattunut.

Pietarin ja Paavalin vapaiden jälkeen mies marssi korjaamoon kysymään, että mitä ihmettä istuimelle oli tapahtunut. Ensimmäinen vastaus oli "ei mitään", toinen "teillä ei ole todisteita siitä, että me olisimme sen rikkoneet".

Mies ei tähän tietenkään tyytynyt, vaan vaati saada tietää kenen käsiin automme korjaus oli annettu. Korjaamon edustajan mukaan autoa oli korjannut eräs päälle viisikymppinen perheellinen mies, joka olisi varmasti kertonut esimiehelleen, jos olisi rikkonut istuimen, koska korjaamolla on niin hyvä työilmapiiri, että työntekijät uskaltavat myöntää virheensä eikä niitä tarvitse piilotella. Ja perheellisenä miehenä hän ei varmasti olisi sortunut tinkimään lastenistuimen turvallisuudesta.

Mieheni näytti rikkinäistä istuinta ja sen sisällä olevaa mustaa mönjää (mastice - mitä lie suomeksi?) korjaamon miehelle ja sanoi, että sai istuimen takaisin sen näköisenä ja tarvitsee tilalle uuden. Korjaamon tyyppi kierteli ja kaarteli ja lopulta puolittain paljasti, että viisikymppinen mies oli itse asiassa tehnyt viime aikoina muitakin mokia. Kovasti yritti vedota mieheni myötätuntoon antaen ymmärtää, että olisi yksin hänestä kiinni saisiko perheenisä pitää työpaikkansa. Sen ikäisenä kun ei välttämättä löydä enää uutta työtä kovin helposti...

Mieheni ihmetteli, että eikö korjaamolla ole muka mitään vakuutuksia tällaisen varalle. Miksi viisikymppinen mies joutuisi maksamaan virheestään työpaikkansa muodossa? Mies kertoi korjaamon tyypille jo soittaneensa asianajajallemme ja saaneensa tältä varmistuksen, että asia voitaisiin tarvittaessa viedä käräjille (tämä on totta, ei pelkkää uhkailua), mutta oli valmis unohtamaan asian, jos saisi tilalle uuden istuimen. Tästä alkoi neuvottelu siitä millä summalla korjaamon pitäisi osallistua uuden istuimen hankintaan. Tarjosivat ensin 50-50 -ratkaisua, kun eihän istuin ollut edes uusi (ostettu viime lokakuussa). Mieheni sanoi, että vanha istuin maksoi uutena 750 frangia ja oli tilattu varta vasten maahantuojalta, mutta voisi joustaa sen verran, että ostaisi tilalle hieman halvemman mallin. Korjaamon edustajan piti neuvotella asiasta omistajan kanssa...

Myöhemmin samana iltapäivänä mieheni sai puhelun korjaamolta. Viisikymppinen mies oli tunnustanut tunarointinsa ja omistaja oli luvannut meille uuden istuimen. Ei kun lastentarvikeliikkeeseen!

Mieleinen istuin löytyi, kuitti ja rikkinäinen istuin (korjaamon omistaja oli vaatinut sen nähtäväksi) vietiin korjaamoon, josta meille luvattiin toimittaa rahat heti seuraavana päivänä. Mieheni oli hieman epäileväinen ja otti varmuuden vuoksi valokuvia vanhasta istuimesta ennen sen luovuttamista. Jos se sattuisi vaikka tekemään totaalisen katoamistempun.

Kun rahoja ei seuraavana päivänä alkanut kuulua, mies meni paikanpäälle kuullakseen, että kuitti ei kelpaa, koska siinä ei ole meidän nimeämme. Soitto lastentarvikeliikkeeseen, josta luvattiin moinen kuitti järjestää. Nyt mies on sitä hakemassa, mutta olemme aika varmoja, että vastoinkäymiset eivät ole vielä ohitse. Luultavasti korjaamon edustaja on lomalla, omistajaa ei tavoita...

* * *

Mies soitti juuri ja kertoi saaneensa kuitin. Korjaamolla käynti on vielä edessä, joten ei siitä sen enempää. Mutta matkalla lastentarvikeliikkeeseen, mies oli huomannut, että hänen unelmiensa grilliä myytiin rautakaupassa puoleenhintaan, samoin havittelemaani pyykinkuivaustelinettä. Joten hän ajatteli soittaa ja pyytää hyväksyntäni näille heräteostoksille. Eli se siitä säästämisestä sitten...