perjantai 5. marraskuuta 2010

Ystävyysviestikapula

Kiitokset ihanalle Karkille tästä viestikapulasta. 







1.Mitä vastasit pienenä kysymykseen « Mikä sinusta tulee isona? 
Kukaan ei tainnut minulle tätä kysymystä esittää, mutta vakoilija-etsivä ja arkeologi taisivat jossain välissä olla toivelistalla. Mutta kylmän sodan päätyttyä vakoilijat jäivät pois muodista ja arkeologiset haaveeni lannisti ymmärtämätön naapurin täti, jonka mukaan takapihan metsän sijasta kuoppia tulisi kaivaa hiekkalaatikkoon. Tai viimeistäänkin se, että arkeologian opintojen aloituspaikkoja oli niin kovin vähän. Isäni toivoi minusta opettajaa..

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
Aku Ankka, mutta ihan parhaita olivat mielestäni enoni säästämät 70-luvun Akkarit. Aku Ankan taskukirjoista en niin välittänyt, koska niissä oli silloin ennen tylsiä mustavalkoisia aukeamia, Roope-setä oli parempi. Telkkarista seurasin muun muassa Pätkistä smurffeineen, tohtori Sykeröä, Olipa kerran elämää ja Taotaoa. Muita lempparilastenohjelmia, vaikka eivät piirrettyjä olleetkaan, olivat Noppa (taisi olla myös ensimmäisiä kirjoittamiani sanoja nimeni ohella), Pikkukakkonen, Puolikuusi ja Ylen lastenohjelmatarjonta lauantaiaamuisin. Mieleen ovat jääneet myös kaikki ihanat joulukalenterit...

3. Lempileikkejäsi?

Kirkonrotta, kymmenen tikkua laudalla, futis, purkkis, majojen ja lumilinnojen rakentaminen, pihapiirin muiden lasten "vakoilu" jonkun kaverin kera (varsinaista vakoilua, kun kaikista hauskinta siinä oli jos toiset huomasivat ja lähtivät jahtaamaan:), kioskileikit, barbitkin jossain määrin. Lähimetsät olivat ihan ykkösleikkipaikkoja!!!

4. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Tykkäsin pelata futista leikkipuistossa poikien kanssa, sittemmin kävin myös ihan seuran harjoituksissa, mutta "lupaavan futisurani" tielle tuli se, että vietin kesät mummolassa toisella paikkakunnalla ja lopulta myös iki-ihana valmentajamme lähti opiskelemaan eikä uutta löytynyt tilalle. Sitä paitsi pelailimme vain harjoitusotteluita poikajoukkueita vastaan, emme mitään mimmiliigaa (ei meillä päin tainnut sellaista olla olemassakan?). Harjoittelu ilman päämäärää oli pitemmän päälle aika tylsää. Muita kokeilemiani lajeja olivat jumppa ja yleisurheilu (pikamatkat ja pituus), mutta en tainnut olla kauhean ahkera harjoituksissa kävijä... Tykkäsin myös luistelusta ja hiihtämisestäkin. Mutta sitten tuli teini-ikä ja urheiluharrastukset jäi...


5. Ensimmäinen musiikki-idolisi ? 
Kai se sitten Jonna Tervomaa oli, hih. Fanitin myös Dingoa, Sigiä ja Europea...

6. Parhaat synttärisi ja miksi?

Yhdetkään synttärit eivät ole jääneet mieleen kaikkein parhaimpina. Kaikki kaverisynttärit olivat aivan ihania. Ehkä ne hauskimmat olivat joskus 8-9 -vuotiaana.  


7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut?
Korvalappustereot olivat todella toivottu ja mieleinen lahja jonain 80-luvun alkupuoliskon jouluna. 31-vuotislahjaksi saamani yllätysmatka, jonka määränpää paljastui vasta Milanon rautatieasemalla, on ollut yksi ikimuistoisimmista syntymäpäivälahjoistani.

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt? 
Käydä ainakin Australiassa ja Japanissa. Löytää itseni.

Kuvamuisto vuodelta 79


Haasteen ottakoon vastaan kuka vaan, joka haluaa muistella lapsuuttaan! Mielläni lukisin vaikkapa Kasselin kyyhkyn, Tukholman tytön ja Noppulin lapsuusmuisteloita.

2 kommenttia:

MaaMaa kirjoitti...

Ihania muistoja ja monet sellaisia, joihin voin helposti samaistua :)
Mekin leikittiin paljon lähimetsissä, kallioilla ja purojen varsilla: onneksi niitä riitti vaikka asuttiin pääkaupunkiseudulla... Mielikuvitusta riitti vaikka millaisiin leikkeihin. Vakoilukin oli tosi kivaa; joskus vakoiltiin kaupoissakin ihmisiä :D

Suloinen kuva sinusta pienenä lumikinoksessa! <3

Elvira kirjoitti...

MaaMaa: Hauskaa, että sinäkin olet vakoillut :D Suomessa on kyllä ihanaa, että pääkaupunkiseudultakin löytyy metsiköitä ja puronvarsia. Kun nyt mainitsit nuo kalliot, niin eräs suuri kallio oli minun ja sisarusteni ehdoton lempileikkipaikka mummolassa lomaillessamme. Se oli tavallaan hieman pelottavakin paikka jyrkänteineen, pommisuojineen, lasinsiruineen sekä epämääräisine kulkijoineen ja ehkä siksikin meille niin mieleinen. Mahtava paikka, joka tulee aina ensimmäisenä mieleen kallio-sanasta.