Viimeisen kuukauden aikana on jäänyt kirjoittamatta monta postausta mielessä pyörineistä asioista. En ole saanut aloitettua edes luonnoksia. Ei vaan ole ollut aikaa. Siksi listaan tähän lyhyesti(?) vain pääkohdat asioista, joista olin aikonut kirjoittaa.
Kuukausi sitten olin mieheni mukana tämän työmatkalla Fribourgissa. Saavuimme sinne myöhään eräänä tiistai-iltana ja seuraavana aamuna mieheni oli määrä tavata eräs henkilö työasioiden merkeissä. Olimme juuri astuneet sisään hotellihuoneeseemme, kun mies sai tekstiviestin ko. henkilöltä: työtapaaminen tulisi peruuntumaan, sillä miehen vaimo synnyttäisi hetkellä millä hyvänsä. Mieheni oli tietenkin hyvillään iloisesta perhetapahtumasta, mutta ei oikein osannut iloita ylimääräisestä palkallisesta vapaapäivästä, firman sponssaamasta hotellimajoituksesta ja ruoasta, vaan tunsi olonsa jollain tapaa syylliseksi, koska ei pystynyt "tuottamaan" mitään. Menetti melkein yöunensakin. Itse olin vain hyvilläni, että sainkin tehdä turistikierroksen Fribourgin keskustassa hänen kanssaan. Seuraavana aamuna mies soitti heti pomolle ja sai tältä synninpäästön ja kehotuksen nauttia huoletta vapaapäivästä. Aina asiat eivät voi mennä ihan niin kuin on suunniteltu...
Ihastuin Fribourgiin ikihyviksi. Tuntui siltä, että olisimme jossain ulkomailla Sveitsin sijasta (minun arkinen Sveitsinihän on Ticino, muualta on vähemmän kokemusta.) Ihmiset ovat erinäköisiä, pukeutuvat eri tavalla, rakennustyylikin on erilainen kielestä puhumattakaan... Ranskan kieli on niin kaunista! Parasta kaupungissa oli tietenkin vanhakaupunki katuineen ja puoteineen, katedraali upeine lasimaalauksineen, vihannes- ja kukkamarkkinat... ja La Galerie Ciné-Shopping, joka oli oikein mukava sateenpitopaikka.
Seuraavalla viikolla mies ja minä lähdimme kahdestaan parin yön lomalle Kreuzlingeniin, tai siis siellä sijaitsi hotellimme. Neiti jäi isovanhempiensa hoiviin. Menomatkalla tutustuimme St. Galleniin. Sää ei ollut paras mahdollinen, mutta näkihän sitä kaupunkia sateenvarjon suojistakin. Ja tykkäsinkin kovasti näkemästäni.
Kreuzlingenissä kävelimme lähinnä rantapuistossa, mutta muuten vietimme aikaamme Saksan puolella Konstanzissa: jälleen ihana pikkuinen kaupunki, niin täynnä elämää, kivoja ravintoloita, kauppoja.
Matka Kreuzlingenista Konstanziin on lyhyt, niin lyhyt, että siirtyminen kaupungista ja maasta toiseen käy helposti jalan. Vaikka entisten raja-aitojen sijasta rajaa merkkaavat nykyään taideteokset ja pikkuiset kyltit, on silti mahdollista huomata kulkeneensa maasta toiseen. Siinä missä Kreuzlingenia luonnehtii rauhallisuus (ihmisiä ei ole ruuhkaksi asti missään), oli Konstanz täynnä elämää, turisteja, jonoja, ääntä, ravintoloita, kaikkea. Illalla hämärän tultua kontrasti oli jos mahdollista vieläkin suurempi. Sveitsin puolella ei ollut liikkeellä ketään, oli erittäin hiljaista ja pimeää, tunnelma vähintäänkin uinuva, kun taas Saksan puolella ihmiset (=turistit?) olivat ulkona, ravintoloissa, kävelyllä, juhlimassakin, oli valoja, musiikkia, elämää, hetkittäin jopa ahdistavan paljon!
Kotimatkalla poikkesimme Appenzellissä: uskomaton paikka, kuin suoraan satukirjasta! Jollain tapaa hyvin epätodellinen. Koristeellisia taloja ja pikkupuoteja, paaaljon turisteja. Ympäröivä maaseutu heleän vihreine kumpuilevine laitumineen oli myös kuin toiselta planeetalta. Niin kaunista!!!
Tässä kuvassa olennaisinta on tuo taustalla näkyvä maisema...
Ehdimme kotimatkalla poiketa pikaisesti myös uudessa
Alpenrhein Village Outletissa Landquartissa (GR). Kävimme vain Niken ja Batan liikkeissä, mutta molemmista lähti jotain mukaankin.
Pikkuneiti oli reissumme aikana nauttinut isovanhempiensa lisäksi Amerikan "isomummon" seurasta. 86-vuotias N. matkusti yksinään koko matkan Minneapolisista Milanoon, koska halusi nähdä uusimman "sukulaisensa". N. on eräänlainen appiukkoni varaäiti. Appeni oli 60-luvulla yksi ensimmäisistä italialaisista Yhdysvaltoihin lähetetyistä vaihto-oppilaista ja N. hänet majoittaneen perheen äiti, josta tuli apelleni, oman äitinsä jo lapsena menettäneelle nuorukaiselle, eräänlainen äidin korvike. Näihin päiviin asti ovat jaksaneet pitää yhteyttä ja vierailla toistensa luona!
Minä tapasin N:n nyt ensimmäistä kertaa. Uskomattoman karismaattinen nainen! Vaikka hän on sairastellut vuosien mittaan kovastikin, näyttää silti paljon ikäistään nuoremmalta, järki on terävä kuin partaveitsi. N. ei ollut mielestäni tyypillinen amerikkalainen (onko sellaista ylipäänsä olemassakaan?) vaan jollain tapaa hieman varautunut ja sellainen tarkkailijatyyppi, mutta ei kuitenkaan mikään tuppisuu. Keskustelumme olivat erittäin antoisia ja meillä synkkasi uskomattoman hyvin. Heti ensimmäisen kerran tavatessamme hän tuli tuttavallisesti halaamaan ja tunsin oloni hänen seurassaan heti hyvin kotoisaksi ja jollain tapaa turvalliseksi. N:ssä oli jotain niin perin tuttua! Ihan kuin olisin aina tuntenut hänet!
Surin jo ennalta N:n paluuta Yhdysvaltoihin, sillä pelkäsin, ja pelkään, että emme ehkä saa ikinä toista mahdollisuutta nähdä häntä. Suunnitelmissa olisi kyllä matkustaa ensi kesänä tai syksynä tai tai tai Minneapolisiin, jos vain mahdollista...
Tässäpä nämä tärkeimmät tapahtumat taisivat jo tullakin. Onhan tässä kyllä kaikenlaista muutakin tapahtunut, mutta ehkä säästän ne jutut toiseen kertaan. Ehkä teen jossain välissä myös erillisen postauksen matkakuvista (kollaaseja tms.), sen verran paljon niitä tuli otettua. Muutenhan tästä uhkaa tulla kilometripostaus ;)
